How to Train For Better Performance –klinikka oli alkamassa maneesissa. Vieraileva saksalainen valmentaja Karl Hessenburgh oli jakanut kuusi valmennukseen osallistuvaa ratsukkoa kahteen ryhmään, joista toinen aloitti puolituntia toista ryhmää aikaisemmin.

Ratsukoiden itsenäisen verryttelyn aikana Karl jutteli jokaisen ratsastajan kanssa erikseen vähän siitä, mikä heidän tilanteensa oli ja mitä toiveita tai tavoitteita heillä olisi. Klinikka oli osa Power Jumpin rataestemestaruuskilpailuihin valmistautumista ja yleisölle avoin, ja paikalla olikin mukavasti porukkaa seuraamassa ratsastusta katsomon puolella.

Ensimmäisessä A-ryhmässä olivat ratsukot Kyösti ratsastajaan Tuire, Hessu ratsastajanaan Dimma sekä Karhu ratsastajaan Catia. Kentällä oli V-muodossa kaksi kavalettisarjaa. Ratsukot saivat tulla kevyessä laukassa niitä kahdesta suunnasta ja vuoroparein hypätä molempien suorien linjojen viimeisen yhteisen esteen yli, joka oli kaksikymmentä senttiä muita korkeampi. Ratsastajat joutuivat itse säätelemään tahdin ja pitämään huolen siitä, että kahta linjaa ratsastavat eivät tulisi samaan aikaan viimeiselle esteelle. Harjoitus oli siis ratsastajille samalla aivojumppaa ja vaati tarkkaavaisuutta, muiden huomioonottamista ja rytmitajua, sillä hyppyjen välisen tahdin tuli pysyä samana. ”In the big competition, even if you’re the only one in the arena, always pay attention to your surroundings and others. Anything can happen and will happen, when you least except it.” Hevosille harjoitus ei ollut niinkään haastava, vaan auttoi lämpenemään ja avaamaan vähän rintakehää. ”You Canadian and Finnish people and your horses, you tend to like to take things slowly. You need more time to think and to warm up”, Karl sanoi ja heitti sitten esimerkiksi vitsiä siitä, kuinka etelämmissä maissa valmennus alkoi olla loppusuorallaan siinä vaiheessa, kun pohjoisen ratsukko sai vasta verryttelyt tehtyä.

A-ryhmän ottaessa välikäynnit harjoituksen aikana jo lämmitellyt B-ryhmä kutsuttiin toiselle puolelle maneesia. Karl käveli jälleen jokaisen ratsukon vierellä kysellen ja jutellen ratsastajien kanssa ennen kuin aloitti heidän kanssaan saman harjoituksen, mutta isommilla esteillä. B-ryhmään kuuluivat Pulkka ratsastajanaan Milja, Kössi ratsastajanaan Jonna sekä Esko ratsastajanaan Hanne. Kaikki olivat puoliverisiä tasoltaan vaihtelevasti jotain 110-150 cm väliltä.

Klinikan kokenein hevonen oli tumma Esko, joka oli startannut sekä pärjännyt Power Jumpin kisoissa jo useita kertoja ennestään. Valmennusta ei niinkään siis ilmeisesti tarvinnut itse hevonen, vaan ratsastaja, joka totesi valmistautumisen heinäkuun koitokseen jääneen melko minimiin. Eskosta näki, että jumppasarja oli siitä ajanhukkaa ja hyppäsi puoliteholla vielä silloinkin, kun esteiden korkeus nostettiin metriin. ”His facial expression is still saying: ’Are you kidding me? I could walk over these’”, Karl nauroi, kun ori käänteli ikävämielisenä korviaan, vaikka hyppäsi silti kaiken vastustelematta. Sitten hän alkoi neuvoa Hannea, joka vaikutti satulassa melko jäykältä ja kankealta, jopa jännittyneeltä. ”The most important advice I’ve ever received myself is to breathe. How easy it is to underestimate, yet how consequential breathing is!” Ratsastaja sai lisätehtävän esteiden väliin: keskittyä hengittämiseen ja ajoittaa hengenvedot esteiden päälle.

”Don’t overthink your riding. This is for all of you. Remember to enjoy the ride also! When you’re relaxed, your horse is relaxed and then your performance increases. However, relaxed doesn’t mean lazy or sluggish. It simply means that your mind is clear and focused. The state of your mind reflects the state of your body, and your horse is the reflection of you.”

B-ryhmän pitäessä taukoa, Karl rakensi jokaiselle A-ryhmän ratsukolle oman muutaman esteen radan sen mukaan, minkä arvioi olevan harjoituksena kullekin parille paras mahdollinen. Tehtävän jälkeen A-ryhmän valmennus päättyi ja Karl kiitti kaikkia käyden kättelemässä ratsastajat. He saivat palata maneesin toiselle puolelle pitkin ohjin kävelemään, kun Karl kutsui B-ryhmän takaisin. Kuten ensimmäisten kanssa, Karl rakensi jokaiselle ratsukolle yksilöllisen esteradan.

Eskon ratsastaja sai kotiläksyksi ottaa hyppyjä harva se päivä ennen Power Jumpia, Eskolla tai toisella hevosella, sillä ei ollut merkitystä, kunhan harjoitukset pidettäisiin ratsastajan mukavuusalueella. Karlin näkökulmasta kompastuskivi kilpailuissa ei olisi hevonen, vaan ratsastaja, joten ratsastajan tulisi ensisijaisesti keskittyä nyt itseensä ja saada hyppyihin omalta osaltaan rentoutta ja itsevarmuutta. Eskolle riittäisi se, että ori pidettäisiin hyvässä kunnossa ja notkeana, mutta sitä ei kannattaisi liikahypyttää ennen varsinaista suoritusta.

Kello alkoi olla sen verran, että Karl päätteli valmennusta muutamaan loppusitaattiin ja kätteli sitten ratsastajat läpi. Hän toivotti kaikille onnea kilpailuihin ja tsemppiä harjoituksiin kotikentälle ennen kuin saapasteli ulos maneesista.

Illan päätteeksi pääsi estradille vielä hannoverinhevosori Esko, jolta alkoi löytymään jo kokoa ja näin ollen estekorkeudetkaan eivät olleet enää ihan metrin luokkaa, ainakaan treenin loppupuolella. Olinkin tästä tietoisena rakentanut esteradan kentälle Hannea odotellessani, siinäpähän ne olisivat sitten samalla valmiina myös huomisia estevalmennuksia varten. Tallin omistajalla ei mennyt kovinkaan kauaa, kun hän jo kaahotti paikalle rivakalla tahdilla, tosin ihan omasta päätöksestään, ei niinkään ratsun toiveesta. Ensihetkestä lähtien saatoin nimittäin huomata, että hienon virallisen nimen omaava tummanruunikko oli myös hieno käytökseltään!

Aloittelimme toki hiukan pienemmillä esteillä alkulämmittelyiden jälkeen ja ne sujuivatkin aivan leikiten. Esko oli varsin innoissaan päästessään työskentelemään ja oli ilmeisesti ihan hyvä valinta tänään Hannelle, joka oli jo hiukan uupunut edellisen valmennuksen seurauksena. Naisen ei nimittäin tarvinnut tehdä mitään mahdottomia lähestymisyrityksiä esteille tai nähdä suurta vaivaa pitääkseen hevosensa oikeassa vauhdissa. Ei ori toki mikään automaatti ollut, mutta kyllähän se tuntui hyvinkin hanakasti tekevän omia päätöksiä, mikäli Hannelta eivät avut tulleet niin selkeästi kuin olisi tarvinnut. Jouduinkin pariin otteeseen palauttelemaan ratsastajaa takaisin maanpinnalle hänen ajatusten lähtiessä haparoimaan vallan hakoteille. Nauraen Hanne kuitenkin huomautukseni otti ja pyrki taas uutterampaan työskentelyyn.

Perusesteiden sekaan toin vielä muutaman erikoisemman esteen, jotka toisivat hieman haastetta muuten lähes täydelliseen työskentelyyn. Uskokaa tai älkää, Esko ei kuitenkaan tässäkään tilanteessa korvaansa hetkauttanut, puksutti vain mennä jokaisen rakennelman yli esteratojen kuninkaan elkein. Hanne oli varsin ylpeä omasta nelijalkaisestaan, eikä mikään ihme! Ori ei koko valmennuksen aikana pudottanut yhtäkään puomia, eikä minulle jäänyt loppuen lopuksi käteen kovinkaan montaa tilannetta, josta olisin voinut antaa ratsukolle parannusehdotuksia.

Jukola ja sen suomenhevoset alkoivat olemaan minulle jo tuttuja valmennettavia. Nyt vuorossa olikin jotain muuta. Esko, kaunis hannoverinhevonen. Esteiden merkeissä oli tarkoitus tänään toimia ja mielessäni pyörikin jo muutamia harjoistusvaihtoehtoja. Esko oli itseasiassa rauhallisen näköinen ratsastettava ottaessanne alkuraveja. Rakentelin kentän toiselle puolelle kaarevan sarjan, muutaman laukka-askeleen päähän toisistaan ja vastakkaiselle puolelle pienen kavaletti-ristikko jumppasarjan. Esteiden korkeudet pidettiin vielä pieninä näin alkuun. Alkuverryttely sujui ensin ravissa jumppasarjalle, jossa ei sen suurempia ongelmia ollut. Esko ehkä haki liikaa vauhtia ensimmäiselle puomille ja olisi hypännyt vaikka kaikki kavaletit ja puomit samalla. Pienen rauhoittelun jälkeen ohjat tuntuivat olevan tarpeeksi käsissä ja siirryimme nauttimaan kaarevan sarjan antamasta harjoituksesta. Esteet olivat vielä 60cm korkeudella, koska nyt haettiin vain täydellisiä lähestymisiä. Ensin kaarevan uran linja oli liian tiukka ja viimeinen este aiheutti ongelmia. Hyppy tuli aivan liian lähelle ja etujalka pudotti puomin. Uudestaan heti perään. Tällä kertaa linja oli huomattavasti parempi. Molemmille esteille hypyt sujuivat melkein moitteettomasti. Nostin esteitä muutamalla reiällä, sinne reilun metrin korkeuteen. Ensin pieni jumppasarja ravissa, jonka jälkeen laukka ja suuntaus kohti sarjaa. Laukka pyöri hyvin ja ensimmäinen hyppy onnistui, samoin toinen. Vaihdettiin välillä suuntaa ja sama toteutus myös tähän kierrokseen. Linjat alkoivat pienen hiomisen jälkeen näyttämään hyvältä, vaikka muutamia turhia puomeja tulikin välillä alas. Esteiden noustessa linjan hakeminen on vielä tärkeämpää, jotta hyppy on sujuva ja virheetön. Toistoja kertyi useita ja onnistumisia varsinkin viimeisillä toistoilla oli huomattavissa! Nostin sarjan esteitä ihan parilla reiällä, jossa sitten hipoiltiin noin 130cm luokkaa. Muutama hyvin onnistunut linja ja sen osalta valmennus oli valmis.

Jukolaan etuajassa saapuessani lähdin omatoimisesti kokoamaan kentälle esteitä tulevaa valmennusta varten. Rakensin hyvän pidon omaavalle kentälle muutamia suoria ja kaarevia linjoja, jonka lisäksi rakensin muutamia erikoisesteitä yksittäisiksi esteiksi. Hannen ja Eskon kävellessä alkukäyntejä heittelin kentälle vielä muutamia kavaletteja ja puomeja, joiden avulla pystyimme verryttelemään varsinaisia hyppyjä varten. Alkukäynnit suoritettuaan otin ratsukon pääty-ympyrälle, jolla oli muutamia puomeja. Halusin, että Hanne verryttelisi hevosta ympyrällä asetuksen suuntaa vaihdellen, jonka lisäksi ympyrälle tuli tehdä noin 10-12 metrin halkaisijalla olevia voltteja niin, että voltti alkaa ja loppuu puomin päälle. Esko vaikutti tasaisen rauhalliselta hevoselta, joka työskenteli helläotteisen ratsastajan alla tyytyväisen näköisesti. Alkuun Esko makasi turhan paljon lapojensa päällä, mutta volttien avulla Hanne sai hiljalleen hevosen paremmin takaosansa päälle ohjastuntuman keventyessä roimasti. Verryttelyä jatkettiin laukassa, jossa tultiin melko itsenäisesti kavaletteja sekä suorilla, että kaarevilla urilla. Laukassa Esko hieman syttyi, mutta oli edelleen hallinnassa vaikkakin ensimmäiset ylitykset kavaleteille olivat turhan yliampuvia. Pienten välikäyntien jälkeen ratsastimme esteitä noin 90-100cm tasolla, ensin yksittäisinä linjoina, jonka jälkeen oli aika ratsastaa muutamia erilaisia variaatioita tutuista linjoista. Yksittäisillä linjoilla ratsukko oli alkuun hieman epävarman oloinen, mutta heti kun kannustin Hannea istumaan lähemmäs hevosta ja antamaan sille hieman enemmän tilaa, eteneminen rentoutui silmissä. Rataa hypättiin muutamia kertoja ensin noin 120cm tasolla, sillä halusin ratsukon korjaavan melko pienillä esteillä muutamia lähestymisiä. Varsinkin yksittäiset erikoisesteet tuottivat hieman ongelmia, sillä ratsastaja olisi mielellään tuupannut hevosen eteen vielä yhden laukan, jolloin itse hypystä olisi tullut hissimäinen. Kun taas hevonen otti ohjat, eikä tehnyt yhtä pientä laukka-askelta, jäi ratsastaja hypyissä jälkeen eikä kokonaiskuva jäänyt sulavaksi. Kun Hanne sai käsijarrun pois päältä, hyppääminen helpottui heti. Valmennuksen loppua kohden nostin esteet jo 150cm tasolle. Ratsukko pystyi suorittamaan esteet tällä korkeudella tasaisen sujuvasti.

Tehtävänanto: Et pysty keskittymään kilpailusuoritukseesi ollenkaan, koska kuulet katsomosta koko ajan tirskumista ja hihittelyä. Poistuessasi radalta tajuat kikattelun syyn. Mikä se oli?

Kävelytin Eskoa verryttelykentällä ärsyyntyneenä. Suoritus oli kyllä mennyt putkeen, mutta useampikin läheltä piti -tilanne syntyi, kun joku teinilauma kikatteli koko ajan katsomossa. Mikähän meidän suorituksessa nyt mahtoi olla niin tavattoman hauskaa, vai omiaanko ne naureskelivat?
”Raivostuttavat teinit!” ärähdin Idalle, joka pahaa aavistamatta saapui paikalle taluttamaan Eskoa. ”Kuulitko sinä ne kikattajat?”
”Jaa… Kuulin kyllä”, tyttö sanoi. ”Johtuisikohan vaikka tuosta.”
Ida osoitti kentältä poispäin kävelevää likomärkää ratamestaria, jonka kiroilu kuului verryttelykentälle saakka.
”Oho, mikäs hänelle tuli?” kiukku äänestäni oli kadonnut.
”Noh, ratsastit niin keskittyneesti sille toiselle sarjalle, että menit aika läheltä ratamestaria, joka sitten horjahti takanaan olevaan vesihautaan”, Ida selitti ja ilkikurinen virne kiipesi suorastaan väkisin hänen huulilleen.
”Voi perhana…” mutisin nolona. ”Toivottavasti me ei sijoituttu…”

Tehtävänanto: Kirjoita omanpituisesi riimitelty kertomus tai runo kilpailupäivään liittyen. Tarinan tulee sisältää sanat poweri, tiikeri, hälyttää, valtikka ja lentävä lautanen. Sanoja saa taivuttaa ja ne voivat esiintyä missä tahansa järjestyksessä

Esko pakattiin taas autoon ja kävimme näyttämässä kyntemme vuosittain järjestettävässä Power Jumpissa. Alla hieman tunnelmia kilpailupäivältä. Hyvästä vireestä huolimatta emme yltäneet PJ-tittelille tänäkään vuonna. Ehkä ensi vuonna taas uudestaan... Sen sijaan karsintaluokassa sijoituimme kakkosiksi, mikä on ihan mukiinmenevä suoritus sekin! Tuomarin kommentit alla olevasta suorituksestamme: "Nyt oli itsevarmuutta matkassa mukana! Runon tunnelma välittyi hyvin ruudun toisellekin puolelle, ja pituuskin oli juuri sopiva."

Nyt näytetään, oon kuin tiikeri!
Valmiina hyppään, meissä on powerii!
Maaliviiva on viel kaukanen,
mut ei hätää, oon ku lentävä lautanen!
Turha kotiin hälyttää, en oo neuvoton,
pian voittajan valtikka meidän on!

Tehtävänanto: Etsi netistä liikkuva kuva eli "giffi", joka kuvaa sinun ja ratsusi voimahyppyä.

Tämän vuotinen Power Jump -kilpailumme alkoi erittäin lupaavalla karsinnalla. Voitimme karsintaluokan kirkkaasti! Voittokulku katkesi kuitenkin valitettavasti siihen, sillä itse PJ-luokassa jäimme juuri ja juuri pois sijoilta. Viidensiksi. Esko teki ihan puhtaan radan, mutta nopeus ja ketteryys eivät vain tällä kertaa enää riittääneet. Tai sitten ratsastajalta vain loppui usko kesken. Samanlainen tuuri näytti olevan muillakin karsintaluokkien voittajilla. PJ-luokan kärki koostui pääasiassa karsinnassa puhtaasti hypänneistä, mutta turhan hitaan radan tehneistä ratsukoista. Hevosen säästely olisi tällä kertaa kannattanut! Alla humoristinen demonstraatio suorituksestamme. Keskityimme tällä kertaa ehkä turhankin paljon tekniikkaan... Tuomarin kommentit: "Hauska ja erikoinen hyppytekniikka, joka ansaitsee voiton."

huippuunsa hiottu hyppytekniikka

Hieman vajaa puolitoistavuotias pikkuori saapui tänään illalla Ruotsin kautta Suomeen ja tulevalle kotitallilleen Jukolaan. Inka oli ystävällisesti auttanut kuljetuksessa ja majoittanut oriin viikoksi omalle tallilleen, jottei sen tarvitsisi kestää yhtämittaista kuljetusta. Matka Ruotsista Jukolaan olikin sujunut kuuleman mukaan hyvin ja väsymykseestä huolimatta nuori varsa jaksoi kopista ulos astuttuaan pyöriä hämmennyksissään lumen peittämällä pihalla kuin väkkärä.

Talutimme nuoren sen omaan karsinaansa connemaranponi Ronin viereen. Vaihdettuamme kuljetusloimen lämpöiseen tallitoppaan jäimme hetkeksi katsomaan varsan perään. Roni selvitti saman tien kaapin paikan viereisessä karsinassa ja käänsi kakaralle takapuolensa toisen katsoessa hölmistyneenä äreää ponia. Hetken päästä reppana rauhoittui syömään iltaheiniään ja jätimme sen Ronin riesaksi. Aamulla kaksikko näytti tulevan jo paremmin toimeen, eikä Roni ainakaan näyttänyt enää hapanta naamaa.

Kasvattajalta sain oriin mukaan vain vanhan estesatulan ja suitset, sekä etujalan jännesuojat. Täytyisi suunnata siis vielä hevostarvikeliikkeeseen, ennen kuin varsinainen ratsukoulutus aloitetaan. Siihen asti nuo varusteet kuitenkin välttäisivät ihan hyvin.