Roscoff Pianoman

Ankea kevätpäivä näytti maan rumimmillaan: harmaanruskeaa kuraa, kuollutta lehtitomua, mustia kylmiä likaisia lammikoita ja elottomia edelliskesästä pystyyn törröttämään jääneitä korsia, jotka lumen haihtuminen oli paljastanut. Taivaskin oli pilvessä ja puiden ollessa vielä lehdettömiä, ainoa hyvältä ja eloisalta näyttävä asia maisemassa oli kentälle pirteänoloisena lompsinut ruunikko. Roscoff Pianoman heittelehti sivuttain malttamattomana, kun ratsukko pysähtyi vaihtamaan kanssani pari sanaa. Oriin huomio tuntui olevan aitojen ulkopuolella lämmittelykäynnin aikana ja joka toisessa kentän kulmauksessa piti vähän kyttäillä puskien uumeniin. Ihailin siitä huolimatta sen näppärää askellusta, joka näytti vaivattomalta ja joustavalta. Tiesin jo heti, että siinä on laadukas kouluponi.

Ratsastaja höpötteli Patesta ja kertoi juuri edellispäivänä tapahtuneesta tempauksesta, jossa ori oli riuhtonut itsensä turhan meneväisellä päällä irti ja kirmaillut ympäri Jukolaa. Energiaa Patella tuntui tosiaan olevan vielä tänäänkin, sillä se tiuhensi askellusta ja oli nousta raville jo ennen kuin ratsastaja ehti koota ohjia käteen. Huomioin sen olevan kuitenkin kevyt edestä ja vastaanottavainen avuille, ja kunhan nuoriherra saisi vain hieman malttia, siitä tulisi varmasti vielä entistä ehompi kouluratsu.

Verkkaravin aikana seurasin ratsukkoa ja huomautin ratsastajaa, joka tuntui jännittävän satulassa itseään. Säpsyllä tuulella olevan hevosen kanssa herkästi lankeaa vaistomaisesti tarrautumaan siihen kiinni polvin, mikä vain kiihdyttää ratsua entisestään. Annoin ohjeita selän suoristamisesta, sillä ratsastaja nojautui huomaamattaan hieman eteen. Hyvät kädet pysyivät kuitenkin paikoillaan ja rauhallisen varmoina, mutta jokin ratsastajan istunnassa sai Paten pyörittelemään korviaan. Tahti ei ravissa pysynyt tasaisena, vaan pitkän sivun suorilla Pate hieman kiihdytti, kulmiin tullessaan taas tiputti tempoa. Ohjasin ratsukon useille ympyröille ja pyysin keskittymään tasaiseen rytmiin. Sanoin ratsastajalle taas jalkojen rentoudesta, siitä, että kurottelisi niillä kohti maata eikä antaisi polven kavuta jäykkään kulmaan, joka jo itsessään heijastui epätasapainoisempaan istuntaan. Pidin ravityöskentelyä yllä pitkään ja mukaan tulivat pysäytykset kulmissa ja käännökset etuosan ympäri suunnanvaihdoksi. Pate väistätti herkästi ja alkoi viimein rauhoittua keskittyen vain tehtäviin: sen niska pehmeni ja pää laskeutui kauniisti, eivätkä silmätkään karkailleet enää katselemaan muihin ilmansuuntiin.

Annoin viimein ratsukon ottaa välikäyntiin pitkin ohjin. Ratsastaja huokaisi helpotuksesta, sillä en ollut antanut hänelle hetken rauhaa huomautuksineni ja muistutuksineni milloin polvesta, milloin kantapäästä, katseesta, ryhdistä tai ohjastuntumasta. Pate näytti hyväntuuliselta ja maiskutteli vaahtoavaa kuolainta iloisena löntystellessään rentona uraa pitkin. Hengähdystauon jälkeen ratsukko esitteli vuorotellen keskikäyntiä ja lisättyä käyntiä. Tässä vaiheessa Pate oli jo täysin avuilla. Halusin nähdä myös ratsukon avo- ja sulkutaivutukset. Pate askelsi hyvin tahdissa ja ratsastaja ratsasti nämä liikkeet mielestäni koko valmennuksessa kaikkein parhaiten. Emme turhaan jääneet vatvomaan hyvännäköistä osuutta, vaan ratsukko nosti ympyrällä laukan ja seurasin sen etenemistä kolmen kierroksen verran. Ratsastajan tuli suurentaa ja pienentää ympyrää jokaisen kierroksen jälkeen ja ylläpitää tempoa, laukan sujuvuutta, omaa istuntaansa sekä asetusta. Kolmen kierroksen jälkeen kentän keskelle tuli laukanvaihto ja tehtävän toisto toiseen suuntaan toisella puolen kenttää. Vaihto tapahtui epäpuhtaasti ensimmäisellä kerralla. Ratsastaja lähti taas nojaamaan ympyröillä liikaa eteen, mutta oikaisi itsensä ennen kuin ehdin siitä sanoa: hän huomasi itse oman kallistumisensa. Toinen laukanvaihto sujui nätisti ja Pate pärskäisi äänekkäästi, kun ratsukko otti pyynnöstäni raviin ja jatkoi uralla.

Annoin neuvoja siitä, mitä itse näin ratsukon kehittämiskohteiksi ja myös kehuja hyvistä suorituksista. Pate tuntui kuuliaiselta ja pehmeältä ponilta, jolla on varmasti mahdollisuuksia kouluradoilla. Loppukäynnit ratsastaja sai jakaa omia mielipiteitään ja aatteitaan ennen kuin valmennus loppui. Hionnut Pate höristeli korviaan ja maisteli kuolaimia, ja tuntui olevan jo kotona odottavan heinäkasan lumoissa.

Tänään saavuin taas valmentamaan Hannea, tällä kertaa Roscoff Pianomanin selässä. Olin itse hieman myöhässä, joten ratsukko oli jo ehtinyt verrytellä hyvin, myös laukassa. Pate ravasi reippaasti luokseni Hannen käskystä ja selitettyäni tunnin teeman pääsimme aloittelemaan.

Alkuun laitoin ratsukon tekemään lempiverryttelyäni: temponmuutoksia ja taivuttelua ympyrällä. Pate vastasi hyvin Hannen pyyntöihin, vaikka välillä temponlisäyksistä meinasikin tulla hieman lennokkaita. Kun temponmuutokset ja taivuttelut oli suoritettu ympyrällä, ohjeistin ratsukon uralle tekemään nopeita siirtymisiä. Pate alkoi hieman ennakoimaan liikkeellelähtöjä pysähdyksistä, joten hetken aikaa työstimme pysähdyksiä tasaisemmiksi. Käskin Hannen olla koko ajan aktiivinen myös pysähdyksessä, valmiina reagoimaan, jos Pate yrittäisi lähteä eteen, taakse tai sivulle. Pian pysähdykset sujuivat jo selkeästi paremmin ja otimme mukaan laukannostoja käynnistä. Paten nostot olivat siistejä, eikä ratsastajankaan istunnassa ollut paljonkaan moitittavaa.

Sitten pääsimme itse tunnin aiheeseen: keskiaskellajeihin ja mukaan solutettuihin sulkuväistöihin. Tarkoituksena oli tulla pituushalkaisijaa pitkin keskiravia, tehdä ennen uralle tuloa selkeä kokoaminen ja takaisin päin mennessä tehdä lävistäjällä loiva sulkuväistö. Patella oli erittäin siistit ja lennokkaat keskiaskellajit, mutta sulkujen kanssa oli hieman vääntöä aluksi. Neuvoin Hannea tukemaan Patea ulko ohjalla, ettei etuosa pääsisi johtamaan liikaa. Sulut eivät selkeästi olleet ratsukon vahvuus, mutta niistä selvittiin (ja upea keskiravi korvasi pienet puutteet sulkuväistöissä). Teimme lopuksi vielä vaativan B:n kouluohjelmasta keskilaukkaa keskiympyrällä. Hanne päästi Paten venymään hieman liian pitkäksi, mutta korjasi sen hienosti seuraavalla kerralla. Käskin ratsastajan antaa Patelle (ja itselleen) isot kehut ja käskin pitämään pitkät loppukäynnit ravailun jälkeen.

Tänään pääsin valmentamaan iki-ihanaan Jukolaan meidän omaa kasvattia Pianomania eli Patea. Olen sivummalta seurannut poniorin kisakenttien valloitusta ja täytyy sanoa, että kisaura on lähtenyt loistavasti käyntiin! Reipas poniori askelsi jo ratsastajineen kentällä lämppäämässä omatoimisesti. Tarkkailin kaksikkoa hetken sivummalta ja totesin Paten liikkuvan kyllä oikein nätisti kunhan turha hössötys vain jäisi sivummalle. Pyysin ratsukkoa tekemään reilusti voltteja ja ympyröitä ravissa, jonka jälkeen lisäsimme mukaan siirtymisiä käyntiin ja raviin sekä pysähdyksiä. Saimme Patea hiukan paremmin kuulolle ja se malttoi keskittyä enemmän tehtäviinsä kuin kentän reunojen vilkuiluun.

Olin alkutunnin aikana pysähdyksissä huomannut olevan ratsukolla pientä ongelmaa; valmistelu aloitettiin hiukan liian myöhään ja tulos oli töksähtävä. Tämän lisäksi Patella oli selkeästi tapana hiukan vilkuilla sivuilleen pysähdyksen aikana, jolloin suorituksesta syntyi hiukan levoton vaikutelma. Lähdimme siis tavoittelemaan sitä täydellistä pysähdystä alkuunsa käynnin kautta. Pyysin ratsastajaa hiukan tiivistämään istuntaansa ja kiinnittämään huomiota apujensa tarkkuuteen sekä huolelliseen valmisteluun. Näillä avuin tehtävä alkoi sujua paljon paremmin ja lopulta saimme käynnissä aikaan oikein nätin ja hallitun pysähdyksen. Lähdimme treenaamaan samaa ravin kautta, mutta lisäsimme tehtävään myös pitkillä sivuilla pohkeenväistön. Tehtävä sujui todella hienosti ja suoritus oli kaikinpuolin mukavaa katseltavaa! Loppuvalmennuksen päätimme käyttää hiukan vauhdikkaammissa merkeissä; alkuunsa lisäsimme ja kokosimme hiukan ravia, jonka jälkeen laukka-askelta pidenneltiin hiukan pitkillä sivuilla ja vastaavasti koottiin lyhyellä. Patella oli vauhti päällä ja homma hanskassa alun pienoisen toppuuttelun jälkeen, mutta malttaessaan taas kuunnella ratsastajansa ohjeita, sujui tehtävä oikein nätisti. Aivan ihastuttava ja motivoitunut kaksikko jonka valmentaminen tuntui palkitsevalta ja mukavalta!

Tehtävänanto: Tässä luokassa ratsukko suuntaa jossain vaiheessa kilpailupäivää karttaan merkitylle hiekkarannalle kävelemään. Pakkanen lähentelee -15 astetta ja merenranta on jo jäätynyt, enää kaukana ulapalla näkyy avointa merta. Taivas on pilvetön; mikäli tarina sijoittuu valoisan aikaan, paistaa aurinko, ja puolestaan ilta-aikaan taivaalle syttyy ensimmäisiä kirkkaita tähtiä. Sinä ja ratsusi kohtaatte rannalla jonkun ja/tai jotakin. Mitä/kenet kohtasitte? Kuvaile kohtaamisen luomaa tunnelmaa; oliko se surullinen, pelottava, iloinen vai kentis jotain muuta. Arvostelussa huomioidaan erityisesti kirjoittajan taito välittää tekstillään tunteita SEKÄ ympäristön ja kohdatun kohteen kuvailun yksityiskohtaisuus. Arvostelussa huomioidaan myös oikeinkirjoitus ja selkeys, pituus ei ole ratkaiseva tekijä.

Meri ei ollut vinoillut kannustaessaan minua verryttelykentällä Ritarin suorituksen jälkeen. Pate antoi tosiaan parastaan tänään. Rohkeasti voisin jopa todeta, että kilpailusuoritus Paten kanssa toimi suorastaan palautteluna Ritarin tarjoileman lihaskuntotreenin jäljiltä. Hyvillä mielin heitin viltin ponin selkään maneesin edustalla Merin pidellessä sitä ja tarjoilin oriille vieläpä pienen porkkanapalkinnon taskustani.
“Käyn vielä kävelyttämässä tän tuolla rannalla. Saadaan molemmat vähän mindfullnessia päivän jäljiltä. Käydään sitten testaamassa se ravintola”, sanoin Merille, joka ojensi minulle Paten ohjat.
“Selvä juttu, mä menen sillä välin katsomaan, että Lokilla ja Ritarilla on kaikki ookoo tallissa”, Meri vastasi ja suuntasi kohti Kultasaaren jyhkeää vaaleankeltaista tallirakennusta.

Ori käveli rauhallisesti vierelläni silloin tällöin pärskähtäen, kun johdattelin meidät maneesin kulmalta pihattorakennuksen ohi kohti rantaa, joka meille kilpailijoille oli osoitettu kävelytyspaikaksi ennen ja jälkeen suorituksen. Yksi ratsukko tuli meitä vastaan heti pihatolla, olivat juuri menossa odottamaan omaa suoritustaan. Pate meinasi kiinnostua suurehkosta punarautiaasta puoliveriruunasta vähän liikaakin, mutta pidin sen napakasti otteessani ohittaessamme ratsukon. Toivotin samalla ratsastajalle onnea kilpailuun. Muita rannalla ei sitten ollutkaan. Hiljaisuuden rikkoivat vain minun ja Paten jäätyneessä rantahiekassa rahisevat askeleet.

Pakkanen kiristyi ja laskeutuva pimeys paljasti alkuillan ensimmäiset tähdet. Jäätyneeltä mereltä kantautui ikään kuin kolahdus tai jyrähdys. Jossain lähistöllä täytyi olla satama. Tai olisiko ääni kuulunut laivaväyliä auki pitävästä jäänmurtajasta? Patekin höristi korviaan, mutta jatkoi kuitenkin kävelyä vierelläni. Rapsutin sitä hajamielisesti harjan alta. Yhtäkkiä Pate valpastui tosissaan ja pysähtyi nostaen päätään. Oriin pienet korvat sojottivat pystyssä kuin antennit ja silmät ja sieraimet laajenivat lautasiksi. Käteni lepäsi yhä pienen hevosen kaulalla ja tunsin kuinka lihakset jännittyivät kämmeneni alla. Pate tuijotti katse värähtämättä jäälle.
“Nooooh, mikäs siellä on? Soojaah…”, puhelin ponille rauhoittelevasti yrittäen itsekin paikantaa yhtäkkisen reaktion aiheuttajaa.
Vihdoin erotin pienen tumman hahmon, joka sipsutti mereltä suoraan meitä kohti. Pate korskahti voimakkaasti ja ääni jäi kaikumaan tyhjän rannan hiljaisuuteen. Hahmo seisahtui, tuijotti meitä lyhyen hetken ja vaihtoi sitten kulkusuuntaansa. Sipsutus vaihtui laukaksi, otus suuntasi nyt jäätä pitkin rantaviivan suuntaisesti edellemme. Kuun kelmeässä valossa erotin häivähdyksen punaista ja kirkkaan valkoisen hännänpään.
“Kettu”, huokaisin.
Sopivan välimatkan päästä repolainen koukkasi rannalle ja suorinta tietä rantaa reunustavaan metsikköön. Paten olemus rauhoittui selvästi. Se laski päänsä ja päästi pitkän pärskähdyksen.
“Eiköhän meidän iltakävely ollut nyt tässä. Mindfullnessia kerrakseen!” totesin Patelle hymyillen.