Karkurannan Rurik

Rulla-ori oli niin sympaattinen ilmestys, ettei Hanne meinannut päästä aloittamaan alkuverryttelyjään, kun halusin vain rapsutella hyväkäytöksistä ja niin hurmaavaa oria, vaikka valmennuksen olisi pitänyt jo alkaa. Rullalla tosin ei ollut mitään hellyydenosoituksia vastaan ja veikkaan, että tänään hieman laiskaoloinen oripoika olisi kyllä paljon mieluummin viettänyt tunnin katsomonlaidalla hellittävänä kuin työnteossa. Toisin kuitenkin kävi.

Rulla vaikutti tosiaan hieman laiskalta ja löysältä, joten valmennuksen alusta poniin lähdettiin hakemaan ryhtiä ja terävyyttä siirtymisillä. Tehtävä oli tehdä siirtymisiä käynnistä ja ravin, ravin ja laukan sekä käynnin ja laukan välillä mahdollisimman terävästi. Hanne itse sai päättää askellajit, mutta siirtyminen oli tehtävä aina kymmenen askeleen välein. Niinpä tärkeää oli koko ajan keskittyä siihen, että Rulla pysyi hyvin kuulolla ja valmistelut oli tehty huolella. Siirtymisten avulla veltto Rulla saikin uutta energiaa ja pikkuhiljaa poni alkoi jopa hieman kuumua. Tavoite oli siis saavutettu.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen valmennuksen lopuksi teimme vielä vastalaukkaharjoittelua kahdeksikolla. Tarkoitus oli laukata ensin pääty-ympyrä myötälaukassa ja sitten toinen vastalaukassa niin että ympyrät muodostivat kahdeksikon. Tehtävässä tärkeää oli pitää laukka hallinnassa ja tasapainoisena, jotta myös vastalaukka ympyrä onnistuisi hyvin. Muutaman kerran ympyröitä vaihdettaessa Rulla yritti helpottaa hommaa vaihtamalla itse laukan myötälaukaksi, jos Hanne ei ollut tarpeeksi tukemassa ponia jatkamaan vastalaukassa. Paria lipsahdusta lukuunottamatta tehtävä kuitenkin sujui ratsukolta hyvin.

Pakko ehkä myöntää, että valmennusviikonloppu oli sen verran verottanut, että uni olisi sunnuntai-aamuna maistunut vähän liiankin makeasti. Hanne ei kuitenkaan armoa tuntenut, vaan rahtasi minut mukanaan jo aamutalliin. Heti sen jälkeen huomasinkin seisovani hiukan kohmeisena valmentamassa jälleen Idaa ja pikkuista Rulla-oria, tällä kertaa tosin kouluratsastuksen saralla maneesissa. Sade olikin päättänyt iskeä tämän päivän iloksi, joten kyllähän se melkoista luksusta oli, ettei meidän tarvinnut työskennellä sen armoilla ulkona. Rullakin vaikutti varsin tyytyväiseltä, joskin hiukan nuutuneemmalta kuin eilen. Sitä en kyllä ihmetellyt yhtään, raasu oli työskennellyt niin ahkerasti esteillä.

Hieman uneliaan olemuksen takia laitoin Idan tekemään alkuverryttelyt ripeällä tempolla, mikä herättelisi ponin jälleen tämän päivän puolelle omista unimaailmoistaan. Alkuun ruunikko tuntui kompuroivan melkein omiin jalkoihinsakin, mutta pienoisen volttityöskentelyn ja siirtymisten kautta alkoi elo jälleen palata pieneen ja eilen niin ripeäaskeliseen poniin. Rulla alkoi taas muistuttamaan omaa itseään ja alkoi jopa paikoitellen kuumumaan, kun kokeilimme siirtymisiä esimerkiksi peruutuksesta suoraan raviin. Minä en toki päästänyt kaksikkoa vähällä, vaan vaadin täydellistä suoritusta ja sainkin sieltä lopulta hieman pehmeämmän noston. Poni oli selkeästi hiukan sekaisin siitä, miten sen olisi tilanteessa tullut toimia, mutta alkoi taas pian asettumaan siihen uomaan, että kai se oli mentävä sen mukaan, mitä sen ratsastaja siltä vaati. Temponmuutoksissa näki, ettei Rulla näyttävyyden kannalta yltänyt ihmeisiin, mutta sitä ei pieneltä ponilta toki voinut vaatiakaan.

”Pidätä vain ja muista käyttää vain reippaasti sitä pohjetta! Ja se tuki”, ohjeistin Idaa hetken päästä pohkeenväistön parissa.
Rulla ja Ida aloittivat väistön oikein kauniisti, mutta sitten ponin ajatus herpaantui ja se lähti punkemaan epämääräisessä muodossa tavoitteena päästä vain mahdollisimman nopeasti takaisin kaviouralle. Useamman yrityksen jälkeen sain kuitenkin jälleen kerran todeta Rullan olevan omalla tavallaan melko kuuliainen ratsastajaansa kohtaan. Lopulta ori nöyrtyikin pitämään runkonsa suorassa ja ottamaan kauniisti useamman väistöaskeleen kerralla. Kun tämä oli hoidettu hienosti, oli loppuun vielä tehtävänä pieni vastalaukkaharjoitus kaarevalla uralla. Kolmikaarinen oli toimiva tähän tarkoitukseen ja Rulla tarjosikin vastalaukkaa yllättävän hyvin. Idan tarvitsi vain vähän vaatia ja sieltä syntyi suloisen rivakka nosto, mutta sitäkin mukiinmenevämpi laukkasuoritus. Rulla oli kyllä ehdottomasti yritteliäs ja kuuliainen poni, jolta löytyi miellyttämisenhalua ainakin silloin, kun oikea ratsastaja oli sen selässä.

Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja vilkaisin juuri muokkaamaani esterataa. Äsken valmentamani suomenhevostamman jäljiltä korkeuksia oli saanut muuttaa ihan jonkin verran, sillä tällä erää estradille asteli tallityöntekijä Idan kanssa gotlanninruss-ori Rulla. Väistämättä sydämeni suli kertaheitolla tälle vireästi astelevalle kahdeksanvuotiaalle ja hetken ajatukseni harhailivat jo siihen, miten mukavaa tuollainen poni olisi saada omaankin talliin asustamaan. Hautasin kuitenkin mietteeni sikseen ja jatkoi keskittymistä itse treeniin. Rulla oli selkeästi hyvin koulutettu ja vaikka se selkeästi intoilikin kentän keskellä olevista esteistä, pysyi se kuitenkin Idan hallinnassa ja jaksoi jopa keskittyä alkuverryttelyihin. Luvassa olisi kuitenkin aivan varmasti valmennus, josta ei vauhtia jäisi puuttumaan!

Ja oikeassahan minä olin. Kun lämmittelyt oli suoritettu alta pois, tunnollisesti kuitenkin, ja päästiin siirtymään itse varsinaiseen päivän urakkaan, oli Rulla kunnolla täpinöissään. Ratsastaja lähinnä nauroi poninsa innolle, mutta muisti kuitenkin koko ajan olla valppaana, eikä antanut ruunikon missään vaiheessa päästä määräämään tahtia. Ensimmäisellä esteellä kaikki sujui varsin esimerkillisesti; Ida piti lähestyessä tahdin tasaisena, Rulla kuunteli annettuja apuja ja itse hyppy onnistui rauhallisesti, mutta nätillä ilmavaralla. Tässä vaiheessa korkeus ei mikään päätä huimaava toki ollutkaan, mutta kertoi kuitenkin jo erittäin paljon orin hyppytyylistä. Rulla selkeästi nautti hyppäämisestä, vaikka tahtoikin hiukan hätäillä tekemisen kanssa. Tasainen ja rauhallinen ratsastaja selkeästi tasapainotti tilannetta ja toikin russista parhaat mahdolliset puolet esille.

Halusin kiinnittää tältä erää ratsastuksessa suhteutettuihin väleihin. Rullan pieni koko vaati sen, että ratsastajan oli pysyttävä koko ajan hereillä ja saatava pidettyä tasainen tempo, ettei koko suoritus lässähtäisi kokoon, kun välimatkoissa olisikin väärä tahti läsnä. Idalle tämä ei kuitenkaan vaikeuksia tuottanut, vaan hän piti koko ajan ohjastuntuman kevyenä ja muisti myös käyttää pohkeita säännöllisesti. Omistaja oli alussa kertonut, miten tärkeää Rullan oli saada ratsastajaltaan tukea, mutta tämä ei kyllä totisesti ollut ongelma missään vaiheessa. Ida suoritti oman osuutensa niin hyvin, ettei ponille jäänyt yksinkertaisesti valinnanvaraa!

"Jes! Pitkästä aikaa jotain muuta, kuin vakavamielisiä kilpailuja", Ida hihkaisi ja heitti kuljetusloimen Rullan selkään.
Poni lastattiin traileriin yhteistuumin ja sitten suunnaksi otettiin Metsälammen ratsutila. Viitaniemeen ei onneksi ollut pitkä matka ja olimmekin melko pian perillä. Paikan päällä oli enemmänkin porukkaa, olihan kyse Metsälammen synttäreistä.

Temppurata oli todellakin hauskaa vaihtelua tavallisille este- ja koulukisoille. Rata aloitettiin perinteisellä pujottelutehtävällä, jonka Rulla ja Ida suorittivat hienosti. Seuraavalla ratsilla koristauduttiin tonttulakein. Rulla ei ollut asiasta niin mielissään, vaan ravisteli lakin pois jo ennen seuraavaa rastia. Tästä tulikin vähän miinusta... Puomiperuutus-tehtävä sujui yllättävän hyvin ja estekin ylittyi rutiinilla. Viidennen rastin, pressuesteen kohdalla ori hieman epäröi, mutta Ida ratsasti sen päättäväisesti ylitse. Olihan pressuun käyty tutustumassakin jo ennen itse kisoja.

Toiseksi viimeinen rasti osoittautui kaikista vaikeimmaksi. Siinä piti kuljettaa jumppapallo maaliin, mutta Rullapa ei suostunut menemään lähellekään pinkkiä hirvitystä. Aikansa yritettyään Ida luovutti, laskeutui satulasta ja potkaisi pallon maalia kohti. Tästäkös Rulla sydämistyi ja riisti äkisti ohjat Idan kädestä. Onneksi poni ei lähtenyt kauas, vaan ystävällinen tuomari nappasi sen kiinni kentän toisesta päästä. Viimeisellä rastilla tehtiin maailmanymäpärysmatka, eli käännyttiin hevosen selässä ympäri. Rulla puhisi yhä äskeisestä, mutta malttoi onneksi olla koko suorituksen ajan paikoillaan. Sieluni silmin jo näin ponin rynnistävän uudelleen maneesin toiseen päähän, mutta Ida selvisi kuin selvisikin radan loppuun kunnialla.

Palkinnoille ei valitettavasti päästy, kiitos tonttulakin tippumisen ja jumppapallon kanssa sähläämisen, mutta eipä nuo kisat silti hullummin menneet. Ida ja Rulla sijoittuivat loppujen lopuksi seitsemänsiksi kolmestatoista ratsukosta.

Tehtävänanto: Kirjoita lyhyt tarina, joka sisältää lauseen: "Voiko yksi ainoa hevonen tosiaan saada tällaista aikaan". Tarinan ei välttämättä tarvitse liittyä kilpailupäivään.

”Ajattelin puunata tällä kertaa Rullan oikein superhienoksi huomisiin kilpailuihin”, Ida selitti tohkeissaan.
”Jaa, ehkä kunnon pesu ja kiillotus tosiaan peittävät tuon jäätävän pallomahan”, juuri talliin astunut Samppa murjaisi ja nostatti Idan kasvoille tyrmistyneen ilmeen.
”Tuletko Hanne vähän auttamaan tuon uuden laitumen aidan kanssa?”
Nyökkäsin hymähtäen ja kiiruhdin aviomieheni perään. Eiköhän tyttö pärjäisi yksinäänkin ponin kanssa. Tulisin sitten itse puunaamaan omat hevoseni, kunhan laidun tulisi valmiiksi. Ida ryhtyikin tuumasta toimeen ja otti Rullan käytävälle. Hän harjasi sen ensin kauttaaltaan ja puhdisti huolellisesti kaviot. Sitten hän siirsi ponin pesukarsinaan, pesi sen turvasta hännän päähän hevosshampoolla ja kyllästi lopuksi hieman kuivahtaneen oriin vielä selvitys- ja kiillotussuihkeella. Pesun jälkeen Ida palasi Rullan kanssa käytävälle ja selvitti ponin harjan ja hännän kammalla. Loppusilaukseksi hän taiteili vielä sievät sykeröt mustaan harjaan.
”Noniin! Oletpa sievä! Sitten vaan loimi niskaan ja saat viettää tämän yön sisällä Lokin, Eskon ja Gaissan kanssa”, Ida höpötti ponille ja jätti tämän lopulta karsinaan rouskuttamaan iltaheiniään.

Pian koitti kilpailupäivän aamu ja astelin Idan kanssa kohti tallia ruokkimaan hevoset. Pian olisi aika lastata koko konkkaronkka kuljetusautoon, mutta siinä Samppa saisi myös auttaa.
”Herttinen!” suustani pääsi kun sytytin talliin valot.
Rehuhuoneen ovi oli sepposen selällään ja käytävä täynnä lantaa, purua ja heiniä.
”Kuka tällaista on tehnyt!?” Idakin sai suunsa auki ihmetykseltään.
Syyllistä ei tarvinnut hakea kauaa. Kurkkasimme rehuhuoneeseen, jossa pieni ruunikko poniori rouskutti tyytyväisenä mysliä rehulaatikosta. Kaurasaavi näytti onneksi vielä koskemattomalta, eikä kivennäisiinkään oltu kajottu.
”Rulla!” Ida huudahti ja tarrasi ponin otsatukkaan raahaten sen ulos rehuhuoneesta.
”Voiko yksi ainoa hevonen tosiaan saada tällaista aikaan”, huokaisin ja katselin rehuhuoneessa olevaa hävityksen kauhistusta. ”Vie Rulla karsinaan ja jaa heinät. Soitan Merin apuun.”
Meri tulikin pian, joskin hieman äreänä aamuherätyksestä vapaapäivänä, ja saimme tallin kuntoon ennätysajassa. Hevosetkin lastautuivat neljän ihmisen voimin ongelmitta. Myös Rulla, joka ei onneksi näyttänyt sairastumisen merkkejä. Ilman aamurehuja se tosin sai jäädä heinää lukuun ottamatta.

Tehtävänanto: Radan loppuosuuden opetteleminen tuottaa sinulle vaikeuksia, joten päätät kehitellä siihen muistisäännön. Millainen muistisääntösi on ja mihin liikkeeseen sovellat sitä?

Olin jo viikkotolkulla tankannut rataa päähäni, mutta jostain syystä se ei vain iskostunut mieleeni. Päivää ennen kilpailupäivää kehitin paniikissa jonkinlaisen muistirimpsun, joka tällä kertaa kyllä pelasti koko radan. Ihan ykkössijalle ei toki ylletty, mutta eipähän rata unohtunut!

Pienen ponikakaran elämä Jukolassa on lähtenyt hyvin käyntiin. Rulla on mitä miellyttävin käsitellä ja sen kanssa tehdäänkin melkein päivittäin jotain, jotta ori tottuu käsittelyyn. Kevään aikana on käyty pyörähtämässä muutamissa näyttelyissä Crescendon järjestämien Russiviikkojen yhteydessä. Oriin rakenteesta on pääosin tykätty kovasti, mikä on nostattanut toiveitani Rullan kantakirjauksesta. Kiirehän meillä ei kuitenkaan ole, vaan rauhassa katsellaan mitä tästä ponista kuoriutuu.

Russiviikkojen aikana ilmoitin Rullan varsa-arviointiin ja yllätyksekseni pikkuinen oripalleroinen sai paras rakenne -kunniamaininnan ja siitä hyvästä hienon vaaleansinisen loimen! Itse arvioinnista Rurik sai II-palkinnon, mikä on oikein hyvä saavutus, vaikka hieman harmittaakin, että jäimme puolikkaan pisteen päähän ykköspalkinnosta. Erityistä kiitosta poni oli saanut jaloistaan. Rulla käyttäytyi erinomaisesti koko päivän ajan ja seisoi uskomattoman kärsivällisesti jopa tammojen vieressä. Tämä oli hyvä harjoitusesiintyminen tulevia kissanristiäisiä varten.