27.01.2016, muuttopuuhissa

Siitä oli kulunut jo tovi, kun olimme joutuneet jättämään meille niin rakkaan Koskimäen taaksemme. Kyseinen paikka oli olosuhteiden pakosta joutunut lopettamaan yksityistoiminnan ja päädyimme Kunkun kanssa loisimaan hetkeksi takaisin Jukolaan. Hannea se ei tietenkään haitannut, hänestä oli vain mukavaa saada tuttu hevonen takaisin talliin. Itse kuitenkin kaipasin kovasti maisemanvaihtoa. Jotenkin sukulaisten kanssa samassa taloudessa oli vaan niin... Noh, siinä on omat hankaluutensa.

Viona, itse tallinomistaja, oli ystävällisesti toivottanut meidät tervetulleeksi Susikallioon ja näyttänyt paikkoja. Lopulta tummatukkainen nainen oli ohjannut minut ja oriini pieneen punaiseen yksityistalliin. Tai no sanotaan, että päätalliin verrattuna pieneen, sillä talli oli omasta mielestäni kohtalaisen suuri. Viikkailin Kunkun kuljetusloimea ja suojia suureen IKEA-kassiin, kun kuulin tallin ovelta puhetta. Kaksi mieshahmoa, tumma lihaskimppu ja pörrötukkainen poika astuivat sisään. Tervehdin ja sain vastaukseksi lyhyet moi:t.
"Sä oot vissiin uus täällä?" lihaskimppu kuitenkin vääntäytyi kysymään pojan lähtiessä rehuhuonetta kohti.
"Joo, just äsken tultiin. Mirka", esittelin itseni.
"Anssi, oon täällä tallimestarina. Kukas toi on?" mies osoitti hevostani.
"Tää on Kunkku", esittelin punaruunikon oriini, joka ei vaivautunut edes nostamaan päätään heinistä, jotka olin juuri sille laittanut.
"Vissiin jonkun sortin puoliverinen? Komee hevonen", Anssi kehui ja kiitin kohteliaisuudesta.
"Noh, jos tarviit jotain niin mä ja Pera pyöritään tässä jonku aikaa", hän totesi vielä ja katosi sitten ilmeisesti tämän Peran perään rehulaan.
Hiljaisia miehiä, ajattelin itsekseni ja vein juuri täyttämäni kassin muiden varusteiden luokse satulahuoneeseen. Viona oli järjestänyt meille tyhjän kaapin, mutta ei toivoakaan, että kaikki tavarani olisivat sinne mahtuneet... Siispä nostin kuljetusvarusteet kaappirivistön päälle. Eipä noita niin usein kuitenkaan tarvitsisi.

Kun loputkin tavarat oli järjestelty, päätin vielä käydä hieman taluttelemassa Kunkkua pihalla. Kello oli jo kuusi, joten ei ollut järkeä pistää sitä enää tarhaan. En myöskään ollut varma missä tarhassa ori tulisi majailemaan, täytyisikin varmistaa Vionalta. Toivottavasti se saisi edes jonkun ruunan kaveriksi, ori kun oli niin mahdottoman sosiaalinen luonne, että ikävystyisi yksinään varmaan kuoliaaksi. Heitin (lähinnä muodon vuoksi, olihan pihalla jo ihan suojakeli) talliloimen ohutkarvaisen puoliverisen selkään ja napsautin riimunnarun siniseen karvapehmustettuun riimuun kiinni. Sitten lähdimme talsimaan ympäri Susikallion pihamaata. Lähinnä kiersimme tallipihaa ympäri ja koitin pihavalojen loisteessa painaa mieleeni tarhoja ja muita paikkoja. Kävimme molemmilla kentillä heittämässä pienen ympyrän. Pihalla oli melko hiljaista, mutta maneesista kuului tuntilaisten ääniä, joten päätin jättää sen tällä kertaa kurkkaamatta. Suuntasimme sen sijaan takaisin talleille ja lopulta palautin Kunkun karsinaansa. Riisuin loimen ja päästin sen tutustumaan viereiseen karsinaan ilmestyneeseen hevoseen. Anssi ja Pera ottivat näemmä yksityishevosia sisälle, sillä toinen heistä astui juuri tallinovista taluttaen komeaa tummanruunikkoa puoliveristä. Sujautin Kunkun ruokakuppiin vielä taskustani löytyneen porkkananpalan, ennen kuin suuntasin takaisin autolle. Täytyisi palauttaa vielä lainassa ollut traileri Hannelle.



20.12.2015, Kyvyt Esiin -tapahtuma Hukkapurossa

Jännitin suoritusta kuollakseni, onneksi Hanne oli tullut mukaan ja huuteli vielä viimeisiä ohjeita verryttelykentällä. Kunkku kulki rennon tasaisesti ja tuntui melkein kuin se osaisi tulevan radan paremmin kuin minä. Ja totta se varmaan olikin. Tämä oli ensimmäinen Grand Prix ratani, mutta Kunkulle varmaan jo viideskymmenes. Ehdin vielä ottaa muutaman laukanvaihdon, kunnes meidät kutsuttiin valmistautumaan. Ori asteli varmoin askelin maneesiin, eikä lotkauttanut korvaansa edes tammoille, joten saatoin keskittyä täysin omaan jännittämiseeni. Musiikki laitettiin päällel. Suoritus alkoi ja tunsin, kuinka rata virtasi ulos päästäni. Missä kohdassa tehtiin laukkapiruetti? Tervehdin tuomaria kuin unessa ja lähdin ratsastamaan rataa. Ensin oikealle, sitten lävistäjälle... Ori työskenteli tottuneesti ja taisi luottaa enemmän omiin vaistoihinsa, kuin antamiini apuihin. Passage, piaffe, laukka. Laukanvaihdoissa tuli pieni virhe ja lävistäjästä tuli vino. Pahus. Viimein viimeinen liike oli ohi ja ratsastin takaisin tervehdykseen. Toinen tuomareista hymyili minulla, näytin varmaan niin huojentuneelta. Radasta en muistanut mitään, mutta olin varma siitä, että Kunkku oli pelastanut monta liikettä. Taputin oriita kaulalle ja ratsastin ulos radalta vapain ohjin. Hannen ilmeestä sain luettua, että ainakin jotain oli mennyt oikein.



27.09.2015, KRJ Champions finaali

Grand Prix-tasoiselle oriille ei luulisi olevan temppu eikä mikään selviytyä Vaativa A:n tasoisesta luokasta, mutta niin vain muutaman pikkujutun tähden ori tipahti viidenneksi prosentein 73.925%. Vaikka Hannesta ja Kunkusta ei tullutkaan tänä vuonna KRJ Championeja, eivät kilpailut silti mielestäni penkin alle menneet. Edellispäivänä ori pärjäsi upeasti ja pienen kisatauon jälkeen on normaalia, että arviointivirheitä sattuu, eikä askel ole ihan yhtä liidokas kuin yleensä. Myös tämän vuoden Champion oli GP-hevonen, joten luokan taso oli erittäin kova Vaativa A -tasoisista tehtävistä huolimatta.

Minun puolestani ori ansaitsee ainakin ison kasan porkkanoita ja paljon rapsutuksia!



26.09.2015, KRJ Champions

Serkkuni Hanne ilmoittautui Kunkun kanssa isoihin kisoihin, nelipäiväiseen Kouluratsastusjaoksen alaiseen tapahtumaan. Kilpailutapahtuman finaalipäivänä ratkotaan osakilpailuista selvinneistä ratsukoista KRJ Young Champion, KRJ Champion, KRJ Pony Champion, sekä KRJ Senior Champion.

Olen ollut tietysti mukana joka päivä kannustamassa (ja salaa kadehtimassa) vanhemman serkkuni suorituksia. Jos totta puhutaan, en ikimaailmassa olisi vielä valmis noin suureen kilpailutapahtumaan, vaikka valmentajani onkin täysin eri mieltä. Kunkku näyttää niin upealta radalla, etten usko ikipäivänä saavani siitä samaa irti kuin Hanne. Kolmantena kilpalupäivänä ori pärjäsi superhyvin ja sijoittui toiseksi luokassa prosentein 74.409%. Hatunnoston arvoinen suoritus. Toivottavasti finaalipäivä sujuu yhtä hienosti!



15.09.2015, uusi koti

"Sä oletkin varmaan Mirka? Weera, tervetuloa vaan! Voit kutsua Werryksi, kuten varmaan muistatkin puhelinkeskustelustamme", tummatukkainen nainen heläytti silmät tuikkien.
"Kiitos kiitos! Otetaanko ori ulos samantien vai-"
"Otetaan vaan, esittelen teille sitten karsinan ja muut tärkeät tilat tallissa", Werry keskeytti lauseeni ja aloimme tuumasta toimeen.
Ympärillämme pyöriskeli Werryn vaalea koira, joka ei ainakaan helpottanut työtämme. Lopulta punaruunikko ori oli kuitenki saatu trailerista ulos ja tämä puhalteli nyt tohkeissaan ilmaa ulos sieraimistaan tallipihalla.
"No on siinä elikolla näköä!" Werry totesi ja ymmärsin ottaa lauseen kohteliaisuutena.
Hetken ihmeteltyään Kunkku kääntyi minuun päin ja tarkisti taskuni herkkujen varalta.
"Jaaha höpsö, joko on järkytyksestä selvitty?" naurahdin ja rapsutin oriin otsaa.
Werry väläytti meille hymyn ja lähti sen jälkeen opastamaan meitä oriin uudelle karsinalle.

Talli oli ulkoa hieman vaatimattoman näköinen, mutta sisälle päästyäni leukani loksahti auki. Olin pitänyt edellistä talliamme suhteellisen siistinä, mutta tämä oli siihen verrattuna suorastaan palatsi! Noh, ehkä hieman liioittelin. Nähtyäni rivin tummasta puusta koottuja tilavia karsinoita puhtaalla purupohjalla ja täydellisesti lakaistun käytävän olin jo myyty. Ties mihin olin sitten tottunut...
"Tässä olisi sitten Kunkun oma boksi, tässä päässä tallia on vain oreja ja ruunia, ei pitäisi olla ongelmaa. Tuohon voit kirjoittaa oriin tiedot kun joudat. Ilmoitustaulun luota löytyy tusseja", Werry esitteli osoittaen samalla tyhjää nimitaulua karsinan ovessa.
Kuuntelin sanaa juuri sanomatta, kun nainen näytti mihin voi laittaa riimun, suitset ja satulan, ja miten käytävälle saa hevosen kiinni. Pian talutin Kunkun karsinaan ja aloin riisumaan siltä kuljetusvarusteita.
"Ruokinta tehdään kolmesti päivässä, jätät vaan ohjeet tuonne ilmoitustaululle. Erikoisrehut täytyy valitettavasti kustantaa itse", Werry kertoili hääriessäni oriin kimpussa.

Kunkku jäi tutustumaan karsinaansa sillä välin kun Werry kierrätti minua ympäri tallia. Hän esitteli satulahuoneen (josta oli meille varattu oma teline ja kaappi varusteita varten), solariumin (WOW!), pesukarsinan ja rehuvaraston. Esittelykierroksella törmäsimme myös pariin arviolta omanikäiseeni tallityttöön, jotka Werry esitteli Leenaksi ja Juliaksi. Olivan kuulemma molemmat hevosalan opiskelijoita.
"Täältä takaovesta pääsee kätevästi suoraan maneesille", Werry sanoi ja ohjasi minut ulos ovesta.
Kävimme ensin maneesissa, joka oli erittäin tilava ja valoisa.
"Täällä me viihdytään varmasti", tokaisin ja se taisikin olla ensimmäinen pidempi lause, jonka päästin suustani viimeiseen puoleen tuntiin. Niin keskittyneesti olin yrittänyt painaa kaiken mieleeni.
Kenttä oli todella iso ja pohja oli kuulemma juuri aamulla kasteltu, vaikka ei kenttä näin alkusyksystä enää niin kovin pölynnyt.
"Maastoja meiltä löytyy vaikka millä mitalla, mutta kannattaa ensimmäisillä kerroilla ottaa joku mukaan näyttämään reittejä. Esimerkiksi Leena lähtee tosi mielellään mukaan lainahevosella", Mirka vinkkasi.
"Varmaan aluksi pysytään täällä maneesin välittömässä läheisyydessä, mutta pidän mielessä sitten kun rohjetaan poistua Kunkun kanssa tallipihasta" heitin.

Kun oltiin käyty katsastamassa vielä tarhat ja Kunkun tulevat tarhakaverit, oli aika pistää mukana olleet kamat paikoilleen. Kiitin Werryä kierroksesta ja lupasin heti kysyä, jos jokin on epäselvää. Lampsin autolle ja tyhjensin ensin lainassa olleen kuljetuskopin säilytystilan. Raahasin mustan koulusatulan, suitset ja pari huopaa ensimmäisenä satulahuoneeseen. Satulan asetin tyhjään telineeseen ja suitset toiselle seinälle jo ennestään pitkän suitsirivin jatkoksi. Palatessani autolle oli vaaleatukkainen tyttö minua siellä odottamassa. Olin tavannut tytön tallissa aiemmin, mutten millään saanut päähäni oliko tämä nyt se Julia vai Leena.
"Moi! Aattelin jos kaipaat apua kamojen kanssa", tyttö sanoi hymyillen.
"Kyllä nää tästä... Tai no jos varmasti haluat..", sopersin suomalaisen pidättyväiseen tyyliin, mutta tyttö oli jo napannut korillisen suojia ja pinteleitä, sekä jäljelle jääneet satulahuovat kainaloonsa ja kääntyi jo valmiiksi tallin ovien suuntaan.
"Kiitti paljon" sanoin hieman vaivaantuen ja nappasin IKEA-kassillisen loimia, sekä oriin tummansinisen harjapakin ja lähdin raahaamaan niitä tuon vaaleatukkaisen tytön perässä.

"Mihin tahdot suojat ja pintelit? Olisko tässä ylähyllyllä ok?" tyttö kysyi asetellessaan koria ylähyllylle.
"Joo se on just hyvä, ja satulahuovat vois pinota tuohon keskihyllylle" ohjeistin jo hieman vapautuneemmin.
Luojan kiitos kaapit olivat tilavia. Meillä oli IHAN liikaa tavaraa Kunkun kanssa. Minulla oli vielä tallessa kaikki se, mitä sain oriin mukana, jonka lisäksi on tullut hankittua krääsää sieltä sun täältä...
"Oliko sulla vielä muuta autossa?" tyttö kysäisi iloisesti.
"Noo... Vielä yksi korillinen rasvoja ja heppanameja" sanoin hieman häpeillen tavaramäärääni ja lisäsin heti perään: "Mutta sitten ei muuta!"

Kun kaikki oli siellä missä pitääkin, päätin vielä pikaisesti juoksuttaa oriin kentällä päivän päätteeksi. Mitenkään rankasti ei ollut tarkoitus liikkua, mutta kunhan vähän totuteltiin uuteen ympäristöön.
"Onko sulla vielä jotain suunnitelmia tälle päivälle" minua aiemmin auttanut vaaleatukkainen tyttö ilmestyi nyt karsinan ovelle.
"ÖÖM... Ajattelin nopeasti juoksuttaa Kunkun" sain onneksi sanottua vaikka säikähdin hieman.
"Haittaako sua jos vielä tungen seuraan? Heh, älä huoli, mä oon työpäiväni jo lopetellut. Odottelen tässä vaan kyytiä himaan" tyttö vakuutteli.
"Mikäs siinä" hymähdin.
Oikeastaan tyttö vaikutti aika mukavalta, eikä ollut moksiskaan vaikka vaikutin varmaan kylmältä kuin lumiukko.
"Hei, tää on vähän noloa, mutta mikä sun nimi taas olikaan?" sain vihdoin kakaistua harjatessani Kunkkua käytävällä.
"Haha, ei se mitään, ei sitä kaikkea voi muistaa ekalla kerralla. Mä oon siis Leena. Ja sä olit.... M.. Mirka?" Leena vastasi.
"Oikein meni. Sulla on kyllä paljon parempi nimimuisti" naurahdin ja huomasin tunnelman hieman kevenneen.
Talutin oriin kentälle Leenan seuratessa perässä ja ohjasin oriin isolle ympyrälle seistessäni itse ympyrän keskellä. Kunkku käveli kuuliaisesti ympyrällä. Tämä oli sille ihan lasten leikkiä. Itseasiassa se osasi olla juoksutettavana paremmin kuin minä juoksuttaa.
"Vitsit se on kyllä upea", Leena totesi kentän laidalta.
"Voin rehellisesti sanoa samat sanat, mulla kun ei ole ollut osaa eikä arpaa sen koulutuksessa", naurahdin.

Ilta alkoi jo hämärtyä kun ori oli viimein karsinassaan hoidettuna. Tuli aika lähteä kotiin päin.
"Onhan sulla varmasti kyyti kotiin?" kysäisin velvollisuuden tunnosta Leenalta, joka yhä odotti kyytiään.
"Juu juu, tuolta se jo tuleekin" tyttö kääntyi katsomaan tien suuntaan, josta kuului moottorin jylinää.
Hetken päästä viinipunainen jyhkeä kevari kaarsi pihaan kuskinaan roteva, ehkä hieman päälle parikymppinen poika.
"Moi... ja moi!" tämä sanoi kääntäen katseensa hieman yllättyneenä minuun päin.
"Ylläri, taas myöhässä" Leena sanoi pojalle kiusoitellen ja nappasin hänen tarjoamansa kypärän.
"Nojoo sori, yliarvioin taas pyörän nopeuden", poika virnisti vilkaisen samalla minua.
"Nähään taas Mirka, mä pyörin vähintään kerran viikossa tallilla, ainakin näin tiistaisin. Vois käydä vaikka maastossa joku päivä?" Leena ehdotti kavutessaan kevarin tarakalle ja kietoessaan kätensä pojan vyötäisille.
"Mm.. Joo vois! Katellaan sitä, moimoi!" sanoin puolihuolimattomasti hieman hämmentyneenä koko tilanteesta.
"Moro!" huikkasi poika, kunnes huristi enemmän tai vähemmän kovaäänisen menopelinsä kanssa tiehensä Leena mukanaan.
"No jopas oli..." mutisin puoliääneen ja istuin lainassa olleen avolavafordin ratin taakse.
Peruutin kopin kanssa vähän matkaa varovasti, mutta tottuneesti, kunnes käänsin auton nokan tietä kohti. Äsh! Muistin äkisti unohtaneeni nimikyltin oriin karsinan ovessa. Noh, se jääköön sitten ensi kertaan, ajattelin ja painoin kevyesti kaasua.



29.11.2014, tarinakoulukilpailut Granstadissa

Luokkien välissä oli taukoa ja ehdin hyvin valmistelemaan Kunkkua viimeistä luokkaa varten. Talutin sen ulos autosta ja heti laskettuaan kavionsa maahan se singahti varoittamatta pystyyn ja laskeuduttuaan jäi tuijottamaan tallin suuntaan puhisten. Eilen se oli ollut vielä ihan okei, kun kävin kävelyttämässä sitä yöpymispaikkamme pihalla, mutta nyt se oli ihan outo ja jatkoi riehumista varustamisenkin aikana kuin mikäkin. Idan avulla saimme Kunkun satuloitua, mutta emmin kyllä tovin uskallanko kiivetä sen selkään. Noh, pääsimme kuitenkin verryttelyalueelle, jossa säheltäminen ja steppailu jatkui. Yleensä ori oli kilpailutilanteissa kuin viilipytty, mutta tänään ei radasta tulisi tällä perusteella mitään. Yritin tehdä väistöjä ja taivutuksia, jotta Kunkku keskittyisi muuhun, mutta ei, yhä se vain kyttäsi tallille päin ja puhisi kuin höyryjuna.

Juuri ennen luokan alkua huomasin verryttelykentälle päin kävelevän nuoren tytön pienen kimon welshponitamman kanssa, jonka olin huomannut jo aiemmin tallin nurkalla. Prinsessaponin ulkonäöstä päätellen se oli A-sektio. Ponilla oli söpöt pinkit suojat ja satulahuopa ja tytöllä pinkki kypärä. Ratsukko valmistautui ilmeisesti küriin, sillä Gran Prixiä en uskonut prinsessaponin ihan sentään menevän. Ajatukseni keskeytyivät, kun Kunkku teki stopin, tuijotti ponia rinta rottingilla ja päästi ehkäpä jäätävimmän orinörinähirnaisun ikinä. Tunsin muiden verryttelijöiden katseet niskassani, mutta en osannut tehdä siinä tilanteessa mitään muuta kuin nauraa typerästi. Kunkku hörisi pehmeästi ja matalalta ponille, joka ei kosiskeluista tuntuvut kovasti piittaavan ja satulassa istuva tyttö katsoi minua hämillään. Selitin, että ratsuni oli ori ja ilmeisesti kovin ihastunut tähän tammaan ja että olisi ehkä parasta, jos he voisivat odottaa muualla sen aikaa, kunnes pääsisimme maneesiin.

Kunkun saatua pakit prinsessaponilta se tyytyi osaansa ja rauhoittui muuttuen taas omaksi itsekseen. Kaiken toilailun jälkeen rata sujui kuin sujuikin onneksi ihan hyvin!



25.05.2014, tarinakoulukilpailut, paikkana Odelie's Loves

"Noh, kun sä halusit niitä shakkikuvioita tuohon lautasen kohdalle ja kaveri väitti että ne leikataan siihen saksilla ja tietenkin uskoin..."

Eijeijeiiii! Ihanan kiiltävänkarvaisen gp-hevoseni takapuoli oli pilalla! Suuremmasta järkytyksestä selvittyäni sain kuitenkin ajateltua positiivisesti. Läntti oli onneksi vain lautasen kohdalla ja muistuttihan se etäisesti shakkilautaa. Hyvin ETÄISESTI.

Oikeastihan tarina meni niin, että ennen lähtöä heitin vitsillä hoitajille, joiden en edes olettanut mitään semmoista osaavan, että hevosten tulee sitten kiiltää ja jokaisen takapuolessa on täydellisesti kammattu shakkilauta. En tosissani edes harrasta tätä kuviointia, minulle riittää huolella tehdyt sykeröt ja puhdas, siisti karva. Mutta totta kai toinen hoitajista oli ottanut neuvoni kirjaimellisesti ja mitään tietämättömän kaverinsa ohjeistuksella sohinut trimmerillä muutaman neliötä muistuttavan oriin karvaan. Ihme, ettei Kunkku ollut kuulemma edes protestoinut tilannetta!

Saatiinhan me sitten vähän kummeksuvia katseita verryttelyalueella. Tosin syystä tai toisesta omiin silmiini osui useampikin kanssaratsastaja, jonka hevosen karvapeitteessä oli puutteita lautasten kohdalla. Liekö vallalla ollut jonkinlainen uusi buumi? Noh, puoliveriseni saivat näissä kisoissa hieman osumaa, mutta onneksi kiukkuisen suokkitammani takalistoon ei uskaltanut koskea kukaan.

ulkoasu © VRL-03518 | virtuaalihevonen - a sim game horse