Moon Pyörre

Tänään Poju ei ollut niin yhteistyönhaluinen kuin viimeksi, Jenny sai jatkuvasti antaa topakoita apuja hevoselleen jotta tämä kulki oikein päin ja malttaen eteen. Käynnissä lähdimme tekemään huolellisen alkuverkan jälkeen paljon väistöjä ja ympyröitä, yritimme näin saada Pojun hieman malttamaan mielensä, mutta pidemmän päälle se näytti turhalta. Ori teki tässä vaiheessa jo hyvin selväksi, että sitä tympii ja pahasti, eikä meno sen paremmalta loppuakaan kohden näyttänyt. Väistöt olivat siis oikeaa pakkopullaa joista ratsukko suoriutui vähän niin ja näin. Seuraavaksi teimme suoraan ravista pysähdyksiä ja siitä taas raviin, raviin siirtymisissä ei mitään ongelmaa ollut, mutta jälleen se aloilleen jääminen oli hieman työlästä. Otimme mukaan raviin myös hieman avotaivutuksia, jotka eivät kyllä edes kummoisia taivutuksia olleet kun koko Poju tahtonut taipua juuri ollenkaan! Loppuun otimme laukkaa ympyrällä, jolloin tarkoitus oli taas asettaa hevosta menosuuntaan. Ja ihme kyllä, välillä ori jopa taipuikin halutusti. Ennen loppuverkkaa koitimme vielä koottua laukkaa, jonka lopetimme samantien kun muutamat nätit kokoamiset oli tehty.

Jo alussa Jenny ja Poju pelittivät hyvin yhteen, ori näytti kulkevan ratsastajansa alla nöyrästi eteen ja kuunteli apujakin kohtuullisen maltillisesti. Tänään kävimme lävitse aikalailla perusasioita, käynnissä ensin pysähdyksiä ja peruutuksia, ravissa temponlisäyksiä ja kiemurauria, ja laukassa sitten hieman vaihtoja. Käynnin aikana Poju oli todella reipas, eikä siksi etekään pysähtyminen ja paikalla seisominen ollut aivan helppo juttu, mutta rauhoittuaan ne tietenkin lähtivät sujumaan. Ravissa Jenny sai ensin päästää orin ylimääräiset höyryt pois, kunnes lähdimme sitten tekemään onnistuneita temponlisäyksiä ja kiemurauria. Jenny olisi saanut tosin hieman paremmin asettaa kiemuroilla ratsuaan, Poju kun näytti usein menevän kaaretkin täysin suorana. Laukanvaihdot menivät nappiin kunhan ratsastaja antoi Pojulle hyvät pohje- ja ohjasavut, joilla se saatiin tekemään satunnaisittain nättejäkin vaihtoja. Onnistuneen valkan päätteeksi ratsukko sai suorittaa loppuverkan itsenäisesti.

Poju ja Jenny astelivat seuraavana päivänä uudestaan oppeihini. Päätin jatkaa siitä mihin viimeksi olimme jääneet, taivutuksiin. Saitte kuitenkin aluksi perehtyä alkuverryttelyihin. Poju oli tänään virkeämmän oloinen ja eteenpäin pyrkivämpi. Jenny piti sen hyvin kuulolla, vaikka syksyinen sade ropisi kovaan ääneen maneesin kattoon. Aloitimme sulkutaivutuksesta. Ori oli selkeästi ottanut opikseen ja teki työtä käskettyä. Sulkutaivutus käynnissä ei enää näyttänyt tuottavan ongelmia, joten otimme saman ravissa. Aluksi työskentely oli lähinnä jalkojen heittämistä sinne sun tänne, mutta sitten kun keskityitte kunnolla, Jenny sai hyvin sulkutaivutuksen aikaan. Avotaivutuksessa lähes sama homma, mutta yllättävästi Poju hoiti sen nopeammin kuntoon. Taivutusten jälkeen siirryimme laukanvaihtoon askeleessa. Ensin Jenny joutui ratsastamaan laukan kuntoon. Muutaman kierroksen jälkeen oli Poju niin hyvin tuntumalla, että se olisi heittänyt vaikka piruetin, jos Jenny olisi käskenyt. Niinpä käskin ratsukkoa tulemaan lävistäjälle ja vaihtamaan kentän keskellä laukka. Laukka vaihtui hyvin. Jenny teki saman muutaman kerran ja ratsukko sai hyviä vaihtoja tehtyä, hyvää työtä Poju ja Jenny.

Tapasin tutun parivaljakon pitkästä aikaa. Jenny hyppäsi Pojun selkään ja lähti työskentelemään aktiivisesti käynnissä. Ori tuntui hieman olevan nukuksissa, mutta heräili hyvin kun sai tekemistä. Alkuverryttelyjen jälkeen lähdimme työskentelemään kootuilla askellajeilla. Poju oli eteenpäinpyrkivä eikä pahemmin pistänyt hanttiin saadessaan työskennellä kouluratsastuksen parissa. Jennyn saatua kootut askellajit sujumaan mutkitta, siirryimme taivutuksiin. Aluksi Poju oli aavistuksen tahmea pohkeelle, eikä kuunnellut ihan niin hyvin mitä olisi ollut tarpeen. Jenny sai hetken sitä hakea tuntumalle, kunnes yrititte uudestaan. Avotaivutus toimi paremmin kuin sulkutaivutus, Poju oli siihen vielä liian jääräpäinen eikä jaksanut panostaa täysillä. Päätimme palata siihen vielä ihan lopuksi. Seuraavaksi otimme vähän laukkaa, nimittäin vastalaukkaa. Aluksi annoin ratsukon heittää suurimmat energiat pois ja sitten vasta perehtyä itse työskentelyyn. Pojun vastalaukka oli hyvin tasainen, Jenny mukautui keinutukseen hyvin. Jenny piti orin kuulolla eikä se yrittänyt vaihtaa oikeaan laukkaan kertaakaan. Lopuksi ratsukko hioi vielä sulkutaivutusta ja Jenny sai Pojun taipumaan hyvin.

Aamu oli mukavan viileä, mutta tummat sankat pilvet pimensivät aamua huomattavasti eikä aruingosta ollut näkynyt vilaustakaan sitten eilisen laskun. Poju oli hiekkakentällä alkukäynneissä hieman jäykän oloinen, mutta ratsastaja sai sitä hyvin vetrytettyä käynnissä hyvin taivutelluilla volteilla sekä kulmien astuksilla. Pojun askeliin tuli jäntevyyttä ja tahti säilyi paremmin. Ravissa ratsukko sai tehdä muutaman kierroksen vapaamuotoisesti voltteja ja temmonmuutoksia ja lähinnä tarkastelin ratsukon yhteistyötä. Poju liikkui reippaasti ratsastaja pyynnöstä eikä juurikaan niskuroinut. Volteilla taipui nätisti. Nyt lähdettiin hieman treenaamaan oriin askelia ravissa. Ratsukko aloitti lyhyellä sivulla jossa ravia piti koota mahdollisimman paljon, täten ettei se kumminkaan riko raviaan. Pitkällä sivulla yritettiin saada lisää ponnukkuutta askeliin, jota kyllä löytyi, mutta kokoamisessa sillä tahtoi olla liikaa menohaluja ja yritti rikkoa ravin käyntiin, ratsastaja korjasi hyvin. Muutaman onnistuneen harjoituksen jälkeen jatkoa ravissa. Pitkällä sivulla lähdettiin hieman taivuttelemaan oria sisälle päin, jossa aluksi tuntui olevan hankaluuksia, mutta ratsukko pääsi yhteisymmärrykseen kuviosta ja homma jatkui. Taivutuksia tehtiin myös ulospäin käynnissä, jotka ori hallitsi loistavasti. Ravissa samaa harjoitusta hiottiin sopivammaksi jossa kyllä riitti työstämistä ratsastajalle että ratsulle. Lopputunnista harjoittelimme laukannostoja pysähdyksestä että käynnistä, jotka ori hallitsi loistavasti ja vauhtia riitti, vaikkakin ratsastaja hallitsi oriin erittäin hyvin ja ennakoi hieman tämän kolttosia. Loppuraveissa oli oli hyvin vetreä ja pehmeni huomattavasti silmissä kooten hieman itseään. Ratsastaja toki tihkui intoa, kun orii meni niin komeasti tämän alla. Ratsukko lähti maastoon kävelemään lopuksi ja hieman viilentymään. Tunti meni oikein mallikkaasti, pari toimi hyvin yksi yhteen.

Tapasin tutun ratsukon uudestaan. Päätimme aloittaa edellisen kerran jäätyihin asioihin, mutta aluksi Jenny sai alkuverrytellä Pojun. Ratsukko lähti työskentelemään rauhassa aluksi käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa Jenny muisti vaikuttaa oriin myös painoavuilla, joten ori kulki kuuliaisena ja kauniisti yhtään temppuilematta. Laukka oli reipasta ja eteenpäinpyrkivää, Poju laskeutui siinä muotoon ja haki tukea ohjista. Aloitimme vastalaukasta mihin olimme viimeksi jääneet. Tällä kertaa tosin tarkoituksena oli tehdä yksi laukanvaihto askeleessa. Jenny sai valmistella Pojua hetken aikaa ja kun ratsukko oli valmis, he tulivat kohdalleni jolloin laukka tuli vaihtaa. Aluksi vaihto oli kömpelö ja hidas, mutta silti se vaihtui. Kehotin ottamaan hevosta tarkemmin kuulolle ja pistämään se pinnistämään kaikki aistit Jennyn ohjeita kuuntelemaan. Seuraavalla kerralla onnistuitte jo paremmin. Ratsukko teki muutaman vaihdon, jonka jälkeen siirryttiin koottuihin askellajeihin. Ratsukko sai näyttää kaikki askellajit erilaisilla kiemuraurilla. Poju näytteli ravin ja laukan mielellään. Ratsukko suoriutui tänäänkin hyvin ja yhteistyö parani huomattavasti.

Jenny talutti Pojun kentälle ja nousi orin selkään. Saatuaan satulavyön kireämmäksi, ratsukko lähti työskentelemään käynnissä. Aloitimme perusharjoituksista, pysähdyksistä ja peruutuksista. Työskentely oli jo alussa tiivistä, vaikka ori yrittikin välillä lisätä vauhtia, Jenny ei päästänyt sitä hurjastelemaan. Ravissa käskin tehdä temponvaihteluita ja vaihtamaan useamman kerran suuntaa. Suusta oli ori hieman kova, mutta pysyi pohjeavulla tuntumalla. Laukassa kehotin käyttämään enemmän istuntaa apuna, sillä suusta se ei kauhean hyvin ottanut apuja vastaan. Jenny sai hetken aikaa etsiä sopivaa istuntaa, joka kertoi avut orille, mutta löytäessään oikean sävelen, Jenny sai Pojun heti kulkemaan paremmin. Aloitimme kouluratsastusliikkeiden teon taivutuksista. Jenny otti orin kuulolle ja lähti taivuttamaan sulkutaivutuksella. Taivutuksessa Jenny sai pitää orin lähellä ja tuntumalla, sillä Poju rupesi innostuessaan vääntämään taivutusta liikaa. Avotaivutus sujui sulkutaivutukseen verrattuna paremmin. Ravissa ratsukon piti muistaa vain pitää vauhti yllä, niin silloin taivutukset sujuivat ja olivat todella näyttäviä. Lopuksi otettiin vastalaukkaa. Poju tykkäsi ideasta ja lähtikin suoraan kiitolaukkaan. Jenny sai Pojun hyvin kiinni ja loppulaukka meni hyvin.

Istahdin toimistotuoliini sekalaisen paperipinon taakse ja Inka löysi paikkansa toimiston pöydän kulmalta.
"Noh, mikäs on päivän suunnitelma?" nainen kysyi.
"Jos mä ratsastan alkuun nämä uudet tulokkaat, Pörren ja Voiton, ja sitten sä voisit katsoa vähän Cisseä läpi. Brunonkin kanssa pitäisi ehtiä harjoitella varusteita, mutta voidaan kyllä siirtää se huomiseenkin..." pohdin ääneen.
"Kuulostaa hyvältä. Mennään varmaan maneesissa?" Inka varmisti.
"Joo mielellään. Vaikka ei kenttäkään mitenkään huonossa kunnossa ole, mutta hyödynnetään nyt luksusta kun sellaista kerran on saatavilla", naurahdin.
Inka alkoi kasata käytävälle Pörren ja Voiton varusteita, kun itse lähdin hakemaan oripoikia tarhasta. Vilkaisin kelloa, joka lähenteli yhtä. Todennäköisesti pojat olivat ehtineet jo syödä päiväheinänsä.

Aavistukseni heinien suhteen osui oikeaan, sillä puolilta päivin portinpieleen jakamani päiväheinät olivat kadonneet viimeistä kortta myöten. Puoliveriori Bruno härnäsi Eskoa, joka yritti karistaa parivuotiaan kiusankappaleen kimpustaan välinpitämättömyydellä. Suokkipojat taas möllöttivät keskenään tarhan toisessa nurkassa ja torkkuivat ilmeiseti päiväunia. Huvitutista tullut orikaksikko olivat kuin paita ja peppu, minkä ansiosta ne olikin helppo hakea tarhasta yhtä aikaa. Kutsuin hevosia viheltäen portilta saaden luokseni ainoastaan Eskon, joka toivoi varmasti pääsevänsä luistamaan ikävästä virastaan Brunon lastenvahtina.
"Voi Esko, koita kestää. Ehkä me mietitään vielä tarhajärjestelyjä sitten, jos ette saa suokkipoikien kanssa tuota teiniä ojennukseen", lohdutin suurta tummanruunikkoa hannoverilaista.
Suunnistin portilta kohti Pörreä ja Voittoa, joilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan tulla oma-aloitteisesti luokseni. Matkalla huitaisin riimunnarulla ohimennen syliin tunkevaa Brunoa kohti. Varsa oli tosiaan alkanut tulla hiukan röyhkeäksi. Ehkä huominen Inkan koulutussessio saisi nuoren päähän muuta ajateltavaa. Voitto tuijotti minua lähestyessäni orikaksikkoa, mutta Pörre tuntui heräävän päiväunikoomastaan vasta tullessani kohdalle. Liinakko säpsähti ja päästi sitten huvittavan kuuloisen, unenpöpperöisen hörähdyksen. Purskahdin nauramaan ja rapsutin pari askelta luokseni siirtynyttä oria leuan alta.
"Ai sä et vaan huomannut mua niinkö? Muuten olisit heti tullut vastaan", lässytin Pörrelle ja pujotin samalla riimun sen päähän.
Myös Voitto sai ruskean nahkariimunsa päähänsä ja lähdimme kohti tarhan porttia. Bruno väisti kohteliaasti meitä portilla - ilmeisesti suomenhevosoriit olivat näyttäneet sille kuka väistää ja ketä. Oripojat odottivat kiltisti, että sain tarhan portin kiinni. Sitten jatkoimme matkaa tallille. Voitto oli ollut tullessaan melkein mahdoton taluttaa, mutta Pörren kanssa taluttelu on saanut sen rauhoittumaan huomattavasti. Nytkin se käveli rauhassa samaa tahtia Pörren kanssa kiirehtimättä edelleni. Yksin sillä oli yhä silloin tällöin meno päällä, mutta sekin on jo mennyt parempaan suuntaan.

"No tulithan sä, ajattelin, että lähdit hakemaan niitä hevosia naapuripitäjästä asti", Inka vitsaili nojaillen tallikäytävän seinään.
"Sori, jäin vähän ajatuksiini. Laitatko Voiton siihen ekaan karsinaan, niin alan laittaa Pörreä kuntoon?" pahoittelin ja ojensin voikon oriin riimunnarun tummaverikölle naiselle.
Kiinnitin Pörren käytävälle ja nappasin sen karsinan edessä olevasta harjapussista kumisuan, kovan harjan, pehmeän pölyharjan ja kaviokoukun. Pörrökasvaisilla suomenhevosillamme ei ollut tällaisella kelillä loimia, joten aloin suoraan pyöritellä oriin karvaa kumisualla. Inka oli kiinnittänyt Voiton karsinan kaltereihin ja harjaili oriita jo valmiiksi. Voikko ori askarteli riimunnarunsa kanssa, mutta seisoi muuten rauhallisesti Inkan sukiessa sitä. Vaihdoin itse kumisuan kovaan harjaan ja harjasin Pörren jalat pikaisesti. Sitten kävin pölyharjalla vielä läpi koko karvan ja vetelin muutamilla vedoilla vielä oriin pään puhtaaksi. Pörre olisi toivonut minun rapsuttavan sen otsaa enemmänkin harjalla, mutta pahoitellen totesin sille meillä olevan hieman kiire. Putsasin vielä oriin kaviot ja asettelin sille samalla jännesuojat etusiin. Vielä satula selkään ja suitset päähän, niin olimme valmiita. Inka oli onneksi lämmittänyt Pörren kuolaimet valmiiksi.
"Hanne, mitäs jäi?" nainen pysäytti minut irrottaessani Pörreä käytävältä.
"Ainiin kypärä, hups!" sanoin nolona ja kipaisin vielä äkkiä ruskean kypäräni toimistosta.

"Vaikuta siihen enemmän, alapohje kiinni....hyvä! Se liikkuu kyllä hyvin eteen, mutta et saa tuudittautua siihen ja jäädä matkustelemaan. Pörre antaa sulle tosi hyvän pohjan lähteä työstämään sitä", Inka ohjeisti keskellä maneesia taivutellessani Pörreä volteille.
"No niin näetkös, heti kun annoit sille tilaa istunnalla ja rohkaisit pohkeella, se pääsi asettumaan nättiin muotoon ja kantaa nyt itseään. Varo ettei se karkaa! Nyt taas pohje ja muista tasainen tuntuma... Rentouta oma ristiselkä... Hyvä! Hyvin korjattu!" Inka jatkoi ja pian tunti tulikin jo täyteen.
Kävelytin rentoa Pörreä pitkin ohjin uraa pitkin ja silittelin sen kaulaa.
"Vitsi tämä on kyllä kiva", hymyilin Inkalle, joka avasi meille jo maneesin ovea.
"Kunhan vaan muistat, ettet saa jäädä matkustelemaan sinne, vaikka se kivalta tuntuukin", hän muistutti.
Kaarsin oriin kanssa keskelle ja hyppäsin alas selästä. Löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen suunnistimme takaisin talliin Inkan vanavedessä.

Tänään tuli sähköpostia Pojun kasvattajalta miseryltä ja olin aluksi hieman hämilläni miksi kasvattaja haluaa meitä onnitella hyvästä menestyksestä. Luettuani viestin, tajusin, että tämän vuoden suomenhevosten ikäryhmäkilpailun finaali oli aivan päässyt livahtamaan mielestäni, vaikka tiesin, että meiltä Huvitutista sinne useampikin hevonen pääsi. Yllätys olikin hyvin positiivinen kun tuloksia menin tarkistamaan ja huomasin, meidän Pojun olleen ikäryhmänsä paras suomenhevonen. Sillä oli myös ikäryhmänsä paras rakenne, vaikkakin tämän tittelin se jakoi toisen rotunsa edustajan kanssa. Nyt voin kyllä hyvillä mielin todeta, etten kadu päivääkään tämän herran hankkimista!

"Hyvä ratsutyyppi, selkeät leimat. Syvä pyöreä runko, hyvä säkä, lyhyt selkä. Ahdas pään ja kaulan liittymä. Etujalat lievästi sapelissa."