Runon Kanelipulla

Tänä viikonloppuna Hanne oli saapunut Pohjois-Suomesta meille Hukkapuroon valmennettavaksi kolmen hevosensa kanssa. Ensimmäisenä vuorossa oli komea rautias suomenhevosori Pulla, jonka lempinimi ei kuvannut kyllä mielestäni orin olemusta ollenkaan. Heti alusta asti oli selvää, että Pulla nimittäin oli varsin sporttinen, energinen ja elegantti kouluratsu – siis aivan eri maata kuin mitä olin kuvitellut puhuessani Hannen kanssa puhelimessa Pulla-suokista. Onneksi yllätys oli ainoastaan positiivinen!

Vaikka Hanne ja hevoset olivat saaneet levätä yön yli pitkän ajomatkan jälkeen, oli valmennuksessa mielestäni parasta keskittyä verryttäviin tehtäviin. Hanne ja Pulla pääsivätkin toteuttamaan pohkeenväistötehtävää, joka on yksi suosikeistani ja fyysisen jumpan lisäksi myös aivan loistavaa aivojumppaa. Tehtävässä kulman jälkeen tehdään ensin voltti kohti kentän keskustaa, josta suoristuksen jälkeen tehdään pohkeenväistöä kentän keskelle. Keskikohdassa käännetään voltti kohti uraa ja suoristuksen jälkeen väistetään takaisin uralle, jossa tehdään vielä yksi voltti kohti kentän keskustaa ennen kulmaa. Tässä tehtävässä taipumista ja väistöä tulee mukavasti molempiin suuntiin, eikä tekeminen ainakaan lopu kesken.

Muutaman ensimmäisen toiston aikana Hannella meinasi tulla hieman kiire saada eri tehtävät valmisteltua ja suoritettua huolella ja varsinkin voltit muistuttivat enemmän soikeita ilmapalloja kuin kauniita ympyröitä. Lopulta Hanne ja Pulla kuitenkin pääsivät hyvin jyvälle, joten tehtävää kokeiltiin käynnin lisäksi myös ravissa. Hanne pystyi säätelemään Pullan ravia vaivatta ja väistöt sujuivat hyvin tasapainoisesti ja elegantisti. Loppuravien aikana Pulla näytti todella tyytyväiseltä ja rennolta, joten jumppailu oli selvästi tehnyt tehtävänsä.

Elokuun lopulla matkasin harrastetalli Jukolaan valmentamaan Hannea ja hänen suomenhevosori Runon Kanelipullaa. En aikaisemmin ollutkaan valmentanut kyseistä henkilöä, enkä kyseistä hevosta ennen ollutkaan nähnyt. Saavuin tallille ja kävelin kentälle, jossa Hanne olikin ilmeisesti jo verryttelemässä ratsuaan. Pullaksi kutsuttu ori näytti hyvinkin miellyttävältä silmääni. Ehkä pientä sähellystä oli ilmassa, mutta kyllä se siitä, kun harjoituksissa vauhtiin päästään. Aivan aluksi pyysin Hannea ratsastamaan rauhallisessa ravissa kahta suurta ympyrää kahdeksikon muodossa ja taivuttelemaan oria mahdollisimman rennoksi. Kaikki alkoi ainakin hyvin ja Pulla selvästi kuunteli kuskiaan. Oli täyskaarron paikka ja sama toiseen suuntaan. Hetken ravailun jälkeen toteutimme saman tehtävän uudelleen, mutta laukassa. Keskellä ympyröiden vaihtuessa toiseen suuntaan laukanvaihto tehtiin mahdollisimman siististi ravin kautta. Ensimmäiset siirrot olivat ehkä hieman hätäisiä ja hevonen ryntäsi laukkaan hirveän äkkinäisesti. Harjoitushan tekee mestarin ja Pullakin alkoi toteuttamaan tehtävää pyydetysti. Hetken kävelytauko ja sitten homma jatkuu. Siirryimme harjoittelemaan vielä viimeiseksi pieniä pätkiä vastalaukkaa. Pääty-ympyrälle ensin sopiva laukka alle ja sen jälkeen suoralta uralta rauhallista kääntymistä kohti keskustaa ja takaisin samalle uralle hallitussa vastalaukassa. Pulla tiesi mitä teki ja näyttikin osaamistaan upeasti. Vastalaukka kaarre onnistui siis paremmin kuin hyvin. Annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuraveihin, eteen ja alas rennoksi. Tyytyväisenä valmentajana annoin vielä muutaman hyvän harjoitusvinkin vastalaukkaan, joita Hanne voikin itse toteuttaa. Pulla pyrki kauniisti myötäämään niskastaan ja näyttikin pikku hiljaa rennolta. Loppukäyntien aika ja ensimmäinen yhteinen valmennuksemme purkissa.

"Palkintojen jakoon pyydetään saapumaan seuraavat ratsukot: Felissa ja Villahaan Kolttonen, Veera ja Kadon Radikaali, Serena ja Jeilin Kultavanttuu, Hanne ja Runon Kanelipulla..."
"Mitää ei se nyt niin hyvin voinut mennä!" hätkähdin niin, että Pullan ohjat olivat tippua kädestäni.
"No näin nyt kävi, selkään nyt ja äkkiä maneesiin Hanne!" Meri hoputti ja yritti palauttaa minut maan pinnalle.
Viime kilpailuista oli selvästi päässyt vierähtämään tovi, kun pelkkä nelossija sai tällaisen tädin näin tolaltaan. No, mutta toisaalta, olihan kyseessä kuitenkin oman tallin kisat ja vieläpä melko kovatasoinen SISU Battle -luokka. Ehkä sitä saikin olla vähän hämmästynyt ja pikkuisen ylpeäkin. Tuuriahan matkassa täytyi myös olla, sillä niin ratsastaja kuin hevonenkin olivat melkoisen ruosteessa, eikä muutamaa räpellyskertaa valmentajan silmän alla ennen kilpailupäivää voi ehkä vielä kutsua varsinaiseksi "kilpailuihin valmistautumiseksi". Onneksi Pullalla on hyvät geenit!

Ori tepasteli jännittynein askelin sisälle maneesiin, joka oli täynnä vieraita suomenhevosia. Ohjasin sen palkintojenjakajan avustajan osoittamalle paikalle riviin ja vastaanotin vuorollani onnittelut ja punaisen ruusukkeen, joka olisi Pullan mielestä ollut parempi syödä, kuin kiinnittää suitsiin... Kunniakierroksella ori malttoi onneksi laukata suhteellisen siivosti muiden vanavedessä - olisikin ollut aika noloa viipottaa ympäri maneesia kuin Vermon loppusuoralla, kun paikalla oli niin paljon osaavia ratsastajia hienoine hevosineen. Yhtä kaikki, täytyy todeta, että kilpailupäivä oli sangen onnistunut järjestelyjen suhteen näin useamman vuoden tauon jälkeen. Kiitos siitä kuuluu toki ahkerille tuomareille ja innokkaille vapaaehtoisille!

Metsätie oli autio. Vain laukkaavien kavioiden jyskytys loi särön suorastaan aavemaiseen hiljaisuuteen. Linnutkin olivat jostain syystä juuri tällä hetkellä hiljaa, suurin osa teki varmasti jo muuttoa eteläänkin. Tiivistin istuntaani ja puristin kevyesti käsiäni nyrkkiin ohjien ympärillä antaakseni liinakolle merkin hidastaa tahtia. Suomenhevosori tipahtikin nopeasti raville ja uudesta merkistäni se vaihtoi rennon ravin reippaaseen käyntiin.

Jo hyvään kasvuun ehtineet taimet kurkottelivat kohti päivän viimeisiä auringonsäteitä vasemmalle jäävällä hakkuualueella. Annoin oriille pidempää ohjaa ja korjasin asentoani satulassa. Käänsin molemmat hupparini hihat takaisin alas. Alkumatkasta oli ollut vielä lämmin, mutta elokuiset illat alkoivat jo olla viileitä auringon painuessa mailleen. Suomenhevonen asteli reippaasti, vaikka ohjat roikkuivat vapaina molemmin puolin sen kaulaa. Se huomasi, että olimme jo kotimatkalla ja kiristi tahtia päästäkseen jo mutustamaan viimeisiä tuoreen heinän korsia kesän aikana kalutulta laitumelta.

Tulimme Kaimonjärven rantaan, jossa metsätie kapeni isoksi tasaiseksi poluksi. Keräsin ohjat käteeni ja annoin oriille merkin siirtyä raviin. Se heilautti innoissaan päätään saatuaan miellyttävän käskyn ja hypähti samassa raville. Kevensin koivikon reunustamaa rantapolkua, kunnes se kapeni niin, että jouduin pyytämään innokkaan ratsuni takaisin käyntiin. Ori ymmärsi saatuaan jälleen pidempää ohjaa, että nyt oli aika rentoutua kävellen loppumatka. Jukolan rantasauna häämöttikin jo edessäpäin, ja pian sain ohjata oriin mäkeä ylös tilan päärakennuksen ohitse tallipihalle.

Hämärä oli jo alkanut laskeutua ja pihalla oli hiljaista. Sisällä oli kuitenkin valot päällä. Meri oli tekemässä iltatallia. Pudottauduin alas raudikkoni selästä ja löysäsin satulavyötä reiällä. Ori laski tyytyväisenä päätään ja olisi halunnut hinkata turparemmin kutittamaa turpaansa minuun. Kieltäessäni se kuitenkin tyytyi löntystelemään perässäni talliin.
”Mooi, mites Pulla?” Meri huikkasi sisäänkäynnin vieressä olevasta rehuhuoneesta.
”Ihan hyvä, kisakuntoahan se ei ole nähnytkään, mutta olisi omasta mielestään jaksanut laukata vaikka koko matkan kylänraitilta tallille”, vastasin rapsuttaen leikkisästi oritta korvan takaa.
”Haikailiko se kavereiden perään kuinka paljon?” Meri vielä kysäisi tietäen Pullan melko läheisriippuvaiseksi.
”Alkumatkasta se oli vähän nihkeä joo, mutta rauhoittui kun päästiin pois tallitieltä. Pari autoa kylänraitilla oli kyllä yksin vähän pelottavia.”
”Meidän täytyy joku päivä viedä Pulla kahdestaan se huoltoaseman lenkki. Vaikka Leon kanssa.”
”Joo ilman muuta.”

Merin palatessa sekoittamaan viimeisiä väkirehuja sisälle jääville hevosille kiinnitin Pullan käytävälle ja riisuin sen pikaisesti varusteista. Suoristin karvat muovisualla ja pyyhkäisin hieman hionnutta satulankohtaa kostealla sienellä. Pulla haikaili väkirehukuppien perään Merin jakaessa niitä karsinahevosille, mutta irrotin sen naruista ja nappasin sille sen oman punaisen vadin mukaan tallista poistuessamme. Laitumen portilla tipautin rehuvadin maahan ja annoin oriin syödä siitä, ennen kuin laskin sen portista laitumelle. Ruokintapahtuma sai uteliaita seuraajia, kun laitumen muut oriit kerääntyivät portille toiveikkaina. Haikailu oli kuitenkin turhaa, sillä Meri oli jo jakanut niille niiden iltaruuat. Lopulta hätistin oripojat portilta ja laskin ruokailunsa päättäneen Pullan niiden seuraksi. Lauma lähtikin pian löntystämään yhdessä kohti laitumen peränurkkaa, jossa oli vielä jonkin verran vihreää syötävää jäljellä. Nostin tyhjän punaisen vadin maasta ja hetken orijoukon loittonevia takapuolia katseltuani suuntasin tallille päästämään Merin työvuorosta kotiin.

Tehtävänanto: Onko teillä tapana kuunella biisi ennen kisasuoritustanne? Joka nostattaa fiilistä ja tuo taisteluntahtoa? Mikä biisi kenties on kyseessä? Linkkaa teidän voimabiisinne youtubesta.

Meidän voimabiisi on ehdottomasti tämä. Korvamato suorituksen ajaksi on taattu ja rata mennään rytmikkään taustamusan säestämänä! Valitettavasti pullanhimo vei liikaa mennessään ja ratsastin yhden tien väärin, jonka vuoksi tipahdimme toiseksi viimeiselle sijalle. Noh, suorituksen jälkeen voi aina kipaista kaupan kautta!

Tehtävänanto: Kupruja kentällä. Aiheuttiko lumikinoksien reunustama koulukenttä ongelmia vai työskentelittekö lumessa kuin vanhat tekijät? Kenties olitte harjoitelleet maneesin lämmössä ja heppasi ilmaisi kisapaikalla vahvan mielipiteensä muhkuraisesta pohjasta? Vai tekikö epätasainen alusta energisestä ratsustasi hillitymmän?

”Äh miltä se oikein näytti sun mielestä?” kysyin Idalta joka toi lennosta minulle valmiiksi lämmitellyn Loitsun seuraavaa suoritusta varten.
”Ihan hyvältä se näytti. Onhan se pohja tosi epätasainen, mutta kaikki on sen asian kanssa samalla viivalla”, nuori nainen sanoi rauhallisesti.
Minusta tosiaan tuntui, että kaikki liito Pullan kavioista oli kadonnut suorituksen aikana ja kompuroimme joka liikkeessä kuin virtahepo luistinradalla. Ei auta kuin odotella tuomarin päätöstä ja keskittyä selviytymään seuraavasta suorituksesta paremmin.

Tehtävänanto: Huomaat hevostasi varustaessa että sinulle on käynyt ihan älytön moka! Minkä varusteen olet pakannut satulan TAI oman kypäräsi sijaan mukaan ja miten ratkaiset tilanteen?

"Tuotko Ida vielä sen satulan, mun pitäis olla jo verryttelyssä", käskytin tyttöparkaa stressaantuneena samalla kun käärin pinteleitä Pullan jalkoihin.
Ori oli minulle vielä kovin uusi tuttavuus, mikä ei ainakaan vähentänyt jännitystä. Lisäksi nämä taisivat olla vasta kolmannet kilpailut sen kanssa.
"Tota Hanne... Täällä on vaan Rullan satula...", Ida huikkasi varovasti trailerin luota.
"MITÄ!?" kiljaisin turhankin kovaa, minkä johdosta Pulla-parka kavahti taaksepäin tallaten samalla puhtaanvalkoiset pintelit kuraan.
"Äh joo anteeksi, eihän se sun vika tietenkään ollut. Itse olin huolimaton", jatkoin nähdessäni järkyttyneen tytön ilmeen.
"Joo, tuli kyllä aika kiire lähtö", Ida sopersi ja nypläsi trailerin ovenkahvasta roikkuvia suitsia.
"Noh, ei auta. Katsotko tän perään niin käyn perumassa meidän osallistumisen", tokaisin lopulta katkeralla äänellä.
Kylläpä osasi harmittaa!

Laahustin kohti kansliaa, mutta törmäsinkin itse Melinaan matkalla.
"Hyvä että törmättiin, olin justiin menossa ilmoittamaan, että joudun perumaan ton seuraavan luokan osallistumisen", totesin synkkänä sen suurempia kiertelemättä.
"No mutta mites nyt noin?" nainen ihmetteli.
Selitin tilanteen ja olin jo valmis pakkaamaan hevoset autoon, kunnes Melina ehdotti toisenlaista ratkaisua. Kieltelyistäni huolimatta istuin hetken päästä verryttelykentällä nuoren suomenhevosoriin selässä - ilman satulaa. Ei nämä kuulemma niin vakavat kilpailut olleet, etteikö pieniä poikkeuksia voitaisi sallia. Pulla ei ollut satulattomuudesta millänsäkään vaan tuijotteli uteliaana muita verrytteleviä ratsukoita ja hirnui haikeasti jokaisen radalle lähtevän perään. Jaksoi se välillä keskittyä onneksi verryttelyynkin. Luojan kiitos sillä oli ehkä maailman pehmeimmät askellajit! Pian tuli meidän vuoromme siirtyä itse suoritukseen ja keräsimme varmasti koko yleisön huomion varustuksellamme astuessamme radalle. Nyt pitäisi vaan pitää pää kylmänä ja rata mielessä...

Epähuomiossa olin taas hankkinut Jukolaan uuden hevosen. Pullan. Matka uuteen kotiin sujui nuorelta oriilta varsin siististi ja sai huokaista helpotuksesta. Kuljetusongelmaa tällä ei ainakaan olisi. Tallin pihalla otimme sen Sampan kanssa yhteistuumin ulos kopista, ja hetken pällisteltyään se päästi ehkäpä maailman kaihoisimman kuuloisen pitkän hirnahduksen. Ori sai heti vastauksen tammapihatosta ja huomiosta riehaantuneena se lähti täysin varoittamatta lampsimaan viehättävien ponineitien luokse. Sanoin oriinretaleelle, että hetkinen nyt ja nykäisin kerran narusta. Siihen Pulla havahtuikin ja kääntyi minuun päin kun sanoakseen: "Ai juu sori, sä olitkin vielä siinä." Sitten tallustelimmekin ihan kaikessa rauhassa tutustumaan herran uuteen kotiin, sen ikiomaan karsinaan, jossa ori sai eteensä kasan herkullista heinää ja pari porkkanaa ruokakuppiin. Pian ori tekikin jo tuttavuutta sulassa sovussa ainokaisen seinänaapurinsa Ritarin kanssa.