Mörkövaaran Kipinöivä

valmennus

Tammikuun ja samalla koko vuoden kolmantena viikonloppuna pakkasimme Jukolasta pienen hevosvalikoiman autoon ja suuntasimme kohti Ahvenanmaata. Upeassa Mandelbackessa järjestettiin kilpailuviikonloppu, jossa lauantaina kilpailtiin kouluratsastuksessa ja sunnuntaina puolestaan esteiden parissa. Moni pitäisi vähän hulluna ajaa Ylitorniosta Ahvenanmaalle yhden kisaviikonlopun takia, mutta olin aina palanut halusta vierailla Mandelbacken upeilla moderneilla tiluksilla ja samalla tutustua netissä ihailemani tallin upeisiin hevosiin - varsinkin oreihin. Jukolassa ei ole syntynyt kasvatteja hetkeen ja varsakuume alkoi jo pikku hiljaa kolkutella. Täällä Lapin suunnilla ei myöskään ollut tällä hetkellä kilpailuja tarjolla ja hevoset oli talven aikana viritelty kisakuntoon, joten päätös pienestä reissusta oli melko selvä.

Tyhjin käsin ei myöskään tarvinnut palata kotiin. Kipa pääsi yllättämään sunnuntaina 90 cm esteluokassa ja voitimme tamman vähäisestä kisakokemuksesta huolimatta koko luokan! Suorituksesta tienasimme 150 v€ sekä sinivalkoisen ruusukkeen.

Meri ja minä suuntasimme Kipan ja Humun kanssa yksipäiväiselle rennolle maastakäsittelykurssille Ristikallioon. Harjoitukset tulivat nuorten hevosten kanssa tarpeeseen. Muistoksi saimme vielä mukaan tallin satulahuoneessa kurssipäivän lopuksi tehdyt hauskat adjektiivitarinat.

Olin huomannut kipakasta lehdestä ilmoituksen, jossa mainostettiin napakassa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin ruskaiseen puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä hyytävän hevoseni Kipan mukaan.

Kun kaikki uudet ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet yllättävät hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaanoloharjoituksessa täydellisesti. Hapan hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta makea päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä sinisen hevoseni Ristikallion oritallin mukavassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Kipan kuljetuskoppiin, jotta matka kohti onnellista kotia saattoi alkaa.

Meri parkkeerasi vieraan tallin pihalle ja sanaakaan sanomatta nousimme autosta. Matka Itä-Suomeen oli ollut pitkä, mutta toivottavasti vaivan arvoinen. Ainakin mahdollisen tulevan jukolalaisen lapsuudenkodissa oli upeat puitteet. Tallitietä reunustivat suuret laitumet ja pihaan saapuessa silmät osuivat ensiksi valtavaan tallirakennukseen, ja sen takaa pilkottavaan moderninnäköiseen maneesiin.
"Ompa hieno paikka", Meri hymyili.
"Eipä tässä muuta osaa sanoa", naurahdin. "Mistä me saataisi Jukolaan tuollainen maneesi sen vanhan rohjon tilalle?"

Lähdimme kävelemään tallirakennusta kohti, josta löysimmekin tallin omistajattaren, tvishan. Iloinen omistajatar esitteli meille ensin lyhyesti tallia ja tiluksia.
"Vau, katso Meri! Siinä on Takatalvi!" hihkaisin kuin pikkutyttö äkätessäni takavuosien kilpakentiltä tutun jalostusoriin yhdessä karsinassa.
"Joo, Tauno tuli meille aikanaan ratsukoulutettuna kasvattajaltaan Talvivaaran Jukalta. Sen kanssa on kierretty melkein kaikki mahdolliset lajit", tvisha esitteli. "Nykyisin pappa viettää jo rauhallisia eläkepäiviä."
"Harmi, ettei siitä ole enää varsaa kaupan... Olisin heti vienyt yhden taunolaisen Jukolaan!" vannoin silmät säihkyen.
"Älä huoli, kyllä meillä on muitakin hyviä isäoreja, kuin tämä Tauno", tvisha nauroi.

Seuraavaksi tvisha ohjasikin meidät pihatolle katsomaan myytäviä varsoja. Sen takiahan tänne oli alun perin lähdettykin.
"Noita kolmea olin miettinyt sulle sopivimmaksi. Tuo pieni musta on Nopparuletista, joskin värin se on perinyt emältään. Vähän isompi rautias tuolla on Kuuraparrasta, ja siitä tuleekin varmasti hyvä hyppääjä. Sitten on vielä tämä pienempi raudikko, jonka isä on Kipinävahti ja emä meidän huippusymppistamma Nami. Molemmat vanhemmat kantakirjattuja totta kai...", tvisha esitteli ylpeänä.
Viimeisenä esitelty suloinen pikku-rautias tuli uteliaana luoksemme tvishan kertoessa kasvateistaan ja nuuskutteli toiveikkaina taskujani. Puolet kasvattajan puheista taisikin mennä ohi korvieni pallutellessani maailman suloisinta pikkuvarsaa.
"...ja tämä kipinävahtilainen jää melko varmasti pienhevosmittoihin", tvisha päätti juuri esitelmänsä.
"Onko sen emä-", Meri aloitti kysymyksensä, mutta keskeytin tallimestarin.
"Tämä se on. Tämä pieni rautias tulee meille", ilmoitin ja katsoin suu auki jäänyttä Meriä.
"No niin kai sitten...", tämä tokaisi silmiään pyöritellen.
Nainen ei pitänyt yhtään tästä impulsiivisesta ostotavastani. Niimpä ryhdyimme väsäämään tvishan kanssa kauppakirjoja ja jäimme jännityksellä odottamaan tulokkaan saapumista tänne pohjoiseen.