Gripnir frá Adel

Tuttu ratsukko marssi pellolle samaan aikaan kuin minäkin. Hanne ja Gripnir olivat ilmeisesti käyneet maastossa verryttelemässä, sillä hikinen ori oli selvästi purkanut taas vähän ylimääräistä energiaa. Tämän päivän valmennuksen aiheena oli passityöskentely ja sitä varten olimme siirtyneet kentältä pellolle. Alkuun ratsukko sai esittää minulle ravi-laukka-ravi siirtymisiä. Ori oli vähän levottomalla tuulella, mutta ratsukko suoriutui tehtävästä kuitenkin hyvin. Seuraavaksi keskityimme laukka-passi-laukka siirtymisiin ja varsinkin siihen, että siirtymisten piti tapahtua mahdollisimman pienillä avuilla ja sulavasti. Ensimmäisillä kerroilla Hanne joutui käyttämään vähän isompia apuja, kun Gripnir vähän ennakoi siirtymisiä. Kun ennakointi estettiin, ei ori oikein kunnolla vastannut apuihin. Pientä kiukuttelua siis oli ilmassa! Muutaman toiston jälkeen ori kuitenkin tyytyi tekemään juuri niinkuin ratsastaja sanoi, ja siirtymiset sujuivat oikein hienosti. Loppuun treenattiin vielä passin tahtia sekä otettiin muutama pätkä ihan liitopassia. Vauhdikas eteneminen oli selvästi orin mieleen ja ratsukon menoa oli oikein kiva katsoa. Hanne muisti hyvin pitää huolta siitä, että ori keskittyi askeliinsa eikä vaihtanut lennosta laukalle tai rikkonut tahtia. Muutaman pätkän jälkeen olin tyytyväinen Hannen ja Gripnirin esitykseen ja päästin ratsukon suorittamaan itsenäisesti loppuverryttelyjä.

Tulin ensimmäistä kertaa valmentamaan Hannen Gripnir-oria. Olin ehtinyt ihailla mustaa islanninhevosta aikaisemminkin, olihan se yhden kotiin jääneen kasvattini isä. Ratsukko työskenteli jo kentällä kun saavuin. Olimme aikaisemmin jo sopineet, että pidän heille kaksi valmennusta: ensimmäisellä kerralla keskittyisimme tölttiin ja toisella kertalla passiin. Hanne kertoi, että he olivat jo ehtineet verrytellä, joten siirryimme heti tositoimiin.

Pyysin Hannea tekemään siirtymisiä töltin ja käynnin välillä. Ori kävi vähän kuumana, mutta pysyi kuitenkin käsissä. Siirtymiset olivat kuitenkin vähän töksähteleviä, kun Gripnir reagoi apuihin turhan vauhdikkaasti. Toistojen avulla ori kuitenkin rauhoittui ja siirtymisitä tuli sulavempia. Seuraavaksi työstimme vähän aikaa tölttiä. Ensin ratsukko sai esittää sitä vapaassa vauhdissa. Hanne löysäsi vähän ohjaa ja ratsukko päätti (tai oikeastaan ori päätti) esittää lisättyä tölttiä. Ei siinä mitään, komean näköistä katseltavaa! Herra kuitenkin meinasi vähän luistaa laukalle ja Hanne saikin olla tarkkana, että askellaji pysyi oikeana. Kun Gripnir oli saanut päästellä vähän höyryjä, pyysin ratsukkoa työstämään työtölttiä. Siinä oli alkuun vähän ongelmia, mutta kyllä sieltä loppujen lopuksi löytyi hyvä kokoaminen ja rauhallinen tasainen tahti. Loppuverryttelyksi vielä haettiin oria venyttämään itseään vähän alas ja eteen, jonka jälkeen lopettelimme.

Ponikokoinen, musta islanninhevosori Gripnir tölttäsi innokkaasti pärskien ovaaliradalla, kun saavuin paikalle. Hanne oli ehtinyt ratsastaa hevosta lämpimäksi hetkisen aikaa, mutta sillä näytti vielä riittävän höyryjä lopputreeniin. Siitä päätellen valitsin aiheeksi perusaskellajityöstöt, jotta niitä pääsisi muokkaamaan kunnolla koko treenin ajan.

Pyysin Hannea ottamaan Gripnirin käyntiin. Ori näytti hidastuksessa painavan kuolaimeen, joten näin aluksi hieman ratsukkoon tutustuttuani päätin, että ainakin vähän ylimääräisiä energioita täytyisi ratsastaa etukäteen pois, jotta Gripnir pysyisi harjoitusten ajan suhteellisen siedettävässä nopeustilassa. Kun se oli kävellyt hetken, Hanne sai ratsastaa ravia toiseen suuntaan ja lähteä pikku hiljaa tölttäämään.

Gripnir puski tölttiavuista lähes välittömästi kiitoraviin ja viskeli päätään, joten Hanne joutui tekemään töitä saadakseen hevosen kuolaimeen. Muutaman toiston jälkeen Gripnir esitti hieman horjuvaa, hidasta tölttiä, josta lähdimme työstämään oikeaa askellajia. Gripnir otti avut herkästi vastaan, joten oriin kanssa tuli muistaa maltti ja kylmäpäisyys. Töltti alkoi pian sujua melko puhtaasti, ja Hannen tuli uskaltaa myödätä, sillä jatkuvalla vedolla ja varautuneisuudella Gripnir ei pehmennyt suustaan. Kun hevonen alkoi herkistyä kuolaimelle, pyysin Hannea kehujen jälkeen ottamaan sen käyntiin esitettyään pätkän tyylipuhdasta, työstettyä tölttiä.

En ollut valmentanut viisikäyntihevosia kovin usein, ja uusi askellaji toi hommaan ihan erilaisen näkökulman. Kyselin hieman passikokemuksia ja kuvauksesta kuulin, että Gripnirillä oli pehmeä ja suhteellisen kovatempoinen passi. Hannen täytyi tehdä hieman istuntamuutoksia ja antaa sitten kevyet passiavut herkistettyään Gripniriä pohkeelle niin, että se kuunteli apuja tasaisemmin. Passi nousi suhteellisen mukavasti eikä siinä ollut moittimista - Gripnir yritti kovaa ja nopea vauhti sai sen myös keskittymään huolella tekemiseensä. Passipätkien jälkeen olin todella tyytyväinen ratsukon työhön, ja pyysin Hannea vielä antamaan Gripnirille muutaman kierroksen vapaata laukkaa ja reiluja suoristuksia loppuun. Hyvä!

Poni sai ARJ-laatuarvostelusta ykköspalkinnon, vieläpä tilaisuuden parhain pistein!

Ori käyttäytyi arviointipäivänä vieläpä mahdottoman mallikelpoisesti, hieman sateisesta säästä ja pitkästä ajomatkasta huolimatta. Talvikarvaisen issikan puunaaminen on kylläkin yhtä tuskaa, mutta periaatteeni on, etten klippaa alkukantaisia rotuja ennen kuin on oikeasti pakko. Ja olihan tuo onneksi paljon karvaa jo tiputtanutkin, että sai tuomari arvosteltua rakenteen kuitenkin. Tilaisuudessa oli myös paljon tammoja, mutta Gripnir ei korvaansa lotkauttanut. Veteraaniori oli täysin keskittynyt näyttämään hyvältä tuomarien edessä. Ja panostus selvästi kannatti!

Tilaisuudessa oli mukana myös tuttuja hevosia. Muun muassa toisen, jo edesmenneen islanninhevosoriini kahden jälkeläisen emä, Blökk frá Frelliga, oli paikalla hurmaamassa tuomareita. Tamma näytti pärjänneen ihan hyvin ja saavutti tulosten perusteella kunnioitettavan kakkospalkinnon.

Ah! Pohjanmaa ja sen laajat pellot näyttivät niin kauniilta näin talvellakin! Meistä on Gripnirin kanssa kuoriutunut oikein himovaeltajia tänä talvena ja taas oltiin varta vasten reissussa. Olimme körötelleet issikkakaksikkoni kanssa aamuneljästä asti länsirajaa alaspäin maiseman vaihtuessa aina vain metsäisemmäksi. Tekee kyllä hyvää tulla välillä käymään "ihmisten ilmoillakin" täältä kaamoksen valtaamasta Lapista. Hurautin rättiväsyneenä Hiidentallin pihaan kellon ollessa suunnilleen yksitoista. Aamulla vähän kilpailtaisiin nuoremman issikkani Erlan, sekä Gripnirin jälkeläisen, Gripurin kanssa.

Ennen finaalia pääsimme syömään herkullista jouluruokaa ja ruuan jälkeen lähdettiin hieman rentoutumaan jouluvaelluksen merkeissä. Gripnir oli tarhailemassa parin vieraan ruunan kanssa kisojen ajan ja se odotteli minua portilla hieman tyytymättömänä tilanteeseen.
"Eikö ollutkaan kivoja kavereita vai?" hymyilin hapanta naamaa näyttävälle orille taluttaessani sitä tallipihalle.
Sanna jakeli ohjeita muille vaeltajille samalla kun laitoimme hevosia lähtökuntoon. Meitä olikin melkoisesti ja oli hauskaa nähdä minkälaisia karvaisia issikoita muilla oli. Mahtuipa joukkoon pari muunkin rotuista otusta.

Järjestäydyimme nopeasti jonoon hieman hevosten ominaisuuksia silmällä pitäen ja lähdimme letkassa tallustamaan Sannan perässä kohti peltojen reunustamaa tietä. Gripnir oli hyvin reippaalla päällä ja karkasi jatkuvasti töltille. Onneksi menimme suurimmilta osin issikkaporukassa, eikä tarvinnut sen kummemmin pelätä, vaikka ori oli koko ajan kiinni edellä menevän ruunan takapuolessa. Kiitin silti onneani ettei kyseessä ollut tamma... Siirryimme askellajista nopeampaan ja edetä sai joko ravissa tai töltissä. Gripnir tuntui rentoutuvan saadessaan päästää vähän höyryjä ja uppouduin itsekin ajatuksiini tasaisen töltin kuljettaessa.

Havahduin kuitenkin nopeasti edestäpäin tulevaan epäselvään huutoon.
"Katsokaa oikealle! Hirvi!" selvensi edellä menevä ratsastaja ja siirsi hevosensa käyntiin.
Hidastin itsekin ja viestiä eteenpäin laittaessani huomasin sen itsekin. Uljas kruunupäinen uroshirvi seisoi viereisen pellon reunassa jähmettyneenä ja selvästi tuijottaen outoa karvaisten ponien letkaamme. Muutamat kaivoivat kännykkäkameran esiin, mutta hirvi oli tässä vaiheessa jo päättänyt seuraavan siirtonsa ja löntysteli läheiseen metsikköön. Kun tilanne oli ohi, saimme etupäästä tiedon, että laukkaisimme pian pienen pätkän. Hiljalleen letka siirtyikin laukkaan ja Gripnir suorastaan ampaisi edellä menevän perään. En voinut laukan aikana oikein muuta kuin pitää kiinni, niin päättäväisesti ori askelsi. Turvallisessa letkassa minua ei silti pelottanut lainkaan, vaan päinvastoin nautin jokaisesta laukka-askeleesta täysin siemauksin.

Viimein saavuimme pienen polun tuntumaan ja hidastimme käyntiin. Polku johti pienelle kalliolle, jonne nousimme rauhallisessa käynnissä. Pienet varmajalkaiset hevoset astuivat tarkoin edellä menevän askeliin ja kenenkään liukastumatta ylitimme kallion. Huipulta avautuivat komeat, taianomaiset metsämaisemat, mutta vielä upeampaa oli luvassa töltätessämme joen ja kosken viertä kulkevalla pikkutiellä. Olihan meillä päinkin upeita koskia, mutta ne olivat paljon karumpia kuin tämä suorastaan satumainen kuusten reunustama virta. Loppuun saimme vielä nauttia lyhyen pätkän vauhdin huumasta laukassa, ennen kuin vastaan tuli risteys, josta käännyimme takaisin tallille. Gripnir esitti muutamat passiaskeleetkin hidastaessamme, mutta siirsin sen nopeasti käyntiin. Loppumatkasta osa antoi hevosille hieman ohjaa ja kävelimme rauhassa takaisin Hiidentallille.

Riisuin nopeasti hieman hikisen oriini varusteista ja pistin sen vielä hetkeksi tarhailemaan ohuessa villaloimessa. Kun hevoset oli hoidettu, lähdimme tarkistamaan finaaliin päässeiden ratsukoiden listaa kilpakentän luota ja valmistautumaan vielä mahdolliseen ratkaisevaan suoritukseen.

Mallaspuron tallipihalla seisoskeli monenkirjava joukko poneja ja hevosia ratsastajineen. Siitä olikin aikaa kun olin ollut näin suuressa tapahtumassa mukana jossain muualla kuin kilpailuissa. Tunnistin porukasta vain Jazzumin, joka oli hiljattain ollut mukana Jukolan vaellusretkellä. Gripnir ei väenpaljoudesta juuri välittänyt, lukuun ottamatta isoa mustaa friisiläistammaa, joka tuntui kiehtovan sitä liiaksikin. Onneksi jonoon järjestäytyessämme jäimme issikkaoriini kanssa reilusti tamman taakse kahden ruunan väliin, eikä ori alkanut pitää mitään esitystä.

Jännitys kipristeli vatsanpohjassa siirtyessämme läheiselle pellolle. Iloitsin jo valmiiksi tulevasta irrotteluhetkestä ja olin varma että Gripnirkin nauttisi. Pellolle oli jonkin verran matkaa, joten ehdimme saada hevoset lähes verryteltyä matkalla. Pellolla otettiin vielä jonossa ravia kierros pellon ympäri, jotta kaikki olivat varmasti valmiita laukkaspurttiin.

Pellolle saapuessamme huusi Lynn edestä nopeat ohjeet. Ruumiita ei saanut tulla ja toisten päälle ei ratsastettu. Ensimmäisenä hurjaan spurttiin lähtisivät ponit ja perässä sitten hevoset. Järjestäydyimme Gripnirin kanssa orin koon puolesta ponien sekaan ja ei aikaakaan kun lähtökäsky jo annettiin. Musta islanninhevonen tuntui kasvavan kokoa laukatessaan muiden rinnalla, niin suuria askelia se harppoi lumihangessa. Edellä menevä jykevähkö eestinhevosruuna pöllytti lunta naamaani, enkä nähnyt juuri mitään osan aikaa matkasta. Jossain vaiheessa tunsin Gripnirin kiihdyttävän ja huomasin sen lähtevän ohittamaan eestinhevosta. Emme kuitenkaan ehtineet sen enempää kisata, kun pellon reuna jo tuli vastaan. Takanamme lähestyivät jo hevoset hurjaa laukkaa kohti meitä ja poniporukkaa johtanut Lynn kehotti meitä varmuuden vuoksi siirtymään pois edestä.

Osa poneista kävi kuumana ja kun hevoset saapuivat pellon toiseen päähän, saivat levottomimmat mennä vielä pellon ympäri laukkaa kierroksen. Gripnir ei tuntunut mitenkään käsistä lähtevältä, mutta liityin kuitenkin vielä laukkaporukkaan mukaan. Puolivälissä ori tippui laukalta passille ja sain nauttia pätkän vapaata liitopassia. Kun kaikki olivat saaneet päästellä kylliksi, lähti iloinen letka takaisin tallia kohti nauraen ja jakaen kokemuksiaan peltoralleista.

Herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli "jos vielä yksi torkku-napin painallus ennen ylösnousua..." Onnistuin kuitenkin nipin napin nousemaan ylös. Puin pikapikaa päälleni kellon ollessa jo ties kuinka paljon. Matkasin tallille kaasu pohjassa ja auto meinasi lähteä jopa käsistä liukkaalla tiellä. Kurvatessani tallin pihaan ratsuni odotteli minua auton perässä olevassa kuljetuskopissa rouskutellen rauhassa matkaheiniään.

Laittaessani suitsia ratsulleni se vain haukotteli kyllästyneen näköisenä. Taisi Gripniriäkin väsyttää näin aikainen lähtö. Tarkistaessani laukkuani huomasin jättäneeni juomapullon kotiin. Onneksi tallilta löytyi yksi lainaan. Noustessamme selkään suoritettiin nimenhuuto ja tarkastettiin, että kaikki ilmoittautuneet olivat paikalla. Ratsuni oli erittäin tylsistyneen oloinen liikkeelle lähtiessämme, eikä lainkaan kuuma tai reipas, kuten tavallisesti. Kellon ollessa kahdeksan saavuimme laavulle juuri oikeaan aikaan ja söimme aamupalaa. Minua väsytti mielettömästi, mutta onneksi mukana oli kahvia, joka piristi kummasti mieltä. Hetken päästä jatkoimme matkaa. Läheisestä talosta karanneen koiran rynnistäessä tielle kesken ravipätkän muutama hevosista pillastui ja meinasi karata käsistä. Onneksi tilanne saatiin hallintaan, eikä mitään sattunut.

Pysähdyimme jonkin aikaa ratsastettuamme syömään eräälle ratsastuskeskukselle, joka oli ilmeisesti Jennin tutun omistuksessa. Syödessäni makkarakeittoa huomasin, että olin käynyt tässä samaisessa ratsastuskeskuksessa joskus aiemminkin. Syötyämme lounaan jatkoimme taas matkaa. Ratsuni yritti kiilata hurjalla laukkapätkällä edellä menevän ratsukon ohitse. Siitä alkoi näköjään löytyä taas virtaa. Kun Jenni tyrkytti minulle sämpylää välipalatauolla, minun oli pakko kieltäytyä, sillä olin ihan täynnä vielä makkarakeitosta. Maatilalle päästyämme ajattelin, että nyt on kyllä jaksettava vielä syödä, kun ruokalista kuulosti niin hyvältä. Loppumatkasta otimme vielä muutamat ravipätkät ja olin ihan ähkyssä päivällisestä.

Ottaessani varusteita ratsultani pois, se iski heti kiinni karsinan pohjalla oleviin heiniin. Olin kuoleman väsynyt, mutta onnellinen, sillä vaellus oli sujunut mukavasti issikkaoriini tasaisten askelten kuljettamana. Menin Jennin taloon, jossa muutama olikin jo istuskelemassa olohuoneessa. Kun minulle tarjottiin suklaakakkua ja limsaa, en voinut kieltäytyä, sillä kakku näytti niin herkulliselta. Lopulta kello oli jo niin paljon, että oli aika lähteä ajelemaan kotiin. Seuraavana aamuna edellispäivän kokopäiväinen vaellus tuntui lihaksissa!