Crystalline Lyne

Kuvat © VRL-01811


Nimi Crystalline Lyne, "Kunkku" Rotu, sukupuoli suomalainen puoliverinen, ori
Syntymäaika, ikä 21.09.2011, 16 vuotta (3v 12.02.2012) Säkäkorkeus, väri 163cm, punaruunikko
Rekisterinumero VH14-031-0151 Omistaja Mirka Lappi VRL-03518
Painotus, koulutus koulupainotus, GP, 100cm Kasvattaja Lyne Stud

Kunkku asuu Tikkalammen tilalla!




img

Siinä se nyt seisoi. GP-tason koulupuoliveriseni, ja vielä mahdottoman hienosta suvusta. Serkkuni Hannele oli välittänyt oriin minulle ruotsalaiselta valmentajaystävältään Inka Björklundilta, joka oli ostanut sen ratsutusprojektikseen. Yhdessä Hannen kanssa he koulivat orista raamikkaan kouluratsun ja todistettuaan tarpeeksi koulukentillä, oli Inkan lopulta pakko luopua siitä uusien ratsutettavien täyttäessä pientä tallia. Hannella ei tallissaan ollut tilaa tälle komistukselle, joten hän vihjasi siitä ensin valmentajalleni, joka puolestaan nappasi minut eräs kaunis päivä mukaansa oria katsomaan.

Tässä sitä nyt olisikin sitten opetusmestaria kerrakseen ja toisaalta myös työnsarkaa minulle. Jotenkinhan tuo ori oli pidettävä yhtä hienossa kunnossa kun se oli tullessaankin. Tartuin kuitenkin haasteeseen ilomielin, enkä katunut ostoa sekuntiakaan. Tämän pojan kanssa kehittyisin varmasti vielä pitkälle!

***

Kunkku, Stallone, Sylttis, rakkaalla lapsella on monta nimeä, vai miten se meni. Kutsuttakoon häntä nyt vaikka Kunkuksi, nimi kun sopii pojan luonteeseenkin. Orissa kun on mielestäni jonkinlaista kuninkaallista ylpeyttä ja ehkäpä jopa pienoista diivamaisuutta. Toisinaan melkein kuulen sen huomauttavan karsinastaan: "Anteeksi Rouva, en tohtisi valittaa, mutta voisinko saada kaura-annokseni tällä kertaa litistettynä ja hieman nopeammin, kiitos.". Toisaalta Kunkku on kuitenkin äärimmäisen hyvätapainen ja kiltti käsitellä. Karsinassa se pysyy kohteliaasti poissa tieltä, ja harvoin ratsastaessakaan Kunkulta tulee minkäänlaista poikkipuolista sanaa mihinkään. Orihan vaikuttaa siis suorastaan tossukalta! Mutta kuitenkin siinä on sitä jotakin, mikä pitää arvovaltaisuutta yllä. Olisiko se sitten tuo uskomattoman komea, lihaksikas ulkonäkö? Orihan on kuin hevosversio Sylvester Stallonesta! Ainakin omistajansa mielestä...

Hoitotilanteissa ei siis ole mitään ihmeellistä tämän kanssa, Kunkku seisoskelee korvat hörössä paikoillaan vaikka maailman tappiin asti harjattavana ja kaikki hoitotoimenpiteet on jeesjees. Taluttaessa ori kävelee reippain askelin vierelläsi tai aavistuksen takanasi. Toisinaan se saattaa ottaa pari pientä tanssahtelevaa askelta, jos vastaan tulee joku jolle esitellä itseään. Potentiaalisen vaimoehdokkaan tai muun mielenkiintoisen vastaantulijan mentyä se palaa taikaisin vierellesi ja on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kunkun voi hyvillä mielin tarhata ori- tai ruunakaverin kanssa, kunhan tammoja ei ole ihan kyljessä kiinni. Mieluusti pidänkin oria kaverin kanssa, sillä se on niin sosiaalinen luonne, että varmaan kuolisi ikävään kokonaan muista eristettynä. Aina sopivaa tarhakaveria ei tietenkään välttämättä löydy, mutta silloinkin pyrin saamaan orin tarhattua lähelle lajitovereita. Erikoistilanteissa, kuten eläinlääkärin tai kengittäjän vieraillessa tallilla ori käyttäytyy siivosti ja antaa eläinlääkäritädin tutkia kaikki paikat mukisematta. Kengittäjään Kunkku suhtautuu aavistuksen varauksella, liekö joku työhönsä kyllästynyt seppä kopauttanut sitä joskus vasaralla kylkeen suutuspäissään... Kengitystilanteet ovat kuitenkin aina sujuneet ilman ongelmia niin kauan kuin ori on omistuksessani ollut.

Kunkku on kouluratsu henkeen ja vereen, vaikka sen saakin ponnistamaan ihan hyvällä tyylillä metristä ylitse. Ratsastaessa orin kuninkaallinen ja jalo olemus korostuu sen taivuttaessa kaulaansa kauniiseen muotoon ja nostaessaan itseään pyöreäksi. Tämähän tapahtuu siis lähes automaattisesti, kun ohjat ottaa pienelle tuntumalle. Välillä mietinkin että onkohan tässä nyt ihan liian taitava hevonen omaan tasooni nähden, mutta yhteistyö on pelannut ainakin tähän asti oikein hyvin. Melkein jokaisesta ratsastuskerrasta jää oikeasti hyvä fiilis ja usein sitä oikein odottaakin, että pääsee taas Kunkun selkään niiden kaahottavien suokkien ja muiden otusten jälkeen. Kunkku on koulutettu GP-tasolle asti, jolla pyritään myös kilpailemaan sitten kun koen itse olevani valmis siihen. Se vaatii kuitenkin kovaa valmentautumista ja useita ratsastuskertoja, jotta opin ratsastamaan oria ja tuntemaan mikä sen kanssa toimii ja mikä ei. Grand Prix -liikkeitä ollaan kuitenkin menty kotioloissa ja kyllä se vaan on tunne, kun 500 kiloa allasi on yhtäkkiä äärimmäisen koottuna ja vetelee kevyesti piaffia samalla kun itse lähinnä ihmettelet mitä juuri teit. Näin helposti ori ei kuitenkaan kaikkea anna, vaan täytyy oikeasti osata vähän ratsastaakin, jotta tietää mitä siltä vaatii. Kunkku on siitä hyvä opetusmestari, että vaikka se onkin kiltti, ei se juuri anna virheitä anteeksi. Jos et muista kertoa kokoamisvaiheessa että mennään eteenpäin, se siirtyy piaffeen. Jos taas istut liian vinossa, saattaa se lähteä tekemään pohkeenväistöä. Totisen koulupuurtamisen (no ei se kyllä oikeasti koskaan mitään totista ole) ohella humputellaan välillä pienillä esteillä ja käydään rämpimässä maastossa, josta tämä ori on itseasiassa osoittanut pitävänsä erityisen paljon. Ajattelin että se on varmaan ihan sekaisin muutettuaan edellisestä kodistaan Madagaskarilta takaisin Suomeen, ja pelkäisi jokaista koivua ja traktoria, mutta ensimmäinen maastoreissu tuntuikin kuin olisi issikkavaelluksella ollut! Maastossa Kunkku on ihan erilainen kuin kentällä tai maneesissa. Äärimmäisen koottuun muotoon ja vaikeisiin liikkeisiin taipuvasta koulupuoliverisestä kuoriutuu ihan tavallinen, rennosti kulkeva puskaheppa, joka tykkää kuljettaa tätiä kiltisti niin hiekkaisella maantiellä, kuin pienillä metsäpoluillakin. On siinä kyllä unelmaratsu.

Kilpailutilanteissa Kunkku on lähinnä utelias ja haluaisi tutustua kaikkiin hevosiin ja ihmisiin. Vastakaikua se saa kuitenkin harmittavan harvoin, eivätkä tammatkaan ole ihme kyllä korvaansa lotkauttaneet oriin maskuliinisuutta henkiville tervehdyshörinöille. Macho mikä macho. Itse suoritukseen se keskittyy ja unohtaa sen ajaksi kaiken muun. Kuljetus kisapaikalle sujuu muuten myös ongelmitta. Mihin Kunkku nyt ei olisi tottunut, onhan se lentänyt Suomesta Madagaskarille ja takaisinkin. Ensimmäisillä kuljetuskerroilla Suomessa ori tosin oli vähän sitä mieltä että "Enää en lennä mihinkään!", ja vähän jumitti lastaussillalla. Tajuttuaan ettei sitä nyt olla viemässä lentokoneen ruumaan, se kuitenkin palasi normaaliksi, eikä kuljetuksessa ole sen jälkeen ollut mitään.


Sukuselvitys

Isä: Rhubarb Solo
fwb, 162cm, rt, KRJ-I, YLA2
ii. C'Finland 86
fwb, 166cm, rt, KRJ-I, KTK-III
iii. VIR MVA Ch Conversen v. Ballet (x)
fwb, 168cm, rn, KRL-II, SPL-II, YLA-III, KRJ-I
iie. VIR MVA Ch Donna Zauber
fwb, 167cm, rt, KRJ-I, KTK-II
ie. Yamelia BE
fwb, 168cm, rn, KRJ-I
iei. Yay Legacy
fwb, 168cm, 26 sij.
iee. Mistress
fwb, 169cm, prn, YLA3
Emä: Byzanette Vegas
fwb, 163cm, m
ei. Vampire Lord SIN
fwb, 183cm, m
eii. Hoobastank (x)
fwb, 174cm, trn, KRJ-I
eie. Cheyenne AIR
fwb, 166cm, rt
ee. Brouillard's Royal Medalla
fwb, 163cm, m
eei. Metsähaan Paranormal Activity
fwb, 161cm, rn, ERJ-I, YLA1
eee. VNL Max Factor
fwb, 165cm, rn

Katso myös laajempi sukutaulu.


Jälkeläiset

Kunkku on tarjolla jalostukseen! Mikäli sinulla on puoliveritamma vailla sulhoa, ota ihmeessä yhteyttä sähköpostilla.

t. Angren Primavera s. 03.05.2017 (e. Drama Queen 5594)


Kilpailukalenteri

KRJ-sijoitukset (44 kpl)
15.04.2014 - Suomenhevostalli Armas - Grand Prix - 3/40
17.04.2014 - Suomenhevostalli Armas - Grand Prix - 2/40
19.04.2014 - Odelie's Loves - Grand Prix - 5/50
21.04.2014 - Odelie's Loves - Grand Prix - 7/50
30.05.2014 - Team J&K, Int- II - 5/40
30.05.2014 - Odelie's Loves - Int. I - 4/39
31.05.2014 - Odelie's Loves - Int. I - 3/39
04.06.2014 - Odelie's Loves - Int. II - 6/50
26.10.2014 - Marike, Grand Prix - 2/48
29.10.2014 - Marike, Grand Prix - 3/48
15.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 3/30
16.02.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 3/29
17.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 3/30
18.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 5/30
19.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 5/30
21.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 3/30
25.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 5/30
26.02.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 4/30
01.03.2015 - Hestia - Grand Prix - 4/30
02.03.2015 - Marvel Ponies - Grand Prix - 2/30
05.03.2015 - Marvel Ponies - Grand Prix - 3/30

28.02.2015 - KRJ-cup - Oldfinion Dressage - Int. II - 16/176
28.02.2015 - KRJ-cup - Oldfinion Dressage - Grand Prix - 6/202
05.03.2015 - Wolf Sporthorses - Grand Prix - 3/30
08.03.2015 - Hestia - Grand Prix - 4/30
15.03.2015 - Hestia - Grand Prix - 5/30
16.03.2015 - Hestia - Grand Prix - 2/30
18.03.2015 - Hestia - Grand Prix - 4/30
21.02.2015 - Viisikko - Grand Prix - 3/30
09.04.2015 - Claridge Stud - Grand Prix - 1/5
09.04.2015 - Petäjävaara - Grand Prix - 5/30
13.04.2015 - Petäjävaara - Grand Prix - 3/30
06.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 1/30
07.09.2015 - Mörkövaara - Grand Prix - 6/42
08.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 2/30
09.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 4/30
13.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 2/30
15.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 1/30
16.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 5/30
20.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 1/30
22.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 1/30
23.09.2015 - Kilpailukeskus Reiter - Grand Prix - 2/30
26.09.2015 - KRJ Champions/Fiktio - Vaativa B - 2/50
27.09.2015 - KRJ Champions/Fiktio - Vaativa A - 5/25
tarinakilpailut (2 kpl)
25.05.2014 - tarinakilpailut/KRJ - Odelie's Loves - Grand Prix - 2/4
29.11.2014 - tarinakilpailut/villit - Granstad - Grand Prix - 2/4
20.12.2015 - tarinakilpailut/villit - Hukkapuro - Kür Grand Prix - 5/12


Valmennuspäiväkirja

24.03.2016, kouluvalmennus Susikalliossa, valmentaja Viona

Mirka ratsasti Kunkun maneesiin valmiiksi lämmiteltynä.
"Hyvä, aletaan heti töihin - seuraava ratsukko tulee puolen tunnin päästä. Voit jäädä maneesin toiselle puolelle loppuraveihin, jos haluat. Me kun ei olla vielä kovin tuttuja, voitaisiin aloittaa ihan perusasioilla. Tule harjoitusravissa pituushalkaisijaa, ota keskelle pysähdys ja siitä suoraan laukkaan. Vahdi ulko-ohjalla, että Kunkun kaula pysyy suorana keskellä lapoja ja pidä molemmat pohkeet rentoina, mutta silti lähellä Kunkun kylkiä."

"Hae raviin tasaisempi tahti, höllää ohjista, niin että tunnet vain ohjien oman painon." Kunkku jäi herkästi hieman kuolaimen taakse, se ei mielellään hyväksynyt ratsastajan kättä, vaan jäi kiireiseksi edestä. "Päästä vain sisäohjaa vieläkin löysemmäksi, niin että Kunkku pääsee rehdisti hakeutumaan kuolaimelle. Rauhoita pohkeet ja istu syvemmälle satulaan."

Kunkku alkoi vähitellen luottaa enemmän Mirkan käteen, kun tyttö uskalsi hellittää tuntumaa kevyemmäksi. Kunkun nenä pääsi luotilinjan ylitse ja avoimempi muoto sai ravin tahdikkaammaksi ja ennen kaikkea rennommaksi.
"Jes, hyvä! Unohdetaan nyt pysähdys ja otetaan keskiravista jyrkkää pohkeenväistöä kohti pitkää sivua. Juuri ennen pitkää sivua tee nopea suoristus ja käännä Kunkku takaisin kohti pituushalkaisijaa. Nosta laukka ja tee jyrkkä sulkutaivutus. Tällä yritetään houkutella Kunkkua tästä avoimesta ja rennosta muodosta hieman kootumpaan, säilyttäen kuitenkin rentous koko hevosessa."

Muutamalla ensimmäisellä kerralla Kunkku jännittyi Mirkan pyytäessä nopeaan tahtiin eri asioita. Kun kehotin Mirkaa keskittymään yhteen apuun kerrallaan, Kunkku palaisi luottavaisempaan moodiin ja laukkasi tehtävän läpi rennosti, nousten jo hieman edestä kevyemmäksi.
"Hienoa työtä, Mirka! Voit tosiaan jäädä väliseinän toiselle puolelle ravailemaan, ratsastuskoulun tunnit alkavat vasta puolisen tunnin päästä."


Omia mietteitä valmennuksen jälkeen

Huh kun jännitti astua pitkästä aikaa valvovan silmän alle Kunkun kanssa! Onneksi oli tällainen superponi alla, niin pystyi keskittymään aika pitkälti oman ratsastuksen hiomiseen. Teimme ihan perusasioita, mutta niissäkin tuntui olevan tarpeeksi työnsarkaa minulle. Koko ratsastus oli mennyt oikeastaan koko lailla maastoiluksi viime aikoina, kun olin tullut tallille aina siihen aikaan kun maneesissa oli tunnit menossa, eikä alakenttä syystä tai toisesta houkutellut. Suurimmaksi ongelmaksi tällä tunnilla paljastuivat käteni. Yleensä olin melko pehmeäkätinen, mikä sopi herkkäsuiselle Kunkulle hyvin, mutta jostain syystä tänään jäin koko ajan etenkin sisäohjaan roikkumaan. Liekö jännityksellä sitten ollut osuutta asiaan...

Oli meillä vähän haastavampiakin tehtäviä. Pohkeenväistöt vielä sujuivatkin rutiinilla, mutta sulkutaivutuksia ei ollut pitkään aikaan tullut tehtyä edes ravissa, saati sitten laukassa. Onneksi Vionan ohjeilla siitäkin tehtävästä selviydyttiin lopulta ihan kunnialla. Lopputunnista minulla olikin allani rento ja mukava hevonen. Otin vielä loppuverryttelyiksi vähän kevyttä ravia molempiin suuntiin ja annoin Kunkulle ohjaa, jotta se pääsi venymään koko selän pituudelta. Loppukäynneille lähdin ulos, jotta en häiritsisi enempää seuraavaa ratsukkoa. Sää ei tänään ollut aurinkoinen ja lämmin, niin kuin se oli pari päivää sitten ollut, mutta ainakaan ei satanut räntää. En viitsinyt lähteä maastoon saakka, vaan kiertelin Kunkun kanssa tallipihaa ympäriinsä, kunnes ori vaikutti rennolta ja palautuneelta.


18.02.2016, kouluvalmennus, valmentaja Veera R.

Tänään olin Susikalliossa valmentamassa Mirkaa ja tämän puoliveriori Kunkkua. Olin jo ennen valmennusta hyvin innoissani, sillä vaihdettuani Mirkan kanssa muutaman sanan orista ja tämän suvusta selvisi, että Kunkku on vuosi sitten lopetetun orini Rubenin varsa! Koska Ruben oli ollut aivan mahtava kouluratsu, oletin tietenkin Kunkun olevan aivan yhtä mahtava ja oletukseni osui selkeästi oikeaan!

Huonon sään takia jouduimme pitämään valmennuksemme maneesissa. Kävelin ratsukon kanssa yhtä matkaa tallilta maneesiin ja maneesissa autoin Mirkan orin selkään. Ratsukko sai mennä alkukäynnit ihan rauhassa ja seurailin heidän menoaan katsomon puolelta. Kerran kehotin Mirkaa pyytämään orilta hieman reippaampaa käyntiä, sillä molemmat tuntuivat jäävän kävellessä vain unelmoimaan.

Ratsukon käveltyä tovin kehotin ratsastajaa ottamaan kevyttä ravia muutaman kierroksen ja sen jälkeen lisäämään mukaan voltteja aina sopivaan kohtaan, kuitenkin niin, että joka sivulle tulisi vähintään yksi voltti. Kevyessä ravissa Mirka päästi hieman Kunkkua juoksemaan liiankin vauhdikkaasti, joten kun tämä alkoi tekemään orin kanssa voltteja, kehotin häntä pitämään myös takamuksen satulassa. Harjoitusravissa Mirka selkeästi hidastikin oria reippaasti ja meno alkoi näyttämään melko hyvältä.

Kun kumpikin - ratsastaja sekä ratsu - alkoi näyttämään melko rennolta, päätin antaa heille ensimmäisen tehtävän. Tehtäväksi olin valinnut heille tänään siirtymiset ja aloitimme helpolla käynti-ravi siirtymisellä joka viidennen askeleen jälkeen. Kunkku kuunteli hyvin ratsastajaansa, mutta ratsastaja ei meinannut luottaa ratsunsa kuuliaisuuteen ja antoi ehkä hieman liiankin 'rajuja' apuja orille. Huomautin asiasta ratsastajalle ja Kunkku näytti toimivan taas astetta paremmin!

Tämä tehtävä alkoi muutaman kierroksen jälkeen olemaan orin mielestä jo tylsä, joten vaihdoimme tehtävää hieman. Mirkan tuli nyt kääntää Kunkku lyhyen sivun keskeltä kohti toisen lyhyen sivun keskikohtaa ja näin tehdä ikään kuin kahdeksikkoa. Pitkillä sivuilla ratsastajan tuli mennä mahdollisimman rauhallista kevyttä ravia ja keskellä lisättyä ravia harjoitusistunnassa. Lisätty ravi ratsukolta löytyi oikein hienosti, mutta nyt jouduimmekin keskittymään siihen, että Kunkku meni pitkillä sivuilla rauhallista ravia.

Lopuksi ratsukko sai laukkatehtäväksi tehdä kahdeksikkoa, jonka keskellä laukka tuli vaihtaa aina ravin kautta. Kunkku oli muutamalla ensimmäisellä kerralla liian viisas ja teki suoraan laukanvaihdon, mutta halusin nähdä Mirkan tekevän laukanvaihdon ravin kautta. Kun muutama tälläinen oli tehty onnistuneesti pyysin heitä ravaamaan vielä muutaman kierroksen rauhallista ravia ja sitten siirtymään käyntiin. Ratsukon kävellessä vaihdoimme Mirkan kanssa muutaman sanan valmennuksesta ja kiitin valmennettaviani.

ulkoasu © VRL-03518 | virtuaalihevonen - a sim game horse