Ratsuni on ketterä kuin tiikeri,
ja viime kerrallakin sijoitus liikeni.

Huolehdin varmaan ihan turhaan,
ei tässä tarvitse turvautua taikoihin tai valtikkaan.

Ehei, riittää puhdas taito ja poweri,
sitä mieltä taitaa olla myös tuo karvainen kilpatoveri.

Vaan eihän sitä tiedä, onko vastassa haaste millainen,
ties vaikka radalle ilmestyisi kesken kaiken lentävä lautanen…

6.1.2016, rauhallinen tallipäivä... vai oliko sittenkään?

Melkein viikko oli vierähtänyt, ennen kuin ehdin taas tallille. Onneksi Pulliksessa oli superhyvä talliporukka ja saatoin luottaa Sentin olevan hyvissä käsissä, vaikka itse laiminlöikin oriin hoitoa. Ei vaan, oikeasti kevät ja opiskelut verottivat niin paljon aikaa ja energiaa, ettei iltaisin vaan jaksanut tehdä muuta kun käpertyä peiton alle tuijottamaan Netflixiä.
"Hittolainen!" suustani pääsi ja tarrasin vaistomaisesti molemmilla käsillä auton rattiin.
Vaikka lumipyry olikin tauonnut, oli keli mitä hirvein. Erityisesti Pulliksen tallitie olisi kaivannut kunnon aurausta ja hiekoitusta.

Parkkeerasin tottuneesti tallin pihaan, joka oli täynnä autoja. Olinkohan missannut jotain? Tarvoin loskaista polkua pitkin yksityistallille, jossa ei ollut ketään. Yleensä törmäsin edes Linneaan, mutta vauvauutisten myötä naisen työvuorot olivat vähentyneet ja lopulta hän jäisi kokonaan äityislomalle. Toki olin onnellinen hänen puolestaan, mutta hienoinen haikeus valtasi silti mieleni. Viiden vuoden ikäerosta huolimatta tulimme ehdottomasti parhaiten juttuun Linnean kanssa. Linneaa pidettiin yleisesti porukassa hieman vakavana ja tylsänä hissukkana, mutta minä olin saanut naisesta aivan toisenlaisen kuvan. Tosin en varmaan itsekään ollut toistaiseksi tunnettu minään bilehileenä. Ehkäpä olisikin korkea aika luoda suhteita muihinkin Pullislaisiin, nyt kun olin vähän niinkuin pakotettuna siihen.

Nappasin Sentin riimun ja narun, ja olin juuri poistumassa tallista, kun Nikke yllätti minut.
"Hanne hei! Arvelinkin että sä piilouduit tänne. Kaikki on jo päätallissa, hopi hopi!"
"Mitääh?" katsoin miestä silmät suurina. Mahdoin näyttää typerältä.
"No talkoisiin tietty!" Nikke vastasi silmiään pyöritellen, mutta naurahti sitten hyväntahtoisesti.
"Jaa no mä ajattelin kyllä liikuttaa tuon tikittävän aikapommin..." yritin, mutta Niken mielestä ensin tehtiin työt ja sitten huviteltiin.
"No kerta noin röyhkeästi komentelet vanhempaasi, niin ei kai mulla ole muuta mahdollisuutta kuin suostua", sanoin lopulta virnistäen. Tänään oli vapaapäiväni, joten ei minulla muutakaan tekemistä olisi.
"Oho, tätihän käy ihan kierroksilla", mies vinoili ja näytin keskisormea takaisin.

Meninköhän liian pitkälle...? Mietin kävellessäni kohti päätallia. Äh, turha mennyttä oli murehtia. Olinpahan ainakin oma itseni.
Taukohuoneessa oli paljon porukkaa. Oona, Tanttu, Tintti ja Sessa olivat linnottautuneet sohvalle, Maija ja pari uudempaa hoitajatyttöä istuivat pöydän ääressä. Kahvinkeitin oli kerännyt ympärilleen oudon miesporukan, varmaan jotain Niken kavereita. Istuin Carlaksi ja Josefineksi esittäytyneiden tyttöjen viereen.
"Noniin! Tässä tulee päivän ohjelma!" Nikke paukkasi taukohuoneen ovesta sisään ja istui myös pöydän ääreen Maijan viereen.
"Ensin jaetaan porukka kolmeen osaan. Kaksi tyyppiä menee tarhoille, kuusi jää tänne talliin ja neljä menee yksityistalliin. Tänne jäävät?" mies meni asiaan sen suuremmitta puheitta.
Melkein kaikkien kädet nousivat pystyyn.
"Oona, Tanttu, Carla, Josefine, Markus ja Juho", Nikke luetteli kirjoittaen samalla jotain ylös ruutupaperille. "Kuka menee yksityistalliin?"
Kaikki loput vielä nimettömäksi jäänyttä miestä lukuunottamatta nostivat kätensä. Minäkin, sillä yksityistalli tuntui järkevältä vaihtoehdolta, olisinhan siellä muutenkin.
"Minä, Joonas, Hanne-täti jaaa..... Sessa yksityistalliin", Nikke totesi ja kirjoitti nimet ylös. "Loput, eli Tintti ja Maija lähtee sitten tarhoille."
Katsahdin terävästi, mutta pilke silmäkulmassa Nikkeen. Tämä nosteli kulmiaan muka syyttömänä. Olin kuulevinani myös pientä mutinaa sohvalta, mutta pian Nikke jatkoi.
"Molemmissa talleissa suursiivotaan karsinat, eli kaikki tavara ulos ja tehdään uudet pohjat. Se on päivän päähomma. Sen jälkeen pistetään satulahuoneet kuntoon ja joku siivoaa täällä tallissa myös tämän taukohuoneen. Käytävät voi lakaista lopuksi. Miesten hommaa on kummassakin tallissa pääasiassa painavien likaisten alusten lappaaminen pois karsinoista ja kun se on tehty, autetaan uudelleen kuivittamisessa. Naiset voi sitten jakaa tehtävänsä, mutta muut hommat, kuten satulahuoneen järjestely aloitetetaan vasta kun kaikki karsinat on tyhjiä."
"Mitä niille tarhoille tehdään?" Tintti kysyi.
"No mitäs luulet", Nikke virnisti. "Kaikki paskat pois jokaisesta tarhasta."

Karsinoiden uudelleenkuivitus oli yllättävän rankkaa ja huokaisimme Sessan kanssa helpotuksesta, kun pääsimme siivoamaan satulahuonetta. Miehet lupautuivat hoitamaan loput viisi karsinaa loppuun (koska ei me kuitenkaan osattaisi tehdä oikeanlaista pohjaa). Onneksi yksityisten omistajat olivat melko siistiä porukkaa, joten pienen lakaisun ja siistimisen jälkeen satulahuone näytti jo oikein hienolta. Ehdin juuri ristittää viimeiset suitset, kun Nikke ja Joonas astuivat sisään satulahuoneeseen.
"Valmista, mites täällä?"
"Eikös mekin olla valmiita?" katsahdin Sessaan joka nyökkäsi reippaasti.
"Okei, jos Ellen on pitänyt lupauksensa, meillä pitäis olla kohta sauna lämpimänä ja asiaankuuluvat juomat tarjolla", Nikke sanoi. "Tädeille ja lapsille löytyy varmaan mehua."
"Oi mehu maistuisikin näin rankan talkoopäivän jälkeen! Eiköhän sitten mennä jo!" vastasin mummomaisella äänellä ja nappasin pahaa-aavistamatonta Sessaa käsipuolesta.
Naureskellen, ja selvästi rennommissa tunnelmissa kävelimme kohti päätallia.
"Nikke hei! Ei me olla vielä valmiita!" Tintti huusi hätistellen turhankin tuttavallista Possu-ponia kimpustaan.
"No vauhtia sitten. Joonas tulee auttamaan teitä Juhon kanssa", Nikke huusi takaisin ja sai närkästyneen tuhahduksen mieskaveriltaan.

Lopulta istuimme kaikki yhdessä iltaa Ellenin tuvassa. Osa oli vielä saunassa, jonka olin itse jättänyt väliin. Ellen oli pitänyt juomatarjoilun onneksi kohtuullisena, joten miksikään bileiksi nämä illanistujaiset eivät paisuneet. Itse siemailin kuumaa teetä valtavan suuresta kupista. Tunnelma oli kaikin puolin loistava ja olin päässyt ensi kertaa kunnolla juttuun myös Oonan ja Tantun kanssa.
"Onhan se välillä aika hommaa kahden hevosen kanssa, mutta en mä Poppia osais poiskaan antaa, vaikka Panda onkin mun silmäterä."
"Ai hemmetti! Unohdin kokonaan, että mun piti ratsastaa Sentti!" havahduin yhtäkkiä ja katsahdin kelloa. Puoli kuusi.
"No hei, huomenna sinne sen ruotsalaisadoniksen estevalmennukseen", Oona naurahti.
"Äh ei kun oikeasti, se on ollut melkein viikon liikuttamatta ja kerännyt varmaan itsensä täyteen virtaa..." tuskailin.
"Mä juoksutin sen eilen ja voin kyllä huomennakin, jos haluut", tuttu miesääni sanoi takanani.
"Ai... Kiitos...?" en tiennyt olisiko minun pitänyt olla vihainen Nikelle hänen liikutettua hevostani ilman lupaa, vai kiitollinen. "No itseasiassa jos haluut sen juoksuttaa uudemman kerran, niin olisin tosi kiitollinen. Mä kun pääsen seuraavan kerran tallille vasta ylihuomenna."
"Onnistuu. Se on aika kiva juoksuttaa, kun ei ole samanlainen sählä kun noi Ellenin ponit", Nikke sanoi ja sai Elleniltä vihaisen mulkaisun.
Podin yhä huonoa omatuntoa hevoseni laiminlyönnistä, mutta kuten sanottu, Pulliksen porukkaan saattoi onneksi aina luottaa!

6.1.2016, loppiaisen tallitouhuja

Pulliksessa oli yllättävän hiljaista huristellessani loppiaispäivän iltana tallipihaan. Ellen oli viimeksi törmätessämme maininnut jotain Niken järjestämästä lapinreissusta, jossa kaikki varmaan parasta aikaa olivat. Rakastin Lappia, mutta ei kai sinne hullukaan tähän aikaan vuodesta lähtenyt 40 asteen pakkasiin? Ulkona oli tosiaan täällä etelämmässäkin aivan järjettömän kylmä, mutta pimeydestä ei sentään tarvinnut kärsiä tuhansien tähtien ja hangen valaistessa pihamaata. Taisimpa lukea jostain, että tänään saattaisi näkyä revontuliakin.

Suuntasin suoraa päätä pikkuiseen yksityistalliin vetäen huivia tiukemmin kaulani ympärille. Tarhoissa ei enää näkynyt hevosia.
"Terve!" Linnea sanoi iloisesti paukauttaessani tallin oven kiinni.
"Mooi! Aivan j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n kylmä!" valitin värjötellen hetken ovella.
"No älä, mutta eipähän tarvii kattella niitä kuratarhoja", nuori naisenalku sanoi optimistisesti.
"Totta, ei pidä valittaa. Ihana pakkanen!" totesin tekopirteästi ja suuntasin kohti satulahuonetta pysähtyen kuitenkin Sentin karsinalla.
"Sä et lähtenyt pohjoseen?" kysyin viereisessä karsinassa häärivältä Linnealta.
"Niin no, täytyyhän jonkun tää tallikin hoitaa itse tallimestarin bilettäessä hoitajatyttöjen kanssa", hän vastasi naljaillen ja heitti talikollisen lantaa käytävällä lojuviin kottikärryihin ruunikon lämminverisen seuratessa toimitusta kiinnostuneena.
"Ellen onneksi lupas hoitaa ison tallin tänään", nainen heitti vielä lähtiessäni hakemaan Sentin harjapakkia.

Avasin oriin karsinan oven ja Sentti tulikin heti vastaan. Tarkistettuaan taskuni se kuitenkin laski taas päänsä mutustellakseen iltaheiniä. En jaksanut vaivautua sitomaan oria kiinni, joten aloin suoraa päätä riisumaan siltä talliloimea. Viikkasin loimen huolimattomasti ja ripustin sen karsinan oveen. Sitten aloin pyöritellä Sentin onnetonta talvikarvaa kumisualla.
"Säkään et innostunut siitä lapinreissusta?" Linnea huikkasi vastakkaisella puolella olevasta karsinasta, jossa tämän poni majaili.
"Joo en. Ensinnäkin siellä on vielä pahemmat pakkaset kun täällä ja toiseksi en mä vielä oikein tunne ketään. Tuntisin vaan itteni ulkopuoliseksi", vastasin.
"No mutta eikös sitä tommosissa tempauksissa justiin tutustu porukkaan?" nainen ihmetteli käytävän toiselta puolen.
"Äh, mä olen niin introvertti, että vetäytyisin vaan johonkin nurkkaan isossa porukassa. Tutustun mieluummin ihmisiin yksi kerrallaan", nauroin.
"Selvä", Linnea sanoi huvittuneena. "Hei kerros vähän tosta Sentistä. Kuulin että ootte kilpaillu ihan ulkomaillakin?"
"No vähän innostuttiin nuorina ja rohkeina käymään vähän rapakon takanakin, mutta ei ne mitään maailmanluokan kilpailuja sentään olleet. Mulla on muutamia tuttuja Pohjois-Amerikassa koulun työharjotteluajoilta, niin siksi sinne on ollut niinkin helppo matkustaa", selitin.
"Vau! Mutta enää ette sitten kilpaile?"
"Joo ei juurikaan. Sentti saa keskittyä uuteen uraansa tätikuljettimena! No ei, kyllä me vähän väännetäänkin toisinaan ja ehkä jotain pikkukisoja käydään mielenvirkistykseksi, mutta mitään isoa ei enää. Ainakaan estepuolella."

Jatkoimme taas hetken aikaa hommiamme vain hevosten rouskutus taustamusiikkina. Olin vaihtanut kumisuan pölyharjaan ja kävin vielä hutaisten koko hevosen läpi. Selvitin pölyharjalla myös oriin nysäharjan, joka olisi varmaan selvinnyt sorminkin. Päätin putsata kaviotkin nyt kun oli hoitohommiin ruvettu ja tunnustelin samalla Sentin jalat läpi. Harjaussession päätteksi heitin loimen takaisin oriin niskaan ja jäin hetkeksi rapsuttelemaan sitä.
"Mä sain hommat valmiiksi. Nähdäänkö perjantaina talkoissa?" Linnea kysäisi vieden kottikärryt samalla paikoilleen.
"Ainiin, olin jo unohtanut! Mutta joo, eiköhän", vastasin ja sanoin moikat ennen kuin nainen katosi pakkaseen.
Nyt kun talli oli tyhjä, uskalsin istahtaa hetkeksi Sentin karsinaan. Tuijottelin hymyillen heiniään pureksivaa puoliveristä, joka oli hetki sitten käynyt katsomassa olinko hengissä, kun sillä lailla pyllähdin yhtäkkiä maahan. Oli mullakin siinä poni.

Aikani ratsuani ihasteltuani nousin ylös ja vein oriin harjapakin paikoilleen. Nappasin satulahuoneen pöydältä pari vanhaa joulupiparia ja sammuttelin valot tallista. Tarkistin myös, että ovet menivät kunnolla kiinni. Juoksin pihan poikki parkkipaikalle, jotta pakkanen ei ehtisi puraisemaan. Autolla seisahduin kuitenkin katsomaan taivaalle. Revontulia! Himmeitä ja vihreitä, mutta olipa kuitenkin. Hymyillen nousin kylmään autoon ja napsautin penkinlämmittimen päälle.

28.12.2015, vielä kerran

Kaarsin vanhan puunavetan pihaan ja parkkeerasin Hondan ensimmäiselle vapaalta näyttävälle paikalle. Musta kuljetuskoppi keräsi hetkeksi pihalla ees taas parveilevien tallityttöjen huomion. Olipa täällä paljon porukkaa! Toivottavasti en nyt tehnyt virhearviota tallipaikan valinnassa... Ori oli joutunut muuttamaan aivan liian monesti, ja levoton paikka uutena kotina oli kaukana siitä mitä toivoin. Huokaisin, otin avaimen virtalukosta ja nousin päättäväisesti autosta. Kopissa oli hiljaista. Sentti oli niin tottunut matkusteluun, että se yritti varmaankin vain ahmia viimeisiä heiniä verkosta stressaamisen sijaan.

En ehtinyt ihmetellä auton vieressä kauaakaan, kun tallin suunnalta luokseni pyyhälsi vaalea nainen, kyllästyneen näköinen nuorimies vanavedessään.
"No hei! Pääsitte perille turvallisesti? Olen Ellen, tallin omistaja, ja tämä tässä on tallimestarimme Nikke", tummahiuksinen nuorukainen heilautti kättään Ellenin päätettyä lauseensa.
"Hei, Hanne. Sinun kanssa varmaan puhuin sitten puhelimessa", jatkoin hieman hämmentyneenä äskeisestä sanatulvasta.
"Juu niinhän se olikin! Sinulla oli se puoliverinen?" Ellen jatkoi iloiseen sävyyn ja nyökkäsin vastaukseksi.
"No eiköhän ryhdytä sitten tuumasta toimeen ja oteta herra ulos autosta", nainen totesi ja lähti muitta mutkitta avaamaan lastaussiltaa.
Kävelin itse trailerin etuosaan irrottamaan Senttiä etupuomista ja pian ori seisoikin jo pihalla tarkastellen sieraimet suurina uutta asuinpaikkaansa.
"No siinä on kyllä komea poika!" Ellen tokaisi. "Nikke opastaa teidät sitten yksityistalliin ja näyttää vähän paikkoja. Me tavataan varmasti myöhemmin uudestaan."
Jäimme kahden nuoren miehen kanssa ja sen kummempia odottelematta tämä viittoi meidät mukaansa.

Yksityistallille oli jonkin verran matkaa ja pujottelimme sinne tarhojen lomitse. Vilkaisin kenttää sitä ohittaessamme. Hyvältä näytti näin ensisilmäyksellä. Lopulta tulimme tallin edustalle ja havahduin siihen, ettei täällä ollut lähellekään yhtä vilkasta kuin varsinaisella tallipihalla. Tallin vieressä oli pieni järvi, jota peitti ohut jääkerros. Astuimme Niken johdolla sisälle talliin ja talutin Sentin karsinaansa, joka sijaitsi heti oven vieressä vasemmalla. Nikke esitteli lyhyesti paikat ja kertoi samalla hieman tallin käytännöistä muun muassa kentän käyttöä koskien.
"Noniin, mä lähden jatkamaan nyt hommia, mutta kanna vaan kamat sisälle ja sillai... Niin ja voit laittaa sen sitten tarhaan kun oot valmis. Kolmostarha ja kaverina sillä on ruunikko issikka ja kermanvärinen suokki", Nikke huuteli ovelta ja katosi kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Tietty olisin arvostanut myös apua tavarapaljouteni kanssa, mutta kaipa tallimestarilla oli kiireisempää tekemistä. Päätin antaa Sentin tutustua rauhassa uuteen yksiöönsä ennen kuin pistäisin sen ulos, joten heitin sille tupsun heinää ja lähdin talsimaan takaisin autolle.

Matkalla minua vastaan käveli kirkkaanpunaisilla hiuksilla varustettu, arviolta ikäiseni nainen, joka talutti satuloitua vuonohevosta.
"Moi!" tämä huikkasi pysähtyen hetkeksi.
"Terve", sanoin takaisin seisahtuessani parivaljakon kohdalle.
"Toi traileri tais olla sun tuolla pihalla?" punatukkainen nainen aloitti keskustelun.
"Juu, muutettiin juuri Sentin kanssa taloon", hymähdin. "Muutto on vaan vielä sen verran vaiheessa, että pitäis kaikki kamat kantaa talliin."
"No hei, mä tuun tottakai auttamaan! Hetki vaan niin vien Ruusan talliin" nainen ilmoitti pirteästi ja lähti kiireesti tarpomaan tulosuuntaani.
Parin minuutin päästä kävelimme jo yhdessä kohti autoa.
"Jos saisit vaikka tän harjapakin ja loimikassin, niin mä nappaan ton satulan ja suitsipussin...", mutisin lappaessani tavaroita ulos trailerin säilytyslokerosta ja auton takapenkiltä.
"Ainiin, mun nimi on muuten Siina", tavarapaljouden alle hukkuva nainen sanoi.
"Apua mäkään en tajunnut sitten esitellä itseäni! Hannele, mutta sano vaan Hanne, kuulostaa nuorekkaammalta", vastaisin.

Saimme onneksi lähes kaikki tavarat kerralla kannettua yksityistalliin, joten eestaas ei tarvinnut rampata. Muutamat suojat ja pintelit päätin viedä ensi kerralla.
"Kiitos vielä ihan hirveesti avusta", huikkasin Siinalle, ennen kuin tämä lähti viemään vuonohevostaan pihalle.
"Jaaha, olisko sunkin aika päästä tutustumaan uusiin kavereihin?" käännähdin puoliverioriin puoleen, joka jäi kaihoisasti katsomaan loittonevan, sitä puolet pienemmän tamman perään.
Pakkasta oli sen verran, että heitin Sentin kuljetusloimenkin virkaa toimittaneen talliloimen päälle vielä kaulakappaleellisen toppaloimen. Pujotin punaisen riimun oriin päähän ja napsautin riimuun sointuvan punotun narun vielä kiinni. Sitten lähdin suunnistamaan kohti kolmostarhaa.
"Kentän vieressä... Issikka ja suokki..." mutisin yrittäen muistaa Niken antamia ohjeita.
"Moi! Etitkö oikeeta tarhaa?" minua jonkin verran nuorempi tyttö oli ilmestynyt kuin tyhjästä.
"Ömm juu, Nikke käski mun laittaa Sentin kolmostarhaan, jossa pitäis olla joku issikka ja vaalea suokki", selitin tytölle, joka näytti heti tietävän, mitä tarkoitin.
"Aa se menee samaan Popin ja Frutin kanssa! Poppi on mun hoitsu" tyttö hihkaisi ja lähti johdattamaan meitä kohti oikeaa tarhaan.
"Ne näyttää tulevan aika hyvin toimeen, vaikka toi Frutti osaakin olla aika hapannaama" Tantuksi esittäytynyt tyttö jutteli katsellessamme hetken hevosten menoa.
Tarhakavereidensa rinnalla jättiläiseltä näyttävä Sentti näytti lähinnä kummeksuvan pikkuista islanninhevosta ja äksyä pientä suomenhevosta, ja tuijottikin näitä muulimaisesti yrittäen välillä päästä heinäkasalle. Lopulta päätin jättää hevoset nauttimaan viimeisistä tarhaustunneistaan ja kaivoin autonavaimet taskusta.
"Nähdään taas!" Tanttu huikkasi lähtiessään kohti yksityistallia.
Heilautin kättä takaisin ja lähdin kävelemään autolle. Oli alkanut jo hämärtää, mutta onneksi vihdoin saatiin tätä lunta valaisemaan maisemaa.

24.9.2015, KRJ Champions

Otettiin Sentin kanssa osaa Kouluratsastusjaoksen järjestämään KRJ Champions -tapahtumaan. Kyseessä on nelipäiväinen kilpailutapahtuma, jonka finaalipäivänä ratkotaan osakilpailuista selvinneistä ratsukoista KRJ Young Champion, KRJ Champion, KRJ Pony Champion, sekä KRJ Senior Champion.

Saa nähdä päästäänkö finaaleihin asti, mutta ainakin tänään ori esiintyi edukseen! Ensimmäisenä kilpailupäivänä sijoituimme yhdeksänsiksi prosentein 69.281%. Eihän se mikään huippusijoitus ole, mutta sijoitus kuitenkin ja varmistimme kevyesti paikkamme huomisessa osakilpailussa. Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä ja toivoa, että huomenna menisi yhtä hyvin, tai jopa piirun verran paremmin...

08.04.2015, kävelyllä

Tulin tallille yhdeksältä aamulla, eikä paikalla ollut vielä kuin Minttu tekemässä aamutallia.
– Huomenta! Älä vie vielä Senttiä pihalle, nappaan sen kohta matkaani, huikkasin Mintulle.
– Ai huomenta! Selvä homma, nainen kuittasi hymyillen.

Sentin mutustellessa vielä aamuheinien rippeitä kävin satulahuoneessa ja tutkailin oriin kaappia. Paksun toppiksen ja talliloimet voisi jo hyvillä mielin viedä kotiin pesuun. Pakkasin loimet IKEA-kassiin ja nappasin mukaan pari likaista satulahuopaakin. Yritin pitää Sentin kaapin siistinä, mutta väkisinkin sinne tuntui aina kertyvän ylimääräistä roinaa, kun en heti jaksa viedä likaisia varusteita pois puhtaiden tieltä. Ehkäpä kunnon kevätsiivous tekisi hyvää...

Palasin talliin ja suuntasin Sentin karsinalle. Tallikäytävällä oli hiljaista, josta päättelin Mintun lähteneen kuskaamaan hevosia tarhoihin. Nappasin Sentin ovenpielestä sen riimun ja narun, ja avasin oven.
– Hei komistus, lepertelin hiljaa isolle ruunikolle. – Tänään käydään ihan vaan kävelyllä.
Pujotin riimun oriin päähän, napsautin narun kiinni ja avasin karsinan oven kokonaan auki taluttaakseni oriin käytävälle. Heitin riimunnarun kaulalle ja kiinnitin Sentin hetkeksi molemmin puolin naruihin harjatakseni sen pikaisesti. Eipä ori mitenkään likainen ollut karsinassa vietetyn yön jälkeen, mutta karvaa siitä lähti aivan mielettömästi.
– Eihän sulla edes pitäisi olla näin paljon karvaa! ihmettelin ääneen pyöritellessäni kuudetta karvakiekkoa kumisualla.
Sentti selvästi nautti käsittelystä ja venytti kaulaansa harjatessani sitä mahan alta.

Kun harjaustuokio oli ohitse, talutin oriin pihalle. Lähdimme kiertämään kävellen ensin tallitietä pitkin, josta käännyimme jonkin ajan päästä leveähkölle metsäpolulle. Polku kiersi toiselle tielle, joka johti takaisin tallipihalle vastakkaisesta suunnasta, kuin "päätie". Matkaa tuli yhteensä noin neljä kilometriä. Ihastelimme oriin kanssa kevään merkkejä, matkalla näkyi muun muassa leskenlehtiä. Kuulin myös mustarastaan lurittelevan jossain metsän siimeksessä kaunista lauluaan. Kumpa lunta ei enää sataisi ja kevät pääsisi vihdoin kunnolla käyntiin. Takaisin tallille johtavalla hiekkatiellä koitin ottaa hieman ravia Sentin kanssa. Ori oli hieman kummissaan siitä, mitä siltä halusin, mutta pitkän maanittelun jälkeen se nosti ravin. Juoksin oriin kanssa rintarinnan hiekkatiellä ja hymyilin. Tässä sitä nyt lenkkeiltiin hevosen kanssa. Sentti pysyi hyvän etäisyyden päässä minusta, eikä lähtenyt kiihdyttelemään ohitse missään vaiheessa.

Tallilla minun ei tarvinnut kuin heittää Sentti tarhaansa. Lämpötila oli kohonnut kymmeneen asteeseen ja päivästä oli tulossa aurinkoinen, joten en laittanut oriille edes vuoritonta sadeloimea. Vilkutin Mintulle, joka tuli juuri viemästä Kalistaa ja Pommia tarhaansa, ja istahdin autoon. Sitten muistin loimikassin, joka oli yhä satulahuoneessa ja kipaisin hakemassa vielä sen mukaani ennen lähtöä.

12.02.2015, treenipäivä

‒ Hitsi, miksi en tullut tallille eilen, kun oli niin hyvä ilma, harmittelin.
Kävelin autolta kohti tallia ja katselin harmaata taivasta. Mielialani nousi kuitenkin taas, kun näin Sentin. Ori nosti päänsä heinäkasasta kävellessäni tarhan ohitse. Se selvästi aavisti, että tulisin kohta hakemaan sen. Heitin nopeasti ratsastuskamppeeni varustehuoneeseen ja nappasin Sentin riimun mukaani. Ori odottelikin minua jo portilla, josta sain sen helposti napattua. Rapsutin mennessäni myös Sentin tarhakaveria, komeaa suomenhevosruuna Palleroa. Hymähtelin aina itsekseni hevosen lempinimelle.

Tallissa ei ollut ristin sielua, joten kiinnitin Sentin käytävälle. Riisuin oriin loimen ja harjasin sen pikaisesti. Tämän jälkeen kävin pukemassa varustehuoneessa omat varusteeni ja toin tullessani Sentin pintelit, koulusatulan ja suitset. Kääräisin valkoiset pintelit patjoineen joka jalkaan, jonka jälkeen asettelin satulan oriin selkään. Tämän jälkeen laitoin kypärän päähäni ja lopuksi suitset Sentille. Vedin hanskat käteeni ja talutin oriin pihalle. Kiersimme ensin pari kierrosta tallipihaa ympäri, ennen kuin menimme kentälle. Kentällä kiristin oriin satulavyön, laskin jalustimet ja hyppäsin selkään jakkaralta.

Kävelimme vielä muutaman kierroksen pitkin ohjin, kunnes otin kevyen tuntuman ja aloin ravata oriin kanssa pitkiä sivuja. Ennen lyhytitä sivuja siirryttiin aina käyntiin ja lyhyelle sivulle tein joko pysähdyksen tai voltin. Hetken päästä jatkoin ravia koko uraa pitkin ja tein suuria pääty- ja keskiympyröitä. Välillä vaihdoin suuntaa ja tein ympyröitä toiseenkin suuntaan. Alkuverryttelyn jälkeen aloin tehdä väistöjä ja ja avotavutuksia ensin käynnissä, sitten ravissa. Tämän jälkeen otin laukannostoja suoralla uralla ja hetken päästä tein laukkaympyröitä. Harjoittelin myös laukanvaihtoja lävistäjällä molempiin suuntiin. Loppuun otin vielä rentoa ravia puolipitkällä ohjalla ja keskityin ratsastamaan oriin kunnolla eteen ja alas. Sentti venyttikin kaulaansa hyvin ja tunsin, kuinka se pyöristyi myös selästä. Lopuksi kävin kävelemässä vielä loppukäynnit pienellä maastopolulla, joka kiersi tallin läheisyydessä.

Treeni sujui oikein hyvin ja Sentti sai kiitokseksi vielä porkkanan ennen tarhaan pääsyä. Onneksi tuli taas lähdettyä, säästä huolimatta!

12.01.2015, pakkaspäivän treenailua

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin melko laiskasti ja Sentti on ollut nyt kisatauolla marraskuusta saakka ja helmikuussa olisi tarkoitus taas aloitella uutta kautta. Nyt aletaan siis taas palauttelemaan sitä kisakuntoa ja sulattelemaan talvella kertyneitä kiloja. Ori on kasvattanut myös muhkean (tai no normaaliin puoliveriseen verrattaen muhkean) talvikarvan. En ole raaskinut sitä näin kylminä päivinä klipata, kun ei mitenkään aktiivisesti olla treenattukaan. Pärjääpähän vähemmällä loimittamisella.

Tänään ori oli pirteänä tarhan portilla vastassa parin vapaapäivän jälkeen, kun kävin hakemassa sen. Heitin koulusatulan selkään ja suuntasin Sentin kanssa kentälle, joka oli onneksi juuri lanattu. Eilen satoi melkoinen kerros lunta ja vaikka hankitreeni olisikin hyväksi, ei tänään tehnyt mieli sukeltaa umpihankeen. Ratsastelin oriin kaikki askellajit läpi ja harjoittelin todella perusteellisia juttuja. Tein paljon kokoamisharjoituksia, kuten temponvaihteluita, pysähdyksiä, siirtymisiä ja avo- ja sulkutaivutuksia. Sentti puhkui tarmoa ja oli todella mutkaton ratsastaa. Olin ihan onnesta soikeana, kun teimme loppuun vielä laukanvaihtoja vastalaukkaharjoituksen ohessa ja ori vaihtoi hienosti joka toisella askeleella, ja kerran jopa askeleessa. Ratsastuksen jälkeen kävimme kävelemässä palauttelulenkin järvelle ja takaisin. Ulkona paukkui kirpeä pakkanen, mutta topparatsastushousut, villasukat ja muhkea toppatakki ajoivat onneksi asiansa. Sentille heitin peppuloimen maastokävelyn ajaksi, vaikka se kovasti pörhistikin ohutta untuvakarvaansa kylmältä suojautuakseen.

23.12.2014, joulu on jo ovella

Aatonaattona oli pilvistä, mutta kuitenkin ihanan kirpeä pakkaskeli. Onneksi auto lähti vielä käyntiin, vaikka olin unohtanut pistää sen piuhaan. Kurvasin tallille ja menin hakemaan tallista Sentin riimun ja narun. Ori oli tarhassa talli- ja toppaloimessaan ja rapsutteli Manu-ruunaa säästä. Olin iloinen, kun Sentti oli saanut tarhakaverin. Se on kuitenkin melko sosiaalinen tapaus, eikä juuri viihdy yksinään. Pistin Sentille riimun päähän ja talutin sen talliin hetkeksi.

Olin ottanut kotoa oriille pienen herkkupussin mukaan, josta kaivoin sille karsinassa omenan, porkkanan, näkkileivän ja itse leipomani joulupiparin. Sentti hamusi herkut ahneesti suihinsa ja yritti löytää taskuistanu vielä lisääkin. Jäin hetkeksi rapsuttelemaan oria karsinaan sen hamuillessa aamuisia heinänkorsia karsinan pohjalta. Talliradio oli päällä ja taustalla soi hiljaisesti "Koska meillä on joulu". Hymyilin typeränä Sentin karsinassa, että rakastinkaan joulua. Ja hevostani!

Asettelin loimen paremmin paikoilleen ja napsautin riimunnarun taas kiinni riimuun. Talutin oriin takaisin tarhaan ja jäin hetkeksi katselemaan, kuinka se kävi tervehtimässä Manua, käveli tarhan nurkkaan, laski päänsä alas ja nuuhki etsien hyvää piehtaroimispaikkaa. Aikani tarhalla norkoiltuanu sanoin Sentille heipat ja lähdin viemään riimua ja narua talliin. Näin tallissa Mintun, jolle maksoin joulukuun vuokran ja toivotin vielä hauskaa joulua. Hetken päästä lähdin itsekin ajelemaan kotiin joulunviettoon.

29.11.2014, hankilaukat Kuuluodossa

Sentti on ollut pakkasesta aivan järjettömän pirteänä ja mietin jo Hankilaukkoja edeltävänä päivänä, että tulisikohan tästä sittenkään mitään. Toisaalta taas pieni päästely voisi tehdä tuolle energiahirviölle vain hyvää.

Ajoin kuin ajoinkin siis lauantaiaamuna Kuuluotoon ja kävin hakemassa loimien sisällä lymyilevän puoliverisen tarhastaan. Tallissa kävi tohina ja pari muutakin Kuuluotolaista oli harjailemassa hevosiaan. Enimmäkseen näytti kuitenkin olevan itselleni ihan uusia tuttavuuksia ja tervehdin heitä hymyillen samalla kun talutin oriin karsinaansa. Riisuin Sentin loimen ja harjasin sen pikaisesti pölyharjalla. Eipä tuo ollut itseään pahemmin liannut takki päällä lumisessa tarhassa. Putsattuani kaviot, hain suojat, satulan ja suitset varustehuoneesta ja varustin oriin rivakasti. Sentti oli uteliaalla tuulella ja hypläsi koko ajan milloin mitäkin, harjoista hiuksiini.

Pihalla järjestäydyimme jonoon ja nyt vasta sain nähdä kirjavan joukkomme kokonaisuudessaan. Mukana oli kaikenlaisia hevosia ja poneja, enimmäkseen näytti olevan suomenhevosia ja poneja. Minttu oli lähtenyt vetämään maastoretkeä ihanan kirjavan Mellin kanssa. Tuntui että erotuimme hirveästi joukosta Sentin kanssa, mutta unohdin asian kun lähdimme käynnissä kohti laukkapeltoa. Sentti käveli rauhallisesti, mutta minusta tuntui koko ajan, että se voisi lähteä käsistä minä hetkenä hyvänsä. Pellolle ei ollut pitkä matka, mutta ehdimme hieman ravata ennen perille saapumista.

Pellon reunassa Minttu antoi luvan lähteä ja Sentti ampaisikin niin voimakkaasti laukkaan, että meinasin tipahtaa kyydistä. Vedet silmissä kiisimme joukon kärkeen ja päästyään nopeimmastakin suomenhevosesta ohi, hidasti ori hieman vauhtia. Laukka alkoi nyt tuntua jo ihan miellyttävältä, vaikka adrenaliini virtasikin kehossani äskeisen hurjastelun jälkeen. Pellon toisessa päässä tajusin kuitenkin, etten pystynyt istumaan kunnolla takaisin satulaan oriin kiihdyttäessä laukkaa, eivätkä pidätteet tuntuneet menevän millään läpi.
- Ohjaa ympyrälle Hanne! kuulin Mintun huudon kauempaa ja mitään miettimättä käänsin ison puoliverisen voimakkaasti ympyrälle.
Hetken pyörittyämme oriin vauhti hiljeni ja sain sen lopulta pysähtymään asti. Huhhuh mitä menoa!

Muiden laukatessa vielä teimme Sentin kanssa ravityöskentelyä ja uskalsin loppuun ottaa vielä pikku pätkän laukkaa. Takaisin tallille kiersimme ihanaa maastoreittiä pitkin. Tätä reittiä en ollutkaan Sentin kanssa vielä löytänyt! Tallilla juotiin vielä glögiä ja syötiin jouluherkkuja ja tutustuttiin toisiimme. Olipa piristävä päivä!

19.10.2014, kaviohuoltoa

Tänään olikin Sentillä jännä päivä, ori pääsi nimittäin ensimmäistä kertaa uuden kengittäjän käsittelyyn. Herra hieman kummasteli alkuun vierasta miestä, mutta jäi kuitenkin seisomaan kiltisti paikoilleen, kun kipitin varustehuoneeseen. Päivän projektina oli kaivaa oriin talviloimet esille, ulkona kun alkoi jo olla koleaa. Inventoituani kaikki loimet totesin, että Sentille pitäisi ostaa ainakin uusi sadeloimi. Niin, ja villaloimi. Ja ehkäpä myös uudet pintelit, riimu ja parit letityskuminauhat rikkinäisten tilalle...

Kengittäjä oli lopettelemassa kun palasin hirveän loimikasan kanssa, jonka iskin Sentin karsinan ovessa olevalle telineelle. Kuulemma ori oli ollut todella mukava käsitellä ja käyttäytynyt maltillisesti. Kuinkas muutenkaan? Kiitin kengittäjää ja sujautin Sentille porkkanapalan, jonka se rohmusi kädestäni syöden melkein sormeni. Heitin sateisen sään vuoksi oriin niskaan juuri tuomastani loimikasasta punaisen sadeloimen ja vein sen tarhaansa. Ori jäi pyörimään hetkeksi tarhaa ympäri, kunnes rauhoittui etsimään maasta heinänkorsia. Täytyisikin mainita Mintulle, että Sentti ottaisi mieluusti tarhakaverin, jos sellainen vaan mitenkään järjestyisi. Ori on ollut hieman hankala ja stressaantunut viimeaikoina muuton vuoksi, ja jouduttuaan eroamaan pitkäaikaisesta ruunakaveristaan.

Palattuani talliin putsasin joutessani vielä oriin karsinan ja lakaisin tallikäytävän. Sentti sai tänään pitää ansaitun vapaapäivän eilisen koulurääkin jäljiltä.

30.09.2014, muutto

Luodosta toiseen! Vihdoin oli aika pakata kimpsut ja kampsut Järviluodosta ja suunnata kohti Sentin uutta kotia, Kuuluotoa. Olimme onnekkaita, kun molemmat tallit sattuivat sijaitsemaan Kuopion seudulla. Eipähän tarvinnut kuskata Sentti-parkaa kilometritolkulla vielä lukuisten kisareissujenkin päälle.

Kuuluoto ei ollut ensisilmäyksellä se hulppein luksustalli, mutta sitäkin lämminhenkisempi paikka. Uskoin että viihtyisimme täällä Sentin kanssa hyvän tovin. Maneesia jäätiin ehkä jonkin verran kaipaamaan, mutta kenttä vaikutti oikein hyvältä ja kyllähän tästä nyt kipaisee kopin kanssa maneesitallille sitten tarpeen tullen.

Saapuessamme melko myöhään illalla, ei tallilla ollut juuri muita kuin tallin omistaja, Minttu Mikkola, jonka kanssa olimme aiemmin jutelleet puhelimessa. Minttu esitteli meille lyhyesti paikat ja kehotti rohkeasti kysymään, jos jokin asia jäi mietityttämään. Kuulemma tallilta lähti aivan loistavia maastoreittejä, jotka minun olisi syytä korkata heti. Metsäpoluilla oli ihanaa, etenkin näin ruska-aikaan.

Heittelin yhdessä Sampan kanssa, joka oli onneksi suostunut lähtemään avuksi, oriin kamppeet kaappiimme vähän sekaisesti ja vein rehut rehuhuoneeseen. Kipaistuani vielä satulat ja suitset satulahuoneeseen, kävin katsomassa Senttiä karsinassaan. Höpöttelin jonkin aikaa oriille ja tuntui pahalta jättää se yksin yöksi uuteen talliin. Sentti näytti kuitenkin olevan melko rauhassa ja tyytyväinen, joten raaskin vihdoin irroittautua karsinalta. Huomenissa tulisin kuitenkin takaisin järjestelemään ja nimeämään varusteet kunnolla.

09.08.2014, vapaapäivän viettoa

Tänään oli niin tuskaisen kuuma, että antaa Sentille vapaapäivän. Tallille tulin silti ja suunnittelin suihkuttavani oriin viileällä vedellä ja käydä vähän läpi sen varusteita.

Ensi töikseni hain Sentin laitumelta ja talutin sen suoraa päätä pesukarsinaan. Ori tuli onneksi laitumelta hyvin mielellään ötököitä pakoon ja selvästi tykkäsi päästessään levähtämään viileään talliin. Rapsuttelin Senttiä hetken ja annoin sille pari kotoa pihistämääni porkkanaa. Hetken päästä otin letkun käteeni ja laskin hanasta vettä ensin kädelleni. Kun vesi oli sopivan viileää, muttei kuitenkaan kylmää, aloin kastella Senttiä alkaen kaulalta ja siirtyen kohti lautasia. Ori venytti ylähuultaan nauttien viilentävästä vedestä ja laittoi vielä silmänsäkin kiinni. Kun ruunikko oli kauttaaltaan kasteltu, hain harjapakista hikiviilan ja viilasin enimmät vedet pois. Talutin oriin hetkeksi karsinaansa ja laitoin sille hieman heinää eteen.

Jätin harjapakin vesiboksin viereen ja menin kaivelemaan Sentin muita varusteita. Kaapin pohjalle oli kertynyt kaikenlaista rikkinäisistä loimista hevosenkenkiin ja päätinkin inventoida kaikki tavarat. Revin ensiksi kaiken käytävälle. Tallissa ei näyttänyt olevan väkeä, joten en uskonut olevani häiriöksi. Siirsin likaiset, rikkinäiset ja turhaksi jääneet tavarat yhteen pinoon ja käyttökelpoiset varusteet järjestelin takaisin kaappiin. Siirryin kasaamani pinon kimppuun ja erottelin siitä likaiset tavarat puhdistusta varten ja rikkinäiset roskiin. Pari käyttämättömiksi jäänyttä hyväkuntoista loimea, sekä vanhan riimun päätin pistää myyntiin ja pakkasin ikeasäkkiin odottamaan. Niistähän voisi saada rahat vaikka uuteen satulahuopaan. Puhdistuksen tarpeessa olevat loimet ja satulahuovat pakkasin eri muovikasseihin kotiinvietäväksi.

Palasin Sentin karsinalle mukanani satula, suitset, suojat ja harjapakki. Ori-parka luuli että oltiin lähdössä töihin ja katsoi minua silmät suurina. Ratsastamaan ei kuitenkaan lähdetty, vaan tarkoituksenani oli puunata kaikki tavarat kiiltäviksi. Aloitin satulasta ja suitsista, jotka puhdistin ensin satulasaippualla ja kiillotin sitten valjasrasvalla. Sillä aikaa kun hieman rasvasta tahmeat varusteet kuivuivat, puhdistin kaikki harjat karvoista hankaamalla niitä toisiinsa. Vanhan pakista löytyneen pesusienen viskasin roskiin ja pistin uuden hankintalistalle. Kun harjat, satula ja suitset olivat valmiit, vein ne paikoilleen satulahuoneeseen. Tämän jälkeen pesin vielä suojat, jotka olivat jääneet karsinan luokse ja sijoittelin ne kuivumaan Sentin karsinan ovessa olevalle loimitelineelle. Hain oriin kaapista kärpässumutteen ja suihkin sillä hevosen kauttaaltaan, ennen kuin vein sen takaisin laitumelle. Nappasin toiseen käteeni aiemmin pakkaamani kassit, jotka jättäisin autolle ja toiseen käteen otin Sentin.

Päästin oriin irti portilla ja se ravasi pikaisesti muun lauman luokse laiduntamaan. Kärpäset eivät näyttäneet ainakaan heti käyvän sen kimppuun, tosin pianpa aineen vaikutus taas lakkaisi. Jätin riimun ja narun portin pielessä olevaan telineeseen ja palastin tallille. Kurkkasin vielä nopeasti olinko unohtanut mitään tallissa, jonka jälkeen nostin ikea-kassin ja loimikassit autoon ja kurvasin koti kotia.

Näin vietetään tehokas vapaapäivä!

13.05.2014, sateinen maastoretki

Suuret sadepisarat läiskähtelivät tuulilasia vasten ajaessani kohti Järviluotoa. Säästä huolimatta en aikonut perua jo viime viikolla suunnittelemaani maastoreissua. Nappasin vain vedenpitävän ratsastustakkini kaapista ja vedin ratsastuskenkien sijaan jalkaani kumisaappaat. Eihän tässä nyt sentään sokerista oltu!

Taru oli juuri taluttamassa puoliverioriitani talliin kun kurvasin parkkipaikalle. Heilautin kättäni naiselle joka vastasi tervehdykseeni hymyillen.
- "Pitkästä aikaa!" Taru sanoi antaessaan Sentin riimunnarun käteeni.
- "No joo, ollaan osuttu vähän eriaikoihin tallille ja lisäksi aloitin kesätyöt huhtikuun lopussa, mikä on verottanut kyllä kieltämättä hevosteluenergiaa," naurahdin.
- "Mutta yritän kyllä päästä taas rentoutumaan useammin tallille, nyt kun on vähän jo tottunut tuohon työrytmiin," jatkoin vielä.
Talutin Sentin karsinaansa ja sujautin sille pienen porkkananpalan taskustani. Hetken orin päätä siliteltyäni lampsin satulahuoneeseen etsimään sen tavarat. Nappasin mukaani satulan, suitset ja harjapakin. Harjapakkiin heitin mukaan vielä Sentin suojat, maastoon kun oltiin menossa. Palasin karsinalle ja harjasin orin perusteellisesti ennen kuin satuloin sen. Sentti seisoskeli rauhallisesti paikoillaan, eikä vaikuttanut hirveän innokkaalta lähtemään, vaikka sillä oli ollut melkoisesti vapaapäiviäkin viimeaikoina.

Nousin selkään jakkaralta tallipihalla. Korkean orin selkään kiipeäminen oli yhtä tuskaa, kiitos fyysisen työn, jonka jäljiltä olin aivan poikki. Lopulta kuitenkin istuin satulassa ja suuntasin kulkuni kohti tarhojen välistä Hanskin lehmätilalle päin kulkevaa polkua. Sade oli vähän hiipunut ja Senttikin tuntui virkeämmältä ottaessamme ensimmäisiä ravipätkiä. Kuljimme tilan ohitse ja tulimme isolle tielle, jota pitkin etenimme hetken käynnissä Järviluotoa kohti.

Käännyimme Huttusten ravitallille osoittavan tienviitan suuntaan oikealle ja tulimme hiittiradan varteen. Mieleni teki hirveästi vetäistä pieni laukkaspurtti tyhjillään olevalla radalla, mutta emmin hetken. Rata oli melko kostea, mutta toisaalta eihän hiekkapohja voisi kovin liukas olla. Hetken rataa pitkin käveltyämme katsoin vielä ettei lähistöllä varmasti ollut muita hevosia ja kannustin sitten Sentin laukkaan. Ori laukkasi aluksi hitaasti, lähes kootusti, kunnes tajusi saavansa itse päättää vauhdin. Hiljalleen nopeus alkoikin kiihtyä ja tunsin kuinka orin takapää alkoi työskennellä toden teolla ja etujalat kauhoivat eteenpäinpyrkivästi. Nautin laukasta täysin siemauksin, kunnes hidastin orin ravin kautta käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin pois radalta. Sentti puuskutti aavistuksen, mutta käveli silti reippaasti kohti isoa tietä.

Kävelimme takaisin Järviluodon tallipihalle, jossa hyppäsin alas selästä. Kiinnitin orin käytävälle ja moikkasin ponitammansa karsinassa häärivälle Mariellalle. Muita tallissa ei näkynytkään sillä hetkellä. Riisuin Sentiltä varusteet ja vetelin hikiviilalla suurimmat vedet pois. Pähkäilin villaloimi käsissäni, jättäisinkö sen oriille yöksi vai kuivuisiko se ilmankin. Yhtäkkiä Mariella, joka oli ilmeisesti aavistanut pulmani oli hiipinyt taakseni.
- "Mä voin kyllä napata siltä loimen pois kun lähden, jos haluat vähän kuivattaa sitä. Me kun ollaan vielä menossa maneesiin Elenan kanssa," nainen lupasi hymyillen.
- "Kiitos! Pelastit mun illan!" huokaisin helpotuksesta ja nakkasin villaloimen Sentin päälle.

Annoin orille vielä hyvänyönsuukon ja loput mukanani olleesta porkkanasta, ennen kuin jätin sen syömään iltaheiniään ja lähdin kotiin.

05.04.2014, tarinakilpailut, järjestäjänä Odelie's Loves

Tehtävänanto: Äiti ilmestyi kisapaikalle ja mitä kommenttia sitä taas saatiinkaan kuulla?

Ja eikä siinä vielä kaikki niistä kyseisistä estekilpailuista. Lähdin 130 senttiseen luokkaan jo valmiiksi huonolla mielellä ja hylkäyshän sieltä sitten tuli. VIIMEISELLÄ esteellä kielto ja vielä kaksi kertaa putkeen! Eipä voinut Senttiäkään syyttää, kun ohjasin okserille niin huonosti ja epävarmasti, ettei sitä olisi ylittänyt gp-tason automaattikisahevonenkaan. Luokan päätteksi vanhempani tulivat minua vastaan, heidän ei siis edes pitänyt tietää, että olin koko kisoissa. Äitini heitti pienen kannustuksenkin vielä kohdatessamme:

"Hyvä hyvä, me tultiin iskän kanssa katsomaan, kun kuultiin valmentajaltasi, että olit kisoihin lähdössä! Olisin kyllä siinä okserilla tehnyt paremman lähestymisen, näkihän sen jo Sentin ilmeestä, ettet sinä ollut siellä hypyssä mukana lainkaan."

05.04.2014, tarinakilpailut, järjestäjänä Odelie's Loves

Tehtävänanto: Ylimielinen Ella naapuritallilta tulee kisapaikalla sinua vastaan oman kiiltävän hienon puoliverisensä kanssa, kun hevosesi päättää pistää pienen taistelun kanssasi pystyyn. Tietenkään nenä pystyssä kulkeva Ella ei osaa pitää suutaan tilanteessa kiinni, mikä onkaan hänen lyhyt kommenttinsa teidän toimintaanne?

Ei kyllä ihan mennyt tänään kilpailut putkeen. Tiesin että olisi pitänyt jättää osallistuminen vain yhteen luokkaan, mutta sen sijaan päätin startata orilla kahdesti. 120cm luokka meni sentään tyylillisesti ihan hyvin, mutta jäimme ajasta pahasti jälkeen kahdesta muusta ratsukosta uusinta radalla. Tunnelmaa ei lainkaan piristänyt naapuritallin snobityttö Ella, joka koki velvollisuudekseen tulla vielä kettuilemaan huonosti menneen luokan päälle:

"Kiva heppa sulla, niin toihan tais olla joku virolainen risteytys?"

24.03.2014, kevättä ilmassa

Sentti tanssahteli narun päässä kuin mikäkin kevätvarsa. Taas on näköjään se vuodenaika, kun orilta pimenee nuppi täysin. Huokaus. Ihastuttavista tammoista huolimatta sain kuin sainkin orin talliin ja omaan karsinaansa, jossa riisuin siltä ohuen toppaloimen. Ihanaa, että loimirumbakin alkaa kohta olla ohitse. Tänäänkin mittarissa oli jo 5 astetta lämmintä! Harjasin Sentin nopeasti pölyharjalla, se kun ei loimen alta kovin likainen ollut. Jalat katsoin vähän huolellisemmin, ja vaihdoin hetkeksi kovempaan harjaan, kun kuivunut kura ei meinannut irrota. Putsattuani kaviot, aloin laittaa suojia jalkaan. Tänään treenailtaisiin pitkästä aikaa kunnolla koulua, kisakausi kun lähestyi lähestymistään. Satula vielä selkään ja suitset päähän, niin olimme valmiita.

Talutin Sentin ulos ja punnitsin hetken kentän ja maneesin välillä. Todettuani kentän vielä hieman kovaksi päädyin taluttamaan orin maneesiin. Huhuilin ovella ennen kuin avasin sen, mutta turhaan. Maneesissa ei ollut vielä ketään tähän aikaan. Talutin puoliveristä muutaman kierroksen maasta käsin kumpaankin suuntaan, ennen kuin kipusin selkään. Ori oli energisellä tuulella ja jouduin työskentelemään kunnolla heti alkuun, jotta saisin sen rauhoittumaan ja rentoutumaan. Hetken taisteltuani käynnissä, päätin päästää sen suosiolla raville ja ravasimmekin reilun vartin. Saadessaan purkaa energiaansa ori hiljalleen rauhoittui ja alkoi myös pyöristyä. Siirtyessämme käyntiin minun ei enää tarvinnut koko ajan muistuttaa oria itsensä kantamisesta, vaan se alkoi pysyä kauniissa muodossa itse. Tästä eteen päin ratsastus sujuikin jo paljon paremmin.

Tein avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä, sillä ori vaikutti hieman jäykältä. Jatkoimme pohkeenväistöillä ja näitä tehtiin sekä käynnissä, että harjoitusravissa. Loppuun otin hieman laukannostoja uralla ja ennen loppuverryttelyä annoin orin vielä laukata pari kierrosta maneesin ympäri, koska sillä näytti vieläkin olevan menohaluja. Ravailin vain hetken taivutellen Senttiä ympyröillä, kunnes siirsin sen käyntiin. Käynnissä venyttelimme vielä kunnolla eteen ja alas, kunnes hyppäsin alas selästä. Päätin käydä vielä taluttelemassa Senttiä pihalla, siellä kun oli aivan mahdottoman kaunis ilma. Maneesista poistuessamme meitä vastaan tulivat Taru ja torinhevostamma Loretta.
"Ai moi! Tekin olette jo aikaisin liikkeellä!" Taru tervehti.
"Joo, tykkään käydä aamupäivällä, kun täällä on niin rauhallista ja aurinkokin paistaa vielä", vastasin hymyillen.
"Me jatketaankin tästä vähän vielä kävelylle, kun Sentti alkaa käydä taas kuumana", jatkoin ja koetin pitää tammakaverista vähän liiankin kiinnostunutta oria aisoissa.
"Heh, joo, mekin tästä liuetaan maneesiin kiusaamasta Sentti-raukkaa", Taru naurahti ja maiskautti Loretan liikkeelle.
Sentti päästi kaihoisan hirnahduksen uuden tyttöystävänsä perään, kunnes alistui kohtaloonsa ja lähti seuraamaan minua.

Päätin taluttaa orin hylätylle mummonmökille ja mökiltä lähtevää polkua pitkin takaisin. Sentti käveli rennosti hieman takanani liinassa, jonka olin kiinnittänyt kuolainrenkaisiin. Ohjat olin kiepauttanut muutaman kerran toistensa ympäri ja kiinnittänyt paketin leukahihnalla.

Tallilla riisuin orin varusteista, harjasin sen ja heitin ulkoloimen päälle. Talutin orin tarhaansa, jossa lv-ruuna Lenni jo odotteli sitä. Pojat nahistelivat hetken, kunnes rauhoittuivat syömään päiväheiniään. Korjasin tallissa Sentin kamat paikoilleen ja harjasin suojat puhtaiksi. Sekoittelin orin väkirehut ja heitin sekaan muutaman porkkanapalan. Kävin syöttämässä pöperöt Sentille tarhaan. Kirjoitin vielä tallin ilmoitustaululle orin saaneen ruokansa, ennen kuin lähdin autolle ja kotiin. Kurkkasin kelloa ja se näytti vasta kahta. Tänään ehtii siis tehdä vielä vaikka mitä!

31.12.2013, uuden vuoden vaellus Järviluodossa

Ajellessani maantiellä singahti raketteja milloin mistäkin autoni eteen. Olipa kyllä fiksu ajankohta sovittu maastoreissulle, uuden vuoden aatto, ja vielä tunti ennen puolta yötä, jolloin raketit paukkuisivat voimakkaimmin. Onneksi tallitielle kääntyessäni pauke väheni hieman. Syrjäisestä sijainnista oli kuitenkin vähän hyötyä. Näin pihalle parkkeeratessani Tarun ja Mariellan autot ja kipitin pikaisesti talliin.

Naiset tervehtivät minua astuessani ovesta sisään ja moikattuani heitä kävin hetimmiten hakemassa Sentin tavarat satulahuoneesta. En onneksi ollut pahasti myöhässä, Tarukin oli vasta harjailemassa torinhevostammaansa Jaavaa. Muut hevoset katsoivat ihmeissään myöhäisiä tulijoita ja Sentti oli suorastaan nyreissään tuodessani satulan karsinan oven eteen ja riisuessani siltä ohuen sisäviltin. Ori kuitenkin tyytyi kohtaloonsa alkaessani harjailla sitä. Pian saatiin kaikille satulat selkään ja lähdimme taluttamaan hevosia pihalle.

Pientä pauketta kuului etäältä kun nousimme hevosten selkään. Mariellan poni oli hieman säpsynä pimeydestä, pakkasesta ja raketeista. Sentti ei meinannut pysyä housuissaan tammojen vuoksi, joten jättäydyimme suosiolla viimeisiksi. Mariella johti aluksi joukkoa Elenan kanssa ja keskimmäisinä kulkivat Taru ja Jaava. Ulkona olisi ollut pilkkopimeää, elleivät hanki ja kirkkaat tähdet olisi valaisseet ympäristöä. Pian taivas varmaankin täyttyisi rakettien savusta.

Mariella johti joukon vasemmalle, ennalta sovitulle reitille, joka veisi aluksi Hallapuron tallilla. Pakkasta oli melkoisesti, mutta olimme onneksi varautuneet kunnon toppavaattein. Suhteellisen ohutkarvaiselle Sentille olin heittänyt varmuuden vuoksi myös peppuloimen selkään, vaikka se taisikin lämmittää vain omistajan mieltä. Joka tapauksessa ori ei näyttänyt palelemisen merkkejä, joten lakkasin murehtimasta ja nautin talviyön jännittävästä tunnelmasta. Kuljimme Jantusten tilan ohi ja navetassa lehmät ammuivat hieman stressaantuneen oloisina. Epätavallinen, joskin vielä vaimea pauke taisi pelottaa niitä. Onneksi hevoset olivat vielä toistaiseksi ihan ruodussa, vaikka Sentti kävelikin aavistuksen jännittyneenä. Hallapuron piha oli hiljainen paikalle saapuessamme, eikä talon ikkunoissakaan ollut valoja. Asukkaat olivat varmaankin lähteneet muualle uuden vuoden viettoon. Tallistakaan ei kuulunut ääniä.

Hallapuron pihalta poikkesimme pienelle metsäreitille, joka näytti näin pimeällä minusta hieman pelottavalta. Onneksi olimme kulkeneet tästä usein päivisin Sentin kanssa, eikä ori näyttänyt juuri pelkäävän pimeyttä ja kelmeää kuunvaloa, joka siivilöityi kuusten oksien lävitse. Pikemminkin se rauhoittui hieman päästessään pois rakettien näköetäisyydeltä. Rauhallisuudesta huolimatta puoliveriori ei ollut kovin varmajalkainen ja kompuroi pari kertaa puunjuuriin. Voi että kun olisi nyt issikka alla...

Lokkijärvelle tullessamme vaihdoimme järjestystä ja Taru pääsi johtoon. Mariella pyysi päästä Elenan kanssa hännille ja siirryimme siis Sentin kanssa keskimmäisiksi. En ollut aluksi varma jännittyikö ori tammoista, vai aukeasta järvenjäästä, mutta pian syy selvisi. Taivaalla räjähti oikein äänekäs, punainen raketti, jota erityisesti Elena säpsähti. Mariella sai kuitenkin takajaloilleen nousseen poninsa pian rauhoiteltua ja pääsimme jatkamaan. Olin suorastaan hämmästynyt, kuinka mallikelpoisesti Sentti käyttäytyi tilanteessa.

Ylitettyämme laajan järven, saavuimme Hanskin lehmätilan laitamille. Kiersimme tilan ja Taru johti meidät lähellä sijaitsevalle kodalle. En aiemmin ollut huomannutkaan kodalle vievää polkua, vaikka melko paljon olimme Sentin kanssa tästä kulkeneetkin. Kodalla laskeuduimme satulasta ja sidoimme hevoset kiinni mukaan otetuilla riimunnaruilla. Kota oli hieman kylmä sisältä, mutta lämpeni nopeasti Tarun laittaessa tulet keskellä olevaan tulisijaan. Penkeillä oli lämpimiä lampaan- ja porontaljoja, mutta kaivoin vielä repustani mukaan ottamani viltit lisälämmikkeeksi. Lisäksi mukanani oli voileipiä, joita asettelin muiden tuomien eväiden vierelle penkille. Tarulla oli hevosille onneksi hieman heinää mukana, jotta ne rauhoittuisivat pureskelemaan niitä istuessamme kodassa. Mariellan ponille näyttivät tosin maistuvan mieluummin jäätyneet kasvit. Liekö ratsuponiin sukuun eksynyt jotain alkukantaista ponirotua? Nauroimme ja juttelimme sipsejä ja karkkeja mussutellen, kunnes kello löi kaksitoista. Tulimme hetkeksi pihalle ihailemaan taivaalle syttynyttä värinäytelmää ja samalla katsoimme vähän hevosten perään. Kun uudet vuodet oli toivotettu, ahmimme nopeasti vielä eväitä, ennen kuin pakkasimme kaikki takaisin reppuihin ja nousimme selkään. Hevoset lähtivät turpakarvat jäässä talsimaan polkua pitkin kodalta pois päin. Loppumatkaa saimme johtaa minä ja Sentti ja ori ottikin tammojen johtamisen oikein kunniatehtävänä ja asteli varovasti eteenpäin, toisinaan jopa pysähdellen kuin katsoakseen, pysyivätkö kaikki mukana.

Puolenyön jälkeen rakettien pauke oli selvästi hiljentynyt ja uskaltauduimme ottamaan isolla tiellä vielä pikkuisen laukkapätkän. Sentti ampaisikin yllättäen oikein vauhdilla laukkaan ja sain tehdä täyden työn hidastaessani sen vauhtia. Mariella jäi hieman jälkeen Elenan kanssa, mutta poni pysytteli sinnikkäästi perässämme. Noin kilometri ennen tallia hidastimme taas käytiin ja kävelimme loppumatkan, hieman reippaassa tahdissa tosin, sillä hevoset olivat vielä tohkeissaan laukkapätkästä.

Tallilla huomasin olevani todella väsynyt ja hoidin Sentin pikaisesti yöpuulle, jotta pääsisin kotiin nukkumaan. Annoimme maastoratsuillemme vielä ylimääräiset annokset heinää yöksi ja lähdimme tallilta samaan aikaan toivottaen toisillemme hyvää yötä, ja tietenkin myös uutta vuotta!

24.12.2013, kuulumisia

Oriin ensimmäinen varsa putkahti tänään, jouluaattona maailmaan Rêve de Hausseassa. Komea poika on isänsä näköinen ja jännityksella odotellaan ja seurataan mitä tästä pienestä orista kehittyy. Olisiko maineikas nimi, Beethoven, kenties enne menestyksestä?

28.11.2013, iltapaijailua

Ulkona oli pilkkopimeää, eikä lumesta ollut tietoakaan, vaikka oli marraskuu. No juu, satoihan tuossa jotain pientä, mutta sekin suli heti maahan osuessaan. Masentava alkutalvi! Lohtua toi onneksi se, että pian olisi joulukuu ja rakastan joulua. Oli sitten lunta tai ei.

Pikku orimus oli jo tuotu sisälle ja se pureskeli tyytyväisenä iltaheiniään karsinassa. Tallissa oli hiljaista ja kaikki taisivat olla jo kotona, olihan arkipäivä. Tullessani boksin luokse se kiskaisi päänsä hetkeksi ylös heinistä ja tuijotti minua. Mikä hönö. Olin vähän pettynyt, kun en saanut hörähdystä, mutta lampsin silti varustehuoneeseen hakemaan sen harjoja. Nappasin orin punaisen harjapakin mukaani ja palasin harjailemaan sitä.

Karsinaan astuessani Sentti nosti päänsä ja painoi turpansa kiinni naamaani puhaltaen lämmintä ilmaa sieraimistaan. Näinä hetkinä sitä muistaa, miksi tätä lajia jaksaa vuodesta toiseen harrastaa. Kun ori oli mielestään tunnistanut minut, se laski taas päänsä ja jatkoi heinien mutustelua. Riisuin kevyen puuvillaloimen Sentin päältä ja aloin harjailla sitä pitkin, voimakkain vedoin pölyharjalla. Jos sää pysyy näin leutona, ori pärjäilee tallissa villaloimella oikein hyvin varmaan vuodenvaihteeseen asti. Pyrin pitämään loimituksen mahdollisimman kevyenä, jotta hevosella olisi mukava olla, eikä tuota otusta nyt ole klipattukaan. Kyselin orilta mistä harjataan, ja se osoitteli välillä ylähuulellaan kutiavia kohtia, joista sitten rapsuttelin Sentin ummistaessa silmänsä nautinnosta. Puhdistin lopuksi vielä kaviot, jotka olivatkin täynnä mutaa ja soraa.

Vein harjapakin takaisin ja tsekkailin herran karsinan likaisuuden. Tallityöntekijä oli kuitenkin ehtinyt jo siivota, joten karsinan siivous jääköön ylihuomiseen. Palasin satulahuoneeseen ja päätin aikani kuluksi puhdistaa Sentin suitset ja satulan. Kun varusteet kiilsivät valjasrasvan jäljiltä, kurkkasin kelloa. Kymmenen. Hain takkini orin karsinalta ja kävin vielä lääppimässä ja pusuttelemassa sitä. Heitin myös villaloimen sille, ennen kuin lähdin kotiin nukkumaan.

29.09.2013, aamuinen tutkimusretki

Heräsin kerrankin aikaisin, vaikka oli sunnuntai. Mieheni ja Hissu-koira jäivät kilpaa kuorsaamaan makuuhuoneeseen hiipiessäni keittämään kahvia alakertaan. Heti aamupalan syötyäni keräsin kamppeeni ja lähdin tallille. Ilma oli melko viileä, taisi olla jo vähän pakkastakin, sillä jouduin raaputtamaan jäätä pois auton tuulilasista. Käynnistin uskollisen ratsuni, jo kymmenen vuotta palvelleen mustan hondan, ja lähdin huristelemaan kohti Järviluotoa.

Tallilla ei ollut parkkipaikalle kurvatessani kuin yksi auto, ja sekin kuului Anna Ruuskalle, joka oli ilmeisesti tekemässä aamutallia. Lukitsin auton ja kävelin reippaasti talliin. Onneksi olin ottanut lämpimän takin, sillä suunnittelin lähteväni maastoon Sentin kanssa. "Ai huomenta! Ehdin jo viedä Sentin ja Norpan tarhaan, sori", Anna huikkasi minulle käytävältä astuessani talliin. "Huomenta! Ei haittaa, enhän mä mitään tulostani ilmotellutkaan", naurahdin ja jäin hetkeksi juttelemaan nuoren naisen kanssa. Selvisi, että Anna on työskennellyt muutaman vuoden Saksassa ja tallitöiden lisäksi hän haaveilee ratsuttajan ammatista. Kuulemma nainen työskentelee normaalisti maanantaista perjantaihin, mutta tänään hän oli poikkeuksellisesti tuuraamassa Tarua aamutallissa. Päästin Annan jatkamaan karsinoiden siivousta ja menin vaihtamaan vaatteita varustehuoneeseen. Toin käytävälle palatessani Sentin kamat sen karsinan oven pieleen ja lähdin hakemaan oria tarhasta.

Pojilla oli juuri leikkihetki kesken saapuessani portille ja annoin orien kisailla aikansa, ennenkuin otin Sentin kiinni. Kun lapset olivat lopettaneet leikkinsä jäi oripoikani tuijottamaan hellyttävästi minua aidan toiselta puolen. Avasin alimman langan ja jäin odottamaan portin luokse. Olimme harjoitelleet nyt muutamana päivänä luoksetuloa Sentin kanssa, en enää suostu kävelemään tarhan toiseen päähän sen perässä. Maiskautin ja heilutin kädessäni olevaa porkkanaa. Hitaasti löntystellen ori lähti kuin lähtikin tulemaan luokseni ja palkinnoksi se sai porkkanan ja silityksen, ennen kuin pujotin riimun sen päähän. Olen parina päivänä vain käväissyt tarhassa silittelemässä oria ja antamassa sille porkkanan, mistä on selvästi ollut apua. Nyt se ei aina yhdistä tuloani tarhasta pois joutumiseen, vaan se on sille kiva juttu. Tallissa riisuin orilta ohuen sadeloimen ja harjasin sen kokonaan. Kaviot putsattuani laitoin Sentin etujalkoihin neopreenisuojat ja koulusatulan selkään. Kun satulavyö oli kiinni, pistin vielä kypärän omaan päähäni ja suitset Sentille. Hyppäsin penkin päältä selkään tallin pihalla ja kiristin satulavyön ennen kuin lähdimme rauhallisessa käynnissä pihalta poispäin.

Suuntasin tarhojen välistä kulkevalle polulle, joka vei Lokkijärven rantaa kohti. Maastot olivat vielä minulle vieraita, joten koitin pysyä mahdollisimman selkeillä teillä, enkä poikennut ihan jokaiselle pikkupoluille. Hetken käveltyämme päästin Sentin raviin, sillä se oli ollut melko virkeänä koko ajan. Ravasimme tietä pitkin, kunnes saavuimme leveämmälle hiekkatielle. Hidastin Sentin takaisin käyntiin, oikealla näkyi rakennuksia, joten käännyimme tietäpitkin vasemmalle. Tulimme isolle, mutta hiljaiselle asvalttitielle, jolta käännyimme oikealle. Olin vilkaissut ennen lähtöä karttaa tallin seinällä ja pian vasemmalla näkyikin karttaan merkitty hylätty mummonmökki. Sentti oli kulkenut tähän asti todella rauhallisesti ja kyttäilemättä, mutta mökkiä se jäi vähän tuijottamaan. Ylitimme maantien ja jatkoimme pikkutielle, jonka varrella oli kyltti "Ravitalli". Ratsastin lähes tallin pihaan saakka, kunnes tieltä kääntyi suurehko polku oikealle. Polku oli hyväpohjainen ja lähes suora, joten uskalsin ottaa pienen laukkapätkän Sentin kanssa. En päästänyt oria ihan täyteen vauhtiin, mutta melko kovaa päästelimme kuitenkin ja tuntin kuinka Sentin jokainen lihas jännittyi sen kiitäessä eteenpäin. Hidastin hiljalleen raviin, kun näin taas ison tien edessäni. Päätin ratsastastaa tien viertä takaisin tallille, sillä en viitsinyt ottaa enempää eksymisriskejä. Otin isolla tiellä vielä pienen pätkän ravia kohdassa, jossa piennar oli sen verran leveä, ettei tarvinnut ratsastaa asvaltilla. Vain kaksi autoa ajoi meitä vastaan kotimatkalla, eikä Sentti ollut niistä moksiskaan. Pian tuttu "Järviluoto"-kyltti näkyikin jo edessä ja käännyimme tutulle tielle.

Tulin selästä alas tallin pihassa ja löysäsin satulavyötä. Ilma oli onneksi jo vähän lämpimämpi, vaikkei mikään helle ollut vieläkään. Ori ei ollut yhtään hikinen, sillä aamuinen lenkki oli ollut melko rento. Vein Sentin karsinaan, jossa riisuin ensimmäiseksi suitset. Muut varusteet riisuttuani harjasin karvat suoraksi ja annoin sen mutustaa heinää karsinassa sillä aikaa kun vein varusteet takaisin satulahuoneeseen. Punnitsin hetken laitanko sadeloimen tarhaan vai jättäisinkö orin nakuksi. Sitä ei oltu klipattu, vaan se sai luomuilla ohuehkon, mutta kuitenkin jonkin verran lämmittävän karvansa kanssa. Päviäksi oli luvattu poutaa ja lämpötila pihallakin oli noussut kuuteen asteeseen, joten päätin antaa Sentin olla ilman loimea. Tarhassa olisi kuitenkin vapaa heinä, jolloin sillä olisi koko ajan lämmikettä saatavilla.

Kirjoitin vielä ennen kotiinlähtöä lapun tallin ilmoitustaululle, että kävin tallilla aamulla ja jos sää muuttuu yllättäin, saa orille käydä heittämässä vuorettoman sadeloimen karsinan ovesta päälle.

18.09.2013, muuttopuuhissa

Pitkästä matkasta väsähtänyt pikku-puoliveriseni löntysteli hitaasti kuljetuskopista tallin pihalle. Uuden tallin piha oli värikkäiden lehtien peitossa ja linnut näyttivät jo suuntaavan kohti etelää.
"No niin poika, tässä on sun uus koti, Järviluoto", juttelin ruunikolle taluttaessani sitä kohti tallia.
Törmäsin heti Taru Koivulaan, tallin omistajaan, jonka kanssa olimme sopineet tulostani. Hän opasti meidät oikealle karsinalle, jossa pääsin riisumaan Sentin paahtavista kuljetuskamppeista. Ajattelin että ori olisi aivan täpinöissään uudesta paikasta, mutta ei. Se kävi saman tien olkipellettin seassa olevien heinänkorsien kimppuun ja oli kuin ei olisi koskaan muutettukaan. Taru selvitti nopeasti mihin voisin viedä Sentin tavarat ja missä se tarhaa. Hän pyysi minua vielä piipahtamaan luonaan, kun olisin valmis. Jätin Sentin tutustumaan karsinaansa ja kiiruhdin autolle hakemaan satuloita ja muita varusteita.

Kun kaikki oli kunnossa, käväisin välillä orin karsinassa. Se oli hieman tyytymättömän oloinen, sillä heinänkorret olivat loppu ja se joutui möllöttämään yksin sisällä. Lupasin surkean näköiselle orille viedä sen pian tarhaan tutustumaan uuteen kaveriinsa.
"Teillä taitaa olla kaikki valmista?" kuulin Tarun äänen takanani.
"Juu, vein justiin viimeiset varusteet paikoilleen", vastasin.
"Hyvä, selvitellään vielä vuokranmaksuhommat ja viedään Sentti sitten tarhaan", nainen huikkasi kävellessään kohti taukohuonetta.

Kun kaikki oli selvää ja luulin kutakuinkin muistavani kaiken päiväjärjestyksestä ja vuokranmaksusta haimme Sentin vihdoin karsinasta. Pihalla uutta energiaa saanut ori päästi oikein kuuluvan hirnahduksen, jolle naurahdimme Tarun kanssa. Kun kaikki olivat varmasti kuulleet THE ORIN saapuneen talliin, pääsimme jatkamaan matkaa. Meitä vastaan tarhoilta käveli vaaleahiuksinen arviolta parikymppinen tyttö, jonka Taru esitteli Anna Ruuskaksi. Tyttö heilautti kättään iloisesti. Häneltä voisin kuulemma kysyä mitä tahansa hoitoon liittyvistä asioista ja ilmoittaa ontumisista ynnä muista. Saavuimme pian tarhalle numero yksi, joka näytti sopivan isolta ja hyväpohjaiselta. Portin läheisyydessä oli hiekkaa, jottei tarha olisi ihan kuravelliä sateiden jälkeen, mutta ruohoa ja luonnonpohjaakin löytyi. Portille meitä tervehtimään ravasi komea ja isokokoinen ruunikko ori, joka muistutti ulkonäöltään hieman Senttiä. Ori oli Norbert, tutummin Norppa, Tarun oma kilpahevonen. Laskimme jo hieman kärsimättömän Sentin tarhaan ja jäimme seuraamaan kuinka orit tulisivat toimeen keskenään. Ensin haisteltiin kylkiä ja sitten vähän turpaakin. Kun oli vähän näykitty ja pörhistelty, rauhoittuivat orit syömään eri heinäkasoille. Hevosia seurailtaisiin muutaman päivän, mutta uskoimme että orit tulevat ihan hyvin toimeen, kunhan vähän tutustuvat ensin. Sanoin heipat Tarulle tämän kadotessa takaisin talliin ja lähdin ajamaan kohti kotia kuljetuskopin kanssa. Ensi kerralla päästäisiin varmaan jo tutustumaan tallin maneesiin Sentin kanssa.

19.07.2013, muisteluja maastoretkeltä (Pinehillin tapahtumaviikko)

Astelin väsyneenä sisälle iltatallin tehtyäni. Ulkona oli jo hirmu viileää, vaikka kesän puolella vielä oltiinkin. Hissu tuli iloisena häntä heiluen minua vastaan ja päästin sen ovesta tarpeilleen. Koiralla oli tapana kiertää itsekseen aina iltakierros tallialueella, olihan se sentään tallin karvainen järjestysmies.

"Kultaaa... Kai sä keitit jo teetä?" huutelin Sampalle, joka istui koneen ääressä. "Mmm... Ai mitä?" mies hätkähti. "Hah, ei mitää. Kyllähän mä tiesinki ettei susta oo niin vaativaa hommaa" kiusoittelin häntä ja salamana Samppa singahti keittiöön laittamaan vettä kiehumaan. "Osaanhan äiti, kato!!" mies pelleili ja tuli kutittamaan minua yrittäessäni laittaa pyykkejä koneeseen. Kun hommat oli tehty, istuimme molemmat tuttuun tapaamme keittiön pöydän ääreen juttelemaan päivän kulusta. Samppa kertoili kuinka oli viimein saanut viimeisenkin tarhan aidat korjattua. Eihän niillä mikään kiire sinänsä ollut, kun hevoset ovat lähes kaikki laitumella, mutta epähän jää syksyksi niin paljon hommaa. Itse kävin liikuttamassa Sentin ja pv-tammani Naatjen. Sentti oli liikkunut kuin täi tervassa, eikä työnteko maistunut sitten ollenkaan. Ajattelin pitää sen kanssa ylimääräisen vapaapäivän huomenna, josko ori siitä virkistyisi. "Hei mites se teijän yömaasto tai mikä olikaa siellä Pinehillissä?" Samppa muisti yhtäkkiä. "Ainiin, enhän mä muistanu kertoa siitä mitää vielä!" tajusin itsekin ja kertoilin pääpiirteittäin koko retken sisällön miehelle.

Perjantain maastoretki oli Pinehill'sin tapahtumaviikon viimeinen tapahtuma meidän osaltamme ja lähdimme huristelemaan seuraavana päivänä jo kotiin Sentin kanssa. Ori oli jo lähtiessä ihan pinkeänä, eipä sillä oltu paljon keritty vielä yöllä ratsastamaan. Onneksi reitti oli helppo ja pystyin keskittymään hevosen hallintaan ja Sentin rauhoitteluun. Vaikka lähtiessämme oli vielä suhteellisen valoisaa, en uskaltanut lähteä Sentin kanssa maastoesteille, kuten pari ryhmästämme päätti. Päämääränämme oli laavu, jolla söisimme eväitä ja paistaisimme makkaraa. Lähdimme tallin pihasta pienelle hämärälle metsäpolulle, jolla iso puoliverinen sai keskittyä kunnolla katsomaan jalkoihinsa. Polulta jatkoimme tielle, jolla aloimme ravailemaan rauhallisessa tahdissa. Tosin minulla oli täysi työ pitää Sentti aisoissa, ori oli jotenkin niin täynnä virtaa näin yöaikaan. Ennen laavulle tuloa ehdimme vielä laukata muutaman ylämäen ja ravailla tiepätkiä. Pari ratsukkoa käväisi Emman johdolla myös maastoesteillä. Vaikka matka kesti lähes puolitoista tuntia, ei se tuntunut läheskään niin pitkältä. Muutaman ravipätkän jälkeen Senttikin oli rauhoittunut huomattavasti ja pääsin itsekin nauttimaan maastosta ja yön äänistä ja tuoksuista. Laavulla sidoimme hevoset lepäämään ja tarjosimme niille vettä. Sentti otti kiinni seisomisen onneksi ihan rennosti, eikä yrittänyt riekkua riimunnarussa. Jätin sen sen verran löysälle kiinni, että se ylettäisi syömään maasta. Meillä ratsastajilla oli oikein luksuseväät, vaahtokarkkeja, kaakaota, makkaraa ja lettuja. Joku oli ottanut hevosillekin mukaan porkkanat per turpa. Viivyimme laavulla suunnilleen yhteen ja tutustuimme toisiimme ja tallin väkeen paremmin. Kummitusjutut kuuluivat myös asiaan. Pimeä oli laskeutunut kuin huomaamattamme ja takaisin lähdimme vähän hitaammassa tahdissa, emmekä ottaneet enää laukkapätkiä. Tallilla suihkutin hikisen Sentin letkulla ja kuivasin sen hikiviilalla. Kaikki olivan väsyneitä retkestä ja hevoset hoidettiin ennätysvauhdilla kuntoon, jotta päästäisiin nopeasti nukkumaan.

"No sehän kuulosti kivalta. Ehkä sun pitäis joskus kyhätä tollanen maasto täällä meillä. Vedätte vaikka Inkan kanssa maastoretken, kun se vielä on täällä elokuun loppuun?" Samppa ehdotti tarinani jälkeen. "Toihan on ihan varteenotettava idea..", tuumailin mennessäni ovelle kutsumaan Hissun takaisin sisälle.

01.07.2013, ensimmäinen uintikerta (Pinehillin tapahtumaviikko)

Seisoimme rivissä Pinehillin kentällä auringon porottaessa uuvuttavasti täysin pilvettömältä taivaalta. Meitä oli yhdeksän ratsukkoa, osan ratsastajista olin nähnyt tallin pihalla, osa taas näytti täysin vieraalta. Sentti oli viettänyt muutaman viikon kotilaitumella, mutta saatuani kutsun tapahtumaviikoille, en malttanut olla lähtemättä. Lauantaiaamuna lähtisimme sitten ajelemaan taas kotia kohti. Aloimme asettua kentällä jonomuodostelmaan ja pääsimme Sentin kanssa kolmansiksi. Takanani oli kirjava paint-tamma Ace Surprise, johon Sentti ei näyttänyt onneksi kiinnittävän sen enempää huomiota. Jännitin muutenkin aamulla, kuinka orini pärjäisi kaikkien tammojen kanssa uittoretkellä, mutta tähän asti se oli käyttäytynyt oikein herrasmiesmäisesti. Edelläni seisoi hieman kuumahkon oloinen vuonohevosruuna Ninorado, joka oli ilmeisesti vasta hiljattain ruunattu. Kummankaan hoitajaa en muista aiemmin nähneeni, mutta tutustuin nopeasti molempiin Saran kerratessa sääntöjä.

"Millainen Sentti on maastossa?" edelläni oleva Rebekka kuiskasi. Tyttö oli alkuun hieman ujo, mutta ujous haihtui melkein heti, kun olimme hetken jutelleet. Kerroin Sentin käyttäytyneen tähän mennessä ihan hyvin maastossa nuoresta iästään huolimatta. Vedestä en osannut sanoa mitään, sillä tämä oli Sentin ensimmäinen uittokerta. Luultavasti vain kahlaisimme rantavedessä. "..ja muistakaa, KUKAAN ei ohita KETÄÄN. Jos jonkun hevonen lähtee käsistä, kaikki muut pysäyttävät ratsunsa välittömästi", Sara teroitti vielä juuri ennen lähtöä. Kun kaikki oleellinen alkoi olla ratsukoiden tiedossa, lähti kirjava letka liikkeelle käynnissä kohti maneesin viereltä lähtevää maastopolkua. Reitin alkupää oli tuttua minulle ja Sentille, kunnes ohitimme erään vanhan ladon, jonka kohdalta olimme tottuneet kääntymään takaisin tallille vievälle polulle. Ori tuijottelikin tuttua polkua ja oli jo kääntymässäkin sinne, mutta päätti kuitenkin totella eteenpäin ohjaavia apujani. Sentti eteni melko laiskasti, mutta kantoi silti itseään puoliksi peräänannossa. Nuorissa hevosissa on se hyvä puoli, että niillä on vielä kaikki opit tuoreessa muistissa ja ainakin Sentillä on tapana tarjota kaikkea oppimaansa milloin mihinkin väliin. Aloimme vihdoin ravailemaan paarmojen käydessä jo lähes sietämättömiksi. Taaempana pari hevosta hieman innostui ravissa, mutta pääsääntöisesti letkamme pysyi hyvin kasassa. Sentti lönkötteli pienen vuonohevosen perässä isoin askelin ja näytti hieman nöyryytetyltä. "Onko sun itsetuntoa nyt loukattu, kun jouduitkin pienen vuoniksen taakse?" naurahdin orille niin ettei kukaan muu kuullut. Hidastimme taas käyntiin hetkeksi ja Sara muistutti ohjien pitämisestä koko ajan tuntumalla.

Nahkainen satula hiersi hieman ikävästi shortsien paljastamia reisiäni ja kaduin vähän etten sittenkin lähtenyt matkaan ilman satulaa. Tietty olisin voinut laittaa ratsastushousut, mutta se olisi ollut yhtä tuskaa 30 asteen helteellä. Senttikin oli tänään kuin unessa, vaikka yleensä sen piti vähintäänkin tutkia joka ikinen kivi ja ruohonkorsi maastolenkillä, joten olisin hyvin voinut lähteä satulatta. Sentään olin tavallisesta poiketen laittanut orille kolmipalat suuhun, vaikka yleensä ratsastin maastossa aina olympialla. Ajattelin vähän etukäteen, että letkan mukana se pysyisi aisoissa kevyelläkin kuolaimella, ja oikeassa olin. Rantaviiva alkoi siintää viimein edessämme, ja takaa alkoi kuulua nuorempien ratsastajien riemunkiljahduksia. Osa rynnisti samantien veteen, mutta minä ja muutama muu jäimme riisumaan satuloita ja suojia rannalle. Sentti päästi varmaan historian kaihoisimman hirnahduksen veteen juosseiden tammojen perään ja nauroimme sille erään toisen ratsastajan kanssa. Taputin oria kaulalle sen seistessä kiltisti paikoillaan varusteiden riisumisen ajan, ja hyppäsin selkään samaisen tytön avustamana, jonka kanssa äsken nauroimme. "Olisi ehkä pitänyt viedä sentti katsomaan vettä ensin maastakäsin..." ajattelin ratsastaessani kohti vesirajaa, mutta se oli nyt myöhäistä. Ori pysähtyi kuin seinään veden koskettaessa sen kavioita ja puhisi hämmentyneenä. "Hyvä poika, mene vaan.." puhelin sille ja annoin ohjaa, jotta se pääsisi haistelemaan vettä vapaasti. Hiljalleen Sentti uskaltautui ottamaan askeleen ja toisenkin, kunnes vettä oli sen polviin asti. Kehuin oria hurjasti ja pari ratsastajaa taputti meille rannalta. Taas oli yksi totutteluetappi orin koulutuksessa suoritettu. Ravailimme rantaviivaa pitkin Sentin kanssa ja tyttö, joka auttoi minut selkään liittyi seuraan poninsa kanssa. Juttelimme niitä näitä ja selvisi, että Destinyksi esittäytynyt tyttö poneineen olikin myös Pinehillistä. "Kumma kun ei aiemmin olla nähty", ihmettelin ja totesimme, että ilmeisesti kävimme vaan niin eri aikaan tallilla.

Rannalle saapui myös toinen ratsastusporukka Dinan johdolla, mikä tarkoitti, että oli aika aloittaa rantalaukat. Ensimmäinen luokka meni nopeasti, ja Destiny poneineen oli toisessa luokassa, joten jäimme Sentin kanssa kahdestaan vielä kahlailemaan rantaveteen. Pian oli kolmannen luokan vuoro, johon olin leikilläni osallistunut Sentillä. Samassa luokassa oli myös pari tuttua ratsastajaa uittoporukasta. Lähtömerkin saatuamme kannustin Sentin kiitolaukkaan ja orista löytyikin hurjasti vauhtia! Tulimme toiseksi ja meitä nopeampi oli vain yksi ulkopuolinen ratsukko. Taputin Senttiä hurjasti ja hymyilin tyytyväisenä. Palkinnot jaettaisiin myöhemmin tallilla. Pian rantalaukkojen jälkeen oli aika lähteä takaisin ja ja vielä hetki sitten pilvettömälle taivaalle alkoikin lähtöhetkellä kasaantua tummia pilviä. Otimme vielä pienen laukkaspurtin kotimatkalla, jonka jälkeen ravailimme hyvän matkaa ennen loppukäyntejä. Tallilla Sara ohjeisti meitä hoitamaan ensin ratsumme ja kerääntymään sitten tuntitallin toimistoon. Sentti oli hiestä märkä, joten suihkutin sen tallissa viileällä vedellä ja suurimmat vedet kuivattuani tyrkkäsin sen saman tien laitumelle syömään. Ori piehtaroikin oikein antaumuksella ja alkoi sitten mutustella ruohoa. Kun kaikki alkoivat olla toimistossa antoi Sara palautetta pääosin hyvin sujuneesta retkestä ja jakoi rantalaukkojen palkinnot niissä sijoittuneille. Sentti sai upean mustan nahkariimun ja ruusukkeen. Juuri kun olimme poistumassa tuntitallista, alkoi sataa kaatamalla vettä. "Juuri oikeaan aikaan!" Destiny tokaisi. "Todellakin.." vastasin hyväksyvästi. Päätin sadekuuron ajaksi mennä yksityistallin puolelle putsaamaan Sentin varusteet kerrankin oikein perusteellisesti ja kävelimme Destinyn kanssa yhtä matkaa hänen mennessä hoitamaan vielä poninsa. Olipa kiva päivä!

08.06.2013, koulukiemurtelua kentällä

"Kerrankin mä oon aikasin liikenteessä!" hehkutin mielessäni ajaessani kohti Pinehilliä. Yleensä käyn tallilla aina iltaisin, mutta tänään jokin sai minut nousemaan jo kahdeksalta sängystä, joten päätin lähteä tallille jo aamupäivällä. Eilen oli ollut kova ukonilma, mutta tänään ulos astuessani oli sää ollut ihanan raikas ja aurinkoinen. Valtavan suuri oripoikani on kehittynyt huimaa tahtia ja viisivuotiaan kanssa ollaan keritty kokeilla jo muutamat kilpailutkin. Orin varttuessa siitä on kuoriutunut ihana herrasmies, eikä onnekseni ruunaamista ole tarvinnut edes harkita. Orin luonteessa on kuitenkin vielä sopivasti sitä jotakin ja rakastan Sentissä sellaista pientä pilkettä silmäkulmassa. Loppukeväästä orilla oli melkoisesti virtaa ratsastaessa ja valmennuksissa sai tehdä kunnolla töitä, että orin sai kuuntelemaan. Nyt kesän tullen herra on kuitenkin rauhoittunut silminnähden ja kulkee rehellisesti niin kentällä kuin maastossakin.

"Hö hö hö!", kuului iloinen tervehdys orin ravatessa laitumennurkasta portin luo, jossa seisoin riimun ja narun kanssa. Mikä tunne, kun itse kasvattamasi hevonen juoksee sinua vastaan portille ja vielä höristen. En voinut kuin hymyillä typeränä hetkelliselle onnen tunteelle. Otin orin kiinni ja annoin sille pienen makupalan palkkioksi, ennen kuin lähdin taluttamaan sitä talliin. Orissa ei paljoa harjaamista ollut, mutta vetäisin kuitenkin karvan kiiltäväksi pölyharjalla. Sentti nautti kohtelusta ja venytteli kaulaansa silmät ummessa. Ötökät eivät onneksi olleet pahasti päässeet tänä kesänä kiusaamaan oria, vaikka muutaman paukaman löysinkin tutkiessani sen karvaa. Lautasen päällä oli keskisuuri jo umpeutunut puremajälki, jonka päättelin olevan peräisin orien välisistä kahnauksista. "Vai oot taas tapellu? Hyi sua!" toruin leikilläni syyllisen näköistä Senttiä. Tarkistin harjauksen yhteydessä myös jalat ja putsasin lopuksi kaviot. Aamupäivällä oli vielä sopivan viileää, joten ajattelin vähän treenailla tänään viime valmennuksessa opittuja asioita kentällä, mikäli se ei pöllyäisi hirveästi.

Päätin pienen pähkäilyn jälkeen kuitenkin mennä kentälle, joka olikin melko hyvässä kunnossa sateen jälkeen. Sentti vähän pyörähteli paikoillaan ennen kuin pääsin nousemaan selkään. Ori kuitenkin rauhoittui taas liikkeelle päästyämme. Kävelimme vapain ohjin ensin muutamia kierroksia rentoa käyntiä ja annoin Sentin venyttää kaulaansa pitkälle alas. Käveltyämme kunnolla otin ohjat ja aloin ravailemaan pitkiä sivuja puolipitkin ohjin. Kun hevonen alkoi tuntua vertyneeltä, lisäsin pikkuhiljaa raviympyröitä ja aloin ravata koko kenttää ympäri. Tein samaa myös toiseen suuntaan ja aloin hiljalleen ratsastaa oria peräänantoon. Alkuverryttelyn jälkeen kävelimme hetkisen vapain ohjin, mutta kuitenkin tahdikkaasti. Aloin ratsastaa käynnissä pitkillä sivuilla pieniä pätkiä avo- ja sulkutaivutusta ja tein voltteja helpottaakseni harjoitusta. Teimme samaa myös harjoitusravissa molempiin suuntiin. Taivutusten jälkeen teimme myös muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta takaisin uralle molemmissa askellajeissa. Kentällä alkoi olla jo paahtavan kuuma, joten otin loppuun vain muutamat laukannostot molempiin suuntiin pitkillä sivuilla. Orin vasen laukka oli aavistuksen vinoa ja ratsastin muutaman laukkaympyrän saadakseni orin paremmin tasapainoon. Täytyykin muistaa sanoa tästä valmentajalle seuraavalla kerralla. Loppuun ratsastin orin kevyessä ravissa eteen ja alas ja otin melko pian myös käyntiin. Venyttelin oria vapain ohjin ja houkuttelin sitä venyttämään kaulaansa, jolloin myös selkälihakset pääsevät venymään. Päätin käväistä loppukäynneillä vielä läheisellä maastopolulla, jossa oli varjoisan metsikön ansiosta ihanan viileää. Ori käyttäytyi todellaa hyvin tänään kentällä, tosin se vaikutti hieman kesän uuvuttamalta.

Tallissa varusteet riisuttuani suihkutin hikisen Sentin pesukarsinassa ja se tietysti pelleili vesiletkun kanssa minkä ehti. Rakas orini taisi ajatella, että minäkin olen suihkun tarpeessa, sillä kuivaksi en tämän toimenpiteen aikana kyllä jäänyt. Pyyhkäisin suurimmat vedet pois hikiviilalla ja vein orin suoraan laitumelle kuivumaan aurinkoon. Ori sai viileästä suihkusta ilmeisesti uutta energiaa ja esitti kunnon pierupukit villiten muutkin laitumen asukkaat mukaansa, ennenkuin jano yllätti ja piti päästä juomaan. Vein orin varusteet pois ja pyyhkäisin suitset satulasaippualla samalla kun paketoin ne ja pesin kuolaimet. Suitset olivat sen verran kallis sijoitus, että olin päättänyt pitää ne priimakunnossa, jotta ne kestävät. Putsasin hiekkaiset neopreenisuojat harjalla ja pakkasin orin harjaboksiin vieden senkin pois. Kun kaikki näytti siistiltä päätin lähteä kotiin. Outoa kun olikin vielä koko päivä aikaa tehdä kaikenlaista. Sentti oli jo laitumen kauimmaisessa nurkassa, joten päätin olla häiritsemättä sitä enää ja hurautin suoraa päätä kotiin.

20.04.2013, keväinen kävelylenkki

Hinkkasin hikipäässä yltäpäältä kurassa olevaa pikku puoliveristäni puhtaaksi. Tai no, eihän tuo enää mikään pieni ole, vaan köriläs on ehtinyt hujahtaa silmissä jo melkoiseksi jättiläiseksi. Vastahan se oli söpö pieni vaavi ja nyt ukolla on kokoa (ja näköä) jo yli 170 senttiä. Tosiaan, yleensä niin kiiltäväkarvainen herrasmieheni oli löytäny tarhan kuraisimman kohdan ja nauttinut silminnähden ensimmäisistä loimettomista päivistä. Vaikka tarhat ovatkin kunnon hiekkapohjaisia, oli sade saanut aikaan pikkuisen mutaläntin aitauksen nurkkaan nuorten temmeltäessä ja möyhentäessä pohjaa. Vihdoin kaikki harjat kokeilleenani alkoi ruskeaa karvaa pilkistää kuivuneen kuran keskeltä.

Orin kanssa ollaan totuteltu nyt selässä oloon ja menty pieniä käyntipätkiä, mutta lähinnä maastakäsittelyllä ollaan edetty. Ori on siis vielä melko vihreä, sillä olen todennut rauhallisen tahdin hyväksi omien hevosteni kanssa. Meillä ei edes ole vielä niin kiire kisakentille, joten on senkin puolesta varaa vetää hitaammalla tahdilla. Sentti oli vihdoin suhteellisen puhdas, vielä oli tosin kaviot jäljellä. Eipä niissä paljon putsattavaa ollutkaan, vanhat kengät pitäisi kyllä jo vaihtaa kesätossuihin. Napsaisin ketjunarun Sentin riimuun ja lähdimme pienelle kävelylle. Ulkona oli tosi kaunis sää ainakin tullessani, kunhan kevätsade ei vain pääsisi yllättämään.

Suuntasin pienelle maastopolulle Sentin kanssa. Ori oli melko innokkaalla päällä ja heti tutkimassa uteliaana kaikkea kivistä puunoksiin. En ollutkaan ehtinyt kunnolla käydä katsomassa Pinehillin maastoja, joten tänään päätin ottaa kaiken ilon irti ja kävelimme oikein pitkän lenkin nuoren herran kanssa. Matkalla löysimme muutaman maastoesteen, joita Sentti nuuhki innokkaasti. "Ehkä säkin joku päivä hyppäät tollasia, vai mitä?" kysyin orilta naurahtaen. Jatkoimme matkaa ja yllättäin eteemme pöllähti jostain äärimmäisen pelottava muovipussi. Sentti hätkähti rapisevan pussin lentäessä sen turvan eteen, ja jähmettyi paikoilleen tuijottamaan kummaa esinettä silmät ja sieraimet suurina. Rauhoittelin oria ja menimme oikein yhdessä tutkimaan ihmeellistä pussia. Hetken päästä ori rentoutui, kun oli saanut katsoa muovipussia läheltä. Herra melkein innostui leikkimäänkin pussin kanssa, mutta päätin kerätä sen kuitenkin parempaan talteen taskuuni. Varmaan jonku retkeilijä jättänyt roskia lojumaan luontoon.

Pitkähkön kävelylenkin jälkeen pääsimme takaisin tallille ja vein Sentin suoraan tarhaan, kun se ei rennolla kävelylenkillä yhtään hionnut. Tarhassa nuoret orit villiintyivät vähän päästelemään ja telmivät keskenään. Harmi kun ei kameraa tullut mukaan, täytyykin ensi kerralla muistaa, josko onnistuisin ikuistamaan orien leikkihetkiä. Samppa tuli juuri sopivasti pihaan kävellessäni tarhoilta takaisin. Olin kerrankin antanut auton lainaan, vaikka yleensä ajan mieluiten itse omalla kullannupullani. Kömmin autoon ja kertoilin miehelleni juttuja maastolenkistämme. Illalla olisi vielä lenkitettävä koira, joten tänään tuleekin melkoisen hyvin liikuntaa.

28.03.2013, uusi koti

Pieni vauvani kopsutteli ulos kuljetuskopista Pinehillin pihaan aviomieheni Sampan avustuksella. Tallialue oli todella kaunis ja siistin näköinen ja ihastelinkin sitä ääneen miehelleni, jolla oli täysi työ pidellä Senttiä paikoillaan. Tallin omistajakaksikko käveli luoksemme lähes heti pihaan saavuttuamme. Naiset olivat melkein samannäköisiä keskenään ja vaikuttivat yleisesti ottaen ihan mukavilta.
"Auton voitte sitten muuten parkkeerata tuonne parkkipaikalle. Vai ajaako toinen teistä, jos toinen tuo hevosen jo sisälle?" Julie kysäisi, kun esittäytymiset oli hoidettu.
"Joo, ajaks sä kulta ton auton, jos mä otan Sentin?", kysyin Sampalta, joka hyväksyvästi mutisten talsi autolle.
Talutin Senttiä naisten perässä suureen valkoiseksi maalattuun puiseen talliin, joka on kuulemma ennen toiminut tammatallina. Nykyisin tallia asuttivat Saran mukaan yksityishevosten lisäksi tallin kisa- ja siitoshevoset. Sisältä rakennus oli suorastaan ylellisen näköinen ja ihastelin puhtaaksi lakaistua lattiaa ja hienoja siistejä ja tilavia karsinoita. Tottuukohan tällaiseen koskaan? Juliella tuli kiire puhelimeen, joten Sara esitteli minulle Sentin karsinan ja tallialuetta. Talutin aluksi nuoren orin omaan koppiinsa, jotta se saisi hieman levätä ja rauhoittua matkan rasituksesta. Varsa pyöri ensin karsinassaan tutkien jokaisen nurkan ja tutustui naapuriinsa. Karsina oli seinän vieressä, joten vain toisella puolella oli hevonen. Hetken päästä vauvani rauhoittui vähän ja jäi pureskelemaan heiniä sillä välin kun Sara esitteli paikkoja minulle.

Kiertelimme ensin tallissa ja Sara näytti mihin voisin viedä tavarani ja Sentin varusteet ja rehut. Tässä vaiheessa Samppa oli jo saanut parkkeerattua auton ja liittynyt seuraamme. Satulahuone löytyi aivan oven vierestä ja yhteinen iso rehuhuone tallin keskeltä. Yksityissiivestä pääsi sisäkautta kisatallin tiloihin, jossa sijaitsi loimihuone. Tallista löytyi myös solarium, jollaisesta olin aiemmin vain kuullut, mutta en ikinä törmännyt. Sara lupasi ohjeistaa sen käytössä heti kun tarvetta tulisi.
"Meidän pikkuvauva saa oikein ylellistä kohtelua täällä, kasvaakohan siitä hirvee snobi isona?" kuiskasin Sampalle.
"Hehheh, niin SUN vauvas. Eiköhän siitä tuu jo tolla sun lellimisellä melkonen hienohelma", mies hihitti ja katsoin häntä muka loukkaantuen.
Tuntitallissa emme käyneet, mutta omistajatar kertoi sieltä löytyvän melkein samat asiat kuin täältäkin. Suuntasimme klinikalle, jonka vieressä oli kävelytyskone.
"Tota me ei kyllä tarvita, ellei Sentille tuu mitää pahempia vaivoja..", sanoin Sampalle ohi kävellessämme, sillä en oikein innostunut ajatuksesta että Sentti laahustaisi kävelytyskoneessa päivät pitkät ympyrää.
"No tuskimpa kukaan sua tai Senttiä haulikon kanssa sinne tuuppaa, itsehän päätät hevosestas", hän vastasi hymyillen hätäilylleni.
Sara esitteli uutuuttaan kiiltävän klinikan nopeasti ja ylistin kuinka hienoa on, kun tallialueella on ihan oma klinikka, eikä tarvitse lähteä ajamaan kauas ainakaan pienempien ongelmien takia.
"Sitten käväistään vielä maneesissa ja kentällä, niin voitte alkaa viedä Sentin tavaroita paikoilleen. Mitäs muuten pidätte tallista noin yleensä?" Sara jutteli iloisesti talsiessamme kohti suurta maneesia.
"Niin muuten meiltä löytyy sitten tarhoja joka lähtöön, on pienempiä lyhyemmälle tarhausajalle ja sitten noita suurempia tarhoja kokopäivätarhaajille. Senttihän taisi tarhata koko päivän niinhän se oli? Se onkin meidän muiden nuorten poikien kanssa tuolla isohkossa tarhassa maneesin takana. Tänäänhän se jää vielä sisälle, kun kello on jo noin paljon, mutta huomenna tutustutetaan ori muihin poikiin. Laitumet ovat sitten tuolla vähän kauempana, mutta niistä sovitaan lähempänä kesää. Meillä on muuten uskomattoman hieno maastoesterata tuolla maastoreittien varressa, sitten kun pääsette treenaamaan kunnolla ratsastusta..."

Kun Sara oli saanut kerrottua kaiken oleellisen tallista ja päämme oli ihan pyörällä, pääsimme kantamaan Sentin tavaroita paikoilleen.
"Mä en muista enää mitään!" Samppa tokaisi silmiään pyöritellen.
"Älä huoli, eiköhän se tästä, ku vähän aikaa on oltu täällä", naurahdin.
"Hei soititsä jo äidille, että se on pärjänny Hissun kans? Se on kuitenki taas ruokkinu sitä koko ajan ja lelliny meijän koiran piloille.." kysäisin.
"Laittelin tekstarin aiemmin ja kuulemma hyvin sujuu. Rauhotu nyt ja ota tosta noita harjoja ja muuta", Samppa rauhoitteli.
Raahasimme loimet loimihuoneeseen ja suojat, harjat ja muut tavarat satulahuoneeseen. Varsan rehut laitoimme rehuhuoneeseen nimellä varustettuna ja lopuksi vein vielä omat tavarani kaappiin vintille. Takaisin talliin tullessamme törmäsimme kahteen suunnilleen ikäiseeni nuoreen naiseen, jotka esittäytyivät Emmaksi ja Idaksi. Emma oli melko viileän oloinen ja häipyi paikalta melko nopeasti. Ida jäi kuitenkin hetkeksi juttelemaan kanssamme. Nainen kertoi olleensa ennen tammatallin työnkejä, mutta tilojen uudistuessa hän jäi työskentelemään kisatalliin.
"Niin tehtäviini kuuluu myös ratsuttaminen ja varsojen koulutus, että heti jos vaan tulee kysyttävää niin kysykää", hän huikkasi vielä iloisesti poistuessaan.
"Jaaha, se ois sit aika lähtee kotiin vai mitä?" Samppa ehdotti, kun hommaa ei oikeastaan enää ollut.
"Hei käydää vielä sanomassa vaaville heipat, jooko? Säälittää jättää se tänne ihan yksin.. Jos veisinki sen kotii olohuoneesee nukkumaa?" vitsailin miehelle kävellessämme Sentin karsinalle.
"Hei sitten kultarakas! Hyvää yötä ja nuku hyvin, äläkä nää pahoja unia uudessa kodissa pikkurassukka söpöliini..", lässytin Sentille Sampan muka pyöritellessä silmiään vieressä.
"Sanoisitpa sä mulleki joskus noin..", hän katsoi minua koiranpentuilmeellä kävellessämme ulos autolle.
Nauroimme ja annoin Sampan ihan vapaaehtoisesti istua hondan rattiin, vaikka yleensä meidän pitää aina kinastella siitä kumpi ajaa. Nyt olin kuitenkin niin iloinen vauvani uudesta kodista, että annoin mielelläni mieheni huristella kotiin trailerin kanssa. Ensin täytyi tietenkin hakea Hissu äidiltäni..

28.03.2013, vauva tulee Suomeen

Pieni suloinen orivarsa lähti emänsä hoivista mukaani täytettyään vuoden. Kävin siis Saksassa varsaa vielä katsomassa, ennenkuin se kuljetettiin Suomeen laivalla. Lento Saksasta takaisin Suomeen tuntui menevän ihan liian äkkiä, kun jossain perässä seilasi sellainen pieni rassukka muutaman muun hevosen kanssa. Sentti päätyi kuitenkin turvallisesti Suomeen ja kävimme hakemassa sen Sampan kanssa heti kuin mahdollista. Paperitöissä meni jonkin aikaa, mutta nyt ori on saatu rekisteröityäkin VRL:oon ja kaikki on siltäosin kunnossa!

Ori asustelee tällähetkellä kasvamassa Pinehill's Equestrianissa ja toistaiseksi vauva saa vielä viettää rentoja päiviä muiden orivarsojen kanssa leikkien ja käytöstapoja harjoitellen. Orin täytettyä kolme vuotta aloitetaan satulaan totutus ja pikkuhiljaa ratsukoulutus. Orilla on hyvät geenit, joten siltä tulee varmasti löytymään kapasiteettia niin kouluun kuin esteillekin. Oikein hyvätapaiselta nuorelta tämä vaikuttaa!