Fiktion Huiske

valmennus

Tammikuun ja samalla koko vuoden kolmantena viikonloppuna pakkasimme Jukolasta pienen hevosvalikoiman autoon ja suuntasimme kohti Ahvenanmaata. Upeassa Mandelbackessa järjestettiin kilpailuviikonloppu, jossa lauantaina kilpailtiin kouluratsastuksessa ja sunnuntaina puolestaan esteiden parissa. Moni pitäisi vähän hulluna ajaa Ylitorniosta Ahvenanmaalle yhden kisaviikonlopun takia, mutta olin aina palanut halusta vierailla Mandelbacken upeilla moderneilla tiluksilla ja samalla tutustua netissä ihailemani tallin upeisiin hevosiin - varsinkin oreihin. Jukolassa ei ole syntynyt kasvatteja hetkeen ja varsakuume alkoi jo pikku hiljaa kolkutella. Täällä Lapin suunnilla ei myöskään ollut tällä hetkellä kilpailuja tarjolla ja hevoset oli talven aikana viritelty kisakuntoon, joten päätös pienestä reissusta oli melko selvä.

Tyhjin käsin ei myöskään tarvinnut palata kotiin. Tulimme Huiskeen kanssa hienosti kolmanneksi lauantain Helppo A -luokassa. Suorituksesta tienasimme 100 v€ sekä valkoisen ruusukkeen.

Meri ja minä suuntasimme Kipan ja Humun kanssa yksipäiväiselle rennolle maastakäsittelykurssille Ristikallioon. Harjoitukset tulivat nuorten hevosten kanssa tarpeeseen. Muistoksi saimme vielä mukaan tallin satulahuoneessa kurssipäivän lopuksi tehdyt hauskat adjektiivitarinat.

Olin huomannut rohkeassa lehdessä ilmoituksen, jossa mainostettiin rakkaassa Ristikalliossa pidettävää tapahtumaa, jonka teemana olisi maastakäsin työskentely hevosen kanssa. Tartuin hurmaavaan puhelimeen ja ilmoitin itseni sekä kevyen hevoseni Humun mukaan.

Humu oli käyttäynyt viimeaikoina sillä tavalla huonosti, että ajattelin kurssin olevan meille hyödyksi. En tiedä mitä sen liinakossa päässä on liikkunut viime aikoina, mutta ehkä saisimme jälleen yhteistyömme pelaamaan kurssin oppien avulla. Aamulla kello kahdeksan pakkasin hevosen rasittavaan kuljetuskoppiin ja otin autollani suunnan kohti Ristikalliota. Paikan päällä meitä vastassa olikin reibili, Ristikallion kookas omistaja. Hän toivotti meidät tervetulleeksi ja ohjeisti viemään hevoseni vilkkaaseen karsinaan siksi aikaa, että muutkin saapuisivat. Lopulta loputkin ilmoittautuneista saapuivat paikalle. Reibili opasti meidät kentälle, jonka pohja oli sateiden jäljiltä upeassa kunnossa. Kastelin kenkäni astuttuani heti ensimmäiseen lätäkköön. Hevonenkin otti ilon irti kuraisesta kentästä ja kävi piehtaroimaan. Juuri tälläisiä aivoituksia se nykyään sai, eikä välittänyt komennoistani yhtään mitään.

Ensimmäisenä harjoiteltiin helppoa perusasiaa, eli taluttamista. Huomasin omaa vuoroani odotellessa, että toisten hevoset käyttäytyivät vielä huonommin kuin omani. Eräskin isänmaallinen hevonen lähti kuin nato-ohjus heti kun reibili sanoi, että saa alkaa kävelemään. Se oli bongannut kentän laidalla vielä vihreää, jota oli aivan pakko päästä syömään. Lopulta oli oma vuoroni. Arvelin että minä ja ihanteellinen hevoseni kyllä osataan tämä ja näytetään kaikille. Vielä mitä. Humu oli todella älytön ja ei ensiksi suostunut lähtemään liikkeelle ollenkaan. Sitten se kävi jälleen hieman piehtaroimaan, ja oli nyt jo todella vaativan kuran peitossa. Sitten kun lopulta päästiin liikkeelle, se käveli reippaammin kuin koskaan oli kotonakaan viitsinyt kävellä ja itse vain vaivoin pysyin perässä.

Kun kaikki yritteliäät ryhmäläiset olivat tehneet talutusharjoituksen vuorollaan ja saaneet jatkuvat hevosensa kuuntelemaan taluttajaansa, harjoiteltiin vähän paikallaan oloa ja peruuttamista. Me loistettiin paikoillaanoloharjoituksessa täydellisesti. Yllättynyt hevoseni kun käyttää hyväkseen kaiken sen ajan jolloin ei tarvitse tehdä mitään, joten paikallaan olo ei ollut sille mikään ongelma. Lopulta väsymätön päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle ja kurssi olisi ohi. Kävin pesemässä huolimattoman hevoseni Ristikallion oritallin ahdistavassa pesukarsinassa ja lastasin sitten Kipan kuljetuskoppiin, jotta matka kohti viileää kotia saattoi alkaa.