Kalevan Joikutyttö

Ryhmävalmennukseen saapui tänään kolme Jukolan suomenhevosta: Viehättävän Ritari, Riiviöiden Leonartti ja Kalevan Joikutyttö. Valmennuksen teemana tänään olivat laukannostot ja ylipäätään laukkatyöskentely tarkoituksena saada nostot täysin puhtaiksi ja mahdollisimman täsmällisiksi. Laukassa tulisimme tekemään vähän temponvaihteluja ja tottakai myös siirtymisiä alas laukasta. Hyvä nosto on yhtä tärkeää, kuin hyvä siirtyminen takaisin raviin tai käyntiin. Alkuverryttelyn kolmikko sai tehdä suhteellisen vapaasti ja keskityin lähinnä seurailemaan vierestä ja parantelemaan ratsastajien istuntoja.

Kalevan Joikutyttö tuntui alusta asti liikkuvan mielellään ja tulevan toimeen erinomaisesti ratsastajan kanssa. Alkuun tamma vilkuili vähän herrasmiesten puoleen, mutta nopeasti ja määrätietoisesti ratsastaja sai sen taas keskittymään työntekoon. Ratsastaja itse saisi keskittyä paremmin käden paikkaan: alhaalla oleva käsi ei koskaan voi olla ihan niin tasainen ja tarkka kuin ryhdikkäästi kannettu käsi. Jo pienillä muutoksilla Joiku saatiin entistä ryhdikkäämmäksi ja liikkumaan kevyemmin kohti tuntumaa.

Itse laukka tammalla oli ihastuttava sen näyttäessä kevyeltä ja helpolta. Laukannostoissa vaadittiin täsmällisyyttä lähinnä ratsastajalta, sillä Joiku alkoi nopeasti ennakoimaan nostoja ja siirtymiä. Paikkoja vaihdellen saatiin tammakin kuuntelemaan ratsastajaa paremmin. Tempon muutokset laukassa sujuivat ratsukolta leikiten enkä valittanut olostani ihastellessani vain ratsukon työskentelyä kentän sivusta. Pidimme treenin suhteellisen lyhyenä, jotta loppuverryttely eteen ja alas olisi oikeasti tehokas eikä vain etupainoiseksi vyörymistä. Kaiken kaikkiaan ratsukko suoriutui valmennuksesta moitteettomasti hevosen ollessa yhteistyöhaluinen ja motivoitunut ja ratsastajan työskennellessä sen kanssa hyvin yhteen.

Harvinaisen herkkä tamma suomenhevoseksi, jos näin on edes reilua sanoa. Valmennuksen aikana käytiin paljon läpi sitä, miten voit istunnallasi sekä kevyellä ja tasaisella ohjasotteella tukea Joikua ratsastuksen aikana ja kehittää tamman luottamusta. Laukan treenaminen olisi kuitenkin ykkösjuttu valmennuksen osalta.

Kaikki hevoset tarvitsevat jatkuvaa kontaktia ratsastajaltaan - se on luontainen tarve hierarkiselle laumaeläimelle. Joikun kanssa riittävät selvästi hyyyvin kevyt sormien liikuttelu ja hissukseen istuminen. Joiku on selvästi hyvin tasapainoinen hevonen, sillä hyvin pienten apujen avulla tapahtui myötäystä ja takaosan käyttöä. Alkulämmittelynä olikin aivan perusratsastusta voltteja ja väistöjä tehden.

Lämmittelyn jälkeen aloimme vähitellen siirtyä päivän "probleemaan". Alkuun valmistelimme laukkaamista laittamalla takaosan töihin - mikäs muukaan siihen paremmin auttaisi kuin siirtymät. Ensin ihan perus käynti-ravi -siirtymisiä, muista ettet vahingossakaan myötää kädelläsi. Muuten tamman siirtymään lähdöstä tulee helposti etupainoinen ja tällöin koko ravista tulee helpommin etupainoinen. Vaikeusastetta nostettiin vähitellen, ensin ravi-laukka -siirtymiin ja seuraavaksi käynti-laukka -siirtymiin. Kerralla ei laukattu paljoa, mutta huomasit varmaan, että mitä enemmän siirtymiä tehtiin, sen pyöreämmäksi ja liikkuvammaksi tamman laukka muuttui.

Loppuun teimme vielä hieman laukkatyöskentelyä isoilla pääty- sekä keskiympyröillä vaihdellen laukan tempoja. Joiku nautti selvästi viimeisistä laukoista, jolloin se sai painella muutaman kerran maneesin ympäri niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

Suosittelen teille paljolti siirtymisten harjoittelua. Ne sujuvat nyt jo todella hienosti, muista vain, ettet vahingossakaan liikuta käsiäsi siirtymässä (tahtoo välillä ihan itseltäkin unohtua..). Myös puomityöskentely sekä mäkisten maastojen kiipeäminen edesauttaa takaosan käyttöä ja täten myös helpottaa laukan pyörivyyttä.

Tänään olisi siis valmennettavanani suomenhevostamma Kalevan Joikutyttö. Tarkoituksenamme olisi harjoitella VaB tasoisia asioita tamman tason mukaan. Kun saavun maneesille, jossa valmennus järjestetään näenkin Hannen ja Joikun jo ravailevan ympyröitä tehden. Tervehdin heitä ja suljen maneesin oven perässäni. Hanne pysäyttää Joikun maneesin keskelle ja astelen tuon luokse. Taputan Joikun kaulaa ja kyselen hieman, millainen tamma on ratsastaa ja mitä kannattaisi harjoitella. Kun kaikki oli selvää kehotin ratsukon taas liikkeelle. Aloitimme pohkeenväistöillä käynnissä. Joiku yritti selvästikkin parhaansa, mutta huomasin tammasta huokuvan epävarmuutta. Tamma oli aavistuksen hermostuneen oloinen, joten pyysin Hannea löysäämään aavistuksen ohjasta ja puhelemaan Joikulle ääneen. Tamma rauhoittuu hieman ja rentoutuu aavistuksen. Kun pohkeenväistö menee käynnissä hyvin siirrymme raviin. Hanne tekee Joikun kanssa ympyröitä toisella pitkällä sivulla ja toisella sitten pohkeenväistö harjoitusravissa. Hanne ratsastaa tammaansa todella kauniisti ja myötää juuri oikeissa kohdissa. Kehun hänen työskentelyään ja hienoa ratsuaan. Lisäämme tehtävään laukkaa. Aina pohkeenväistön jälkeen tulee nostaa laukka, laukata pääty-ympyrä ja keskiympyrä ja taas uusi pohkeenväistö ravissa. Se tehtävä sujuikin heti todella hyvin ja Joiku oli hyvin kuulolla. Niimpä vaihdoimme suunnan ja teimme samat asiat niin päin. Sen jälkeen ratsukko käveli pari kierrosta ja aloitimme laukkatyöskentelyn. Emme tehneet suoria laukanvaihtoja, vaan laukan tuli vaihtua muutaman raviaskeleen kautta. Joiku ei aluksi tuntunut ymmärtämään jutun jujua ja ravipätkät venähtivät hienosti. Mutta kun Hanne jaksoi kärsivällisesti yrittää, niin tehtävä alkoi sujua hyvin. Kun tehtävä sujui, muutimme laukanvaihdot suoriksi. Eli suoraan toisesta laukasta toiseen. Joiku ymmärsi tehtävän nopeammin ja vaihtoi laukan lennokkaasti. Kun laukanvaihto sujui kahdeksikolla, aloimme mennä kolmikaarista kiemurauraa laukassa. Joiku meinasi kompuroida hieman alkuun, mutta kun sai jalkasa kuriin sekin sujui. Tämän jälkeen lopettelimmekin jo harjoituksen ja Hanne sai tehdä loppuverryttelyjä ympyröin ja kiemuraurin. Joiku myötäsi hienosti kaulastaan ja kun Hanne antoi pidempää ohjaa, tamma venytti selkäänsäkin. Valmennuksen loputtua kehuin vielä ratsukkoa ja sen jälkeen lähdinkin taas kohti uusia haasteita.

Tehtävänanto: Unohda se iänikuinen huumori ja kerro mahdollisimman ammattitaitoisesti ja asiallisesti suorituksestasi.

Joiku oli tänään kamalan vireä, eikä verryttelystä meinannut tulla mitään, sillä se juoksi koko ajan pois alta ja säpsähteli kaikkea liikkuvaa. Olisi pitänyt ratsastaa kunnolla edellispäivänä höyryjä pois. Tosin tuulinen sää saattoi kyllä osaltaan vaikuttaa tamman käytökseen. Suorituksemme alkoi saapumisella radalle kootussa harjoitusravissa. Tosin, kovin koottua se ei ollut, sillä tamma kulki edelleen harmittavan pitkänä. Tervehdyksestä jatkoimme oikealle yhä ravissa ja varsinaisen suorituksen alkaessa Joiku alkoi onneksi antaa periksi ja alkoi viipyä peräänannossa pidempäänkin kuin vain käväisyn verran. Radan alku oli silti harmittava takaisku ja laskisi varmasti prosenttejamme. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, muistin tarkalleen mistä kirjaimesta sulkutaivutus lähtee ja missä kohtaa tehtiin avoja. Joiku keskittyi hetki hetkeltä paremmin ja auttoi minuakin rentoutumaan ja keskittymään suoritukseen. Takaosakäännökset olivat pieni heikkoutemme, mutta nekin sujuivat keskinkertaisesti, vaikka tamma liikahtikin liikaa eteen muutaman kerran. Ensimmäinen laukannosto olikin sitten se suurin sudenkuoppa. Joiku nosti väärän laukan. Himskatti! Sain onneksi itseni kasattua ja nopan laukanvaihdon jälkeen loppurata sujui ongelmitta. Onneksi Joiku osaa laukanvaihdot vaikka unissaan. Jopa vastalaukat, joita olemme saaneet hikihatussa hioa viimekuukaudet, sujuivat kuin tanssi. Mutta kyllä vaan lopputervehdyksen jälkeen ne muutamat virheet. Ehkäpä niistä pitää vain ottaa opiksi.

Olimme ilmoittautuneet Joikun kanssa Mellonin hankivaellukselle uuden vuoden kunniaksi. Umpihangessa rämpiminen tekisi tammalle todella hyvää, olihan se ollut kisatauolla lähes kaksi vuotta, ennen kuin se saapui takaisin Jukolaan edelliseltä omistajalta. Vaikka töitä olikin tehty jo paljon, tulisi lihasten treenaus silti tarpeeseen. Kun kaikki olivat viimein Mellonin tallipihalla valmiina ratsujensa selässä, johdatti Kama meidät matkaan. Kuljimme hetken aikaa käynnissä tallitietä pitkin, josta poikkesimme koskemattoman hangen peittämälle niitylle. Joiku vähän nyrpisteli aluksi ja meinasi tehdä jopa ihan kokonaan stopit niityn reunaan. Lempeästi, mutta määrätietoisesti ohjastin sen kuitenkin hankeen edellä menevän suomenhevosruunan perässä ja tamma tyytyi kohtaloonsa. Hetken päästä se tallustikin jo intopiukeana muiden perässä kohti niityn halki kohti seuraavan reunaa.

Kama kehotti ennen niittyjä erottavan pienen ojan ylitettyämme kaikki raviin ja teimme puoliveriruunan perässä suuria voltteja ja ympyröitä letkassa. Osa käänsi myös ratsunsa itsenäisesti volteille ja vaihtoi välillä suuntaa. Tehtävät olivat hauskoja ja hyvää treeniä meille ratsastajillekin. Hevosen kääntäminen tuntui jotenkin haastavammalta kinosten keskellä, kuin tasaisessa, hiekkapohjaisessa maneesissa. Seuraavalla niityllä laukattiin. Kama ohjeisti kaikkia pitämään hevosensa hallinnassa, nyt ei ollut tarkoitus kaahottaa miten sattui, vaan edettäisiin rauhassa. Joiku ei ollut kiinnostunut kaahaamisesta, vaan meinasi jopa jo väsyä joutuessaan nostelemaan jalkojaan niin aktiivisesti. Tammaparka olikin aivan hiestä märkä, kun Kama vihdoin hiljensi vauhdin käyntiin. Minuakin hengästytti ja poskeni olivat taatusti punaisemmat kuin paloauto. Tekipä laukkapätkä kyllä terää!

Tallille palattiin rauhallisessa käynnissä ja osa antoi hevoselleen pitkät ohjat, minä mukaan lukien. Pakkanen oli tehnyt Joikun karvan pintaan pienen huurrekerroksen, mistä päättelin, että hevosen keho oli siirtänyt kosteuden karvan pintaan pitäen näin alusvillan kuivana ja kylmältä suojaavana. Villaloimen tamma kuitenkin sai niskaansa heti talliin päästyämme. Lisäki sekoittelin sille lämmintä melassia juotavaksi. Kiitos treeniretkestä!

Tehtävänanto: Kilpailualueella meininki on kuin pahimmastakin joulukuvaelmasta: paksu lumihanki kimmeltää ja pakkanen paukkuu, tallialue on hukutettu joulukoristeisiin, kaikki toimihenkilöt ovat pukeutuneet tonttuasuihin ja kahviossa tuoksuu glögi, piparit ja riisipuuro. Kerro ensivaikutelma max. 100 sanalla sinun tai ratsusi näkökulmasta. Saiko tiukkanutturainen kouluratsastaja/-ratsu hermoromahduksen vai oliko kisapäivä paras ikinä?

Talutin Joikun ulos kuljetusautosta ja silmäilin häsläävä tamma käsissäni ympärilleni. En ollut ennen vieraillut Granstadissa, vaikka kisamatkoja Norjaan olikin tullut tehtyä muutamaan otteeseen. Tallipihan kotoinen tunnelma tarttui kuitenkin minuun heti. Autoja pihalla oli kisapäivästä huolimatta vain muutama, toisaalta olivathan kilpailut vasta alkamassa. Kiinnitin tamman kuljetusauton kylkeen ja vaihdoin kuljetussuojat pinteleihin. Jaahas... Lappariuroksemme Mihka oli taas pitänyt kivaa satulahuoneessa ja yksi pintelipatjoista oli riekaleina. Lähdin kiireesti talliin kyselemään lainapatjoja jättäen Joikun tallityttömme Idan hoteisiin.

Heti talliin astuessani nenääni tulvahti ihana havuntuoksu, joka toi mieleen tiheän kuusimetsän. Karsinat oli koristeltu kuusenoksin ja joulupalloin ja ulko-ovien päälle oli ripustettu jouluvaloja. Parissa ovessa oli jopa itseaskarreltu joulukalenteri karsinan asukkaalle. Havahduin ihastelemasta tallia ja etsin katseellani tallityöntekijännäköistä ihmistä. Tallissa kävi pieni hälinä ratsastajien laittaessa hevosia valmiiksi ja kuivaharjoitellessa rataa käytävällä, ja kesti hetken ennen kuin bongasin tavallisessa Horzen takissa heinää jakavan tytön. Hän löysi minulle äkkiä lainapatjat ja toivotti hymyillen hyvää kisapäivää. Kipitin autolle, nakkasin koulusatulan tamman selkään, asettelin kypärän päähäni ja vedin kisahanskat käteeni. Pujotin Joikulle vielä suitset ja nousin selkään tallipihalla. Ohjeistin Idaa pukemaan muille autossa oleville hevosille suojat ja pintelit valmiiksi, ennen kuin lähdin ratsastamaan kohti verryttelykenttää. Minulla oli sellainen tunne, että tästä tulisi varsin onnistunut kisapäivä.

Kurvasin Joiku kyydissäni Metsälammen tallille noin puoli tuntia ennen vaellusta. Matkaan oli kulunut muutama tunti, mutta onneksi paikka ei sijainnut sen kauempana. Talutin ihmeissään olevan suomenhevostamman ulos trailerista ja laitoin sen saamieni ohjeiden mukaan kiinni pihalla olevalle puomille. Sinte tuli vastaan heti talliin astuessani ja vaihdoimme pikaisesti kuulumisia. Siitä olikin jo tovin verran aikaa, kun Metsälammen porukka oli vaelluksella meillä Jukolassa. Tervehdin myös tallikäytävällä pyöriviä tyttöjä, ennen kuin palasin Joikun luokse.

Viereiselle puomille oli ilmestynyt kimo connemaranponi, taisi käytöksestä päätellen olla vielä ori.
– Katsos vaan! Mitenkäs sun Aidalainen voi? kuulin tutun äänen autojen suunnalta.
– No hei, mitenkäs Roni, kilpaura vielä käynnissä, josko kohta laittaisin sen laatuarvosteluunkin, hymyilin.
Cery oli pari vuotta takaperin myynyt minulle kasvatin, ponioriin nimeltä Aidan Savory. Emme kauheasti olleet yhteyksissä, mitä nyt satunnaisesti vaihdettiin oriin kuulumisia.
– Kukas sulla on mukanasi? Cery kyseli varustaessamme hevosia.
– Tää tamma on Joiku, meidän oma kasvatti, kerroin. – Se palautui minulle viime vuonna edelliseltä omistajaltaan ja päätin ottaa tamman uudelleenkoulutukseen, se kun oli tullessaan vielä ihan raaka.
– Kiva kiva, mukavannäköinen otus, eikä näemmä ole moksiskaan Arposta, vaikka se esittää tässä minkä kerkiää, Cery naurahti.

Kun kaikki olivat valmiita, nousimme yhtä aikaa ratsujen selkään. Minä ja muutama muu menimme ilman satulaa. Joiku oli hieman jännittynyt kaikesta hälinästä, mutta luotin sen harkintakykyyn kuitenkin sen verran, että uskalsin lähteä vaellukselle satulatta. Lisäksi tamman selkä oli leveä ja hyvä istua, eikä pikkupakkanen haitannut paksuksi päässeen talvikarvan lämmittäessä myös minua.
– Sitten järjestäydytään jonoon! Jos reissun aikana tulee ongelmia, niin vaihdellaan sitten paikkoja, Sinte ohjeisti.
Päädyimme Joikun kanssa jonnekin jonon keskivaiheille. Edessämme oli kimo connemaranponitamma ja taaksemme tuli suloinen kirjava ruuna, joka yritti kovasti höristä Joikulle. Tammaa ei tosin pahemmin kiinnostanut.

Lähdimme käynnissä tallipihalta kohti laitumia, joiden välistä oikaisimme isolle tielle. Joiku oli unohtanut jännityksensä ja löntysti tasaisesti, melkein jopa laiskasti eteen päin. Maiskautin tammalle ja kutittelin sitä vähän pohkeella, jottei se kulkisi ihan pitkänä makkarana koko matkaa.
– Tää on kyllä just sopiva keli, tämmönen pikkupakkanen ja vähän lunta maassa, sanoi takanani ratsastava tyttö yhtäkkiä.
Käännyin selässä ja katsahdin taakseni varmistaakseni, että hän varmasti puhui minulle.
– Mut kyllä mä kesästä kuitenkin enemmän tykkään, tyttö hymyili.
– Joo, tää on kyllä ihan parasta, jos talvi ois tämmönen. Kesä vois tulla sitten heti perään, ilman sitä alkukevään kuravaihetta, vastasin huolettomasti huomatessani tytön todella puhuvan minulle.
– Mikä poni sulla on alla? tyttö kysyi. – Niin ja mikäs sun nimi olikaan?
– Hannele, tai sano Hanne, kuulostaa nuoremmalta, naurahdin. Heppa on 12-vuotias suokkitamma Joiku.
– Okei, mä oon Destiny ja mulle laitettiin tää appaloosa, Leevi, tyttö esitteli. – Oikeesti hoidan semmosta tammaa kuin Kisu, mutta halusin vaihtelua, kun se on sellainen kuumakalle maastossa.
Juttelumme keskeytti edestä kuuluva huuto "ravia!", jonka Destiny lähetti taakse päin. Käännyin meno suuntaan Joikun selässä ja valmistauduin vatsalihastreeniin.

Ravasimme melko pitkän pätkän isoa tietä pitkin, kunnes poikkesimme pienelle metsäpolulle ja siirryimme taas käyntiin. Polku kiemurteli korkeiden kuusien kuusien lomassa ja annoin tammalle hieman ohjaa, jotta se sai itse katsoa mihin astui. Jonkin ajan kuluttua polku leveni ja tulimme ulos metsästä joen tuntumaan. Otimme taas pienen pätkän ravia joen rantaa pitkin, kunnes saavuimme nuotiopaikalle. Sidoimme hevoset riimuilla rantakoivuihin ja nautimme Sinten mukana olleita eväitä. Nainen oli järjestänyt meille pientä tutustumista ja meidän piti esitellä itsemme ja ratsumme yhdellä lauseella, käyttäen vain tietyllä kirjaimella alkavia sanoja.

Hauskan levähdystauon jälkeen nousimme takaisin selkään ja jatkoimme vaellusta. Tulimme hieman isommalle tielle, jossa Sinte kysyi haluaisimmeko laukata. Kaikki halusivat totta kai ja nostimme edellä menevän perässä laukan. Joiku laukkasi hallitusti ja sen askeleessa oli hyvä istua, toisin kuin aiemmilla ravipätkillä. Jollakin edempänä menevistä ratsukoista oli vaikeuksia pysyä omalla paikallaan, kun hevonen olisi halunnut kovasti jonon ensimmäiseksi. Muuten laukkapätkä tuntui sujuvan hallitusti ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Laukkasimme aina suurelle niitylle asti, jossa siirryimme raviin ja ravasimme jonkin matkaa niittyjä halkovalla polulla. Hiekkatielle tullessamme siirryimme käyntiin ja kävelimme loppumatkan tallille. Annoin Joikulle ohjaa ja tamma venytteli kaulaansa pitkään ja antaumuksella.
– Ai että oli kiva reissu, Metsälammen maastot on jotain niin parasta, Destiny ylisti takanani ja saatoin hyvillä mielin yhtyä kommenttiin.

Tehtävänanto: Oliko kisamatka hirveä katastrofi vai uinuvan rauhallinen matka? Kuvaile yhdellä virkkeellä tätä kisamatkan auvoa ja sisällytä lauseeseen sanat siili, jalka ja puu. Sanoja saa taivuttaa mihin tahansa muotoon.

Onneksi ehdittiin kuin ehdittiinkin tamman kanssa kisapaikalle ajoissa, eikä kukaan kuollut matkalla. Eihän se itse suoritus sitten ihan täysin nappiin mennyt, mutta ei nyt ihan huonostikaan, ottaen huomioon, että luokassa oli monta muutakin hyvää ratsukkoa. Neljäs sija meille kuitenkin jäi, mutta olen ihan tyytyväinen. Suoritus oli aika tavanomainen, eikä mitään ihmeempää jäänyt mieleen. Täytyy vain petrata vielä askellajien selkeydessä ja liikeiden ajoituksessa.

Tehtävänanto: Etsi netistä/muokkaa itse kuva tai meme/gif, mikä kuvastaa suoritustanne. Voit halutessasi avittaa ymmärrystä pienen tekstipätkän muodossa (max. 10 virkettä.)

Suorituksen jälkeiset tunnelmat.

Odotukset menivät tänään vähän yläkanttiin, jäätiin nimittäin yhdennelletoista sijalle. Mitään varsinaista vikaa ei suorituksessa ollut, mutta pari typerää pikkujuttua unohtuivat. Tuomarin lopputervehdys, sekä vapaat ohjat radalta poistuessa. Että voikin harmittaa! Toki hiomista sitten löytyi esimerkiksi ravipätkissä, joissa tamma hieman löntysti. Ensi kerralla sitten paremmin.

"Tyypillistä. Heti kun loma loppuu, niin tulee kylmä..", mutisin ajatuksissani tarpoessani talolta tallia kohti. Ulkona oli vain reilu kymmenen astetta lämmintä, eikä viileä pohjoistuuli ainakaan parantanut jo valmiiksi hyisevää säätä. Tänään oli tarkoitus liikuttaa Joiku. Suunnittelin tekeväni sen jo eilen, mutta vanha Ford päättikin irtisanoa itsensä ja koko päivä meni sen hinaamisessa korjaamolle. Tänään aion siis korvata eilisen hieman rankemmalla koulutreenillä, eipä pitäisi ainakaan tulla kylmä.

Hevoset olivat vielä laitumella, joten nappasin vanhasta tallista vain riimun naruineen mukaani ja lampsin kohti laidunta. Portilla odottamani iloinen tammojen tervetulokomitea löytyikin laitumen perimmäisestä nurkasta. Pyöräytin silmiäni ja koitin kutsua Joikua huutelemalla ja viheltämällä. Tamma nostikin päänsä ja katsoi portille päin mutta vain upottaakseen sen takaisin pitkään ruohoon. "No ei sitten!" tuhahdin ja lähdin kävelemään laitumen halki kohti hevosia. Mitään showta neidit eivät onneksi tällä kertaa jaksaneet pitää ja sainkin Joikun ongelmitta pyydystettyä ja talliin. Otin samointein sisään myös Riina-shettiksen ja sen varsan, jotka viettivät ähkyvaaran vuoksi yönsä sisällä. Kiinnitin Joikun käytävälle ja aloitin harjaamisen. Tamma ei ollut erityisen likainen, joten huitaisin vain suurimmat pölyt pölyharjalla ja tarkistin kaviot ja jalat. Kun totesin kaiken olevan kunnossa, hain varusteet satulahuoneesta. Pienten satuloinnissa ilmenneiden erimielisyyksien jälkeen pääsimme vihdoinkin ulos ja maneesiin.

Joiku tuntui alkuverryttelyissä äärimmäisen tahmealta ja jäykältä, joten päätin aloittaa työskentelyn kiemuraurilla ja taivutuksilla. Samalla yritin ratsastaa tammaa peräänantoon ja hakea vähän muotoa, mutta tuntui kuin sen selkärangan tilalla olisi ollut rautakanki. "Pitäisi varata enemmän aikaa tähän treenaamiseen.. Tai hommata ratsuttaja", puhelin itsekseni samalla kun vaihdoin suuntaa pituushalkaisijalla. Lopulta Joiku alkoi vertyä ja se perämoottorikin löytyi pienen ponnistelun jälkeen. Kun olin aloittamassa väistöjä, oli yhtäkkiä Joiku täysin varma, että maneesin kulmassa asuu mörkö. Väistöt menivät sitten naurettavaksi steppaamiseksi, eikä mikään sujunut ennenkuin oltiin käyty oikein nuuskimalla nuuskittu tämä "mörkö", eli jonkun pudottama vaaleanpunainen raippa. Uusi yritys sujuikin sitten ihan hyvin ja tamma alkoi taas muistuttaa enemmän vaativan A:n tasoista hevosta. Kun väistöt oli menty käynnissä ja ravissa, aloimme työskennellä vielä hieman laukassa. Laukkasin aluksi keskiympyrällä tarkoituksena saada Joiku kuuliaiseksi ja laukka pyöreäksi. Kun se alkoi asettua kunnolla ja laukka tuntui hyvältä, aloin tekemään aluksi kolmikaarista kiemurauraa käyntisiirtymisillä molempiin suuntiin, jotta saisin tammaa vähän kuulolle. Muutaman kerran jälkeen jätin siirtymiset pois, ja treenasimme laukanvaihtoja edelleen kiemurauralla. Joiku oli litimärkä, kun viimein siirryimme raviin ja aloin keventää. Loppuverkkasimme lähinnä pääty-ympyröillä ja annoin tammalle pikkuhiljaa enemmän ohjaa, kun se alkoi venyttää kaulaansa. Aikamme ravattuamme siirsin Joikun käyntiin ja taputin sitä.

Tallissa suihkutin Joikun hiestä ja kuivasin sen hikiviilalla. Tallissa oli melko lämmin, joten annoin tamman kuivua ilman loimea. Heitin tallissa oleville hevosille iltaruuat odotellessani ja iloiseksi yllätykseksi mieheni tuli vielä auttamaankin. Joikun kuivuttua vein sen laitumelle yöksi ja jatkoin siitä suoraan talolle suihkuun. Olipa hikinen treeni!