Jukolan Pomeranssi

Odottelin kentän laidalla seuraavaa valmennettavaa, muutaman minuutin jälkeen ratsukko tulikin vauhdilla kentälle kovasti pahoitellen myöhästymistään. Mutta eipä siinä sen kummempia, suoraan töihin vain. Alkuverryttelyssä pyysin teitä ottamaan mahdollisimman paljon voltteja ja erilaisia kiemuroita, sillä tänään notkeus on tärkeää. Pommi oli jo heti alussa varman oloinen ja kulki niin kuin sitä pyysitkin menemään. Alkukankeutta tosin oli hieman havaittavissa, joten tämä alkuverryttely tuli todellakin tarpeeseen. Verkkojen jälkeen pääsitte hyppäämään ensin kolmen esteen rataa, jokaisen esteen jälkeen piti tehdä tiukka käännös seuraavalle esteelle, rata oli vähän kuin siksakkia. Estekorkeus oli nyt 80cm, Ensimmäisen esteen jälkeen kännös meni turhan pitkäksi ja ori ei näyttänyt oikein ymmärtävän mitä tarkoitit, pyysin ohjaamaan kunnolla ja selkeästi, painoapujen kanssa. Kunhan sait sen jo esteen päällä valmistautumaan käännökseen niin sujui tiet paljon paremmin seuraavalle esteelle. Seuraavaksi lisäsin vielä neljännen esteen tähän siksak-rataan ja korkeutta oli nyt 90-100cm. Harjoitus oli selvästi raskasta Pommille, ja jo tässä vaiheessa alkoi näkyä hieman väsymyksen merkkejä. Siitä huolimatta pääsitte myös tämän neljän esteen radan puhtaasti. Lopuksi rakensin vielä pidemmän radan, mihin kuului kolme edellisen harjoituksen estettä. Siksakilla korkeus oli nyt vain 70cm ettei mennyt turhan rankaksi, muut esteet olivat metrin luokkaa. Pyysin tekemään mahdollisimman hyvän ajan orin kanssa, joten piti olla tarkkana teiden suhteen, mutta samalla katsoa että lähestyminen onnistuu. Lähditte hyvällä temmolla ensimmäiselle esteelle, mutta lähestyminen ei nyt onnistunut yhtään, tästä tuli siis pudotus. Sait hyvin koottua itsesi ja jatkoitte loppuradan hienosti ilman virhepisteitä. Hyvän radan jälkeen saitte sitten itse hoitaa loppuverryttelyt.

Alkuverryttelyn saitte tehdä itsenäisesti, kunhan se sisälsi vaihtelevia tehtäviä. Hevonen kun kannattaa herätellä aina mahdollisimman ajoissa, jotta pieniin vikoihin ehtii puuttua ennen varsinaista suoritusta. Saitte tehdä alkuverryttelyä niin ravissa kuin laukassakin ja suosittelin, että tekisit sen osittain kevyessä istunnassa. Pommi oli hyvin avuilla heti alusta lähtien, joten sinun ei tarvinnut pelätä sitä, että ori lähtisi hanskasta. Mielen aktivoimiseksi on jumppasarja oikein loistava tehtävä, sillä hevonen joutuu keskittymään siihen jokseenkin tarkasti, mikäli jokaisesta esteestä aikoo päästä ylitse. Tulitte ensin oikeassa kierroksessa ja jouduin kehottamaan sinua patistamaan Pommia enemmän eteenpäin, sillä laukka oli liian verkkainen. Tämä näkyikin pian ongelmina hypyissä; ensimmäisen esteen yli Pommi pääsi vielä, mutta lopulta se pysähtyi esteiden väliin. Lisäsin harjoitukseen yhden pienen ristikon, jonka jälkeen laukkamatkaa oli vielä reilusti sarjalle. Tämän ansiosta olit jo hereillä ennen sarjaa. Pommi oli edelleen hieman hidas liikkeissään, vaikka esteiden yli pääsikin. Raippaa voi rohkeasti käyttää, mikäli hevonen ei vastaa pelkkään pohkeeseen. Yksi napakka muistutus raipalla yleensä riittää - niin tälläkin kerralla. Kun Pommi oli kerralla herätetty kunnolla mukaan tehtävään, se ei enää raahustanut kuin mikäkin myyrä. Orin tyyli on ihan hyvä ja varmasti paraneekin sitten, kun sen saa entistä tarmokkaammaksi. Muista, että hitaan hevosen kanssa ei missään tapauksessa saa jäädä ohjaan lainkaan kiinni. Pommi toimii hyvin pienillä ohjasavuilla ja vastaa pohkeeseen mukavasti, joten ohjalla voit keskittyä lähinnä asettamiseen ja ohjaamisen vahvistamiseen.

Mila oli kiivennyt pirteän suomenhevosruunan Jätkän selkään ja katseli takanaan hyörivää hevosjoukkiota. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdettiin sinisen suomenhevosjoukkion kanssa hieman maastoilemaan Vaahterapolun reiteille. Hevosjono lähti etenemään metsikköön. Sää oli hieman erilainen, muttei se mukavia ratsukoita häirinnyt.

Ravipätkällä ratsuni laukkasi ja jouduin miettimää mitä tekisin, jotta saisin sen olemaan kunnolla. Onneksi mykistävä Mila osasi neuvoa minua ja pian pystyimme jatkamaan matkaa ilman ongelmia. Tulimme edustavalle pellolle, jossa saimme laukata niin lujaa kuin hevosten jaloista lähtisi. Hevosjoukkio lähti villisti laukaten liikkeelle ja meillä kaikilla oli hauskaa.

Sukeltaessamme takaisin tallille, juttelimme siitä mitä itsenäisyys ja suomalaisuus meille merkitsi. Oma vastaukseni kuului kutakuinkin näin: "Suomalaisuus ja itsenäisyys tarkoittaa minulle ensisijaisesti vapautta olla vapaan maan kansalainen. "

Kun olin saanut väsyttävän ratsuni takaisin karsinaansa, vaihdoin punaiset vaatteet puhtaisiin ja lähdin kotiini katsomaan Linnan juhlia Pommin kanssa.

Alikersantti Rokk....Taivalvaara ja urhea sotaratsu Jukolan Pomeranssi ilmoittautuvat palvelukseen tarkoituksenaan puolustaa maata viimeiseen jouhikarvaan asti!

Olimme hiipineet suoraan etulinjaan, toissapäivänä rakennetun puuhökötyksen taakse ja hengitystäni pidättäen kurkkasin aika ajoin sotatantereelle. Olimme päättäneet (tai no eipä ollut ponilla paljon sanavaltaa...) jättää turhat varusteet pois, jonka johdosta istuin maastokuvioisissa, kolme kokoa liian isoissa haalareissani orin selässä ilman satulaa. Suitset olin sentään ottanut mukaan ja puristinkin ohjia toisessa kädessäni liioitellun voimakkaasti. Toisessa kädessä pitelin pinkeillä ja keltaisilla värikuulilla varustettua asettani.

Kun saavuimme keskiviikkona, en olisi osannut odottaakaan kuinka jännittävä tästä vajaan viikon mittaisesta reissusta tulisi! Ensimmäisenä päivänä tunnelma oli vielä rento ja tutustuimme toisiimme ja söimme kaikessa rauhassa. Saunassakin käytiin. Heti torstaiaamuna kaikki olivat kuitenkin vaihtaneet sotamoodin päälle. Marssimme aamunkoitteessa sota-alueelle, kuin talvisodassa konsanaan, vain tykit ja panssarivaunut puuttuivat. Perillä päästyämme pystytimme leirin nuotioineen pellonreunaan. Lähimailla ei näkynyt ristin sielua ja tuntui kuin oltaisiin ihan oikeasti oltu jossain korpimetsässä, Neuvostoliiton rajan tuntumassa valmistautumassa sotaan! En saanut yöllä juuri nukutuksi (teltat eivät todellakaan ole minua varten) ja vahtivuoronikin sattui aamuyölle. Perjantaina etsimme vihollisleirin tukikohdan ja hiippailimme nurkissa kalastellen tietoja sotasuunnitelmasta. Illalla ruuan jälkeen kävin vielä ratsastamassa Pommin, joka tuntui kaikesta rauhallisuudestaan ja aiemmista harjoituksista huolimatta olevan hyvin hämmentynyt tilanteesta. Selvästi sen isänmaalliset vaistot olivat heräämässä.

Tänään, kahden huonosti nukutun yön jälkeen oli sitten aika toimia! Olin ampunut tähän mennessä yhden vihollisleirin jäsenen, joka yritti uhkarohkeasti heti alkuunsa laukata tukikohtaamme. Hyökkäysyritys päättyi kuitenkin... noh, värikkäästi. Minua ja Pommia ei kukaan ollut ihme kyllä vielä huomannut, vaan olihan meillä aivan mahtava naamiointikin! Juuri ennen liikkeellelähtöä aamulla, Pommi oli päättänyt piehtaroida kuraisella pellolla oikein antaumuksella. Fiksu poni! Ainoastaan suomenhevonen kykenee noin älykkääseen toimintaan. Mutta tosiaan, tässä sitä nyt oltiin, täydessä valmiudessa katse suunnattuna vihollisen puolelle.

Pommi oli jo riipinyt viereisestä pajupuskasta kuoret ja alkoi osoittaa tyytymättömyyttään paikoillaan seisoskeluun. Kiersin katseellani ympäristöä etsien seuraavaa piilopaikkaa, kunnes silmäni osuivat valtavaan sähköjohtokelaan. Siis sellaiseen, mihin rullattiin teiden varsilla olevien sähkölinjojen kaapeleita, you know? Rullan keskellä oleva reikä oli laudoitettu umpeen, joten uskoin sen tarjoavan tarpeeksi suojaa meille. Mietin pitäisikö tulla alas selästä ja taluttaa ori piilopaikkaan, mutta päätin sen sijaan hilpaista äkkiä ravilla sinne. Kun olin mielestäni tarkastanut selustan, lähdimme liikkeelle. Ikävä kyllä emme tarpeeksi nopeasti ja kuulin aseen naksahduksen jostain. Samassa Pommi sai sätkyn ja lähti rymistelemään epämääräisessä askellajissa täysin vastakkaiseen suuntaan mihin olimme menossa. Hyppäsin selästä alas ja sen enempää ajattelematta yritin raahata orin suojaan suuren siirtolohkareen taakse, mutta liian myöhään. Tunsin kipeän iskun selässäni ja pelimme oli pelattu. Talutin orin ennalta sopimaamme "haavoittuneiden reittiä" pitkin takaisin tukikohtaamme ja huomasin orin lautasen kohdalla valtavan pinkin läiskän. Eipä ihme, että yleensä niin kiltti ja rauhallinen poika oli saanut sellaisen hepulin. Naurahdin ja jäimme vertailemaan sodan jälkiä muutaman muun haavoittuneen kanssa.

Pommi nuokutti päätään harjauspuomilla sukiessani sitä vaelluskuntoon.
"Et sitten yhtään laiskemmalta osaisi näyttää? Johtohevosen pitäisi olla reipas ja..." sätin leikilläni oria, kunnes yksi osallistujista keskeytti minut.
"Hanne, löytyiskö teiltä lainahanskoja, kun omat jäivät kotipuoleen?" Nikitaksi esittäytynyt ratsastaja kysyi.
"Toki, toimistossa on semmoinen kori, johon olen kerännyt jotain vanhoja hanskoja. Löydätkö, vai tulenko näyttämään?" vastasin tytölle.
"Enköhän löydä!" hän vastasi taikaisin ja kipaisi talliin.
Täytyikin ruveta jo laittamaan vauhtia tähän varustamiseen, kun muutkin alkoivat olla valmiita. Silitin suomenhevoseni kaulaa ja rapsutin sitä sään kohdalta, mikä sai orin venyttämään ylähuultaan hassusti. Vielä suojat jalkaan ja suitset päähän niin alettaisiin olla valmiita.

Toivotin niin vanhat, kuin uudemmatkin tutut lämpimästi tervetulleeksi kerratessani maastoreissun ohjeita kentällä. Pysyimme hyvin aikataulussa ja kellon tullessa tasan viisi lähdimme letkassa kohti määränpäätä, Nokitunturia. Pommi otti onneksi rauhallisesti, vaikka takanamme kulki Jazzumin viehkeä tamma. Kuljimme pitkään pelkästään käynnissä ja ihailin kuuran kuorruttamia maisemia. Ainoa miinus oli jäätävä kylmyys, mikä tunkeutui nopeasti jopa toppatakin sisälle. Vedin vetoketjua ylemmäs ja annoin ravikäskyn. Pellon reunustamalla tiellä voisi vielä hölkätä viimeisen pätkän, ennenkuin kääntyisimme pienelle tunturille vievälle polulle.

Kun tuli aika kääntyä, lähetin hidastusmerkin letkaa pitkin. Pysäytin Pommin hetkeksi, ja kun muut pysähtyivät perääni, annoin muutamia ohjeita jatkoon.
"Tunturi ei ole kovinkaan korkea, mutta kannattaa silti varautua nousuun. Nojatkaa vähän eteenpäin ja antakaa hevosille tilaa katsoa jalkoihinsa. Jos joku liukastuu tai tapahtuu jotain muuta, huutakaa STOP, niin pysähdymme samantien. Ja sitten jatketaan, tunturi näkyy tuolla!" osoitin Nokitunturin suuntaan ja annoin Pommille pohkeita.
Etenimme käynnissä ja annoin orille hieman ohjaa. Sille nämä reitit olivat jo suhteellisen tuttuja ja uskalsin luottaa pomminvarmaan suomenhevoseen täysin. Parinkymmenen minuutin päästä olimme tunturin laella ja kuulin Niklaksen huudahtavan ensimmäisenä ihastuksesta. Käänsin muiden mukana katseeni taivaanrantaan ja siellähän ne olivat, vihreänä välkkyvät, taianomaiset revontulet. Kummasti ne jaksoivat lumota kauneudellaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Takaisin tullessa otimme vielä yhden kunnon laukkapätkän pitkällä peltosuoralla. Ilta oli jo pimeä, mutta hanki suorastaan hohti kelmeää kuun ja tähtien valoa ympärilleen. Parin tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme tallipihalle, kaikki enemmän tai vähemmän kohmeessa. Muistutin vielä porukkaa tulemaan toimistoon glögille, kunhan saavat ratsunsa hoidettua. Talutin Pommin karsinaansa, johon olin jakanut iltaheinät valmiiksi ennen lähtöä. Riisuin sen varusteista ja harjasin pörheän talvikarvan suoraksi. Kokeilin karvaa mahan alta ja päällyskarva oli hieman kostea, mutta alusvilla oli täysin kuiva. Päätin siis jättää orin kuivumaan ilman loimea ja vein varusteet paikoilleen. Toimistossa oli jo pari nopeasti suoriutunutta ratsastajaa hörppimässä kahvia ja glögiä ja hiljalleen muutkin valuivat paikalle. Kiitin kaikkia vielä mukavasta maastoretkestä ja vaihdoimme ajatuksiamme maisemista ja hevosista. Samppakin liittyi seuraan tuoden tullessaan lisää pipareita, sekä lapinkoirapentu Mihkan, joka innoissaan halusi tervehtiä jokaista toimistossa istuvaa. Harvinaisen onnistunut tapahtumapäivä taas kerran!

Pikku-Pommi käväisi tänään erikoiskantakirjatilaisuudessa ja kotiin palattiin hienon III-palkinnon kanssa. Tietty kakkonen oli toiveissani, mutta suloinen ori kelpaa minulle juuri tuollaisena kuin on. Tuomari kehui orin hyvää ratsutyyppiä, mutta kertoi orin olevan myös hieman ruunamaisen näköinen. No onhan tuo melkoinen lössykkä ja vähän pyöreäksikin päässyt laitumella... Etujalat olivat hieman etunojoiset ja vuohiset aavistuksen vennot. Yhteispisteiksi arvostelusta tuli 63 pistettä. Kunhan ori tuosta kasvaa ja ollaan enemmän päästy esittäytymään kisoissa sen, ajattelin kokeilla ilmoittaa sen ainakin KRJ:n ja Virtuaalisten Suomenratsujen laatuarvosteluihin. Nyt on ainakin jo vähän kokemusta alla noista isommista tilaisuuksista.

"Myönnettävä on, mikään ei voita suomenhevosta!" mietin hymyillen itsekseni kaartaessani kentän keskelle Pommin kanssa. Ori oli toiminut tänään erinomaisesti koko treenin ajan, vaikka pohkeenväistön sijaan meinasikin tulla upeita laukannostoja orin tulkitessa apujani väärin. Kello oli vasta kahdeksan, mutta ulkona alkoi olla jo hämärää. Lehdet olivat alkaneet kellastua ja ilmassa oli sellainen tietynlainen syksyn tuoksu. "Kato nyt, vastahan oli kesä.." avauduin rautiaalle orille, jota taisi kyllä enemmän kiinnostaa pihalla seisova traktori kuin minun jorinani. Menimme yhdessä ihmettelemään punaista avohyttistä traktoria uteliaan Pommin kanssa ja todettuamme sen yhdessä vaarattomaksi jatkoimme matkaa talliin. Jätin orin hetkeksi kiinni käytävälle ja hain valmiiksi sienen ja ämpärin hevosen viereen. Riisuttuani lähes nukahtamispisteessä olevan Pommin varusteista aloin pyyhkiä hikisiä kohtia sienellä ja haalealla vedellä. Kovin hikiseksi se ei ollut treenissä tullut, mutta ainakin satulavyön kohdalla ja kaulalla oli isot hikiläiskät. Ori havahtui saadessaan vettä selkäänsä ja kääntyi katsomaan touhujani uteliaana. Laitoin puolimärälle orille ohuen villaloimen niskaan ja lähdimme vielä vähän ulos pienelle kävelylle ennen iltaruokia. Läheisessä karsinassa ruokiaan odotteleva Karkki pärskähti tyytymättömänä, kun se ei taaskaan päässyt mukaan kaverin lähtiessä.

Ulkona oli hämärtynyt lisää ja muutamia tähtiäkin oli ilmestynyt taivaalle ja himmeä kuu paistoi suoraan tallin yläpuolella. Eteensä näki kuitenkin vielä hyvin osittain kuun ansiosta, mutta aurinkokaan ei ollut vielä täysin laskenut. Päätin käväistä Pommin kanssa läheisen järven rannassa, jonne ei ollut pitkä matka. Lähdimme tallipihalta kävelemään laitumien suuntaan ja oikaisimme kentän ja laitumen välistä rannalle vievälle tielle. Ori oli tallin pihalla vähän hämmentynyt myöhäisestä kävelyretkestä, mutta kulki nyt ihan rauhallisena vierelläni. Saavuimme järven rantaan ja näky oli henkeäsalpaava. Auringon viimeiset säteet pilkottivat vastarannalla olevan metsikön takaa ja taivaan väri vaihtui asteittain keltaisen ja punaisen sävyistä tumman siniseksi, mitä kauemmaksi auringonlaskusta katsoi. Tähtiä oli tullut lisää ja pystyin tunnistamaan otavan taivaalta. Pommia eivät tähtikuviot kiinnostaneet, vaan se alkoi hamuta hieman nahistuneita heinänkorsia ruohikkoiselta rannalta. Istahdin hietikolle ja päästin orin laiduntamaan niin pitkälle kun narua riitti. Se tyytyi onneksi pysymään narun määräämällä alueella ja saatoin hetkeksi vaipua omiin mietteisiini.

Astuttuamme takaisin talliin saimme iloisen vastaanoton hörisevältä kuorolta. Vein Pommin karsinaan ja riisuin sen riimun ja loimen. Ori oli kuivunut hyvin ja ennen kuin lähdin tekemään iltaruokia, se sai vielä ison pusun turvalle.