† Kalevan Ujo-Lemminkäinen †

Aina mukava valmennella omien kopukoiden sukulaisia, joten suuntasin hyvillä mielin valmentamaan Veetin isukkia Unskia kouluratsastuksen parissa. Hanne olikin lämmitellyt orin valmiiksi päivän töitä varten, joten aikaa ei tuhraantunut alkukäynteihin tai muuhun köpöttelyyn vaan kaikki varattu aika tuli käytettyä tehokkaasti. Keskittyisimme laukanvaihtoihin käynnin kautta, minkä ei pitäisi tuottaa ongelmia, olihan herraskaisemme herkkä ja reipas tapaus. Käskin alkuun ottaa laukkaa muutaman kierroksen molempiin suuntiin, ympyröitä ja kiemuroita tehden, jotta näkisin millä mielellä Unski oli liikkeellä. Herralla olikin hyvä vire, se laukkasi reippaasti peräpää töitä tehden ja mielellään, vaikka vähän ujostelikin alkuun uutta valmentajaa. Kahdeksikolle otettaessa Unski oli jo täysin hereillä ja mukana työnteossa.

Hannen oli tarkoitus käyttää mahdollisimman vähän pohje- ja ohjasapuja ja keskittyä lantion ja vatsalihasten käyttöön siirtäessä hevosta askellajista toiseen. Ensimmäisillä kerroilla laukka-käyntisiirtymiset rikkoontuivat haparoivaksi raviksi, laukannostot sen sijaan onnistuivat alusta asti hyvin, vaikka välillä Unski nostikin väärän laukan. Käskin Hannen keskittyä istuntansa tiivistämiseen ja kuvitella pysäyttävänsä liikkeen vatsalihaksilla, yläkroppa suorana, mutta rentona. Jouduimme tekemään useita toistoja sekä suoralla, että kaarevalla uralla ennen kuin Unskilta alkoi löytyä suoraan käynti, mutta Hanne oli päättäväinen ja sopiva tapa istua löytyikin lopulta. Hevosta ei voinut kuin kehua, ori oli täysillä mukana työnteossa ja yritti jatkuvasti parhaansa. Ratsastaja ja ratsu saivat valmennuksen lopuksi ansaitut kehut molemmat ja itsenäisen loppuverkan, kerrassaan loistavaa työtä molemmilta!

Tänään saavuin valmentamaan Hannea ja suomenhevosori Unskia. Ratsukko oli jo ehtinyt jonkin aikaa verrytellä kun saavuin, joten rakensin heti muutaman verryttelyesteen, joita ratsukko hyppäisi alkuun. Esteet olivat aika matalia, eikä niiden ylityksessä ollut mitään ongelmaa. Unski hyppäsi reilulla ilmavaralla ja oli aika vauhdikkaan oloinen. Verryttelyjen jälkeen siirryttiin itse tunnin tehtävään, joka oli tällä kertaa lyhyiden ja nopeiden ratojen ratsastus. Olin koonnut kentälle useita esteitä, joista saatiin muodostettua erilaisia ratoja. Jokaiseen rataan kuului viidestä kuuteen estettä ja tarkoitus oli mennä radat mahdollisimman nopeasti. Ennen ensimmäistä rataa ratsukko haki uralla nopea tempoisen laukan, jota Hannen oli kuitenkin helppo kontrollida. Unski oli erittäin yhteistyönhaluinen, eikä tähän mennyt kauaa aikaa. Ensimmäinen rata oli vielä aika matala, ja se sujuikin hyvin reippaassa tempossa. Hanne muisti kuitenkin ratsastaa tiet huolellisesti, eikä huonoja lähestymisiä tullut. Toinen rata oli jo korkeampi ja vähän haastavampi. Nyt Hanne sai vähän enemmän mietittävää teiden kanssa, koska nyt lähestymisten tuli onnistua lähes täydellisesti, jotta hyppy onnistuisi. Radan aikana tuli muutama läheltä piti -tilanne, mutta Unski hyppäsi varmasti ja karautti kaikista esteistä puhtaasti yli. Viimeinen rata oli aika samantyylinen kuin toinenkin, ja sekin sujui ongelmitta. Hienojen esitysten jälkeen päästin ratsukon tekemään loppuverryttelyjä.

Tänään oli vuorossa Hannen ja Unskin kouluvalmennus. Aloitimme hyvän alkuverryttelyn jälkeen tekemään ensimmäisenä pohkeenväistöjä käynnissä. Ensimmäinen väistö oli aika tökerö ja teitte sen liian kovassa vauhdissa. ”Älä käytä pohkeita liikaa, vaan anna sen tehdä väistö rauhallisesti, mutta varmasti.” Seuraavat väistöt olivat paljon parempia, joten siirryimme seuraavaan tehtävään. Pitkien sivujen alussa ravin nosto peruutuksesta ja lyhyiden sivujen alussa hidastus ravista pysähdykseen. Ravin täytyi olla lisättyä, mutta teillä ei ollut. Käskin panostaa enemmän siihen, että saat Unskin enemmän rennoksi, jolloin raviaskeleen venyttäminen olisi helpompaa. Nyt siirtymiset olivat selvät ja lisäykset tulivat hienosti. Aloitimme tämän tehtävän jälkeen laukassa työskentelyn.

”Nosta oikea laukka pysähdyksestä, tuolta kulmasta.” Annoit ehkä hiukan liian kovat avut, jolloin ori ampaisi eteenpäin, kuin joku tykki. ”Pidätä, pidätä.” Sait pidätykset hienosti läpi ja ori hiljensi laukan sopivaksi. Käskin sinun siirtyä kahdeksikolle ja vaihtaa laukka aina ympyröiden vaihto kohdassa. Ensimmäinen vaihto onnistui mahtavasti. ”Muista taivuttaa koko ajan sisälle päin.” Sait Unskin taipumaan mahtavasti ja laukanvaihdotkin olivat lähes täydellisiä. Käskin sinun suoristaa oria paremmin ympyröiden välissä. Harjoitukset sujuivat hyvin ja ratsukko teki kaiken oikein, joten annoin heille luvan aloittaa itsenäiset loppuverkat.

Seuraava valmennettavani, kuulemani mukaan varsin selväpäinen Unski-suokki, saapui Hannen ratsastamana Jukolan maneesiin. Ratsukko oli ehtinyt tehdä pienen talvikävelyn ulkona ja palasi nyt maneesin lämpöön valmiina tehokkaaseen alkuveryttelyyn. Luvassa olisi estetreeniä, ja koska olin saanut suunniteltua sopivan radan kävelyn aikana, aloitimme heti perusjutuilla. Ensin pyysin Hannea ottamaan Unskin tuntumalle ja kuolaimeen ja taivuttamaan sitten pohkeen kanssa huolella kulmiin. Maastossa tuli harvoin työstettyä käyntiä pahemmin, joten nyt varmistaisin että jarrutuspohja oli kunnossa ennen kuin rynnättäisiin soitellen sotaan.

Unski otti hyvin kuolaimeen aluksi, ja parin kulmatehtävän ja pysähdyksen jälkeen pyysin Hannea ratsastamaan reipasta, eteenpäinpyrkivää ravia päästämättä Unskia kuitenkaan juoksemaan eteenpäin. Orilla näytti olevan reilusti virtaa, mutta se ei lähtenyt hätäilemään, joten pienen taivuttelun ja kokoamisen jälkeen teimme suunnanvaihdon ja toistojen kautta lähdimme työstämään estetehtäviä ravissa puomien ja puomikasojen muodossa.

Testailtuamme, että Unski toimi hyvin avuille ja näytti imevän esteelle ihan mukavasti, pyysin Hannen ratsastamaan pari kierrosta reipasta laukkaa ja tekemään yksinkertaisen radan vielä maapuomeiksi laskettujen puomien avulla. Unski syttyi laukalle nopeasti, mutta kaahasi vähän turhan kovaa joissakin vaiheissa ja jätti kulmat lähes kokonaan tekemättä. Yritin saada Hannen unohtamaan vauhdin hetkeksi ja keskittymään kulmiin yhtä hyvin kuin alun käyntityöskentelyssä - eihän esteradassa toki kulmia ollut, mutta jokainen perusjuttu piti saada toimimaan kunnolla jotta voisi yrittää sitten jotakin eksoottisempaa. Viimein Unski alkoi rauhoittua ja rata sujui käännöksineen hyvin, vaikka parin puomin yli rautias esittikin hauskoja leijonanloikkia. Pikku hiljaa Hanne sai askeleet kontrolliin ja sitä kautta Unskin puhtaasti avuille niin, että se alkoi toimia keskittyneenä pelkän kaahailun sijaan. Nostin puomit metrisiksi esteiksi ja pyysin sitten aloittamaan radan.

Kaiken kaikkiaan Unski toimi oikein hyvin. Se oli innokas ja vähän kylmänilmanhöyryjä täytyikin päästellä, mutta tiputuksia tuli esteradalta vaivainen yksi hieman haastavammaksi muotoillulta okserilta. Aluksi Unskin kaahailu oli tuskaisempaa katsottavaa, mutta kun ratsastaja sai takapuolen penkkiin ja langat ajoissa omiin käsiinsä, hyppääminen oli vaivatonta ja kokoaminenkin onnistui siihen nähden oikein nätisti. Ratsastustyyli ja Unskin olemus sopivat hyvin yksiin ja ori osasi mitata askeleensa hyvin pienistäkin merkeistä. Hienoa!

Alkutunnista Uski oli jo varsin reipas. Volteilla meno saatiin hallituksia ja tasaiseksi. Uski oli melkoisen jäykkä, joten tehtiin taivuttelutehtäviä ihan reippaasti. Kolmikaarista kiemurauraa mentiin jonkin aikaa ja jo sillä hevonen saatiin paremmin kuulolle. Parit ravipohkeenväistöt tehtiin molempiin suuntiin ennen laukkatehtäviä. Laukassa kahdeksikkoa niin että halkaisialle kymmenen raviaskelta niin että laukka vaihtuu. Unski innostui ja alkoi taas laukata melkoisen reippaasti ja holtittomasti. Mentiin siihen väliin hetken harjoitusravia niin, että jokaisen kirjaimen kohdalle pysähdys. Hevonen saatiin taas kuulolle ja laukkatehtävää voitiin jatkaa. Kun se muutaman kerran saatiin menemään hyvin, tehtiin loppulämmittelyksi kevyttä ravia suurella keskiympyrällä hieman löysemmin ohjin. Tunti meni molempien, hevosen ja ratsastajan osalta varsin hyvin.

KRJ-palkinto on nyt korotettu kakkoseksi! Onneksi olkoon Unski! Nyt saa vihdoin siirtyä lopullisesti eläkkeelle. :)

Unski kävi korottamassa kantakirjapalkintonsa KTK-III:sta kakkospalkintoon. Ori on nyt kantakirjattu pienhevossuunnalle.

Kurkkasin aamulla postilaatikkoon ja mitä sieltä löytyikään? Laatuarvostelutulokset! Kakkoselle jäätiin, mutta katsotaan nyt jos käytäisiin vielä kokeilemassa uudelleen muutaman kuukauden päästä. Saimme muutaman muun hevosen ohella parhaat jalostuspisteet, kiitos upeiden mini-Unskien. Eniten jäivät harmittamaan tekstipisteet, joiden suhteen täytyy siis vielä vähän parantaa. Joka tapauksessa tyytyväisiä ollaan kakkoseenkin, hyvä Unski!

Oripojalle kuuluu hyvää!

Tällä hetkellä odotellaan tuloksia yleislaatuarvostelutilaisuudesta ja mahdollisesti myös suomenhevoslaatuarvostelusta, mikäli ehdittiin mukaan tilaisuuteen. Näiden jälkeen oisi edessä vielä kouluratsastusjaoksen arvostelutilaisuus, jonka jälkeen Unski on työnsä tehnyt ja pääsee nauttimaan ansaituista eläkepäivistään täysipäiväisesti.

Varsojakin on kevään aikana putkahtanut kaksi kappaletta ja näistä pikku-Unskeista odotetaan kasvavan isänsä kaltaisia höpönassuja. Ylpeydenaihetta varsoista on kyllä tähän mennessä saatukin, erityiseseti oriin toinen varsa Lieto-Vehka on osoittautunut melkoiseksi palkintohaiksi ja olemmekin papan kanssa ihastelleet jälkikasvun menestystä ylpeinä. Eiköhän se isikin saa kohta kerättyä noita meriittejä kasaan, vaikka pojastahan se polvi aina paranee...

Orista lähti aivan mielettömästi karvaa harjaillessani sitä pihalla puomilla. Hiekoitettu piha täyttyi ruskeista karvatupoista, joita talitintit kävivät aika ajoin hakemassa. Joko nekin muka tekevät pesää, tähän aikaan vuodesta? Kevät näytti tosiaan olevan aikaisessa, ja jopa täällä eteläisessä Lapissa olivat lumet alkaneet sulaa merkittävästi ja maassa oli jo vihreitä sulaneita laikkuja. Kun käteni oli aivan krampissa, eikä karvaa enää irronnut satulan kohdalta, kävin hakemassa Unskin varusteet. Asettelin satulan selkään ja pujotin suitset päähän. Kipaisin hakemassa sisältä vielä jakkaran, jolta nousin selkään. Ori seisoskeli laiskasti paikoillaan säätäessäni jalustimia ja vyötä.
"Jos väännettäisiin tänään vähän koulua pappaseni?" juttelin Unskille kävellessämme kohti maneesia.

Teimme paljon käynti- ja ravitehtäviä ratsastuksen aikana ja keskityin erityisesti taivutteleviin liikkeisiin. Papalle tekee hyvää vähän vetristää lihaksia ennen laatuarvosteluja. Teimme kahdeksikkoa ja kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa, sekä voltteja ja pääty-ympyröitä lyhyille sivuille. Ori vetristyikin hyvin ja taipui nättiin peräänantoon ihan itse aikani ratsastettuani. Loppuun teimme vielä vähän laukkatreeniä kaarevilla urilla, sekä harjoittelimme vastalaukkoja. Loppukäynneille lähdimme maastoon. Teimme aivan pienen lenkin polulla, joka kiemurteli tallipihan läheisyydessä. Aurinko lämmitti todella mukavasti ja keskityin täysillä luontoon ja orin keinuviin käyntiaskeliin.

Tallilla riisuin orin varusteet ja pyyhkäisin vähän sienellä hikisiä kohtia. Kohta olisi iltapäiväheinien aika, joten jätin orin hetkeksi sisälle kuivumaan ja niitä odottelemaan. Putsasin varusteet ja vein ne paikoilleen. Satulavyö ja -huopa olivat ihan karvassa, joten sain harjata niitä kunnolla. Ori alkoi olla jo eläkeiässä, eikä se enää käynyt ahkerasti kilpailuissa niin kuin nuorempana. Koulucupeihin tosin pitäisi vielä käydä ilmoittautumassa, jos vaikka saataisin lisäpisteitä laatuarvosteluissa.

Käväistiin vähän Unskin kanssa väläyttelemässä pitkästä aikaa valjakkotaitojamme Virtuaalisten suomenratsujen valjakkokisaviikoilla. Mukana oli myös orin "seuraaja" Riiviöiden Leonartti, jonka kanssa aloitellaan valjakkouraa muiden lajien lisäksi. Ori oli kuin tulessa koko kisaviikon ja iästään huolimatta loisti "Viikon voittaja" -luokassa. Vai liekö ikä ja kokemus kuitenkin vain hyviä juttuja? Vaikka luokka olikin Noviisi, mahtui finaaliin silti paljon yllättäviä käänteitä ja vaikeita paikkoja. Selvisimme kuitenkin täpärästi voittajiksi ja saimme oikein kukkaseppeleet ja kaikki! Palkkioksi hienosta suorituksestaan Unski sai kotona päivän vapaata ja ylimääräisen kaura-annoksen.

Tämän joulun aiomme viettää tunnelmallisissa ja rauhallisissa merkeissä. Aattoaamuna Samppa keittää höyryävän kuumaa glögiä ja paistamme monta pellillistä pipareita. Sen jälkeen keittiöön ilmestyy usein äitini ja alkaa paasata meille. "Ette ole tehneet vieläkään laatikoita valmiiksi saati lähettäneet isovanhemmille joulukorttia Pohjanmaalle", on tavallinen litania hänen suustaan. Sitten meidän täytyykin ryhtyä hommiin ja unohtaa pipareiden maistelu. Hyvä jos edes ehdimme ruokkia hevosia aamulla, mutta päivällä kiire onneksi helpottuu. Tavallisesti päivällä haemme Unski-suokin valjaat satulahuoneesta ja lähdemme yhdessä pienelle rekiajelulle. Naapurit usein katsovat ja vilkuttavat, kun ravaamme huimaa vauhtia hevosen kanssa heidän ohitseen. Illalla meno tasaantuu ja ennen jännityksellä odotettua joulupukin tuloa kokoonnumme Sampan ja minun vanhempieni kanssa tallin satulahuoneeseen istumaan iltaa ja muistelemaan aiempia jouluja. Aattoilta huipentuu tietenkin lahjojen avaamiseen ja yhteiseen jouluateriaan. Usein olemme joulun jälkeen niin lopussa, että seuraavan joulun odottaminenkin tuntuu suorastaan työltä.

Poitsu kävi näyttäytymässä erikoiskantakirjatilaisuudessa tuodessaan kotiin III-palkinnon! Olen tavattoman ylpeä, vaikkei tuo mikään superhuippusuoritus olekaan. Kommenttien mukaan Unskilla on hyvä tyypit ja sukupuolileimakin on kohdallaan. Runko on mäyräkoiramallia, eli matalat jalat ja pitkähkö selkä. Yhteispisteiksi tuli 65 pistettä, mikä asettuu juuri kolmospalkinnon pistehaitarin puoliväliin. Vahva kolmonen siis. Lisäksi kommenteissa luki pienhevosmainen, jonka jälkeen otimme Sampan kanssa mittanauhat käteen ja hämmästyimme. Olimme luulleet orin olevan lähemmäs 150cm korkea, mutta nyt mitattuamme säkäkorkeudeksi tuli tasan 146cm! Liekö hevonen kutistunut vai oliko meillä ollut noin paha mittavirhe aikoinaan? Noh, jokatapauksessa suunnitteilla on vielä viedä ori uusintatilaisuuteen ja kantakirjata pienhevossuunnalle. Ensimmäisen varsan, Heinin, koko ei enää olekaan mikään ihme...

Piipahdimme lokakuun lopulla Mellonissa suomenhevosorin kanssa hieman erilaisella vaelluksella. Ratsastimme periaatteessa ihan normaalin vaelluksen, mutta se toteutettiin myöhään illalla ja reitille oli rakennettu hauskoja ja pelottavia rasteja, joita suoritimme ryhmässä. Hyytävästä tunnelmasta huolimatta retki oli oikein hauska ja rauhallisen ratsun ansiosta rastien suorituskin sujui hyvin.

Lähdimme kahdeksan aikoihin tallin pihasta. Ensimmäinen rasti häämötti lähes heti edessämme ja kiitin onneani, että olin valinnut ratsukseni Unskin, pomminvarman suomenhevoseni. Rastilla oli tarkoitus pujotella tolppia, jotka oli valaistu kurpitsalyhdyin. Jykevä suokkiorini ei ehkä ollut kaikkein ketterin kaveri, mutta soihduista se ei ollut moksiskaan ja suoritti pujottelutehtävän puhtaasti. Reitillä oli melko aavemainen tunnelma ja säihkädinkin melkoisesti seuraavaa rastia! Vaaleat puihin sidotut lakanat ikäänkuin hohtivat pimeässä. Yksi lakanoista oli maassa ja sen yli oli tarkoitus ratsastaa, vapaalla tyylillä. Lähestyimme lakanaa rauhallisesti käynnissä ja Unski sai haistella kummallista kapistusta ensin. Kun lakana oli tutkittu, oli tarkoitus vihdoin ylittää se. Minua jännitti kuitenkin niin paljon, että annoin pohkeita vähän turhankin reippaasti ja suomenhevoseni hyppäsi lakanan yli valtavalla loikalla säikähdettyään. Pysyin onneksi kyydissä ja silittelin rauhoitellen hämmentynyttä Unskia. Jonkin aikaa taas kuljettuamme näimme ruskeaa koria pitelevän hurjannäköisen noidan. Sain noidalta 10 karkkia, jotka tuli tietyn matkan päästä heittää koriin. Tehtävä onnistui hyvin, vaikka olikin niin pimeää, etten meinannut nähdä koko koria. Onneksi rastilla oli kynttilöitä ja lyhtyjä, jotka vähän helpottivat. Sain heitettyä yhteensä 8 karkkia koriin Unskin mutustaessa ruohoa samalla.

Ratsastimme eteenpäin noita-rastilta ja yhtäkkiä maassa näkyi mustanpuhuva arkku. Tehtävänä oli maata siinä 5 sekuntia ja nousta sitten selkään oikealta puolelta. Ajatus arkussa makaamisesta puistatti minua, mutta laskeuduin silti satulasta ja asetuin makaamaan arkkuun pidellen Unskin ohjista kiinni samalla. Laskin äkkiä viiteen ja singahdin nopeasti ylös arkusta. Unski katsoi minua kummastuneena, mutta ei säikkynyt. Selkään menossa ei ollut ongelmia, sillä olen totuttanut kaikki hevoseni siihen, että selkään voi hypätä kummalta puolelta tahansa. Näin jalustinhihnatkin kuluvat tasaisemmin. Ennen vaelluksen loppua oli vielä viimeisen tehtävän vuoro, jossa piti kuljettaa kahdessa lasissa verta, eli mehua, ja valkosipuleita. Tämä oli ehdottomasti vaikein, sillä Unski olisi halunnut koko ajan ravata ja minulla oli täysi työ pitää mehu lasissa ja sipulit purkissa. Ori totteli kyllä muuten painoapuja, mutta ei niitä hidastavia. Mehua ei radan jälkeen juuri ollutkaan, mutta kuin ihmeen kaupalla kaikki valkosipulit olivat yhä purkissa. Tallin pihalla silitin Unskia kiitokseksi ja lähdimme melko pian ajelemaan kotia kohti.

Painelin samantien kilpailujen jälkeen hoitamaan Unskia kuntoon maastoretkeä varten. Olin melko poikki kisojen vuoksi, mutta maastoretki menisi onneksi rauhallisissa tunnelmissa muutamia laukkapätkiä lukuunottamatta. Olin tehnyt letut ja laittanut makkarat valmiiksi jo aamulla, sillä aavistin että päivästä tulisi kiireinen. Kun uskollinen suomenhevoseni oli satuloitu, kipaisin hakemaan ruokatarvikkeet vielä jääkaapista satulalaukkuihin. Onneksi laavulla oli valmiina lautasia, ruokailuvälineitä ja mukeja. Retkelle oli osallistunut viisi ratsukkoa, mikä oli oikein hyvä määrä, ei liikaa, eikä liian vähän. Ratsukot odottelivat kisoja varten varatulla verryttelyalueella, kun kiirehdin Unskin kanssa paikalle. Pahoittelin myöhästymistäni, mutta ratsastajat olivat onneksi ymmärtäväisiä kiireeni suhteen. Selvitimme retken säännöt ja järjestäydyimme siistiin jonoon kentällä, josta lähdimme hetken päästä liikkeelle.

Olin iloinen, että olin valinnut Unskin vetohevoseksi. Rauhallisempaa suomenhevosta sai hakea, enkä olisi nyt jaksanut yhtään ylimääräistä taistelua hevosen kanssa. Etenimme käynnissä rantaviivaa pitkin ja ihastelimme ruskan värjäämiä lehtipuita. Ilma oli hieman kolea, mutta aurinko kurkisteli onneksi pilvien takaa lämmittäen edes vähän. Rantaviivan loppuessa siirryimme raviin ja jatkoimme metsätielle. Osalla hevosista oli paljonkin virtaa, ilmojen viileneminen oli tehnyt tehtävänsä. Unski lönkytteli edessä rauhallista tahtia, muttei kuitenkaan madellut. Se ei lotkauttanut korvaansakaan edes mukana olleen arabitamman säpsyilylle. Saavuimme laajalle mäntykangasalueelle, jossa siirryimme käyntiin. Ruskan värit leiskuivat kirkkaina ilta-auringon pilkistäessä hieman enemmän esiin. Takaa kuului ihastelevia henkäyksiä ja retkeläiset osoittelivat innoissaan milloin minnekin. Joku sanoi nähneensä myös metson metsässä, mutta asia jäi selvittämättä. Aukiolta tulimme peltotielle, jossa päästiin ottamaan ensimmäiset laukat, hillitysti tietty. Pari hevosta oli lähteä käsistä, mutta kun pahimmat energiat oli purettu, sujui meno oikein mukavasti ja ratsastajat pääsivät nauttimaan vauhdin huumasta. Unskikin vähän innostui laukoista, mutta pysyi kuitenkin loistavasti käsissä.

Vaellus läheni loppuaan ja saavuimme laavulle syömään. Minulla oli omenat mukana annettavaksi kaikille hevosille, mikäli ratsastajat halusivat. Unski kahmaisi omenan samantien ja kun enempää ei ollut, alkoi se mutustaa ruohonkorsia maasta. Ennen kotiinpaluuta vedettiin vielä yhdet kunnon laukkaspurtit sänkkärillä, jonka jälkeen jäähdyteltiin hepat käynnissä ja tultiin tallille. Kiitin suomenhevosoriani ihanasta retkestä ja ilmeistä päätellen myös ratsastajat olivat tykänneet. Hevoset hoidettuamme siirryimme juomaan kaakaota kuistille ja ihastelemaan esiintullutta kuutamoa.

Täällä ollaan erittäin ylpeitä orin jälkeläisestä Lieto-Vehkasta, joka kahmaisi Virtuaalisten Suomenratsujen syyskuun laatuarvostelutilaisuudessa itselleen ykköspalkinnon! Ylpeä isä onnittelee ja odottelee itsekin pääsyä laatuarvosteluun niin pian kuin mahdollista.

Käytiin tänään orin kanssa työskentelemässä vähän kentällä, sadetta lupaillutta säätiedotusta uhmaten. Kaikeksi onneksi vasta loppukäynneillä alkoi vähän ripotella ja kun päätin kävelyttää orin metsän suojissa, emme edes juuri kastuneet. Harjoittelimme vähän sileällä työskentelyä orin kanssa, sillä kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu alkoi olla jo realistinen tavoite. Muutenkin ori oli ollut koko loppuviikon lomalla, joten treenaus olisi hyvä aloittaa taas vähän kevyemmin. Tein orin kanssa paljon taivuttelevia liikkeitä ja lopputunnista vähän pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Vapaapäivät ja viileä sää olivat tehneet tehtävänsä ja ori kulki todella reippaana ja kuuliaisena. Laukassa meillä oli pientä erimielisyyttä siitä kumpi laukka vasemmassa kierroksessa pitikään nostaa, mutta loppujen lopuksi saatiin oikea laukka pyörimään. Minussahan se vika oli, kun en osannut antaa tarpeeksi selkeitä apuja raukalle. Vielä loppukäynneilläkin Unski oli mukavan innokas ja seuraili ympäristöä uteliaana. Tästä on hyvä lähteä ylihuomiseen valmennukseen!

Ori on nyt jo viiden upean varsan isä ja jälkeläisistä viimeisin, Jukolan Inkivääri, jää meille kotiin kasvamaan yhtä hienoksi kuin isänsä. Tosiaan tavoitteena tälle vuodelle olisi piipahtaa KRJ-laatuarvostelussa ja ehkäpä myös SLA:n tilaisuudessa. Ori keskittyy nyt syksyllä taas kisaamiseen ja astuu tammoja taas ensi keväästä lähtien. Katsotaan mitä saadaan vielä tänä vuonna aikaan...

Omistajani ajettua vihdoin pihaamme, pääsin ulos inhottavasti keinahtelevasta ja rämisevästä kuljetuskopista. Odotin ensin kiltisti, kuten aina, että omistajani ehti säätää omat juttunsa ja menimme talliin. Köpsyttelin omaan karsinaani ja Hannen alkaessa laittelemaan varusteitani paikoilleen, aloin kertoa oudosta kisapäivästäni naapurilleni.

Kaikki alkoi aamulla, kun Hanne tuli oudon aikasin kolistelemaan talliin joidenkin kippojen ja sutien kanssa. Hän raahasi minut kesken kauneusunieni käytävälle ja lässytti tavanomaisia juttujaan. Yhtäkkiä hän upottikin häntäni varoittamatta ämpäriin ja alkoi pestä sitä. Säikähdin vähän. Hanne pesi myös harjani ja kuivasi sitten molemmat jollain ihme pöhöttimellä. Onneksi olen niin rohkea, etten pelkää mitään tuollaista, mutta outoa se oli. Siitä laitteesta tuli kuumaa ilmaa ja yhtäkkiä harjani olikin kuiva. Seuraavaksi Hanne suihku jotain mönjää jouhiini ja alkoi hiplata niitä käsillään. Hetken päästä harjassani ja hännässäni olikin sitten joku lettiviritys! Siis letti, pojalla?? Noh, tyydyin kohtaaloni, kuten tavallista, vaikka mieli teki jo protestoida siinä vaiheessa kun hän suihkutti jotain kimalletta letin päälle... Seuraavaksi rakas omistajani haki sienen ja vettä, mutta sen sijaan että hän olisi pessyt minua, alkoikin hän kuurata kavioitani. Kun ne Hannen mielestä olivat tarpeeksi puhtaat, hän suti niihin jotain mömmöä, joka teki vaaleista kavioistani kiiltävät. Niin kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi kestettävää, mutta Hannepa suihki vielä jotain kiilloketta koko turkkini täyteen. Olin siinä sitten kuin joku ihme diskopallo.

Kisapaikalla oli sitten lisää järkytyksiä tiedossa. Jos en olisi näin rauhallinen, olisin varmaan pomppinut kuin hullu siellä radalla. Kun oli minun vuoroni, alkoi jostain soida yhtäkkiä ihan äärettömän lujalla Sigin "Hyvää syntymäpäivää". Arrgghh vihaan sitä biisiä, eikä Hanne muka muistanut sitä? Purin silti hammasta ja tein täydellisen suorituksen, kuten aina. Ensi kerralla minulla on kyllä migreeni, jos Hanne keksii taas alkaa suihkimaan jotain kimalteita päälleni.

Hanne oli hermoillut koko aamun, vaikka luulisi sen jo tottuneen kun on noilla kopukoilla kilpailuissa juossut jo ties kuinka kauan. Radiokin taisi jäädä päälle talliin, kun lähdimme kiireellä trailerin kanssa pihasta. Minähän se aina joudun kuskiksi. Aviomiehen velvollisuus, Hanne totesi, kun asiasta hänelle valitin. Ajomatkalla jouduin hakemaan hänelle vielä kerrosvoileivän, vaikka erikseen muistutin syömisestä ennen lähtöä.

Vaahterapolun tallin piha oli täynnä hevoskuljetusautoja, mutta onneksi olin jo tottunut pujottelemaan omamme niiden joukkoon. Kaikkeen minäkin olen ryhtynyt, pähkähulluja nuo hevosnaiset. Silti tämä on kyllä ollut kaiken arvoista. Hanne havahdutti minut ajatuksistani patistaen hakemaan jotain suojia trailerista. Kyllä tämäkin pitäisi taas siivota, huokaisin kun avasin auton takakontin, joka oli täynnä heinää, hiekkaa, kauranjyviä ja sekalaisia tavaroita. Pölynimurikin sieltä löytyi, kun joku vaan käyttäisi sitä. Hanne oli varustanut Unskin jo melkein valmiiksi ja minun piti laittaa sille suojat. Onneksi olen pakon edessä oppinut senkin taidon ja sain suojat kiinni Hannen hermoillessa kisoista. "Jäiköhän ne kynttilät päälle.. Otitko töpselin irti kun silitit sitä paitaa.. Voi ei..", nainen sopersi hermostuksissaan. Tartuin vaimoani olkapäistä ja tuijotin häntä silmiin ja sanoin: "Nyt annat Unskin hetkeksi minulle ja menet rauhoittumaan ja syömään sen leivän. Olet aina selvinnyt hyvin ja selviät nytkin rakas." Jäin taluttelemaan suomenhevosta piha-alueelle kun Hanne poistui talliin hieman rauhallisemman näköisenä.

Suoritus alkoi ja jännitin maneesin laidalla Hannen puolesta. Hänet kuulutettiin ja ratsukko ravasi suuren kentän keskelle ja tervehti tuomareita. En ymmärtänyt paljon mitään hevosista, mutta hienolta tuon suomenhevosen meno näytti, eikä ihan helpoltakaan. Olin uppoutunut katselemaan vaimoni suoritusta, kun yhtäkkiä käkikellon ääni havahdutti minut. Vieressäni seisovan vanhemmanpuoleisen miehen taskussa soi kännykkä ja hän kiirehti vastaamaan siihen. Unski hätkähti hieman tullessaan lisättyä ravia kohdallamme, mutta Hanne sai sen nopeasti hallintaan ja suoritus pysyi puhtaana, onneksi. Kun ohjelma oli suoritettu, kiiruhdin Hannea vastaan pihalle. Nainen oli selkeästi jo rauhoittunut suorituksen ollessa ohi ja vitsaili että minun pitäisi jäähdytellä Unski selästä käsin. Kieltäydyin nauraen, minua ei saa hevosen selkään kuin kotipihassa. Jäimme jännittämään tuloksia kentälle, jossa verryttely tapahtui. Pian kuuluttajan ääni kutsuikin maneesiin sijoittuneet ratsukot...

Kentän vierusta oli tungokseen asti väkeä täynnä. Buffetista leijaili kisatunnelmaan kuuluva makkaran tuoksu ja puiden reunustamalla hiekkatiellä tepasteli vielä muutama ratsukko verryttelemässä kolmatta luokkaa varten ja osa valmistautui jo viimeiseen luokkaan. Läheisellä rannalla oli myös muutama perhe, jotka sivusilmällä seurailivat kilpailusuorituksia auringonoton lomassa. Eräältä pikkutytöltä karkasi ilmapallo ja isä yritti lohduttaa itkevää tytärtään jäätelöllä, jota myöskin sai buffetista. Päivä oli kaikinpuolin mukava ja lämmin, tosin lämpöä oli ehkä hieman liikaakin. Kenttä pöllysi ensimmäisten luokkien aikana melkoisesti, jonka vuoksi jouduttiin pitämään pieni tauko sen kastelemisen ajaksi.

Unski oli ollut epätavallisen laiskalla päällä verryttelyssä, eikä virtaa tuntunut orin normaaleista tavoista poiketen löytyvän niin mistään. Lämpimällä kesäpäivällä oli taastusti osuutensa asiaan. Kukapa nyt jaksaisi rehkiä hiestä märkänä, kun voisi sen sijaan köllötellä laitumella ruohotupsujen keskellä. Edellinen ratsukko hyppäsi vasta kolmatta estettä ja katselimme menoa Unskin kanssa (tai no minä katselin) samalla kun köpöttelimme kentän laidalla vuoroamme odotellessamme. Juuri ennen vuoroamme joku tallitytöistä tuli kysymään olinko sattunut näkemään kentän laidalla vaaleanpunaista kaviokoukkua, joka kuului kuulemma Kimu-nimiselle ponille. En ehtinyt reagoida, kun joku toinen tallityttö tuli repimään tyttöä pois ja kielsi häiritsemästä minua. Kohautin olkiani, kaviokoukkua ei kyllä ollut näkynyt. Edellinen ratsukko lopetti suorituksen ja oli minun vuoroni siirtyä kentälle.

Ihmettelinkin jo missä tyypillinen kisajännitys viipyi, kunnes portin kohdalla perhoset alkoivat liidellä vatsassani. Ilmeisesti Unskikin huomasi jännitykseni ja tuntui heräävän vihdoin viimein. Rata ei ollut ihan selkeänä enää mielessäni, mutta en ehtinyt sen enempää ajatella sitä kun tuomari vihelsi jo pilliinsä. Nostin laukan, tai no yritin nostaa, mutta Unski päätti olla tekemättä yhteistyötä siitä huolimatta vaikka jalkani kävivät kuin vatkaimet sen kyljissä. Viimein hermostuksissani näpsäytin oria raipalla pyllylle, ja johan se moottori vihdoin käynnistyi. Huokaisin helpotuksesta, enkä sitten muuta ehtinytkään kun ensimmäinen este oli edessäni. Aivan tavallinen pysty. Nyt täytyi saada asiallinen tie. Unski vähän haparoi hypyssä, johtuen ehkä turhan kipakasta vauhdin annostani. Meno kuitenkin tasaantui ensimmäisen alastulon jälkeen. Seuraavalle esteelle tie oli jo hieman haastavampi ja muistin nopeasti miettineeni jo rataa päntätessäni kääntyisikö suomiputteni varmasti noin jyrkän kulman. Asia selvisi Unskin säikähtäessä kyseisessä kulmassa jotain peikkoa ja korjatessa hieman epäonnistuneen tien hypähtäen täydellisesti keskelle okseria vievää tietä. Mikä ihme oria tänään oikein riivasi? Ensin ollaan kuin täi tervassa ja sitten hypitään kuin jänis suorituksessa. Missä oli miellyttämisenhaluinen unelma-Unskini? Kolmas este sujui oikeastaan aika hyvin ja neljäs vielä paremmin. Toiseksi viimeisellä esteellä hypyn ajoitus hieman epäonnistui ja kiskaisin oriparkaa vahingossa suusta menettäessäni hetkeksi tasapainoni. Pudotus oli lähellä ja olisi kyllä harmittanut, mutta onneksi Unski sai korjattua tilanteen nostettuaan takajalatkin esteen yli niin, että puomi vain heilahti uhkaavasti. Tie kahden viimeisen esteen välillä oli hieman pidempi kuin muiden ja Unskia sai vähän jo pidätellä, ettei laukka karkaisi käsistä. Puolipidäte. Ponnistus. Hyppy. Myötäys. Alastulo. Nyt vielä kova spurtti maaliviivan yli ja se oli siinä.

Tuomari kuulutti meidät ulos kentältä ja vielä yhden ratsukon jälkeen ratkaistaisiin uusintaan menijät. Painelimme puuskuttavan polleni kanssa puiden reunustamalle tielle muiden ratsukoiden sekaan kävelemään ja hengähtämään. Taputin Unskin hiestä märkää kaulaa vielä uudelleen kiitokseksi ja totesin sille että kotona odottaa sitten kunnon suihku. Ori pärskähti kuin vastaukseksi, liekö se sitten "Oi kyllä!" vai "Ei tule tapahtumaan!". Viimeisen ratsukon suorittaessa rataa seurasin katseellani kentän vierellä viilettävän tukevahkon tädin ja käsipuolessa mukana roikkuvan miesraukan menoa. Tädillä oli pyykkipoika nenässä ja hän ilmeisesti motkotti miehelle jotakin makkarankärystä. Huomioni keskittyi jälleen Unskiin kun huomasin sen mutustavan lehtiä tyytyväisesti pää puskassa. Joku kanssaratsastaja puoliverisensä kanssa tuijotti meitä hieman ihmetellen. Punaisena nykäisin ruualle person suomenhevosen pään pois pusikosta ja hymyilin epämääräisesti ja ohjasin Unskin lähemmäksi kenttää, jossa tuomari alkoi juuri luetella uusintaan päässeitä ratsukoita....