Lincoln

"Huomaatko? Nyt se alkaa jo vähän kuunnella! Ota pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle sieltä C-päädystä", ohjeistin pienen ponin kanssa hikoilevaa ratsastajaa.
Tallityöntekijämme Ida oli kehittynyt Linkin kanssa jo huomattavasti, mutta aikaa ei silti ollut löysäilyyn. Vaikka oriin varsinainen kilpailu-ura olikin jo päätöksessään, täytyisi se vielä kerran treenata huippuunsa kouluratsastusjaoksen laatuarvostelua varten. Tuntui huvittavalta viedä sinne Lassin kaltaisia puoliverisiä näyttämään vaativan tason liikkeitä ja sitten toisinaan tällaisia pikku-shetlanninponeja tikuttavine askelineen. Mutta mikäs siinä, Linkki osasi Helpon B:n asiat leikiten ja oli hyvä - omalla tasollaan.

"Tää on vähän jäykkä tänne oikealle", Ida sanoi ratsastaessaan jälleen kerran ohitseni keskihalkaisijalla.
"Siispä tämä harjoitus tekee sille todella hyvää. Otetaan kunnon loppuverkka tänään ja voit pitää sillä vaikka hetken aikaa sitä lihaksia lämmittävää loimea valmennuksen jälkeen. Tänäänkin näyttää olevan tällainen kolea keli."
Pohkeenväistöharjoituksista siirryimme työstämään oriin laukkaa. Linkillä olikin oikein harvinaisen pyörivä laukka poniksi, kun se vain jaksoi keskittyä siihen kaahottamisen sijaan. Käskin Idan ottaa alkuun paljon siirtymisiä harjoitusravista laukkaan ja takaisin raviin. Otimme myös muutaman vastalaukkaharjoituksen loivalla kiemurauralla. Vastalaukat olivat ponille hieman hankalia, mutta Ida osasi tukea sitä juuri sopivissa paikoissa, jotta koko kiemuraura onnistui ilman, että laukka vaihtui.

"Eiköhän se ala riittää, ota vaan kevyttä ravia sitten uralla. Tee paljon ympyröitä ja voltteja, ja kehu sitä aina kun se myötää."
Hetken päästä kun Linkki näytti hyvältä ja rennolta, pyysin ratsukon käyntiin. Ohjasin Idaa vielä loppukäynneilläkin ratsastamaan ponia kunnolla eteen ja alas, jotta se venyttäisi selkälihaksiaan.

Olin kasannut Jukolan mameesiin jumppasarjan pienen kouluponin päänmenoksi. Linkki ja Jukolan tallityttö Ida ovat ennestään tuttu pari, joten huomasin jo verryttelyjen aikana, ettei shettiksen luonteenpiirteistä tarvitse valmennuksen aikana huolehtia - ori taipui hyvin Idan tahtoon ja kuunteli tarkkaavaisena apuja. Levittelin maapuomeja pienen ponin askelille sopivin välein samalla kun Ida ravaili voltteja ja ympyröitä. Puomeja ratsukko meni niin ravissa kuin laukassakin, kunnes siirryttiin jumppasarjan ääreen, missä ensimmäiset neljä olivat vielä maapuomeina tiukin välein ja sitten vähän matkan päässä pieni ristikko. Linkki hyppelehti innokkaana puomien yli ja ristikostakin, ja nostin puomit kavaleteiksi ja ristikon pystyksi, jolla ei paljoa korkeutta vielä ollut. Ponilla oli tänään innokas päivä, ja Ida sai jarrutella sitä hieman. Pian esteet kohosivat 40 sentin pystyiksi, ja viimeisen esteen eteen ja taakse lisäsin pituutta maapuomilla. Poni meni esteet hyvin ja Idakin oli tyytyväinen oriin. Kasasin sivunmalle maneesiin pari pystyä kaarevalle uralle, jotka olisi tarkoitus hypätä ympyrällä. Ympyrä esteineen mentiin ravilla ja laukalla molempiin suuntiin. Huomasin, että ponille toinen laukka oli vaikeampi ja kulki jäykemmin, joten työstimme sitä puolta useamman kerran. Loppuverkassa poni oli yhä virkeällä tuulella, täynnä shettismäistä sisua ja voimaa!

Sää oli varsin ankea, kolea ja harmaa kun saavuin Jukolaan pitämään valmennusta Hannelle ja Linkille. Koska ilmassa oli sateen uhkaa, päätimme mennä tyhjillään olevaan maneesiin, jotta emme ainakaan kastuisi, jos alkaisikin sataa.

Hannen verrytellessä ratsuaan katselin ponin itsetietoista kulkua ja selostin samalla, mitä tekisimme tänään. Olin päättänyt, että harjoittelemme vähän väistöjä sekä keskiravia. Hanne lämmitteli ensin poninsa itsenäisesti tehden paljon ympyröitä ja taivutellen ratsuaan molempiin suuntiin. Linkki vaikutti varsin reippaalta ja meneväiseltä.

Pian käskin kerätä ohjat käteen. Ensin tehtiin vähän käynti-ravi-siirtymisiä, jotta saataisiin poni kunnolla kuulolle. Se näytti menevän halukkaasti eteenpäin, mutta pidätteisiin sitä vastoin reagoi vähän nihkeämmin. Käskin Hannea ottaa muutaman kerran vähän napakammin kiinni, jotta poni tosiaan ymmärtäisi, että siltä tosiaankin vaaditaan jotain.

Kun siirtymiset alkoivat sujua hallitusti, siirryttiin seuraavaksi treenaamaan väistöjä käynnissä. Linkki oli vähän eri mieltä asiasta, se olisi mitä ilmeisimmin mennyt mieluummin vain suoraa eteenpäin - ja lujaa. Aluksi nähtiin sellaista kiemurtelua, että ehdin jo miettiä, onko poni sittenkään ihan sen tasoinen kuin minulle väitettiin. Parin "keskustelutuokion" jälkeen Linkki kuitenkin tajusi, että ratsastajansa on nyt tosissaan ja alkoi jo tarjotakin jotakin väistön tapaista.

Oikealle väistäessä Linkki tuppasi taipumaan vähän liikaakin, jolloin muistutin Hannea pitämään ulko-ohjan tuen riittävän napakkana, jotta kaula ei kääntyisi liikaa. Tässä vaiheessa poni näytti vihdoin antavat periksi, se hakeutui itse kuolaimelle ja alkoi tosissaan kuunnella ratsastajaansa. Enää se ei yrittänyt koko aikaa testailla, vaan teki mitä pyydettiinkin. Nyt aloin minäkin jo nähdä vihdoin niitä puhtaita, siistejä väistöjä, jotka ponin pitikin hallita.

Pienen lepotauon jälkeen otettiin laukkatyöskentelyt. Ensimmäisissä laukoissa Linkki kuumui ja pyrki taas kaahottamaan. Koska ori intoili ihan liikaa ja juoksi vain pää ylhäällä pystymättä yhtään keskittymään, päätin ottaa ratsukon keskiympyrälle. Annoimme orin laukata hyvän aikaa ja pikku hiljaa aloimme vaatia siltä lyhyempää laukkaa. Kun suurin alkulaukkojen huuma oli mennyt ohi ja Linkki laukkasi vihdoin hallittua, rauhallista laukkaa niskastaan myödäten (sen mitä pystyi), annoin ratsukon mennä taas koko uralle.

Loppuaika käytettiinkin sitten keskiravin treenaamiseen. Se sujui todella hyvin, sillä suurimmat menohalunsa ori oli saanut purettua laukkaympyrällä ja nyt se jaksoi paremmin keskittyä työskentelyyn juoksemisen ja pelleilyn sijaan. Pari kertaa näin väläyksiä melkein lisätystä ravista, kun Linkki lonksutteli menemään pitkin, liidokkain askelin. Ori selvästi tykkäsi tästä harjoituksesta, ainakin mitä sen itsetyytyväisestä ilmeestä ja pörhäkästä olomuodosta saattoi päätellä. Pakko se oli myöntää, että vaikka en mikään shettisihminen olekaan, niin olihan se aika hieno.

Istuskelin maneesin katsomossa ja odotin seuraavaksi valmennukseen saapuvaa ratsukkoa. Vuorossa olisi Hanne ja hänen shetlanninponiorinsa Linkki. Kun ratsukko asteli maneesiin tajusin mitä Hanne tarkoitti mainitessaan ponin suuresta egosta. Ori oli komea ja lihaksikas ja huomasin heti että rima olisi tänään korkealla. Käytiin alkuun läpi hieman ponin tasoa ja luonnetta niin että osaisin opettaa heitä oikealla tavalla.

Aloitimme alkuverryttelyjen jälkeen puomi-kavaletti-puomi harjoituksella. Linkki kiirehti aluksi tehtävälle ja meni sekaisin askeleistaan. Neuvoin Hannea tekemään puolipidätteen ennen puomia ja puomin jälkeen. Toisella kerralla Hanne ei päässyt vielä kunnolla mukaan, mutta poni oli silti jo hieman rauhallisempi. Annoin saman ohjeen uudelleen ja muutaman yrityksen jälkeen Linkki oli rento ja tuli kavaletille nätisti.

Seuraavaan ratatehtävään tarvittiin hyvää ohjauskykyä. Ensin oli puomi keskihalkaisijalla, puomin jälkeen kaarrettiin vasemmalle ja hypättiin kavaletti. Kavaletin jälkeen tuli pysähdys ja siitä laukannosto. Pitkällä sivulla oli vielä ristikko, joka hypättiin. Tämän jälkeen käännettiin taas puomille ja jatkettiin harjoitusta niin kauan kuin homma luisti. Hanne unohti aluksi pysähdyksen, mutta muuten Linkki oli motivoitunut ja jaksoi tehdä tehtävää tarkasti.

Vaihdoimme harjoitusta ja kasasin ratsukon hieman kävellessä pitkälle sivulle kolme estettä. Ensin kaksi 40cm pystyä ja okseri joka oli myös 40cm korkea. Pitkän sivun keskeltä nostettiin laukka ja laukattiin hyvin kulma. Ohjaus keskelle estettä ja hyppy. Esteet olivat lähekkäin joten se oli oikeastaan sarja. Aluksi Linkki rymisti kamalaa epäpuhdasta laukkaa kohti sarjan ensimmäistä osaa. Hyppy oli melko huono ja niin olivat seuraavatkin. Viimeiselle esteelle Linkki teki niin sanotun "hissihypyn", eli poni tuli lähelle estettä ja hyppäsi korkean, mutta lyhyen hypyn. Toisella kerralla kehotin Hannea pidättämään hieman ja istumaan syvälle satulaan. Ratsukko tuli taas kohti estettä ja Hanne muisti kehotukseni. Kuin taikaiskusta Linkki ylittikin sarjan virheettömästi. Hannen kehua ponia, niin hyvin se oli vihdoin suoriutunut.

Viimeiseksi harjoitukseksi olin ottanut yksittäisen esteen, jota korotettiin aina ponin mukaan. Este oli aluksi 20cm ja Linkki vetäisi esteen yli kuin vettä vaan. Nostin kymmen senttiä ja 30cm este tuntui aivan helpolta Linkille, mutta liiasta innostuksesta johtuen ori kaahasi turhan kovaa esteelle ja puomi kolahti alas. Toisella yrityksellä Hanne muisti taas pidätteet ja esteestä päästiin yli. Poni hyppäsi oikein puhtaasti 50cm asti. 55 cm oli hieman haastavampi, mutta yli meni. Kun este nousi 60 senttiin Linkki alkoi hieman epäröidä hypyissä. Se kielsi esteelle muutaman kerran, mutta lopulta se uskasi hypätäkin. Olin Hannen kanssa samaa mieltä siitä, että tähän olisi hyvä lopettaa.

Henkilökohtaisena palautteena sanoisin, että ponilla on potentiaalia vaikka ja mihin! Sinun pitää vielä muistaa rentoutua ja ratsastaa ponia mahdollisimman rauhallisesti, jotta sekin muistaa olla kaahailematta. Valmennus sujui muuten oikein hienosti. Hyviä jatkoja!

Harjoittelimme melkein koko viikon ajan Linkin ja Lokin kanssa söpöimpiä näyttelyposeerauksia ja vielä edellisiltana pesimme ja puunasimme oripojat juhlakuntoon tämänpäiväisiä näyttelyitä varten. Aamulla suuntasimme hevosrekan nokan kohti Torniota ja siitä aina alemmas Pohjois-Pohjanmaan Takapajulan kylään saakka. Susirajan suomenhevostilalla järjestettiin tallin 5-vuotissynttäreiden kunniaksi leikkimieliset näyttelyt, joissa rakenteen sijaan arvioitiin ensisijaisesti hevosen ulkonäköä, kuten harjan tuuheutta ja suloista ilmettä.

Ida esitti Linkin ja minä Lokin. Ponioriluokan taso oli kova, eikä meidän mielestä niin söpön shettisorin charmi riittänyt tällä kertaa kuin sijalle 16. Eipä se silti mitään, meidän mielestä poni on silti söpöintä ikinä - ja etenkin sen itsensä mielestä!

Kuka on paras poni?? No meidän Linkki!

Omistajattaren korviin astu ulottuva hymy on paistanut hänen kasvoillaan jo koko illan, eikä suotta. Linkki palkittiin emänsä kavionjäljissä tänään yleislaatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla. Lisäksi poni oli AP2, eli se sai tilaisuuden toiseksi parhaat kokonaispisteet, sekä parhaat kilpailupisteet. Nyt voidaan hyvillä mielin suunnata kohti KRJ:n laatuarvostelua, josta pitäisi tämän jälkeen päästä heittämällä läpi.

Tehtävänanto: Tarina hevosen näkökulmasta. Aloita tarina sanoilla "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun..". Tarinan ei tarvitse liittyä kilpailupäivään.

Pientä poniakin kiukuttaa aina välillä...

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun heinämäärästä oli taas pihistelty. Kyllä sentään ennen vanhaan ymmärrettiin, että kasvava poni tarvitsee ruokaa. Ei säästelty heinissä ja kauroissa niin kuin nykyaikana. Muka laihdutuskuurin tarpeessa... Mitäs sitten tehdään, kun se pula-aika iskee? Ei, kyllä yltäkylläisyydestä pitää osata nauttia, kun kerran siihen on mahdollisuus! Onhan tämä nyt eräänlaista syrjintää myös. Millä oikeudella ne isot suomenhevoset saavat muka enemmän rehua? Millä oikeudella? Tekeekö pieni koko ponista jotenkin vähempiarvoisemman? Ja taas iskettiin tuollainen säkinpohjallinen kauraa ämpäriin. Eihän tällä pärjää edes iltaan asti nääntymättä. Nääntymättä! Kuulitteko, minä näännyn! Noh, onhan se kesä jo kumminkin tulossa. Sitten saa ponikin elää hevosen elämää ja syödä laidunruohoa minkä kerkeää. Sittempä nähdään kuka on laihdutuskuurilla ja kuka ei...

Tehtävänanto: Verryttelyalueella ratsuasi vastaan tulee komea ori tai kaunis tamma. Millaisen iskulauseen se lohkaisisi, jos osaisi puhua?

Linkillä oli kilpailupäivänä kevättä rinnassa ja tammat mielessä. Hykertelin itsekseni verryttelyalueella kuvitellen kuinka poni flirttailisi alueella lämmitteleville kauniille tammoille.

"Hei beibe mihin sä ravaat? Mä asun toisessa suunnassa!"

Tehtävänanto: Ehdit pohdiskella kisapäivän aikana kevään plussia ja miinuksia hevostelun näkökulmasta. Kerro mietteistäsi.

Linkin +/- kevät:
+ IHANIA tammoja
+ ihoa helliviä mutakylpyjä
+ herkullisia leskenlehtiä tienpientareet pullollaan (jos tyhmä ratsastaja antaa syödä)
+ pääsee eroon paksusta talvikarvasta

- ihmiset ovat naama väärinpäin milloin mistäkin
- lumen alta pilkistävästä ruohosta tulee maha kipeäksi
- joskus mutaa on vaan liikaa...
- takatalvi tulee juuri, kun saat kaikki karvat pudotettua

Minä, Ida ja Linkki ihmettelimme edellisen ratsukon menoa kentän vierellä. Koko homma oli meille ihan uutta. Näin netissä ilmoituksen näistä kilpailuista, ja maanittelin oppisopimustyttöämme Idaa lähtemään kokeilemaan lajia. Tyttö suostui ilomielin, kuten muihinkin hullutuksiini ja istui nyt kirjavan shetlanninponioriin selässä. Ida kun oli pienen kokonsa vuoksi ainoa, joka sitä tällä hetkellä ratsasti.

Yksinkertaisesti lajin ideana oli pujotella puiset tynnyrit oikeassa järjestyksessä niin lujaa kuin mahdollista. Kyselin Idan ja Linkin vuoron tullessa, tiesikö tämä nyt varmasti mitä piti tehdä. Tyttö nyökkäsi huolettomasti ja ratsasti innokkaasti tikuttavan ponin kanssa kentälle. Lähtömerkin jälkeen Ida kannusti ponin samantien laukkaan ja he lähestyivät kohti ensimmäistä tynnyriä. Linkki pujotteli ketterästi ja Ida näytti säilyttävän hyvin tasapainonsa pienen oriin selässä. Ratsukon menoa katsoessani tajusin pian, että se muistutti paljon valjakkokilpailujen pujotteluosuuksia. Ja niissähän Linkki oli varsin hyvä!

Suorituksen jälkeen Ida lähti loppuverryttelemään Linkkiä läheiselle pellolle, jossa oli muitakin ratsukoita. Minä hain puolestani valmiiksi conneamaraori Ronin, jonka olin myös ilmoittanut kisaan. Ida ratsastaisi itse suorituksen myös Ronin kanssa, mutta lupasin alkuverrytellä sen hänelle. Pääsisin toki itsekin nauttiman tynnyrijuoksusta suomenhevosori Leon kanssa, joka olisi vasta viimeisen luokan lähtölistan häntäpäässä. Ida ja Linkki sijoittuivat ensimmäisessä luokassa toisiksi ja saivat palkinnoksi hienon pokaalin ja ruusukkeen. Vaihdoimme poneja lennossa, sillä Ida olisi seuraavan luokan alkupäässä. Talutin Linkin jo kuljetusautoon ja annoin sille pari hyvin ansaittua porkkanaa.

Ida ja Roni olivat juuri lähteneet matkaan saapuessani taas kentän laidalle. Connemaranponi ei ollut yhtä ketterä kuin valjakkoshettiksemme ja aikaa meni huomattavasti enemmän, vaikka toisaalta rataakin oli pidennetty. Ratsukko meni myös vahingossa viimeisen tynnyrin ohi, kun Roni ei ollut valmistautunut ihan niin tiukkaan käännökseen. Ida vaikutti suorituksen jälkeen vähän pettyneeltä, mutta lohdutin häntä muistuttamalla Linkin kanssa tehdystä upeasta radasta. Tyttö lähti jälleen pellolle jälkiverryttelemään Ronia ja minä puolestani kävin hakemassa autosta valmiiksi varustetun Leon.

Hevosluokassa oli monta kovaa vastusta, kuten appaloosa Comin' In Coyotes, joka pujotteli tynnyreitä sulavasti kuin gebardi ja hirveällä vauhdilla. Valjakkokokemuksesta oli selvästi kyllä hyötyä tässä lajissa, sillä ei Leokaan hullumin suorittanut. Vauhtia siltä ei löytynyt ihan niin paljon kuin kevytrakenteisimmilta hevosilta, mutta tarkasti se pyörähti jokain tynnyrin ympäri kuin kolikon päällä. Neljänsiksi me lopulta sitten sijoituimme, eikä harmittanut ollenkaan, vaikka emme varsinaisille sijoille päässeetkään. Saatiinpa me lohdutuspalkinnoksi vielä yllätyspussikin, josta paljastui nameja Leolle ja Ronille, jotka muuten jäivät ilman palkintoa. Tynnyrijuoksukisa osoittautui hurjan hauskaksi ja turha vakavamielisyys jäi tässä hommassa kyllä taka-alalle!

Tehtävänanto: Halloweenin kunniaksi maratonosuuden rata on koristeltu teeman mukaisesti. Miten kurpitsalyhdyt, kummitukset ja muut pelottavat koristeet vaikuttavat hevosesi mielentilaan ja suoritukseenne? Mitä vaikeuksia kohtasitte ja miten selvisitte niistä? Kirjoita tapahtumista yhtenäinen tarina.

En tiedä mikä minuun iski, mutta otin riskin tämän kuun cupissa ja osallistuin Linkin kanssa erikoisluokkaan. Luokan eri osuudet oli koristeltu mitä erikoisemmilla halloween -elementeillä ja esimerkiksi tarkkuuskokeen kartioiden päällä olevat pallot oli korvattu minikokoisilla kurpitsoilla. Groominani toiminut tallityöntekijä Meri oli oikeilla jäljillä todetessaan ennen ensimmäistä osakoetta, että tästä tulisi jotain hyvin mielenkiintoista. Vuoromme tultua ohjastin Linkin koulukoekentälle ja aloitimme suorituksen. Kentän kulmiin oli ripustettu vaaleita lakanoita ja taustalla soi musiikkia jostakin hyytävästä kauhuelokuvasta. Ihme kyllä ori ei edes vilkaissut liehuvia lakanoita ja vaan tikitti menemään radan läpi. Pysähdyksetkin sujuivat lähes täydellisesti, vaikka yleensä vähintään niistä tuli sanomista.

Koulukokeen jälkeen oli vuorossa tarkkuuskoe. Jännitin jo valmiiksi, miten kurpitsoiden kanssa oikein kävisi. Eivät sentään olleet keksineet tehdä niistä pieniä lyhtyjä... Kartioiden lisäksi rataan kuului silta ja vesieste, jonka vesi oli värjätty (toivottavasti) elintarvikevärillä verenpunaiseksi. Linkki vähän mulkoili kurpitsoja, mutta ohjastin sen päättäväisesti kartioiden lävitse, eikä ori ehtinyt niitä sen kummemmin miettimään. Silta ylitettiin melkoisella vauhdilla, ori kun ei oikein pitänyt sitä koristavista jouluvaloista... Suurimmat ongelmat alkoivat kuitenkin vesiesteellä. Linkki teki täydellisen stopin nähdessään epämääräisen punaisen veden ja jäi puhaltamaan silmät suurina esteen eteen. Meri oli vähällä tippua kyydistä äkkipysähdyksessä ja roikkui nyt kaikin voimin kiinni kärryn kaiteessa. Saimme yrittää vielä uudelleen ja menimme kuin menimmekin vesiesteestä yli - aivan jäätävän näköisellä tyylillä. Ponin vaaleat jalat olivat aivan punaiset värjätyn veden jäljiltä ja manailin niitä Merille odotellessamme seuraavaa osakoetta.

Kestävyyskoe, eli maraton oli viimeinen osakoe ja Linkin kodalla vaativin. Onneksi rata oli tällä kertaa lyhyt ja uskoin Linkin selviävän siitä. Rata sujuikin päällisin puolin hyvin, vaikka metsään olikin viritelty lakanoita ja muita ponin mielestä jännittäviä asioita. Suurimmat kauhunhetket jäivät siis onneksi tarkkuuskokeeseen, mutta vannoin Merille, että tämä oli viimeinen kerta kun osallistun valjakkokärryn kanssa mihinkään erikoisluokkaan - niin varmaan!

Kirjava poninketale poukkoili riimunnarussa sinne tänne taluttaessani sitä takaisin laitumelle. Kengittäjä oli käynyt juuri vuolemassa kaikkien ponien kaviot ja nyt oli aika kuskata niitä takaisin. Meri käveli edellä vieden Ronia, valkoista connemaraoria, joka käveli kuin herranenkeli naisen vierellä.

"Eikös Linkille putkahtanut taas varsa maailmaan viime kuussa?" Meri huikkasi vilkaisten samalla meidän enemmän tai vähemmän holtitonta menoamme.
"Juu, ehkä maailman suloisin orivarsa, mitä näin kasvattajan lähettämistä kuvista! Vaikka kaikki tämän meidän Fabion varsat on kyllä olleet yhtä ihania" naurahdin.
Linkillä oli tosiaan jo kolme varsaa jälkeläislistassaan, kaksi oria ja yksi tamma. Kenties nappaan joskus Linkistä varsan myös itselleni, jos tarpeeksi hulluksi heittäydyn.

Vaikka isä ei olekaan kovin paljoa vielä valjakossa kilpaillut, odotellaan varsoista kuitenkin hyviä ralliponeja. On Linkki niissä vähissä starteissaan toki näyttänyt jonkin verran osaamistaan, ja kun vaan saisi kammettua rattaat ja ponin vähän useammin autoon, niin eiköhän niitä sijoituksiakin tulisi...

Tehtävänanto: Ylimielinen Ella naapuritallilta tulee kisapaikalla sinua vastaan oman kiiltävän hienon puoliverisensä kanssa, kun hevosesi päättää pistää pienen taistelun kanssasi pystyyn. Tietenkään nenä pystyssä kulkeva Ella ei osaa pitää suutaan tilanteessa kiinni, mikä onkaan hänen lyhyt kommenttinsa teidän toimintaanne?

Estekilpailut pikkuponin kanssa sujuivat tänään kuin tanssi! Tallityöntekijämme Ida ja Linkki sijoittuivat hienosti toisiksi jääden vain heitä nopeamman welshponin ja tämän ratsastajan varjoon. Muuten mukavaa päivää pilaamassa paikalla oli tietenkin naapuritallin snobiteinityttö sävy sävyyn olevissa merkkivaatteissaan isin ostaman peeveen kanssa. Tytöltä tuntui riittävän kommenttia jokaiselle tasapuolisesti ja törmästin häneen melkein joka luokan välissä. Ensimmäisen kerran hänen kävellessään minua ja Idaa vastaan kuulin selkäni takaa jotain tähän suuntaan:

"Sä lähdit sitten kilpailemaan kirjavalla miniaasilla?"

Tehtävänanto: Pitkärannassa jouluvalmistelut on jo aloitettu hyvissä ajoin - ensimmäiset koristeet on laitettu jo marraskuun puolivälin tienoilla, kuusi katsottu jo kesäkuussa ja siivous aloitettu vähitellen. Naapurissa nuo tuppaavat aina jättää viime tippaan joulunvieton valmistelut ja sitten kauhealla kiireellä ja tohinalla tulevat meiltä apua kysymään.. Mutta entäs miten teillä? Kuvaile tallinne joulunviettoa - ketä saa kunnian ripustaa koristeet, kuka metsästää kuusen? Aloitetaanko glögin kittaaminen jo lokakuussa tai syödäänkö ensimmäiset piparit vasta aaton aattona?

Kävimme pyörähtämässä Linkin ja suokkiori Unskin kanssa Pitkärannan tilalla pikkujouluissa ja osallistuimme koulukilpailuihin.