Vuornan Bayliss

Valmennus.

Tammikuun ja samalla koko vuoden kolmantena viikonloppuna pakkasimme Jukolasta pienen hevosvalikoiman autoon ja suuntasimme kohti Ahvenanmaata. Upeassa Mandelbackessa järjestettiin kilpailuviikonloppu, jossa lauantaina kilpailtiin kouluratsastuksessa ja sunnuntaina puolestaan esteiden parissa. Moni pitäisi vähän hulluna ajaa Ylitorniosta Ahvenanmaalle yhden kisaviikonlopun takia, mutta olin aina palanut halusta vierailla Mandelbacken upeilla moderneilla tiluksilla ja samalla tutustua netissä ihailemani tallin upeisiin hevosiin - varsinkin oreihin. Jukolassa ei ole syntynyt kasvatteja hetkeen ja varsakuume alkoi jo pikku hiljaa kolkutella. Täällä Lapin suunnilla ei myöskään ollut tällä hetkellä kilpailuja tarjolla ja hevoset oli talven aikana viritelty kisakuntoon, joten päätös pienestä reissusta oli melko selvä.

Tyhjin käsin ei myöskään tarvinnut palata kotiin. Lissu teki hienon suorituksen lauantain Helppo C -luokassa ja voitimme lopulta koko luokan! Suorituksesta tienasimme 120 v€ sekä sinivalkoisen ruusukkeen.

Luulimme osallistuvamme normaaliin poniagilitykilpailuun, mutta tehtävänä olikin perinteisen radan sijasta rakentaa lumiukko - ponin kanssa! Pärjäsimmekin Lissun kanssa yllättävän hyvin ja lopulta tekeleemme valittiinkin päivän parhaaksi 14 pisteellä! Alla pientä kisakertomusta.

Lähdin ponin kanssa lumiukkomittelöön sillä asenteella, että kun tämä kerta oli Hannen mielestä niin hauska idea, niin kokeillaan sitten hänen mielikseen. Tallin omistajatar myhäilikin kauempana kännykkä videokuvausvalmiudessa. Todennäköisesti tavoitteena oli vain ja ainoastaan saada materiaalia tallin pikkujouluihin yhdessä katseltavaksi ja naurettavaksi.

Heti kilvan alkumetreillä ponini kävi mukaan varaamani porkkanapussin kimppuun. Nykäisin Lissun riimunnarusta ja potkaisin jalalla porkkanapussia kauemmaksi. Olisinpa älynnyt ottaa vaikka heinätukon mukaani! Tavoitteenani oli rakentaa ihan tavallinen peruslumikko. Mustia kiviä silmiksi ja suuksi, porkkana nenäksi ja sitä rataa. Jos nyt saisin säilytettyä yhtään porkkanaa tuolta rohmulta ponitammalta. Ponin hallinnan kannalta pulmallisinta rakennusprosessissa olikin porkkanapussin ja ponin pitäminen toisistaan erillään. Lissulla näytti olevan yksi ainoa tavoite, jota kohti se pyrki hyvin päättäväiseksi. Vilkaisin muita osallistujia. Joku oli jo muotoilemassa turpaa hienolle lumiponille karvaisen russponin tönöttäessä vieressä kuin tatti välittämättä ympäröivästä maailmasta. Pahuksen shetlanninponit! Pitikin ottaa porkkanoita, olisi pitänyt rakentaa lumiukon nenä vaikka napeista.

Juuri kun olin saamassa tekeleeni valmiiksi ja kiinnittämässä kaiken kruunuksi porkkanaa ukon nenäksi, Lissu koki tilaisuutensa koittaneen ja jyräsi puoliksi ylitseni ylähuuli pitkällä tipauttaen lumiukko-paralta pään. Pelkkä Hannelta pihistämäni punainen kaulahuivi jäi koristamaan päättömän lumiukon kaulaa ponin rouskutellessa onnellisena saalistaan. Kun Katriina kilkatti kimeästi kulkuskoristetta ja julisti viimeisen kilpaminuutin alkaneeksi, minä sain loistoidean. Keräsin jäljelle jääneet mustat kivet, joita olin onneksi varannut reilusti, ja aloin asetella niitä kaulahuivin sisäpuolelle. Sain viimeisenkin kiven paikoilleen juuri ennen kuin aika loppui. Tästä ei tullutkaan tavallinen lumiukko, vaan päätön ratsumies! Lopputulosta ihaillessani ajattelin että täytyisi varmaan alkaa tehdä luopumisharjoituksia noiden shetlanninponiriiviöiden kanssa. Arjessa pieni rohmuaminen ei ole haitannut, mutta nyt sain kyllä huomata, kuinka paljon mukavampaa olisi jos Lissu olisi osannut odottaa rauhassa porkkanapalkintoa ylitse kävelemiseni sijaan... Noh, toisaalta poninketale tavallaan auttoikin, sillä olihan tämä valmistunut teos nyt rutkasti mielikuvituksellisempi, kuin tavallinen tylsä lumiukko. Katriinan kierrellessä muiden tekeleitä läpi sujautin ukon käteen vielä maasta nappaamani risun raipaksi.

Tehtävänanto: Kirjoita kisapäivänne fiiliksistä hevosen näkökulmasta. Minkälaisia aatoksia sillä on? Jännittäänkö sitä? Onko se keksinyt pääsi menoksi jotain? Onko sillä kunnon voittajafiilis?

No mitä se nyt säätää? Luulin että tässä kohtaa piti laukata voltti? Ai tämä olikin vasta verryttelyä… Okei nyt se haluaa laukkaa, jee! Ai ei vieläkään? No koita nyt jo päättää. Huh, onneksi se yli-innokas pikkuori lähti jo. Ei tuntunut ymmärtävän vihjettä, että minä katselen vain isoja ja komeita orheja, enkä tuollaisia tappijalkaisia rääpäleitä. Hmph. Ai nyt on meidän vuoro. Apua! En muista enää missä kohtaa se laukka piti tehdä! Tarkoittaako tämä nyt sitä, että täytyy luottaa tuon tytön ohjaukseen? Sehän ei ole vielä toistaiseksi koskaan ollut hyvä idea. Kyllä langat pitää pitää aina loppujen lopuksi omissa kavioissa ja antaa sitten ratsastajan luulla tehneensä kaiken ihan itse. Jahas nyt Lissu keskity. Siis harjoitusravia, pysähdys ja muodollisuudet tuomareille. Nyt täytyy venyttää vähän raviaskeleita ja sitten oli voltti. Keskiravia, voltti, harjoitusravia - hitto kun pitää taas pomppia siellä satulassa - kiemuraura… Nyt sitten sitä laukkaa, mutta missä kohtaa? Äh, pitikin sen tytön sekoittaa verryttelyssä. No nyt se pyytää tässä lyhyellä sivulla, pakko vaan luottaa sitten. Ai tähänkö se voltti muka tuli? Tämän kohdan muistan - koko rata leikkaa ja hanaa! Ja sitten paluu keskihalkaisijalle, tahdikas ravi, pysähdys, tack och adjö tuomareille. Hienosti meni - vaikka olihan se nyt päivänselvää kun minä olin radalla! Nyt vaan odottelemaan sitä ruusuketta! Tänään sävyihin sopisi kyllä parhaiten punainen...

Tuomarin kommentti: "Jotenkin tää huvitti mua tai sain tästäkin fiiliksestä silleen kiinni. Ja noi välikommentit oli parhautta! Ilmiselvästi heppa oli upea, mutta ratsastaja ei niinkää!"

Tehtävänanto: Tarinoi tai runoile talviseen tyyliin. Nyt etsitään sitä ihkaoikeaa talvitunnelmaa ja joulun salaisuuksien lumoa! Suorituksen ei tarvitse liittyä kisapäivään

”Ei vielä...” vaikeroin kellon soidessa kuudelta lauantaiaamuna.
”Ida! Nukutko sä vielä? Pitää lähteä laittamaan hevosia autoon!” Hanne huusi keittiöstä.
”Joo! Siis en!” huusin takaisin unenpöpperössä ja sammutin herätyksen.
Selasin äkkiä yön aikana tulleet viestit. Yksi oli Joonalta, viesti oli tullut 00:30. Siinä toivotettiin tsemppiä kisoihin ja iloista aamuheräämistä. Irvistin puhelimelle ja paiskasin sen sängylle. Riisuin yöpaidan ja puin tuolin päältä illalla siihen viikkaamani mustan aluskerraston, valkoiset ratsastushousut, paksut talviratsastussukat ja valkoisen kauluspaidan. Kisatakin ja kypärän olin pakannut erikseen kassiin pukeakseni ne vasta kisapaikalla.

”Koitas pitää kiirettä, tuossa on aamupalaa ja pannussa vielä kahvia. Mä menen jo laittamaan Pullaa ja Loitsua talliin”, Hanne touhusi tapansa mukaan.
”Joo”, vastasin tekopirteästi vaikka oikeasti olisin halunnut näyttää keskaria naisen perään.
Närpin liian aikaisen aamupalan naamaani ja hörppäsin pikaisesti kupillisen kahvia. Sitten kiirehdin eteiseen ja puin valkoisten ratsastushousujeni suojaksi mustat toppahousut ja kauluspaidan päälle samaa sarjaa olevan toppatakin. Miska pyöri jaloissani pukiessani kenkiä ja päästinkin sen samalla ovenavauksella pihalle.

Ulkona oli pilvien takia säkkipimeää ja tuuli tuiversi pakkaslunta tieltäni kävellessäni kohti tammapihattoa. Hanne halusi minun ratsastavan tänään nuorta shetlanninponitamma Lissua, jonka isällä olin kilpaillut jonkin verran. Minä kun olin se tallin ainoa ponikokoinen ratsastaja. Hengitin pakkasilmaa niin syvään, että se pisteli keuhkoihin. Silti tunsin saavani raikkaasta ulkoilmasta hieman uutta energiaa.
”Lissuu!” huutelin räpsäistessäni valot pihattoon.
Ulkotarhassa ei ollut ketään, joten tarvoin matalassa hangessa pihattorakennukselle. Kaksi uteliasta ponin päätä kääntyi tuijottamaan minua ilmestyessäni oviaukkoon. Vuonohevostamma Gaissa oli selvästi maannut hetki sitten pitkin pituuttaan otsatukasta roikkuvista oljista päätellen. Russtamma Ronja puolestaan oli jo jalkeilla ja lepuutteli takajalkaansa lähimpänä oviaukkoa. Vain yksi poneista makasi raatona pehmeällä olkipatjalla kiinnittämättä minuun mitään huomiota, ennen kuin kävelin sen luokse.

”Ylös laiskamato”, patistin ruunikkoa shetlanninponitammaa lempeästi.
Lissu nosti hitaasti päätään, kuin olisi vasta nyt huomannut minut ja kömpi lopulta ähkäisten ylös.
”Tiedän, ei muakaan olisi huvittanut herätä näin aikaisin”, sanoin ponille ymmärtäväisenä ja pujotin riimun sen päähän. ”Jestas mikä karvapallo sä olet, mitähän ne tuumaa meistä kisoissa?”
Astuimme yhtäjalkaa Lissun kanssa ulos pihatosta. Pilvipeite oli rakoillut hieman ja kapea kuunsirppi tarjosi hieman lisävalaistusta kävellessämme tallia kohti. Aamuheräämisen aiheuttama tuska oli jo selvästi hälvennyt.