Huvitutin Voitto

text

Katriina Iso-Pyökkäri oli järjestänyt tallillaan ihania tapahtumia koko joulukuuksi ja tottahan me sellaisen toiminnan vuoksi pyyhimme pölyt hevosrekasta täällä Jukolassakin ja suuntasimme kohti Kapikkalaa. Joulusissa näyttelyissä ei syynätty arvosteltavia läpi rakennetekijöitä silmällä pitäen, joten uskalsimme Merin kanssa viedä pulskistumaan päässeet suomenhevosemme paikan päälle. Hyvin puunatut Voitto ja Loki nappasivatkin molemmat reissusta ruusukkeet! Showshine ja pikkuvirheet peittävä pörröinen talviturkki tekivät selvästi tehtävänsä!

Voitto sijoittui hevosluokassa toiseksi jääden vain jyhkeän shireruunan varjoon. Olin niin ylpeä Jukolan uudesta kermanvärisestä tulokkaasta! Palkinnoksi saimme kiinnittää oriin suitsiin joulunpunaisen ruusukkeen. Tuomari kommentoi Voittoa seuraavasti: "Maaginen väri yhdistyy mielessä talven taikoihin."

Istahdin toimistotuoliini sekalaisen paperipinon taakse ja Inka löysi paikkansa toimiston pöydän kulmalta.
"Noh, mikäs on päivän suunnitelma?" nainen kysyi.
"Jos mä ratsastan alkuun nämä uudet tulokkaat, Pörren ja Voiton, ja sitten sä voisit katsoa vähän Cisseä läpi. Brunonkin kanssa pitäisi ehtiä harjoitella varusteita, mutta voidaan kyllä siirtää se huomiseenkin..." pohdin ääneen.
"Kuulostaa hyvältä. Mennään varmaan maneesissa?" Inka varmisti.
"Joo mielellään. Vaikka ei kenttäkään mitenkään huonossa kunnossa ole, mutta hyödynnetään nyt luksusta kun sellaista kerran on saatavilla", naurahdin.
Inka alkoi kasata käytävälle Pörren ja Voiton varusteita, kun itse lähdin hakemaan oripoikia tarhasta. Vilkaisin kelloa, joka lähenteli yhtä. Todennäköisesti pojat olivat ehtineet jo syödä päiväheinänsä.

Aavistukseni heinien suhteen osui oikeaan, sillä puolilta päivin portinpieleen jakamani päiväheinät olivat kadonneet viimeistä kortta myöten. Puoliveriori Bruno härnäsi Eskoa, joka yritti karistaa parivuotiaan kiusankappaleen kimpustaan välinpitämättömyydellä. Suokkipojat taas möllöttivät keskenään tarhan toisessa nurkassa ja torkkuivat ilmeiseti päiväunia. Huvitutista tullut orikaksikko olivat kuin paita ja peppu, minkä ansiosta ne olikin helppo hakea tarhasta yhtä aikaa. Kutsuin hevosia viheltäen portilta saaden luokseni ainoastaan Eskon, joka toivoi varmasti pääsevänsä luistamaan ikävästä virastaan Brunon lastenvahtina.
"Voi Esko, koita kestää. Ehkä me mietitään vielä tarhajärjestelyjä sitten, jos ette saa suokkipoikien kanssa tuota teiniä ojennukseen", lohdutin suurta tummanruunikkoa hannoverilaista.
Suunnistin portilta kohti Pörreä ja Voittoa, joilla ei näyttänyt olevan aikomustakaan tulla oma-aloitteisesti luokseni. Matkalla huitaisin riimunnarulla ohimennen syliin tunkevaa Brunoa kohti. Varsa oli tosiaan alkanut tulla hiukan röyhkeäksi. Ehkä huominen Inkan koulutussessio saisi nuoren päähän muuta ajateltavaa. Voitto tuijotti minua lähestyessäni orikaksikkoa, mutta Pörre tuntui heräävän päiväunikoomastaan vasta tullessani kohdalle. Liinakko säpsähti ja päästi sitten huvittavan kuuloisen, unenpöpperöisen hörähdyksen. Purskahdin nauramaan ja rapsutin pari askelta luokseni siirtynyttä oria leuan alta.
"Ai sä et vaan huomannut mua niinkö? Muuten olisit heti tullut vastaan", lässytin Pörrelle ja pujotin samalla riimun sen päähän.
Myös Voitto sai ruskean nahkariimunsa päähänsä ja lähdimme kohti tarhan porttia. Bruno väisti kohteliaasti meitä portilla - ilmeisesti suomenhevosoriit olivat näyttäneet sille kuka väistää ja ketä. Oripojat odottivat kiltisti, että sain tarhan portin kiinni. Sitten jatkoimme matkaa tallille. Voitto oli ollut tullessaan melkein mahdoton taluttaa, mutta Pörren kanssa taluttelu on saanut sen rauhoittumaan huomattavasti. Nytkin se käveli rauhassa samaa tahtia Pörren kanssa kiirehtimättä edelleni. Yksin sillä oli yhä silloin tällöin meno päällä, mutta sekin on jo mennyt parempaan suuntaan.

"No tulithan sä, ajattelin, että lähdit hakemaan niitä hevosia naapuripitäjästä asti", Inka vitsaili nojaillen tallikäytävän seinään.
"Sori, jäin vähän ajatuksiini. Laitatko Voiton siihen ekaan karsinaan, niin alan laittaa Pörreä kuntoon?" pahoittelin ja ojensin voikon oriin riimunnarun tummaverikölle naiselle.
Kiinnitin Pörren käytävälle ja nappasin sen karsinan edessä olevasta harjapussista kumisuan, kovan harjan, pehmeän pölyharjan ja kaviokoukun. Pörrökasvaisilla suomenhevosillamme ei ollut tällaisella kelillä loimia, joten aloin suoraan pyöritellä oriin karvaa kumisualla. Inka oli kiinnittänyt Voiton karsinan kaltereihin ja harjaili oriita jo valmiiksi. Voikko ori askarteli riimunnarunsa kanssa, mutta seisoi muuten rauhallisesti Inkan sukiessa sitä. Vaihdoin itse kumisuan kovaan harjaan ja harjasin Pörren jalat pikaisesti. Sitten kävin pölyharjalla vielä läpi koko karvan ja vetelin muutamilla vedoilla vielä oriin pään puhtaaksi. Pörre olisi toivonut minun rapsuttavan sen otsaa enemmänkin harjalla, mutta pahoitellen totesin sille meillä olevan hieman kiire. Putsasin vielä oriin kaviot ja asettelin sille samalla jännesuojat etusiin. Vielä satula selkään ja suitset päähän, niin olimme valmiita. Inka oli onneksi lämmittänyt Pörren kuolaimet valmiiksi.
"Hanne, mitäs jäi?" nainen pysäytti minut irrottaessani Pörreä käytävältä.
"Ainiin kypärä, hups!" sanoin nolona ja kipaisin vielä äkkiä ruskean kypäräni toimistosta.

"Multa loppuu kunto sun kanssas", valitin leikilläni satuloidessani Voittoa seuraavalle tunnille.
"Pulinat pois, tekee vaan hyvää sulle", Inka totesi loimittaen samalla Pörreä edellisen tunnin jäljiltä.
Talutin odottelusta piristyneen Voiton maneesiin ja taistelin hetken selkäännousun kanssa, kunnes Inka tuli armollisesti pitämään oria paikoillaan.
"Voitto pliis, mä oon jo ratsastanut yhden tunnin. Älä kiikuta mua pahasti, jooko?" puhelin oriille kiristäessäni satulavyötä.
Voitto vähät välitti, vaan lähti heti kiitämään uralle saatuani itseni jotenkuten pystyyn satulassa.
"No sillähän on hyvä energia heti alkuun, suunnataan se vaan oikein", Inka sanoi ja alkoi luetella ohjeita.
Voitto liikkui reippaasti, mutta painoi kovasti kädelle, mikä teki liikkeestä lähinnä eteen päin jyräämistä. Inkan ohjeiden mukaan yritin rauhoittaa menoa istunnalla ja toisaalta myös ryhdistää oria istumalla itse hyvässä ryhdissä. Voitto alkoi ratsastuksen edetessä antaa hieman periksi, mutta mitenkään hyväksi sitä ei voinut vielä valmennuksen lopussakaan sanoa.
“Äh, Pörre on niin paljon kivempi. Olisi pitänyt ratsastaa Voitto ensin ja sitten nauttia menosta Pörren kyydissä”, valittelin ratsastaessani yhä virtaa täynnä olevan voikon oriin kaartoon. “Ei pitäisi ikinä tehdä ostoksia värin perusteella.”
“No äläs nyt vielä heitä hanskoja tiskiin. On sulla haastavampiakin hevosia ollut. Ja Voitollahan on jo pitkä kisaura takanaan, joten ei teidän tarvi enää niin hammasta purren treenaillakaan. Käyt sen kanssa jossain pikkukisoissa ja keskityt siitoskäyttöön”, Inka lohdutti.
“Ehkä mä alan vaan tulla vanhaksi. Haluaisin vaan humputella metsässä kivan karvaisen suomenhevosruunan kanssa”, haaveilin huokaisten. “Mutta mulla on talli täynnä oreja ja tammoja.”