Jukolan Pikkulokki

21.08.2016, estevalmennus valmentajana Siguri

Loki saapui valmennukseen todella energisen oloisena topakkana orina, jota todella sai pidättää alkuverryttelyjen ajan. Lähdimme työskentelemään ensin hetken aikaa sileällä, jotta saisimme Lokin varmasti kulkemaan ratsastajan avuilla. Teimme siirtymisiä ja kiemuroita, kunnes ori lopulta rauhoittui kuulolle.

Lähdimme lämmittelemään hyppyjä pienellä jumppasarjalla, joka koostui viidestä matalasta ristikosta. Jäin seuraamaan vierestä ratsukon työskentelyä, ja huomasin nopeasti, että Lokilla oli todella hyvä kyky hahmottaa askeleet ennen esteitä. Annoin ratsukon työskennellä kunnolla jumppasarjalla samalla kun kokosin maneesiin esterataa. Rata koostui vajaan metrin korkuisista pystyesteistä ja kahden esteen sarjoista, joista osa oli hieman vaikeassa kulmassa. Esittelin radan myös ratsastajalle ja pyysin heitä siirtymään sille heti kun he olisivat valmiita.

Ratsukko lähti hyvin reippaasti kohti esteradan ensimmäistä estettä, ja se ylittyi erittäin mallikkaasti. Ratsastajan täytyi tehdä hieman pidätteitä pitkin rataa, mutta kaikin puolin Loki näytti todella reippaalta ja motivoituneelta estehevoselta, joka hyppäsi hyvällä ilmavaralla jokaisen puomin yli. Kieltäytymisistä ei ollut tietoakaan, sillä ori kulki korvat pystyssä eteenpäin eikä se välittänyt edes ratsastajan pienistä virheistä.

Työskentelimme esteradan parissa lähes koko pitkän valmennuksen, kunnes pyysin ratsastajaa siirtymään hiljalleen tekemään loppuverryttelyjä. Loki oli pysynyt kylmähermoisena radalla, eivätkä vinot lähestymisetkään saaneet sitä harkitsemaan pysähtymistä. Yhtään puomia ei tarvittu nostaa koko tunnin aikana, mistä kehuin ratsukkoa kovasti. Kaikin puolin heidän ratsastuksensa oli ollut loistavan motivoitunutta ja yhteistyökykyistä. Loppuverryttelyjen jälkeen kiitin ratsastajaa vielä valmennuksesta ja jäin siivoamaan maneesiin esteitä, kun ratsukko lähti takaisin kohti tallia.

19.08.2016, estevalmennus, valmentajana Heidi H

Valmennuspäivä oli jo alkanut onnistuneesti koulutunnilla Venla-tamman kanssa ja nyt eteeni asteli verytelty suomenpienhevosori Loki. Vuorossa olisi estevalmennus ja aloitin kasaamaan päivän tehtäviä samalla kun keskustelin ratsastajan kanssa. Aloitimme maapuomeilla ja kavaleteilla. Olin tehnyt tarkoituksella aavistuksen lyhyet välit puomi-kavaletti-puomi -yhdistelmälle, sillä halusin orin nostavan selkänsä ja polkevan takajaloillaan tullessaan sitä ensin ravissa ja sitten laukassa. Loki oli varsin tomeran ja rehdin oloinen pikkumies ja suoriutui lämmittelytehtävistä ongelmitta. Kun pikkupomput saatiin onnistumaan vaihdettiin tehtävä suhteutetulle linjalle, jossa oli kaksi pystyä joissa molemmissa oli edessä ja takana ponnistuspuomit ohjaamassa hyppyä. Idea oli sama kuin kavaleteilla, puomit ohjasivat hyppyä pyöreämmäksi ja estivät hevosta karkaamasta ennen estettä liian pitkäksi ja ponnistamasta liian kaukaa. Loki tuli ensin hyppyjä hieman vahvana ja turhan innokkaalla imulla, mutta kun se hiffasi puomit, meno rauhottui ja ori alkoi käyttämään selkäänsä paremmin. Lopuksi hyppäsimme pientä erikoisesteistä koottua rataa, se hoitui Lokilta rutiininomaisesti, ei turhaa kyttäilyä tai kaahotusta.

16.01.2022, tarinakoulukilpailut Kultasaaren kartanolla

Tehtävänanto: Tässä luokassa tarinaan on tavoitteena sisällyttää niin monta sananlaskua kuin mahdollista! Tarina voi sijoittua aikaan ennen kilpailuja, kilpailupäivään tai kilpailujen jälkeiseen elämään, kunhan kilpailut linkittyvät edes mainitsemisen verran kertomukseen. Arvostelussa pääpaino on siinä, kuinka sulavasti sanonnat istuvat tarinaan mukaan. Ovatko ne irrallisia heittoja tai tungettu väen vängällä peräjälkeen, vai vievätkö ne kertomusta taidokkaasti eteenpäin? Sanonnat lasketaan myös määrällisesti, joten kahden muuten tasavahvuisen tekstin sijoituksen ratkaisee sanontojen lukumäärä. Teksti tulee kirjoittaa suomeksi, mutta puherepliikit saa halutessaan kirjoittaa englanniksi. Tällöin myös englanninkieliset sanonnat hyväksytään mukaan! Muita kieliä ei hyväksytä järjestäjän kielitaidon puutteiden takia. Tarinan pituudelle ei ole erillistä ohjetta eikä pituus ole ratkaiseva tekijä, mutta ymmärrettävästi kovin lyhyeen tekstiin ei montaa sanontaa luontevasti mahdu. Ei hullulla huolta ole eikä ketulta keinot lopu, onnea matkaan!

Ulkona oli pimeää ja kylmä kuin ry…neuvostoliittolaisen helvetissä. Vaikka tallissa oli lämmin, käytävällä seisovan Lokin sieraimista nousi höyryä sen tuijottaessa tallin ovelle korvat hörölle.
“Nii kylymä, et kusi kaarelle jäätyy”, naapurin isäntä Markku sadatteli astuessaan sisälle talliin.
Mies oli luvannut poikkeuksellisesti hoitaa hevosten aamutallin nyt kun olimme Hannen kanssa lähdössä kisareissuun toiselle puolen Suomea. Samppa kun oli aamun töissä ja Idallakin oli tänään vapaapäivä. Markullehan tämä sopi kuin nenä päähän, vähäsanainen eläkeläinen kun sattui olemaan kovin eläinrakas. Onpa hän sanonutkin itsestään joskus, että kerran hevosmies, aina hevosmies.

Lähes heti Markun perästä tallin ovesta pelmahti sisälle Hanne, joka oli juuri saanut parkkeerattua hevosauton valmiiksi tallin edustalle.
“Tässä olis nyt sitten näitä ruokintaohjeita, saathan varmasti hevoset tarhattua? Tänään on niin kuivaa, ettei noita paksukarvaisimpia tarvi loimitella, mutta nämä klipatut tarvii ehdottomasti loimen ja…”, nainen pulputti työntäen ainakin kolmea aanelosta Markku-paran nahkarukkaseen.
“Tiähän on pitkä, ku näläkävuosi!”, isäntä murahti yrittäen oikoa papereita oikein päin. “Kyllä on ennenki osattu nämä hommat…”
“Kertaus on opintojen äiti”, Hanne heläytti iloisesti suunnaten Ritarin karsinalle.
Markkukin lähti jupisten suuntaansa jakamaan aamuheiniä.

Puin Lokille kuljetussuojat ja loimen, ja ennen hevosten lastausta kiikutin sen varusteet hevosauton tavaratilaan. Hannen oriille ostama uusi, hieno koulusatula painoi kuin synti.
“Meri! Veisitkö nää Ritarin ja Patenkin kamat?” Hanne huikkasi paketoidessaan Patea kuljetusvalmiiksi.
Huokaisten suuntasin varustehuoneeseen ja sain taiteiltua sekä Paten että Ritarin satulat ja suitset käsivarsilleni. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Lopulta oli aika lastata hevoset kyytiin. Ritari asteli autoon kuin vanha tekijä, Patekin saatiin hyvin kyytiin, vaikka sillä oli ollut välillä ongelmia lastautumisen kanssa. Loki sen sijaan oli tänään päättänyt olla ilmeisesti lähtemättä. Ohjasin oriin yhä uudelleen auton lastaussillalle, mutta sitä pidemmälle se ei suostunut tulemaan.
“Rauhallisesti… No nyt kehu sitä! Äh, ei saa olla niin hätäinen…”, Hanne ohjeisti vieressä.
“Neuvo hyvä, apu parempi!” puuskahdin ja tyrkkäsin oriin riimunnarun turhautuneena hänelle.
Lopulta Hanne sai kuin saikin oriin talutettua autoon, jonne se jäi muiden seuraan mutustelemaan aamuheiniään.

Sitten ei muuta kuin auto käytiin ja suunta kohti Hankoa, Kultasaaren kartanoa ja huomisia kilpailuja. Kello näyttikin jo kahdeksaa.
“Ehditäänköhän illaksi Hankoon saakka?” pohdiskelin ääneen kääntyessämme Ylitorniosta etelään kulkevalle valtatielle.
“Noh, ei tässä jäniksen selässä olla, mutta kovin pitkiin taukoihinkaan ei ole kyllä varaa. Mutta eiköhän me keritä!” Hanne totesi päättäväisesti.

08.12.2018, joulunäyttelyt Katriinan tallilla

Katriina Iso-Pyökkäri oli järjestänyt tallillaan ihania tapahtumia koko joulukuuksi ja tottahan me sellaisen toiminnan vuoksi pyyhimme pölyt hevosrekasta täällä Jukolassakin ja suuntasimme kohti Kapikkalaa. Joulusissa näyttelyissä ei syynätty arvosteltavia läpi rakennetekijöitä silmällä pitäen, joten uskalsimme Merin kanssa viedä pulskistumaan päässeet suomenhevosemme paikan päälle. Hyvin puunatut Voitto ja Loki nappasivatkin molemmat reissusta ruusukkeet! Showshine ja pikkuvirheet peittävä pörröinen talviturkki tekivät selvästi tehtävänsä!

Loki sijoittui poniluokassa kolmanneksi jääden vain suloisen vuonohevosruunan ja kauniin lumiponin varjoon. Ei lainkaan huono sijoitus, vaikka Merin mielestä ori olisi tietysti ansainnut ykköspalkinnon. Palkinnoksi saimme kiinnittää oriin suitsiin joulunpunaisen ruusukkeen. Tuomari kommentoi oria seuraavasti: "Pieni punarautias muistutti sympaattista tallitonttua."

31.03.2018, näyttelyissä Susirajassa

Harjoittelimme melkein koko viikon ajan Linkin ja Lokin kanssa söpöimpiä näyttelyposeerauksia ja vielä edellisiltana pesimme ja puunasimme oripojat juhlakuntoon tämänpäiväisiä näyttelyitä varten. Aamulla suuntasimme hevosrekan nokan kohti Torniota ja siitä aina alemmas Pohjois-Pohjanmaan Takapajulan kylään saakka. Susirajan suomenhevostilalla järjestettiin tallin 5-vuotissynttäreiden kunniaksi leikkimieliset näyttelyt, joissa rakenteen sijaan arvioitiin ensisijaisesti hevosen ulkonäköä, kuten harjan tuuheutta ja suloista ilmettä.

Ida esitti Linkin ja minä Lokin. Suomenpienhevosori pääsikin oikein BIS-kehään saakka ja sijoittui lopulta kuudenneksi. Tuomarit kehuivat pikkuoriin ulkonäköä ja ori sai kaksi kunniamainintaakin: Kansikuvapoika ja Lähes lastenlaulusta.

01.08.2016, tarinaestekilpailut Toivion ratsutilalla

Tehtävänanto: Kerro kilpailusuorituksestasi katsomossa istuvan lapsen näkökulmasta. Oliko katsoja kenties pikkuvanha ratsastajanalku, perheen väkisin mukaan raahattu poika vai suloinen tähtisilmä, jonka mielestä hevosesi näytti aivan yksisarviselta?

Ratsastin käyntiä kentän päädyssä odottaen kilpailuvuoroani. Sivumennen korviini sattui tämä ilmeisesti minua ja ratsuani koskeva sympaattinen keskustelu äidin ja tyttären välillä:

”Äiti kato! Söpö poni!”
”Se on suomenhevonen, kulta.”
”Miks se sitten on noin pieni?”
”No niitä on semmoisia erityyppisiä, katsotaas nyt tätä suoritusta.”
”Äiti, mitkä ne tyypit sitten on?”
”…”
”Äiti!”
”No ne on pienhevonen, työhevonen, ratsu- ja ravihevonen.”
”Onko toi sitten pienhevonen, kun se on noin pieni?”
”On.”
”Toi on poikahevonen. Petekin on poika, mutta se on vielä pienempi ja eri värinen.”
”…”
”Äiti, voidaanko ostaa Pete?”
”EI!”

03.03.2016, kisapäivän tunnelmia

Odotellessani ensimmäisten luokkien päättymistä harjasin oman ratsuni, Lokin, jonka kanssa olisimme vasta kahdessa viimeisessä luokassa. Ajattelin päivästä tulevan kiireisen, mutta oikeastaan suurin kiire olikin nyt Idalla, joka joutui venkslaamaan kahden ponin välillä kahdessa peräkkäisessä luokassa.

Ida oli pärjännyt hienosti ponien kanssa ensimmäisessä 50 senttisessä luokassa, mutta toisessa sekä ponien, että ratsastajan väsymys alkoi jo näkyä. 60 sentin luokassa Linkki teki puhtaan radan, mutta jäi juuri ja juuri sijoilta hitaan ajan vuoksi. Rulla taas keräsi kahdeksan virhepistettä tiputtaessaan kahdesti. Ida oli hieman maassa, mutta vakuutin hänelle, että oli minun mokani, kun ilmoitin ponit tuplana kisoihin. Ida oli joka tapauksessa pärjännyt erittäin hyvin. Nyt yhden luokan ajan minulla ei ollut mitään tekemistä, joten menin päästämään Merin tauolle kuuluttajan hommista. Luokkien välissä autoin myös tyttöjä buffetin kanssa, jotta Idakin saisi vähän hengähtää.

Lopulta oli viimeisten luokkien aika. Valmistauduin Lokin kanssa verryttelykentällä ja hyppäsin 80 senttistä pystyä verryttelyksi. Hyppäisimme ensin 90 senttisen radan ja viimeisessä luokassa metriä. Lokilla oli vauhti päällä ja se imi harjoituspystylle melkoisella tarmolla. Saa nähdä muistaako se säilyttää tarkkuutensa radalla vauhtisokeuksissaan.
"...Hannele Taivalvaara ja Jukolan Pikkulokki valmistautuu", Meri kuulutti ja tiesin siirtyä maneesiin.
Annoin Lokin kävellä pientä ympyrää maneesin päähän rajatulla alueella ja tarkkailin meitä edeltävää ratsukkoa. Punarautias suomehevostamma ratsastajineen tekivät hyvän, puhtaan suorituksen. Sitten oli meidän vuoro. Ori lähti kuin tykin suusta ja harppoi esteet kohtuuttoman nopeasti. Viimeisellä esteellä kuulin kolahduksen ja Merin kuuluttaessa virhepisteistä tajusin mitä oli tapahtunut. Saimme todella hyvän ajan, mutta pudotus pilasi mahdollisuutemme sijoituksiin tässä luokassa. Seuraavalla kerralla ei sujunut sen paremmin. Tällä kertaa ori otti vähän rauhallisemmin ja alkurata sujuikin aika hyvin, kunnes taas kuulin viimeisellä esteellä sen kohtalokkaan äänen. Ei voi olla totta!

Noh, tänään ei ainakaan sijoituttu, saa nähdä mitä huominen toi tullessaan. Onneksi ponit ja Ida pärjäsivät hieman paremmin ja säilyttivät Jukolan hevosten maineen - heh, ei vaiskaan.

01.05.2014

Ensimmäinen toukokuuta meidän vappupalloa muistuttava suomenhevostammamme Heini pyöräytti maailmaan kolmannen varsansa. Kaikista odotuksista huolimatta varsa jäi kovin pieneksi, vaikka isän suvusta löytyy jos jonkinlaista jättihevosta. Koko ei kuitenkaan pikkuisen orivarsan menoa haitannut, vaan se kirmasi jo seuraavana päivänä emänsä ympärillä tarhassa. Jukolan Pikkulokiksi nimetty varsa oli myös alusta asti todella ihmisläheinen ja halusi tehdä kaikkien kanssa tuttavuutta. Heini tosin ei tästä oikein innostunut, vaan pisti vauvan heti ruotuun, jos se oli sen mielestä liikaa läheisyydessämme.