Suorastaan säteilin kiivetessäni Tumpun selkään Simoran kentällä. Viime kerrasta olikin jo vierähtänyt aikaa - peräti kaksi vuotta! Kuinka olinkaan kaivannut Odelien valmennuksia. Tumppukin tuntui jotenkin vaistoavan, että nyt oltiin kotona ja voitiin taas vihdoin rentoutua. Rentoutta alkoi tosin olla jo vähän liikaakin, kun Odelie joutui kolmannen kerran pyytämään meilta reippaampaa käyntiä.
"Tää on jotenkin tosi tahmea, varmaan tää helle..." yritin epätoivoisesti sepittää tekosyitä vedoten uskomattoman lämpimään kevätpäivään, mutta Odelie pysyi tiukkana.
Lopulta ori löysi jostain vähän energiaa ja pääsimme työskentelemään edes vähän paremmin asetusten ja taivutusten kanssa.

Onneksi pääsimme pian siirtymään raviin ja Tumppukin heräsi viimein horroksestaan. Tosin henkilökohtaisesti olin aloittanut mieluusti kevyessä ravissa. Miten tämä kunto olikaan päässyt näin rapistumaan? Varmasti oriin sairaslomalla oli ainakin asian kanssa tekemistä...
"Hanne vatsalihakset käyttöön! Jousta lantiosta, nythän sä hypit siellä kuin perunasäkki", Odelie komensi ja hampaitani kiristellen pakotin liikaa lomailleet vatsalihakseni töihin.
Onneksi volttien ja asetusten välissä sai hieman hengähtää kevyessä ravissa, muuten olisin varmaan pyörtynyt jossain välissä.

Juuri kun vauhtia alkoi olla melkein liikaa, Odelie pyysi meidät vuorotellen keskiympyrälle hiomaan siirtymisiä. Kiitos käynti-ravisiirtymien, Tumpun ylimääräinen energia kanavoitui juuri sinne minne kuuluikin - työskentelyyn. Käynti vaihdettiin jossain kohtaa laukkaan ja homma alkoi sujua melko hyvin. Luojan kiitos oriin laukka on mitä miellyttävin istua. Tumppu toimi tässä vaiheessa erinomaisesti, mutta ratsastajalla oli hieman vaikeuksia pysyä mukana, kun siirryttiin laukasta takaisin harjoitusraviin. Ja mitä kauemmin siirtymää hiottiin, sen vaikeammaksi se kävi, kun kunto alkoi loppua. Täytyy varmaankin lisätä se kuntosali taas ihan oikeasti vapaa-ajan ohjelmistoon.

Viimeiseksi tehtiin vielä laukannostoja uralla. Sain pidettyä itseni aika hyvin kasassa, mutta yllätyksekseni Tumppu alkoi jo vähän väsyä.
"Ottakaa vaan jo Hanne ja Tumppu loppuverkkoja", Odelie lopulta sanoikin päästäessään meidät tehtävältä. "Se alkaa näyttää jo oikeasti aika väsyneeltä."
Niin se vain oli, että oriin kunto oli ei vieläkään ollut entisensä, vaikka sitä olikin työstetty jo vajaan parin kuukauden ajan.

Loppuverkkojen jälkeen tehtiin tilaa seuraavalle ryhmälle ja lähdettiin vielä tutulle maastopolulle loppukäynneille. Nostalgisoin tuttuja maisemia ja ehdin kaikessa huumassa jo unohtaa väsähtäneet vatsalihakseni. Hikinen Tumppu puhalteli vielä jonkin verran ja rapsutin sen säkää hajamielisesti. Kyllä oli ihanaa olla taas täällä.

Oman hevosen omistamisessa on aina se pieni houkutus antaa paheelle periksi, sen paheen nimi on pienoinen laiskuus. Tumpusta on kehittynyt kaunis, tasapainoinen ja upea ratsu, eikä sen korvien välissä ollut alusta lähtien mitään ongelmaa, se ongelma taisi olla ratsastajan korvien välissä. Sieltä se hienoinen laiskuus heijastui Tumpun työskentelyyn, vaikka ratsu olisi halunnut päästä kunnon hommiin ja niin pääsi, kun sinua Hanne vähän heräteltiin. Muutaman vuoden kehitys, josta olin jäänyt paitsi näytti huikealta. Tumpusta oli kuoriutunut timantti, kun se askelsi kauniisti ja löyti vähän vauhtia itseensä, en voinut enempää hevoselta pyytää. Sinulta tuntui muutamaan otteeseen kunto hieman antavan periksi. Kovapäisellä asenteella sait itsesi pidettyä kasassa, kunhan kiinnität huomiota jatkossa siihen, että pohkeet pysyvät rennosti kiinni siitä hevosessa, ei tarvitse niin paikallaan pysyä, että me muututaan marmoripatsaiksi. Käyntityöskentelyssä oli aavistus jäykkyyttä varsinkin vasempaan, sen voi pitkälti laittaa Tumpun sairasloman piikkiin. Muuten käynnissä tahti pysyi hyvänä ja jaksoit ylläpitää istuntaasi hienosti. Ravi on aina aavistuksen haasteellinen homma, mutta te suoriuduitte hienosti. Vähän vaan ratsastajalle treeniä tallin ulkopuolella, että keskikroppa pysyy menossa mukana, niin hyvä siitä tulee. Hieman epämääräisiä apuja tuntui Tumppu saavan ajoittain, mutta sait hyvin pitkälti itse kiinni omista virheistäsi ja osasit korjailla niitä ilman sanomista. Laukkatehtävät teiltä onnistui hienosti, ehkä valmennuksen loppuun sinun kuntosi antoi aavistuksen periksi, joka aiheutti jäykkyyttä käsissä ja ristiselässä.Tumpulla on oivallinen työmoraali, se pysyi tahdissa hyvin, vaikka jäit itse hieman jälkeen orin tahdista ajoittain. Itse tehtävien suorituksista ei ole moitittavaa, teillä toimii ratsukkona yhteistyö loistavasti ja te molemmat olette osaavia, kyse on pitkälti vain hienosäädöstä. Nyt jatkossa ratsastaja pistää oman lihaskuntonsa reilaan, niin hyvä tulee.

Tumppu alkoi olla jalkansa kanssa jo siinä kunnossa, että uskaltauduin ilmoittamaan sen Sjöholman tallilla pidettävään koulurataharjoitukseen. Olihan meillä jo ihan oikeatkin kisat suunnitelmissa huhtikuun puolella, joten harjoittelumahdollisuus tuli kuin tilauksesta. Pakkasin keskiviikkona oriin lainatraileriin ja käänsin renkaat kohti Varsinais-Suomea. Pitäisi varmaan alkaa harkita sitä omaakin traileria, jos tästä päästään taas kisakaudelle kunnolla mukaan... Olisi ehkä aika alkaa omavaraiseksi jo senkin suhteen, vaikka ystävällisiä lainaajia ja vuokraajia on onneksi tähän mennessä aina löytynytkin.

Sjöholman tiluksilla käyskenteli monen näköistä ratsukkoa ja meidät ohjattiin muiden ohella verryttelemään maneesiin. Rataharjoitukseen oli ilmoittautunut 12 ratsukkoa ja olimme Tumpun kanssa lähtölistan mukaan alkupäässä. Verryttely tuntui olevan pian ohitse ja suoritusvuoro lähestyi uhkaavasti. En voinut olla panematta merkille vatsassani liihottelevia perhosia. Siitä oli taas vierähtänyt tovi, kun olin ollut mukana minkäänlaisessa kisahumussa. Rauhoittelin itseäni sillä, että kyseessä oli kuitenkin vain rataharjoitus, eivät oikeat kilpailut. Harjoitukseen sai valita myös oman kouluohjelman. Ajattelin Tumpun kanssa ottaa varman päälle ja suoritimme perinteisen Helppo C:n.

Itse suorituksessa Tumppu oli tarmoa täynnä ja tuomarit taisivatkin ihastua sen energisyyteen ja hyvään työmotivaatioon. Suorituksemme ylsi oikein ykkössijalle asti, vaikka varsinaisia sijoituksia ei harjoituksessa jaettukaan. Tulokseksi saimme huimat 85,000% ja hieman häpeissäni kävin noutamassa tuloslappusen. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ilmoittautua suorittamaan edes Helppo B, kerta rata oli oriille noin helppo. Lopulta pudistelin kuitenkin moiset ajatukset ja häpeän tunteet päästäni. Kyllähän tässä nyt sai ylpeä itsestään olla ja pitääkin! Tästä on oikein hyvä lähteä valmistautumaan tulevaan kisakauteen.

Seisoskelin Tumpun kanssa Storholmin tallipihalla oriin vilkuillessa innokkaasti viereisessä tarhassa olevia hevosia. Kauaa meidän ei tarvinnut onneksi ihmetellä, kun tallin omistajatar Salla jo tavoittikin meidät kahvikuppi kädessään. Seurasin häntä sisälle talliin vapaaseen karsinaan ja aloin ohjeistuksen jälkeen varustamaan Tumppua. Loputkin ratsukot saapuivat yksitellen ja tervehdimme tervehdimme toisiamme puolin ja toisin tallikäytävällä.

Aloittelimme maneesissa pienellä tutustumiskierroksella ja kerroinkin heti alkuun Tumpun olevan vielä kuntoutusvaiheessa jalan kanssa, joten tekisimme mieluusti tehtäviä vähän rauhallisemmalla temmolla. Alkuverryttely aloiteltiin tuttuun tapaan kevyessä ravissa voltein ja ympyröin. Tumppu tuntui kireältä, mutta liikkui yllättävän rauhallisesti vieraassa maneesissa vieraiden ratsujen seassa. Ympyröiltä jatkettiin hetken päästä tekemään siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin. Tämä harjoitus sai jo vähän eloa jähmeään ratsuuni ja Tumppu alkoi selvästi olla kuulolla. Loppuvaiheessa ori ei olisi enää edes välittänyt siirtyä takaisin käyntiin...

Välikäyntien jälkeen siirryttiin tekemään loivaa kiemurauraa, joka oli merkattu kartioilla. Ohjeena oli ratsastaa kiemuraura käynnissä tai ravissa ja ottaa toisella pitkällä sivulla harjoitusravia ja myöhemmin laukkaa. Päätin aloittaa harjoituksen suosiolla käynnissä ja otin tyhjän pitkän sivun harjoitusravissa. Tumppu oli tässä vaiheessa jo ihan menossa ja lopulta rohkaistuinkin ottamaan myös laukkaa pienen pätkän pitkällä sivulla toivoen, ettei oriin kuntoutuva jalka ottaisi tästä nokkiinsa. Ainakin Tumppu vaikutti varsin tyytyväiseltä päästessään hieman irrottelemaan.

Lopputunnista tehtiin vielä hieman peruutusharjoituksia, joista Tumppu ei tuntunut oikein tykkäävän. Vastahan se oli saanut laukata ja nyt piti yhtäkkiä mennä taaksepäin? Peruutuksista siirryttiin alkuun vain käyntiin, mutta kokeilimme myös muutamia ravisiirtymisiä. Niistäkös Tumppu innostui ja jouduin pidättämään sitä ihan kunnolla muutamaan otteeseen, ettei se olisi karannut laukalle... Loppuverryttelyissä ori tajusi onneksi rentoutua ja hetken ravailtuamme se jo venyttikin kaulaansa pärkäisten kuuluvasti. Ratsastaessamme kaartoon kiitimme kaikki vielä kovasti Sallaa tehokkaasta koulutunnista.

Oi että miten komea ori maneesiin astelikaan! Jäin ihastuksissani tuijottamaan oria niin, että unohdin kuuluttaa tunnin alkaneeksi. Yhteistyönne oli erinomaista jo tunnin alusta lähtien, mutta olisin kaivannut hieman lisää tarkkuutta kulmien ratsastukseen ja muihin harjoituksiin. Tummpu oli vauhdikkaalla tuulella, mutta sait rauhoiteltua oria omalla toiminnallasi hyvin. Myös esteradoilla oli huomattavissa linjojen oikomista, mikä aiheuttikin yhden tipahtamisen okseriesteelle. Tumppu on todella ahkera ja osaava ratsu, mutta hyppytekniikassa on tosiaan vielä vähän hiottavaa; on siis todella tärkeää ratsastaa selkeät ja tarpeeksi laajat tiet esteiden väliin, ettei este ilmesty liian yllättäen nokan eteen. Istuntasi oli erinomainen, ja kehuinkin moneen otteeseen ryhtiäsi! Voit myödätä esteellä vieläkin enemmän. Valkku sujui osaltanne loistavasti! Kiitos osallistumisesta, toivottavasti saitte vinkkejä tuleviin estetreeneihin!

Huh! Tumpulla tosiaan oli valmennuksen aikana vauhti päällä ja välillä alkoi näyttämään teidän touhut jo vähän turhan vaarallisesta. Jo alkukäynneissä sinulla oli pieniä ongelmia Tumpun pidättelemisen kanssa, kun se meinasi rikkoa kokoajan raville. Sain kuitenkin vielä käynnissä Tumpun keskittymään tehtäviin ja puikkelehtiminen loppui sitten siihen. Raviin siirtyessä Tumpulla oli taas menot ja meiningit mielessä ja se kiisi pitkin maneesia ennen kuin sait sen taas kuulolle. Taisi olla maneesin katolta tippuvilla vesillä jotain osaa näihin Tumpun pyrähtelyihin, mutta hienosti saitte sitten muutamaan otteeseen tötteröiden väliin tehtyä sen pysähdyksenkin. Laukkatehtävät sujuivat teiltä hienosti, kun Tumppu oli ehtinyt energioitaan purkaa jo alkutunnin sähläyksiin. Ympyrät tosiaan menivät hieman isoiksi, kun eihän nuoren miehen tasapainolla kaikkea ihan osata. Kuitenkin hienoa työtä teiltä ja suuret kehut Tumpulle vielä mallikkaasta ja sitkeästä yrittämisestä! Kohta kuljette jo kilparadoilla (;

Tumpun kanssa on vasta aloiteltu kilpailu-uraa ja etenkin esteillä ori on vielä melko raaka. Irtohypytetty on enemmän kuin selästäkäsin hypätty, jonka vuoksi tullaankin ihan tällaisiin harjoituskisoihin vaan kokeilemaan. Intoa tältä kuitenkin näyttäisi löytyvän senkin edestä ja tarkoitus olisikin tähdätä niihin korkeampiinkin luokkiin, kun saadaan vähän pohjaa alle. Tumppu on oriksi yleensä itse rauhallisuus joka paikassa, mutta tänään muut hevoset, kilpailutunnelma ja esteet tuntuivat olevan sille hieman liikaa.. Onneksi se suoritukseen vähän rauhoittui, mutta verryttelyssä meno oli kyllä sen mukaista, että meinasin lopettaa jo siihen. Suoritukseen Tumppu keskittyi ihan hyvin ja unohti muun hälinän aika hyvin mielentilastaan huolimatta. Verryttelyssä vauhtia oli kuitenkin vähän liikaa ja muutenkin ori tuntui olevan aika hermona uudesta ympäristöstä. Täytyy siis alkaa kuskailemaan sitä enemmän, jotta tottuu muuhunkin kuin kotitallin hevosiin ja ympäristöön. Ehdottomasti on kiinnostusta treeneille ja mielelläni tultaisiin myös kouluharjoituksiin. Kysymykset oli myös kiva suoritustapa tarinoinnin sijaan!

Juuri tälläisiäkin hevosia varten näitä järjestetään. Kerroit hevosen olevan kotona hyvinkin rauhallinen, joten varmasti ajattelit myös ensimmäisten "kisojen" sujuvan hevoselta hyvin. Niin ne lauhkeimmatkin tapaukset osaavat yllätää. Ehdotan teille lisää tälläisiä harjoituksia ennen kisakausien aloittamista, kyllä teistä näppärä kaksikko tulee!

Olin ihan hermona jo kiristäessäni oriin satulavyötä, enkä oikein edes tiedä miksi. Olen aina rakastanut hyppäämistä ja pienempänä hyppäsin jopa parit seurakilpailut ratsastuskouluni opetushevosilla, mutta Tumpun myötä minusta on jotenkin tullut varovainen. Tai ehkä olen vain pitkittänyt tätä hyppäämistä niin kauan, ett siitä on kasvanut mörkö. Olin minä Tumppua irtohypyttänyt pari kertaa Odelien kanssa ja kyllä sillä selvästi jotain hajua esteistä on. Jotenkin en vaan ole selästä käsin uskaltanut esteitä kokeilla, lukuun ottamatta muutamia maapuomeja.

– Ja Hannekin ottaa ohjat kunnolla käteen ja pistää sen Tumpun takapään töihin, Odelien huomautus keskeytti minut ajatuksistani, mikä oli vain hyvä, sillä jouduin nyt keskittymään enemmän ratsastamiseen kuin murehtimiseen.
Tein ohjeiden mukaan voltteja pitkille sivuille ja pysähdykset lyhyille sivuille. Tumppu oli hermoilustani huolimatta erinomaisesti kuulolla tänään ja tuntui melkein kuin se olisi rohkaissut minua esteiden suhteen. Pysähdyksetkin sujuivat lähes täydellisesti tasajaloin. Hetken päästä oli aika ravata ja harjoittelimme kevyttä istuntaa keskiympyrällä. Tumppu hämmentyi hieman yrityksistäni pysyä tasapainossa oriin selässä, siitäkin oli niin kauan kun olin viimeksi ollut kevyessä istunnassa... Jalustimet pidin visusti jalassa Odelien maanitteluista huolimatta.

Teimme lämmittelyiksi vielä laukkaa keskiympyrällä kevyessä istunnassa. Saimme Tumpun kanssa tulla ympyrälle erikseen, sillä oriin laukka oli vielä niin raakaa ja huonosti säädeltävissä, että samaan aikaan muiden kanssa meneminen olisi tuottanut vain ruumiita. Tumppu laukkasi "käynnistyttyään" ihan kohtuullisesti, vaikka vauhtia olikin liikaa ja ratsastaja oli rento kuin rautakanki. Laukkojen jälkeen olikin esteiden vuoro. Katsoin tarkasti mallia Linnealta ja Miyssalta, jotka menivät kuvion edellämme. Vuoromme tullessa ohjasin oriin kädet kylmänhikisinä, mutta päättäväisesti ensimmäiselle ristikolle. Pyysin Odelielta luvan mennä tätä harjoitusta ravissa ja lupasin kokeilla laukkaakin myöhemmin. Tumppu tuijotti ristikoita ihan oona, mutta hyppäsi jonkinlaisella tyylillä ne kuitenkin mukisematta. Hetken päästä se tajusi että niistä pääsi vähemmälläkin vaivalla yli ja nosteli komeasti jalkansa kolauttamatta yhtäkään puomia. Neliapilalla sijaitsevat puomit sujuivat hyvin ja sain jopa käännettyä niille lähes moitteetta.

Kun ensimmäistä harjoitusta oltiin veivattu tarpeeksi, siirryttiin rataharjoitukseen. Jouduimme aloittamaan Tumpun kanssa ja menimme yhä ravissa. Ensimmäinen ristikko sujui hyvin ja Tumppu jaksoi vaihteeksi hypätä. Hypyn jälkeen se jäi laukkaan.
– Hyvä Hanne, älä vaan pidätä sitä! Odelie huusi katsomon päädystä ja annoin oriille tilaa laukata.
Menimme vähän ohi neliapilan kakkospuomilta, mutta kolmoselle osuimme. Jouduin tosin kiertämään neliapilan muut puomit hirveän kaukaa. Viimeiselle ristikolle käännös oli melko tiukka ja ori alkoi jo hyytyä laukassa, mutta ponnisti vielä vinosti viimeisen ristikon ylitse.
– Noniin, nyt vaan tarkempia teitä ja koitat aavistuksen koota sitä, Odelie sanoi hymyillen ja näytin kieltä takaisin.
Rawana ja Vade menivät pikkuradan oikein tyylikkäästi ja odotin masentuneena taas omaa vuoroani. Tumppu oli alkanut käydä vähän kuumana esteistä ja oli suorastaan lähteä käsistä lähestyessäni taas ensimmäistä ristikkoa. Annoin oriille ohjaa hypyssä ja heti sen jälkeen tein puolipidätteet ja käänsin voimakkaasti istunnalla ja pohkeella kakkospuomille.
– Hyvä, nyt muistit ne ulkoavut ja Tumpun oli paljon helpompi kääntyä tiukasti! Odelie huikkasi ohjatessani jo kolmospuomille.
– Ulkoavut, ulkoavut, hoin itselleni lähestyessäni viimeistä kaarretta.
Ei se viimeinen ristikko vieläkään suoraan mennyt, mutta jo paljon varmemmin. Taputin Tumppua kiitokseksi ja annoin sen hetken kävellä pitkin ohjin.

Viimeinen tehtävä oli hirvittävä häkkyrä, josta koitin parhaani mukaan saada selkoa.
– Ode miten se nyt meni, siis eka toi ristikko ja sitten toi puomi, toi sitä seuraava..., emmin samalla kun Romppu ja Rossi menivät edellä.
– Et nyt ajattele liikaa, menet vaan, Odelie vastasi. – Voit mennä koko radan ravissa kun Tumppu teki niin hienosti tuon edellisen tehtävän, mutta yritä vähän koota sitä ravissa.
Suunnistin ensimmäiselle ristikolle ja Tumppu jäi hypyn jälkeen laukkaan. Annoin sen laukata pari askelta ja siirsin taas raviin. Ylitin ensin katsomon päädyn puoleisen puomin, sitten sitä edeltävän puomin ja taas sitä edeltävän puomin, kunnes olin jo niin pyörällä päästäni, että on ihme, että selvisin viimeiselle ristikolle.
– Hyvä, voit tehdä vielä kerran vaikka niin, että nostat viimeisen maapuomin jälkeen laukan ja tulet laukassa tuon viimeisen ristikon, Odelie neuvoi. – Sitten teille riittää.
Toisella kerralla neliapila tuntui jo selkeämmältä ja nostin viimeisen puomin jälkeen vasemman laukan ja laukkasin aina viimeiselle esteelle asti. Tumppu ylitti sen oikein komealla loikalla ja annoin sen laukata seuraavaan päätyyn asti, kunnes siirsin sen raviin ja aloin loppuverrytellä itsekseni. Tumppu hakeutui jopa jonkinlaiseen muotoon ja myötäsi hienosti kaulasta houkutellessani sitä eteen ja alas. Valmennus oli selvästi tehnyt tehtävänsä.

Tumppu on kyllä niin ihana kun se aina yrittää palhaansa, vaikka vähän puikula vielä onkin. Jo heti alussa sinun jännityksesi paistoi kyllä varmaan lähimmälle moottoritielle asti, mutta kun aloit tosissasi Tumpun kanssa työskentelemään myös jännitys katosi pikku hiljaa. Tumpulla on edelleen hieman epätasapainoinen tapa pukkelehtia miten sattuu, mutta suoriutui lämmittelystä ihan yhtä kunnialla, kun valmennuksen vanhimmatkin konkarit. Puomeilla Tumppu tuntui olevan vähän pihalla, että hei mitäs me nyt muka tehdään, ristikoillahan se tipautti puomit pariin kertaan, ennen kuin se tajusi miten hauskaa hyppääminen voi ollakkaan. teillä oli tehtävissä tosiaan vielä pieniä vaikeuksia mahtua radalla, mutta neliapilaa kun toistitte, Tumppu näkyi olevan jo perillä miten hommat toimii. Ihan hyvä, että näin ensikertalaisina päätitte mennä osan radasta ravissa, vaikka varmasti Tumpulla olisi ollut potentiaalia laukkaankin, pikku hiljaa hyvä kuitenkin tulee. Ensi kerralla painutte sitten rohkeasti kohti tuntematonta, sillä tänään teitte Tumpun kanssa ihan huippu suorituksen. Muista vaan rentoutua siellä selässä vaikka jännittää, tiedät itsekin, että Tumppu reagoi jännitykseen negatiivisella tavalla. Mutta upeaa työtä!

Odelien ohjeista huolimatta pidin ohjia aavistuksen tuntumalla alusta asti. Oriilla oli tänään ihme pöllövirtaa, eikä se olisi malttanut keskittyä niin yhtään mihinkään. Yritin venytellä ohjeiden mukaan, mutta nojatessani aavistuksenkaan eteen päin kohti varpaitani, lähti ori tanssahtelevaan raviin. Meinasin jo turhautua täysin, kunnes Odelie onneksi puuttui peliin.
– Hanne voit venytellä vaikka niin, että tartut toisella kädellä kiinni takakaaresta ja kierrät vartaloa hieman taakse, jolloin kyljet ja ojentajat saavat venytystä.
– Huh, kiitti, pelastit mun päivän, sanoin huojentuneena Odelielle, joka naurahti takaisin.
Nyt alkoikin jo sujua paremmin, eikä Tumppu ylitulkinnut istuntaani enää, kun nojasin venytyksessä taakse päin. Venytellessäni koitin myös varovasti ratsastaa oriita pohkeella peräänantoon ohjien ollessa löysällä tuntumalla. Eipä tuo rääpäle vielä siitä paljon ymmärtänyt, mutta vähän se älysi pyöristää selkäänsä kutitellessani sen vatsalihaksia pohkeella.

En kyennyt ajattelemaan juuri mitään ylimääräistä tehtäviä tehdessäni, sillä keskittymiseni oli sataprosenttisesti Tumpussa. En tiedä miltä menomme näytti ulospäin, mutta ainakin satulasta katsottuna oli rento kouluratsastus siitä kaukana. Tumppu suoritti voltit ihan nätisti, vaikka sille ei vielä ollut täysin selvää mitä pohjeavuillani milloinkin halusin. Pysähdykset sen sijaan tuottivat suurta tuskaa ja Odelie joutuikin pariin otteeseen tulla ihan auttamaan meitä.
– Pruu soojaa hevonen, seiso! Jo kolmannen kerran vierellemme tullut Odelie puheli Tumpulle nykäisten pari kertaa ohjasta.
– Unohda ohjat hetkeksi ja hengitä hyvin syvään pitäen samalla vatsalihaksia tiukkana. Kuvittele istuvasi melkein satulan lävitse ja ajattele samalla pysähdystä... Juuuuuri nooin.
Hiljalleen suomenhevosori alkoikin hoksata, mitä siltä halusin ja saimme pari pysähdystä onnistumaankin. Vatsalihakseni vain huusivat hallelujaa jo nyt vahvan oriin kanssa tappelusta. Mitähän ravitehtävistä tulisi.

Tumpun ravi oli vielä melko holtitonta ja tasapainotonta, eikä koko hommasta meinannut aluksi tulla mitään. Odelie onneksi helpotti tehtäväämme niin, että saimme tehdä voltit käynnissä. Teimme siis oripojan kanssa käytännössä ravisiirtymisiä pitkien sivujen päissä. Pysähdykset alkoivat jo sujua, vaikkakin Tumppu keräsi ravisiirtymisistä taas vähän kierroksia, eikä olisi tahtonut enää pysähdellä. Aina välillä Odelie antoi meidän ravata koko kierroksen, jolloin katsoimme ravin tahtia hieman puhtaammaksi.
Vilkuilin toisinaan Rawanan ja Suvinkin suuntaan. Tytöillä näytti sujuvan vähän paremmin kuin meillä, tätiratsastajalla ja orikakaralla. Piskuinen Poppis oli kyllä harvinaisen symppis näky Suvin ohjatessa sitä määrätietoisesti volteille. Olin usein katsellut ponia laitumella ja haaveillut olevani tarpeeksi pienikokoinen ponityttö, jotta voisin vielä ratsastaa tuolla pikkuisella karvapallolla.

Menimme Odelien ehdotuksesta mennä pitkillä sivuilla vielä ravia ja sain yrittää laukkaa hieman myöhemmin raa'an orin kanssa. Ravin tahti alkoikin löytyä jo hienosti uralla ja sain kehua Tumppua moneen otteeseen. Odelie sai vielä pariin kertaan tosin muistuttaa käsien pehmeydestä, vaistomaisesti kun tuppasin takertua kaikin voimin ohjaan Tumppu raukan yrittäessä arvailla mitä siltä oikein halusin.
Pituushalkaisija meni ensiksi lähinnä kiemurrellessa, eikä ori olisi halunnut taas oikein pysähtyä. Pikku hiljaa tie kuitenkin suoristui, ja ori uskaltautui turvaamaan apuihini maneesin seinän sijasta. Pysähdykset ravista olivat kuitenkin edelleen vähän sinnepäin.

Ensimmäinen laukannosto oli jotain hirvittävää ravinsekaista sähellystä. Toivoin, että Odelie olisi laittanut meidät omalle ympyrälle, sillä Vade-raukka sai koko ajan varoa koska voikko ori olisi sen hännässä kiinni.
Laukat menivät vähän niin ja näin. Kyllä ori nosti jo lähes puhtaasti laukan ja tahtiakin alkoi lötyä pikku hiljaa, mutta puolessa ympyrässä ei millään pysytty, sillä oria oli vaikea pysäyttää. Se kun ei millään tajunnut, miksi ensin kannustin sen laukkaan ja kohta piti jo siirtyä hitaampaan askellajiin. Lisäksi Tumppu tunki koko ajan sisäpohjetta vasten ja oli kaatua välillä sisään päin. Oikea kierros sujui hieman paremmin kuin vasen kierros ja ori oli selvästi tasapainoisempi kuin vasemmassa kierroksessa. Mitään huippusuoritusta ei silti saatu aikaan tähänkään suuntaan. Miltähän meno näytti ulospäin näyttää...?

Huokaisin syvään ja päästin suomenhevosoriin ravaamaan uraa pitkin. Taisi Tumpultakin jo virta olla vähän lopussa, sillä se ravasi suorastaan laiskasti ja saatoin hyvillä mielin antaa sille ohjaa. Tein laajoja kaaria ja ympyröitä houkutellen samalla ohjan ja pohkeen avulla nuorukaista kurkkimaan alas ja venyttämään selkäänsä. Vilkaisin sivulle ja hymähdin nähdessäni Suvin ja Poppiksen. Poni tikutti yhä menemään kuin ompelukone, mutta ihailtavan hyvin tyttö pysyi sen tahdissa.
Siirsin oriin muiden mukana käyntiin, jossa vielä jatkoin venyttelyä. Rawana oli ottanut jalustimet jalastaan ja mietin uskaltaisinkohan minäkin. Päätin kuitenkin jättää uhkarohkeat yritykset vielä toistaiseksi. Katsotaan sitten kun tuo teini on vähän aikuistunut.
Ei tämä ehkä ihan niin rento koulutunti meille ollut, mutta sitäkin tarpeellisempi!

"Tumppu taisi olla hieman riehakkaalla päällä tänään, sillä vaikka orilla oli mukavasti rautaa suussa, se ei meinannut pysyä millään paikallaan. Innokas nuori ori tanssahteli omistajansa Hannen ympäri useaan otteeseen, joten päätimme ottaa ensimmäseksi tehtäväksi hevosen rauhoittamisen, miten saada tuollainen villivarsa keskittymään, kun ympäriltä löytyi kaikkea sata kertaa mielenkiintoisempaa.

Päätimme Hannen kanssa yhteistuumin kokeilla sitä, että käänsimme Tumpun kokonaan pois siitä suunnalta, jossa häiriöntekijä tuntui olevan. Esitin Hannelle pisteitä hevosen päässä, kaulassa ja vartalossa, jotka rauhoittaisivat hevosta, kun niitä siveli ihan varovaisesti vain. Pisteet ja ihmisen kosketus sai Tumpun rauhoittumaan yllättävän hyvin, ohjasin Hannen huomiota kaulassa, jonka lihaksista pystyi jo päättelemään sen, että hevonen on täysin rentounut. Tumpussa kuitenkin väreili edelleen malttamaton energia, jota ei saanut rauhoitettua, orin vilkuillessa silti ympärilleen. Pääsimme pysähdyksestä kuitenkin liikkeeseen, jossa Tumppu tuntui kesittyvän jo paljon paremmin. Harjoittelimme näyttelemistä Hannen kanssa ja oikean asennon löytämistä, joka kuitenkin näytti olevan jo tuttua hommaa ihan molemmille. Hölkät sujuivat vauhdikkaasti ja hetkittäin Tumppu yritti ravistella itseään Hannen otteesta, joten rauhallisesti esitin ohjeita ja pian seisoimme taas kentän keskellä ja harjoittelimme seisomista, vain paikallaan, rentona.

Valmennuksen aiheeksi yllättäen kehkeytyi suurista suunnitelmistani huolimatta rauhoittuminen, joka auttaisi varmasti auttaisi oulutusta tulevasuudessa. Hätäisyys katosi orin liikehdinnästä pikku hiljaa, pistin Hannen itse koskemaan Tumppua eri paikoista, jalat olivat esimerkiksi tärkeitä, sekä selkä, kunnes saimme rauhallisella suhtautumisella ja käytöksellä Tumpun silmät painumaan kiinni nautinnosta."

Tuulinen päivä näkyi tänään Tumpun käytöksessä ja vaikka inhosinkin sitä, oli minun käytettävä sillä ketjua suussa. Orinrotjake ei meinannut millään pysyä housuissaan ja siinä oli tällaisella riuskemmallakin naisella kyllä pitelemistä... Odelie päättikin meidän kohdallamme aloittaa ihan vaan hevosen rauhoittamisesta.

Ympärillä oli paljon häiriötekijöitä, tuuli, Tumpulle vähän vieraammat hevoset ja vieläpä Iivu huutelemassa tarhasta käsin. Pahin näistä tuntui olevan kentän toisella puolen meluava suomenhevonen, joten käänsimme Tumpun poispäin siitä. Tumppu rauhoittuikin tästä vähän ja saimme sen huomion muualle silittelemällä sitä pitkin ja rauhallisin vedoin Odelien näyttämistä paikoista. Ori oli yhä hieman levoton, mutta enää sen ei tarvinnut olla koko ajan huutelemassa Iivulle takaisin. Jatkoimme liikkeessä ja teimme hieman näyttelytilanteen kaltaisia asioita, kuten ravin esittämistä ja näyttelyasennossa seisomista. Loppua kohden ori tajusi, että nyt piti keskittyä oikeasti tähän ja myöhemmin olisi sitten taas kaverien aika, ja rauhoittui lopullisesti ja antoi minun silitellä sitä ilman hösäämistä.

Vaikka kävimme vain perusjuttuja lävitse, oli se Tumpulle todella hyvä keskittymisharjoitus ja uskon, että ori osaa vastaisuudessa olla taas hieman kärsivällisempi koulutustilanteissa.

"Jaaa seuraavana meillä onkin…hmm…nimestä päätellen taikaponi suoraan Sumuvuorilta! Vai onkohan tämä kaksikko sittenkin konnusta, selässä kun näyttää istuvan ilmielävä hobitti, heh heh!”

Tumppu tuijotti toivottomana tallin takaseinää tipukuvioiseen talliloimeen tällättynä.

On itsenäisyys juhlamme aihe,
sen puolesta on käyty moni sodan vaihe.
Rintamalla kaatuneita nyt muistelkaamme,
ilman ystäväämme ei ois vapaa Suomenmaamme.

Ei sodassa autot kestäneet joka säässä,
talvella aina moottoorit jäässä.
Etulinjaankaan ei arvannut mennä,
auton kun saattoi vihollinen nähdä.

Onneksi apu löytyi kullanarvoinen,
kallis ystävämme suomenhevonen.
Ei aito suomalainen hyytynyt talvisin,
kulki liinaharjamme erilaisin hevosvoimin.

Ei ruoka ja tarvikkeet saavuttaneet sotilaita,
ilman satoja tuhansia apureita.
Vahva ja sitkeä suomenhevonen,
veti kuormia edestä satojen kilojen.

Hevonen oli myös maastoissa verraton,
metsässä olisi moni ajoneuvo ollut asiaton.
Nokkela ratsu osasi myös maastoutua,
suomenhevonen kesti rohkeasti taistelua.

Vaan silti kaatui kumppani monen miehen,
itsenäisyytemme tähden vuosi myös veri hevosen.
Siispä näitä urhoja muistakaamme,
ja malja Suomelle nostakaamme.