Vuosi 2014 - Vuosi 2015 - Vuosi 2016 - Vuosi 2017

Vuosi 2014


31.10.2014, vauhdikas halloweenmaasto Metsälammella

En usko kummituksiin, mutta pimeä metsä herätti silti pelonsekaista kunnioitusta laukatessamme mutkittelevaa, mutta leveää polkua pitkin suurena letkana. Olimme juuri tulleet laukkapellolta metsän siimekseen ja jatkoimme laukkaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin Sinte antoi pysähtymismerkin. Tumppu käyttäytyi uskomattoman hyvin ja rauhallisesti ja vaikka minua jännittikin, saatoin luottaa täysillä oriin harkintakykyyn. Se oli kyllä kehittynyt todella hyväksi ratsuksi, vaikka nuori ikä joskus näkyikin ylimääräisenä energiana ja keskittymishäiriöinä.

― Ravia! Sinten ääni kuului edestä ja koko letka siirtyi raviin.
Kaikki paitsi Tuulia islanninhevosensa kanssa, he nimittäin kipittivät ripeää tölttiä jonon hännillä. Istuin harjoitusraviin ja treenasin hetken vatsalihaksia yrittäessäni mukautua Tumpun isoon raviin. Maisemat vaihtuivat niitystä metsään, kunnes tulimme isolle tielle. Kuljimme tietä pitkin jonkin matkaa käynnissä, kunnes käännyimme ratsastamaan joen viertä. Metsässä ei juuri eteensä nähnyt, mutta nyt kuu valaisi kulkuamme joen rantaa pitkin. Miten upeasti vesi kimaltelikaan kuun valossa! Ylitimme joen kahdesti kahlaten, tosin toisella kerralla Tumppu teki ylityksen loppuvaiheessa valtavan loikan ja pysyin hädin tuskin kyydissä. Ori ei kai halunnut kastella enää jalkojaan kylmässä vedessä.

Viimeisen laukkapätkän otimme Metsälammen puoleisella niityllä, ennen kuin tulimme taas metsään. Ravasimme pitkän pätkän metsäpolulla pimeää pakoon, kunnes tulimme Metsälammen toiselle puolen. Kävelimme loppumatkan Metsälammen ympäri kulkevaa hiekkatietä aina tallille saakka. Porukka oli ollut hiljaa lähes koko matkan, varmaankin joko peläten kummituksia tai sitten vain yön kauneuden vuoksi. Tallilla pihan täytti kuitenkin hiljalleen iloinen puheensorina. Hoidin Tumpun nopeasti kuntoon ja vein sen kuivumaan Sinten osoittamaan tyhjään karsinaan ilman loimea. Ori sai mutustella tallin tarjoamia heiniä sillä aikaa kun kävin itse saunomassa ja syömässä hyvää ruokaa.



8.10.2014, ruskamaasto

Ruskan kultaamat vaahterat vilahtelivat ohitse kun laukkasimme pehmeällä turpeen peittämällä metsätiellä. Suomenhevosen laukka oli vielä raakaa ja nelitahtista, mutta hioutui koko ajan. Olin noussut kevyeen istuntaan, jotta häiritsisin oriita mahdollisimman vähän.
― Ptruuuu sooh...., rauhoittelin hevosta ja istuin takaisin satulaan.
Tumppu siirtyi hetkeksi hieman holtittomaan pompottavaan raviin ja viimein käyntiin. Huokaisin, käänsin oriin takaisin tallille menevälle tielle ja annoin sille ohjaa. Maastolenkki oli jäänyt hieman lyhyeksi hirvenmetsästyskauden rajoittaessa reittien käyttöä. Tarkemmin ajateltuna se oli kuitenkin sopivan kevyt eilistä kenttärääkkiä ajatellen.

img

Ori puuskutti hetken laukan jälkeen, mutta tallipihalle tullessamme se oli jo saanut uutta puhtia ja tuijotti kiinnostuneena kirkkaanpunaista postilaatikkoa.
― Onko postilaatikko pelottava? kysyi ohitsemme kävelevä Soneü.
― En usko, pikemminkin potentiaalinen leikkikaveri, naurahdin ja maiskautin oriin eteen päin.
― Hehheh, hei olitteko muuten maastossa? Soneü kysyi. ― Uskaltaako siellä mennä vai saako siellä pelätä pyssymiehiä?
― Hyvin uskaltaa, kunhan vaan pysyy noilla merkityillä reiteillä, vastasin. ― Vauvan kanssako meinasit mennä?
― Katsotaan nyt, nainen vastasi mietteliäästi ja katosi talliin.
Riisuin Tumpun varusteet vaihteeksi puomilla pihalla ja harjasin sen karvat suoraksi. Ori oli alkanut jo kasvattaa talvikarvaa ja vanhaa kesäkarvaa lähti niin paljon, että siitä riittänyt vaikka tyynyntäytteeksi! Kun ori oli valmis, kävin viemässä varusteet pikkutalliin ja nappasin sieltä porkkanan mukaani. Irrotin Tumpun puomista ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaan, jonka portilla sujautin pojankoltiaiselle porkkanan.
― Heihei höpsö, olethan sitten kiltti, etkä kiusaa Iivu-raukkaa henkihieveriin, lässytin oriille, ennen kuin jätin sen syömään iltapäiväheiniään.

Tallipihalla törmäsin vielä Odelieen ja Jasoniin.
― Hei Hanne! Mitä Tumpulle kuuluu? Joko hyppäät sillä? poika kyseli innokkaana Oden naureskellessa vieressä.
― Totta kai hypätään, ainaski metriä ratana, vastasin pilke silmäkulmassa.
― Äiti ne hyppää jo enemmän ku mä ja Iivu! poika parkaisi. ― Sun pitää valmentaa meitä enemmän!
Nauroimme yhteen ääneen Oden kanssa.
― Tumppu näyttää kyllä päivä päivältä paremmalta, ties vaikka kohta hyppäisitte jo niitä metrin ratoja, Odelie tokaisi. ― Mitäs se taas täyttikään?
― Ensi kuussa viisi vuotta, vastasin hämmästyen itsekin lukemaa.
Niinkö vanha ori jo oli? Kohtahan pitää alkaa ajatella jo ensimmäisiä kisakokeilujakin, mikäli aiottiin joskus menestyä sillä saralla. Odelien ja Jasonin jatkettua matkaa istahdin autoon ja lähdin ajelemaan kotiin. Kotimatkalla mietin jo treeniaikatauluja ja varustehankintoja ensimmäistä kisakautta ajatellen.



3.9.2014, kärrylenkillä

Tallissa kävi vilske ja vilinä. Toisessa päädyssä parveili pieniä alkeiskurssilaisia, joiden perässä hoitajat juoksivat ja yrittivät parhaansa mukaan neuvoa hevosten varustamisessa. Olimme Tumpun kanssa vallanneet toisen käytävän päädyn, jossa asettelin oriille valjaita. Tarkoitukseni oli lähteä pienelle kärrylenkille, sääkin kun oli mitä hienoin.
― Moi, kuulin rawanan äänen takaamme.
― No moi taas! Mitäs suunnitelmia tälle päivälle? kysyin.
― Eipä ihmeempiä... Vadekin lähtee kohta tunnille. No hei, jos et vielä eilisestä maastoilusta saanut tarpeekses, niin lähe mun kanssa kärrylenkille! Kyllä noihin Odelien koppakärryihin kaks mahtuu.
― Niin no, mikä ettei! tyttö innostui ja auttoi minua kiristämään viimeisetkin remmit.

Talutin oriin pihalle, jossa muutaman tuntilaisen joukko istui harjauspuomilla. Tyttöjen ratsut olivat ilmeisesti jo valmiiksi tunnilla ja nämä odottelivat oman tuntinsa alkua. Rawana kipitti hakemaan kärryjä pikkutallin seinustalta ja jäin pitelemään oriita.
― Onkohan toi peevee... kuulin yhtäkkiä yhden tytön kysyvän matalalla äänellä kavereiltaan.
― No ei tietenkään oo, etkö nyt suokkia tunnista! Toi se sen Hannen ori! Oon kuullu et se hyppää ainaski metrin ratoja sillä, vastasi toinen, ilmeisesti tietävämpi tyttö.
― Oikeesti! Mut miks sillä sitte on valjaat? kolmas ihmetteli.
― Se kato juoksee samalla raveissa, suokit on tosi monipuolisii, toisena suunsa avannut tyttö kertoi.
Yritin pidätellä nauruani ja jouduin kääntämään pääni tytöistä pois päin, jottei huvitukseni olisi näkynyt. Onneksi rawana palasi pian kärryjen kanssa ja saimme oriin kärryjen eteen. Tyttö ihmetteli hilpeyttäni kovin, kunnes päästyämme tarpeeksi kauas tallipihasta, kerroin hänelle äskeisestä keskustelusta.

― Ei oo oikeesti todellista! Meidän Tumppu, ainaski metriä! nauroin vedet silmissä rawanan tirskuessa mukana.
― No kuule, kyllä se vielä jonain päivänä hyppääkin, tyttö vakavoitui hetkeksi. ― Ihan varmasti.
― Niinkö luulet? Nojoo, kyllähän mulla vähän haaveena olisi alkaa tuon kanssa jo kohta koittamaan esteitä, sanoin. ― Tuntuu vaan etten oikein uskalla aloittaa...
Olimme kävelleet jo melkoisen matkan hiekkatietä pitkin ja päätin kannustaa oriin raviin. Kärryttely oli Tumpulle jo tuttua puuhaa ja se ravasi reippaasti, mutta rennosti eteen päin. Olimme ravipätkän ajan hiljaa ja nautimme vain vauhdista. Niin ja kurasta, jota oriin kaviot lennättivät suoraan naamallemme.
― Yäääk! Kiitti Tumppu, rawana valitti.
― Kaunis ilma vaan hämäs, kuraa täällä on vieläkin, naurahdin.

Kärrylenkki oli todella rentouttava ja juttelimme rawanan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Meillä synkkasi ihmeellisen hyvin, vaikka ikäeroa onkin sen neljä vuotta. Annoin hänen ajaa loppumatkan tallille ja Tumppu kulki oikein siivosti myös rawanan ohjauksessa. Tallilla vastuutehtävät kutsuivat, ja hänen piti lähteä avustamaan tuntilaisia hevosten purkamisessa. Jäin käytävälle pesemään Tumpun hikiä pois sienellä ja huomasin sattumalta yhdessä karsinassa kirjavan ponin, jota en ollut aiemmin nähnyt. Päätin kurkata tätä tulokasta ja hipsin karsinalle.
― Moi!
― Hui! säikähdin tyttöä, joka oli ilmestynyt vierelleni. ― Tai siis moi! Tää on sun heppa? Sori, mä olin vaan utelias.
― Haha, sori jos säikäytin, tummahiuksinen tyttö vastasi. ― Mutta saa sitä kyllä katsoa, mun nimi on muuten Romppu ja tuo tamma on Rossi.
― Aa okei! Mä oon Hannele, tai sano Hanneksi vaan.
― Tuo suokki on siis ilmeisesti sun? Romppu kysyi osoittaen Tumppua.
― Juu, se on mun kakara. Ratsu siitä pitäisi isona tulla, vaikka kärryt onkin perässä, naurahdin. ― Onko tuo Rossi joku poni?
― Joo risteytys. Kisailen sillä vähän koulua ja esteitä sekaisin. Ihan näppärä peli, tyttö esitteli.

Juttelimme vielä hetken, kunnes olin saanut Tumpun valmiiksi ja lähdin kiikuttamaan sitä tarhaansa. Olin laittanut tallissa kaiken kuntoon, joten pääsin lähtemään heti. Koira odotti jo kotona ulkoilutusta ja mies ruokaa.



20.8.2014, retki Liekkijärvelle Tumpun näkökulmasta

Ei vitsi oli lämmin. Täydellinen keli syödä ja rentoutua laitumella! Mutta ei, väkisin mut taas raahattiin talliin ja tyttö höpötteli jostain maastoretkestä. Noh, eihän sille voi vastaankaan sanoa, joten totta kai kilttinä poikana suostuin moiselle retkelle. Ainakaan ei tarvinnut kiertää sitä hiekkalaatikkoa ympäri ja koittaa arvailla mitä se musta haluaa.

Taivaallisen rapsuttelutuokion jälkeen sain tuttuun tapaan satulan selkääni ja sen hökötyksen päähäni. Onneksi en joutunut pureskelemaan rautaa kuten muut hevoset, vaan Hanne käytti suussani semmoista omenanmakuista pehmeää juttua. Pihalla oli aika hämärää, mutta hyvin siellä näki heti kun silmä tottui. Meitä oli yhteensä neljä. Toinen suomenhevonen, sellainen rento tamma ja tumma puoliveriruuna, jonka ratsastajan kanssa Hanne kävi usein metsässä. Lisäksi etummaiseksi pääsi sellainen kuvankaunis musta tamma, jonka luokse Hanne ei mua laskenut. Ärsyttävää. Tamman selässä ollut nainen huuteli ohjeita ja Hanne ohjasi mut jonon hännille, mikä oli tietenkin mun mielestä ihan väärin, mutten jaksanut sitä kauaa protestoida. Sitten me lähdettiin liikkeelle.

Tultiin järvelle, jossa tyttö oli usein käynyt mun kanssa kävelemässä. Nyt sille ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt rannalla kävely, vaan se halusi että meen uimaan! Mietin vähän että mikä tää juttu on, mutta puoliverinen ruuna meni niin reippaasti veteen, että uskaltauduin sitten perässä. Ja se oli kivaa! Totta kai mä sitten vähän näytin miehisiä taitojani sille nätille puoliveritammalle ja loiskutin vettä niin kovaa, ettei se voinut olla mua huomaamatta. Ja ihan varmasti se ihaili mua, vaikka esittikin vaikeesti tavoteltavaa. Juuri kun tultiin ylös järvestä, alkoi läheisestä pusikosta kuulua kunnon ryminää ja meinasin jo pinkaista pakoon. Hanne vaikutti kuitenkin rauhalliselta, joten päätin jäädä seuraamaan tilannetta. Ihmiset mietti ääneen, mikä siellä mahtoi elämöidä ja Hanne epäili jotain peuraa tai hirveä. Mulle oli ihan sama, kunhan se ei yrittänyt syödä mua.

Järveltä jatkettiin eteen päin ja päästiin jo menemään kovempaa. Se oli kyllä kivaa maastoretkillä, melkein kuin olis ottanut kisaa laitumella, mutta Hanne selässä. Se istui kyllä tosi huomaamattomasti, eikä häirinnyt mua juurikaan. Vaikka tasapaino olikin vähän hankala vielä pitää, kun selässä oli jotain ylimääräistä. Hetken päästä tultiin aukiolle, missä Hanne hyppäs alas ja riisui mun varusteet. Sitten mut vietiin kauemmas muiden luota, yksinäiseen aitaukseen, josta yritin kyllä osoittaa mieltäni. Miksen saanut hengailla ruunan ja kauniiden tammojen kanssa? Tyydyin kuitenkin kohtalooni ja käännyin tarkkailemaan ihmisiä. Ne levitti hirveän määrän ruokaa viltille ja Hanne rohmusi ainakin kahden ihmisen edestä leipiä. Muisti se muakin ja kävi sujauttamassa suuhuni kolme omenaa aidan vieressä. Samalla se esitteli jotain paperipussia ja mainitsi ettei ne olleet mulle. Vitsi mikä tyyppi. Omenat oli kyllä hyviä, enkä usko että ne lastut olis olleet kauheesti parempia.

Jatkettiin kävellen ja mentiin kaikenlaisia kivoja pikkupolkuja pitkin. Seurasin tiiviisti ruunaa, mutta samalla koitin vähän haukkailla evästä matkan varrella olevista puskista. Vähän ajan päästä tultiin alueelle missä oli kivikasoja ja isoja tukkeja. Jostain syystä mua alkoi jännittää ihan hirveästi ja Hannekin puristi ohjia tavallista enemmän. Katsoimme ensin kun se kaunis musta tamma hyppi niiden tukkijuttujen ylitse ja sen jälkeen ruuna meni perässä. Touhu näytti hauskalta, mutta Hanne totesi että olen liian nuori ja kokematon, joten kävimme leikkimässä vesihaudalla, jossa sammutin myös janoni. Lisäksi Hanne antoi mun laukata nurmella edes takaisin niin kovaa kuin halusin. Kiersimme myös erinäköisiä tukkeja ja muita esteitä läpi ja Hanne esitteli niitä mulle. Hauskaa oli, vaikken saanutkaan hypätä.

Vihdoin oltiin kotona, oli jo aika pimeää ja vaikka näinkin ihan hyvin, astelin mielelläni valoisaan talliin. Hanne riisui mun varusteet ja heitti ison kasan heinää karsinaan. Mussutin sitä tyytyväisenä samalla kun tyttö pesi mun selkää sienellä. Oli tullut vähän hiki, vaikka oonkin tosi kovakuntoinen. Pian tyttö katosi pihalle ja jäin juttelemaan Duken kanssa. Se oli tosi kiva tyyppi ja oltiin jokseenkin saman ikäsiä, joten tultiin hyvin juttuun. Pihalta kuului välillä naurua ja jossain vaiheessa Hanne tuli vielä talliin. Se lujahti mun karsinaan ja istui nurkkaan hetkeksi. Menin tytön luo ja haistelin, olisko sillä ollut jotain hyvää mulle. Ei tällä kertaa, mutta tykkäsin silti kun se hengasi mun kanssa. Jotenkin oon kiintynyt tohon tyttöön, joka on ollut mun kanssa varsasta asti. Se on niin rauhallinen eikä tekisi mulle ikinä mitään pahaa. Luotan siihen.

Kun Hanne oli vuodattanut mulle hetken sydäntään, kuului pihalta auton ääni ja se nousi ylös.
― Nyt mun pitää mennä rakas, Samppa tuli. Nähään taas huomenna, sulla on vapaapäivä, mutta tuun rapsuttelemaan sua, tyttö sanoi ja antoi pusun turvalleni. Katsoin sen perään, kunnes tallin ovi sulkeutui ja syvennyin taas ruokaan.



22.7.2014, maneesissa

― Siis onko toi muka se sun varsa? Samppa hämmästeli kävellessämme yhtä matkaa tarhalle.
― No on, kävisit useammin katsomassa sitä! Yritin esittää loukkaantunutta, mutta en voinut olla naurahtamatta miehelle.
Samuel "Samppa" Taivalvaara, rakas aviomieheni, oli vaivautunut seurakseni tallille. Historiallista. Edellisen kerranhan mies taisi käydä Simorassa Tumpun ollessa vasta parivuotias varsa.
― Haluutko käydä hakemassa sen? Kysyin mieheltä tarjoten riimunnarua. ― Se on ihan kiltti.
― Jos sä nyt kumminkin haet sen, Samppa ehdotti. ― Päästään nopeammin talliinkin.
― Niinpä niin, mutisin ja kävelin tarhan poikki voikon suomenhevosoriin luokse. Tumppu hörähti pehmeästi minut nähdessään. Pahaa aavistamatta kävelin suoraan oriin luokse ja juuri kun olin tarttumassa riimuun, teki se valtavan sivuloikan ja lähti hillitöntä rallia ympäri tarhaa villiten Iivunkin mukaansa. Olin suorastaan järkyttynyt, Tumppu ei ollut vielä kertaakaan tehnyt noin minulle.
― Pää kiinni! Sihahdin portilla kovaan ääneen naureskelevalle Sampalle.
Päätin yrittää toista keinoa ja kävelin hieman kaartaen Iivun luokse, joka pysähtyi minut nähdessään. Rapsuttelin ruunaa ja seurasin sivusilmällä Tumppua. Pian sen uteliaisuus voitti ja mahdollisten herkkujen saanti voitti karkuun juokseminen. Ori käveli luokseni ja alkoi tutkia taskujani porkkanan toivossa. Samalla napsautin riimunnarun kiinni ja rapsutin sitä.
― Katsotaan niitä herkkuja sitten tallissa hölmö, sanoin ja lähdin taluttamaan oria portille.

Suunnitelmissani oli tänään harjoitella valmentajan kanssa viime torstaina opeteltuja asioita maneesissa. Tumppu oli parissa kuukaudessa kehittynyt valtavasti. Se osasi jo kaikki askellajit, pysähdykset, peruutukset ja asetukset molempiin suuntiin. Tästä kaikesta kiitos kuului tietysti valmentajalleni, ilman häntä olisimme varmaan vieläkin pyörimässä kenttää ympäri käynnissä. Peräänannossa kulkeminen oli orille vielä hieman hankalaa, vaikka sillä kaikki edellytykset siihen rakenteellisesti löytyivätkin. Vatsalihakset kaipasivat kuitenkin vielä treeniä, niin hevosella kuin ratsastajallakin...
― Viitsisitkö olla ihana ja hakea tän suitset ja satulan? kysyin läheisen karsinan ovella seisoskelevalta Sampalta samalla, kun puhdistin orin kavioita. ― Ne on ne ruskeat, missä on messinkiset soljet ja muistaakseni molemmissa lukee Tumppu.
― No joo, mä koitan löytää, mies sanoi ja lähti pikkutallin satulahuoneeseen palaten pian oikeiden varusteiden kanssa.
Minulla oli tapana hoitaa varustaa Tumppu aina päätallissa käytävällä, pikkutallissa oli yleensä niin hiljaista ja yksinäistä. Ori käyttäytyi ihan mallikelpoisesti, ellei nyt tammoja viety ihan turvan vierestä, joten ongelmia ei ainakaan toistaiseksi ollut tullut.
― Viitsitkö vielä katsoa missä reiässä jalustinhihna on siltä puolen, pyysin Sampalta. ― Pitäis olla kasissa.
― Kasissa on, hän vastasi.
Kun Tumppu oli varustettu napsautin oman kypäräni soljen kiinni ja lähdimme kolmisin kävelemään kohti maneesia.

Tallilla oli melko hiljaista, emmekä olleet vielä törmänneet kehenkään. Tuntitoimintakin taisi olla tauolla näin kesäaikaan. Astuimme tyhjään maneesiin ja kävelytin Tumppua pari kierrosta maasta käsin. Se oli melko virkeän oloinen eikä ihme, kävimme eilen vain pienellä kävelylenkillä. Täytyy kyllä alkaa lisätä ratsastuskertojen määrää viikossa, nyt kun orin koulutus on jo sillä mallilla, että sen kanssa voi mennä perusjuttuja itsenäisesti.
― Autatko mut selkään? Huikkasin Sampalle, joka riensi luoksemme jakkaran kanssa.
Ponnistin satulaan ja Tumppu oli heti sitä mieltä, että nyt lähdetään.
― Soo jaa! Pidätkö vielä kiinni siitä, että saan satulavyön säädettyä, pyysin Sampalta.
Mieheni oli onneksi vahva ja sai oriin vakuutettua siitä, että nyt seistään vielä hetki. Pian annoinkin oriille ohjaa ja päästin sen kävelemään uralle Sampan luikkiessa katsomoon (pelaamaan kännykällä).

Aloitin tekemällä käynnissä pysähdyksiä, sillä Tumppu tuntui koko ajan lähtevän lapasesta. Muutaman toiston jälkeen ori alkoi taas tuntua siltä, kuin se kuuntelisikin apujani. Vaihdoin välillä suuntaa ja tein ympyröitä ja voltteja käynnissä. Tumppu ei onneksi tuntunut yhtään jäykältä vaan päin vastoin, se taipui kuin unelma. Pikkuhiljaa aloin tehdä ravisiirtymisiä pitkillä sivuilla. Ensimmäisellä kerralla Tumppu ampaisi eteen päin kuin tykinkuula, mutta seuraavat raviin siirtymiset sujuivat hallitummin. Hetken päästä päästin Tumpun ravaamaan koko uraa pitkin ohjat puoliksi tuntumalla. Tein ravissa suuret keskiympyrät kummallekin pitkälle sivulle ja vähän ajan päästä lisäsin harjoitukseen myös käyntisiirtymisen lyhyillä sivuilla. Tein samaa harjoitusta myös toiseen suuntaan muutaman kerran, kunnes annoin oriin kävellä hetken vapaalla ohjalla.
― Sehän näyttää jo oikein hyvältä!
Odelien ääni yllätti minut täysin ja Tumppukin näytti huomaavan naisen vasta nyt.
― Oletko sä ollut kauankin siellä stalkkaamassa, naurahdin.
― Kunhan ohimennen kurkkasin, nainen vastasi. ― Tahdon kyllä nähdä teidät kunnolla joskus tunnilla tai valmennuksessa.
― No ei me vielä mitään oikeasti osata, mutta jos pakotat niin kai me sitten tullaan, vastasin.
― Oppimaanhan sinne tunneille tullaankin, Odelie naurahti. ― Nyt mun täytyy jatkaa tallihommia, jatkakaa te harjoittelua.
― Niin ja koita kestää Samppa, nainen huikkasi vielä maneesin ovelta miehelleni, joka nyökkäsi naurahtaen.
Päätin pitää treenin lyhyenä, ettei ori kyllästyisi, joten jatkoin käyntihuilailun jälkeen laukalla. Tein aluksi nostoja pitkän sivun alusta. Keskityin siihen, että ori ylipäätään nostaa oikean laukan ja kehuin sitä jokaisen onnistuneen noston jälkeen. Kun kumpikin laukka näytti hyvältä, annoin oriin hieman irrotella ja päästin sen laukkaamaan koko maneesin ympäri. Siitäkös Tumppu vasta innostuikin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kyydissä, saati pysäyttää vauhtia. Onneksi Odelie lähti juuri ennen holtitonta kaahaustamme. Kolmannen kierroksen jälkeen, puristettua vatsalihakseni äärimmäisyyksiin, sain kuin sainkin oriin raviin. Ravasin hetken puolipitkällä ohjalla ja taivuttelin hevosta eteen ja alas. Kun ravin tahti alkoi rauhoittua, eikä Tumppu ollut koko ajan säntäämässä laukkaan, hidastin käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Samalla ohjasin sitä kuitenkin koko ajan venyttämään kaulaansa, jotta selkäkin pääsee venymään.
img

Talutin oriin päätalliin ja pyysin Samppaa hakemaan ämpärin ja sienen. Riisuin varusteet tallin käytävällä ja pyyhin muutamat hikiläntit satulan ja satulavyön kohdalta sienellä. Muuten ori ei hiessä ollutkaan.
― Moi! Suvi huikkasi kävellessään Allin karsinalta luoksemme. ― Te ootte ilmeisesti tulossa jostain?
― Juu, käytiin maneesissa, meinaa olla jo niin kuuma tuolla ulkona ettei viitsinyt mennä kentälle läkähtymään, vastasin.
― Aijaa? Mekin taidetaan Allin kanssa lähteä sitten suosiolla metsän siimekseen maastoilemaan, Suvi päätti. ― Mitenkäs Tumppu meni tänään?
― Siinähän se, sanoin. ― Vähän meinasi mennä meno villiksi välillä, mutta kyllä siitä vielä ratsu saadaan, hymyilin.
― Olis kyllä kiva kouluttaa alusta oma hevonen varsasta asti, tyttö haaveili.
― Onhan se, mutta on siinä kyllä hommaakin, kerroin. ― Ja inhottava puoli on se, että kaikki hevosen viat on myös yleensä sun vika.
― Haha, no joo, onhan se varmaan noinkin, Suvi sanoi.
― Hei mutta nyt me lähdetään tarhaan, sanoin ja irrotin oriin käytävältä. ― Tuu Samppa.

Kun olin päästänyt Tumpun tarhailemaan, otin siitä vielä muutaman kuvan. Kun kerran järjestelmäkamera tuli mukaan, niin pitihän sitä käyttääkin. Parin onnistuneen otoksen jälkeen huikkasin orille heipat ja lähdimme Sampan kanssa autolle.



1.6.2014, ensimmäinen kerta ratsailla

"Voi miten hieno poika!" intoilin istuessani voikon oriin selässä kentällä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Tumpun selässä oli sekä satula, että minä, eikä ori näyttänyt olevan moisesta millänsäkään!
"No, miltä tuntuu?" oria kiinni pitelevä Odelie kysyi hymyillen.
"Arvaa vaan! Olen onneni kukkuloilla!" vastasin ja suunnaton ilo ja onnistumisen tunne paistoivat kasvoiltani varmasti kilometrien päähän.
"Uskaltaiskohan sitä kävellä kierroksen?" ehdotin varovasti Odelielle.
"Eiköhän se onnistu, kokeillaan ihmeessä!" nainen vastasi vähintäänkin yhtä innoissaan kuin minäkin ja maiskautti oriin kevyesti liikkeelle.
Toivoin ettei pienoinen jännitykseni tarttuisi Tumppuun ja koitin hillitä itseni parhaani mukaan. Ori otti ensimmäiset askeleensa kunnon paino selässään hieman haparoiden, mutta hetken päästä se käveli jo reippaasti eteen päin. Ja voi kuinka pehmeä käynti sillä olikaan! Oloni oli kuin pikkutyttönä ensimmäistä kertaa talutusratsastuksessa.

Kahden kierroksen jälkeen päätin tulla alas selästä. Eihän makeaa sopinut syödä mahan täydeltä ja Tumpunkin oli hyvä päästä ihan rauhassa ratsu-uransa alkuun. Salaa kuitenkin iloitsin mielessäni siitä, että ehkä kohta jo pääsisimme tunneille mukaan. Vaihdoimme kentällä oriin suitsien tilalle riimun ja taluttelin Tumppua vielä pienen lenkin verran tallipihalla satula selässä. Oikeasti tänään olisi ollut oriin vapaapäivä, mutta koska meillä molemmilla, Odeliella ja minulla olisi edessämme melkoisen kiireinen viikko, päätimme aikaistaa tämän ensimmäisen ratsastusyrityksen näin sunnuntaille, tiistain sijaan.

Tallissa vein oriin karsinaansa, johon Odelie oli laittanut sille päiväheinät valmiiksi. Pihalla alkoi olla melkoinen helle, joten päätimme antaa oriin vilvoitella hetken aikaa sisällä. Riisuin satulan ja riimun ja asetin ne hetkeksi satulatelineeseen karsinan viereen, johon Odelie oli jättänyt myös suitset. Päätin putsata varusteet kunnolla Tumpun mutustaessa heiniä ja kävin hakemassa satulahuoneesta valjasrasvan ja saippuapalan, sekä pienen pesusienen oriin harjapakista. Nappasin vielä varusteet karsinan luota mukaani ja asetuin tallin edustalla olevalle penkille. Koko aamupäivän oli tallilla ollut melko hiljaista, mutta nyt huomasin kahden tytön polkevan kauempana tallitietä pitkin. Lähempää tunnistin tytöt Suviksi, toisesta en ollut varma. Heilautin kuitenkin kättäni tervehdykseksi.
"Moi! Miten menee?" Suvi huikkasi.
"Et ikinä arvaa, ratsastin tänään eka kertaa Tumpulla!" ilmoitin hymy korvissa. "Nyt mä sitten putsailen näitä kamoja tässä, kun se syö heiniään sisällä. Mitäs teille?"
"OIKEESTI? Kohtahan sä varmaan jo kisaat sillä tai jotain?" tyttö hämmästeli.
"No ehkei kuitenkaan ihan vielä", nauroin.
"Haha, okei. Mutta joo, ihan hyvää meille, vai mitä Cati? Oon menossa varmaan taluttelemaan Allia", Suvi kertoi Caitliniksi paljastuneen tytön nyökätessä hänen kysymykselleen.
"Mä meen varmaa mukaa Teron kanssa", hiljaisen oloinen tyttö tokaisi yllättäen.
"Okei, pitäkää hauskaa. Tänään onkin oikein loistava ulkoilusää", hymyilin tytöille, jotka katosivatkin pian tallin uumeniin.
Uppouduin vielä hetkeksi Tumpun suitsien kiillottamiseen ja lopuksi kävin pesemässä kuolaimet oven pielessä olevan vesiletkun luona.

Kiikutin oriin kamat paikoilleen ja kävin hakemassa karsinassaan hermostuneena kuopivan oriin. Joku oli selvästi jo kyllästynyt odotteluun... Päästin jolpin irti tarhan portilla ja tämä säntäsi heti pierupukkilaukkaa Iivun luokse villiten senkin ilotteluun. Jäin hetkeksi tuijottelemaan kaksikon riehumista ennen kuin lähdin takaisin tallille hakemaan tavaroitani. Paluu matkalla törmäsin vielä Odelieen, joka harppoi pikkuruinen riimu kädessään kohti tarhoja.
"Onko teille tullut joku miniatyyriponi vai ketäs sä olet menossa hakemaan?" heitin naisen tullessa kohdalleni.
"Just joo, ei kun haen tuon meidän pikkuisen Cadyn, nyt kun kerrankin on aikaa touhuta sen kanssa", nainen vastasi.
"Ainiin, no tietysti! On se kyllä niin suloinen ilmestys, kun ohimennen vilkaisin taas", sanoin ja lähdin jatkamaan matkaani.

Kun olin varmistanut, että kaikki oli mukanani tallustin autolle. Musta Honda oli kuin sauna, sillä aurinko oli porottanut etupenkille koko aamupäivän. Onneksi ilmastointi on keksitty!



12.5.2014, kuulumisia

Vauva alkaa hiljalleen aikuistua ja nyt kolmivuotissynttäreiden jälkeen aletaan pikkuhiljaa totutella painoon selässä ja loppukesästä päästään varmaan img jo ihan treenailemaankin kevyesti. Todella koulupainotteisesti tosin. Olemme molemmat viihtyneet Simorassa erinomaisesti ja on onni, että löysimme näinkin hyvän tallipaikan!

Tänään käytiin vähän maastossa talutuslenkillä ja mukaamme lähti Odelie Duken kanssa. Naureskelimme sävy sävyyn valituille hevosillemme ja suunnittelimme huomista. Nainen oli luvannut auttaa minua, kun sovittaisimme ensikertaa satulaa suomenhevosoriini selkään. Muut varusteet Tumppu on ainakin hyväksynyt suosiolla, katsotaan mitä tästä tulee...








22.4.2014, riimu kateissa

"No jo nyt on kumma, mihin se on voinu kadota?!"
"Onkos jokin hukassa?" kysyi taakseni hiipinyt Suvi.
"Hui kun säikähin! Äh, on. Oon kadottanut Tumpun riimun", vastasin harmistuneena ja koitin vielä penkoa satulahuoneen nurkkia epätoivoisena.
"Mutta eikös sillä riimu oo päässä tuolla tarhassa?" Suvi muistutti naurahtaen varovasti.
"On joo, en mä sentään ihan niin sokea vielä ole", naurahdin. "Mutta siis ostin sille ihan hiljattain uuden vaaleansinisen riimun pääsiäisalennuksista ja toin sen puoli tuntia sitten tänne päätallin satulahuoneeseen, tähän pöydälle odottamaan, kun en heti keksinyt sille paikkaa. Ja nyt se on kadonnut!"
"Voihan harmi, mä voin koittaa katsella sitä kanssa tässä samalla kun järjestelen Allin kamoja?" Suvi ehdotti ja nyökkäsin kiitollisena.
Tarkistimme ihan ensimmäiseksi kadonneiden tavaroiden laatikon, josko joku olisi heittänyt sen sinne. Suvi katsoi seuraavaksi tuntihevosten harjapakit ja minä siirryin etsimään loimipinon luota. Puolen tunnin tuloksettoman etsinnän jälkeen luovutimme ja päätin hakea Tumpun tarhasta harjattavaksi. Suvi lupasi ilmoittaa heti jos näkee riimun jossain ja kehottaa muitakin pitämään silmänsä auki.

Tänään oli tiistai, mikä tarkoitti Tumpulle vapaapäivää. Eiliset maastakäsittelyharjoitukset olivat sujuneet niin hyvin, että se oli sen ansainnutkin. Harjoittelimme salaa myös paria temppua oriin kanssa ja nuori herra oppi melkein jo kumartamaan käskystä! Voitot tulevista koulukilpailuista on jo taattu, kun Tumppu osaa tervehtiä jo tuomareitakin.
"Moi Hanne! Lähde meijän kanssa kävelylle maastoon!" Rawana huikkasi kävellessään minua ja Tumppua vastaan tallilta.
"Sori, tänään ei kykene ja Tumpullakin on vapaapäivä. Mihis päin meinaatte Vaden kanssa lähteä?"
"Ei me vielä tiedetä, nyt on niin nätti keli että vois vetää vaikka pidemmänkin lenkin", tyttö vastasi hymyillen.
"Okei, pitäkää kivaa!" huikkasin ja heilautin kättäni Vaden tarhalle jo kipittävälle Rawanalle.

Tumppu oli nauttinut auringon kuivattamasta savimontusta täysin siemauksin harmaan pölykerroksen peitossa olevasta karvasta päätellen. Kiinnitin oriin pihalle puomiin, sillä pimeä tallikäytävä ei näin kauniilla säällä oikein houkuttanut. Tumppu jäi odottamaan tulevaa harjaustuokiota alahuuli roikkuen kipaistessani hakemaan harjapakkia. Takaisin tullessani puomille oli ilmaantunut kaksi tyttöä, Suvi ja Alina.
"Moi taas! Riimua ei ole vielä löytynyt, vaikka ollaan Alinan kanssa käännetty koko talli ympäri", Suvi kertoi.
"Käytiin katsomassa jopa leirimökistä, jos joku olisi vienyt sen sinne", Alina jatkoi.
"No voi harmi, kiitos tytöt kuitenkin kun autatte. Varmaan Odelielta tai Soneülta täytyy sitten vielä kysäistä, josko he olisivat nähneet sitä tallissa hääriessään", sanoin.
"Me voidaan mennä kysymään! Tullaan kohta takaisin", tytöt huudahtivat yhteen ääneen ja lähtivät juoksujalkaa kohti päätallia.
"Eiköhän me löydetä vielä sun hieno uusi riimu, Tumpukkani", tokaisin naurahtaen oriille, joka jäi uteliaana tuijottamaan tyttöjen perään.

Kun suomenhevosen karva kiilsi taas kullanhohtoisena auringossa, lähdin viemään harjapakkia takaisin oritalliin. Tumpun karsinan ohitse kävellessäni katseeni kiinnittyi johonkin vaaleansiniseen... sehän oli Tumpun uusi riimu! Tytöt olivat varmaan Odelien avustuksella löytäneet sen ja tuoneet tänne, hieno juttu! Vein riimun harjapakin mukana satulahuoneeseen Tumpun varusteiden paikalle ja palasin tallipihalle vapauttamaan oriin puomista. Samaan aikaan Odelie tuli ulos päätallista päiväheinien kanssa Jason käsipuolessaan ja tervehti meitä.
"Kiitos hei kun löysitte sen riimun, olis mennyt 30 euroa ihan hukkaan, jos se olis lopullisesti kadonnut", kiittelin naista kävellessämme yhtä matkaa Tumpun ja Iivun tarhalle.
"Sen vaaleansinisen? Ei me kyllä sitä löydetty vaikka kuinka koitettiin Soneün kanssa etsiä..." nainen vastasi kummastuneena.
"Ette vai? Outoa, löysin sen nimittäin just äsken Tumpun karsinalta, jossa se ei taatusti vielä hetki sitten ollut, kun hain oriin harjoja", olin itsekin jo hämmentynyt.
"Simorassa on vissiin ruvennut kummittelemaan tai jotain", nainen sanoi keventääkseen tunnelmaa ja nauroin takaisin, vaikka tilanne olikin hyvin hämmentävä...

Tumppu ja Iivu jäivät mutustamaan tyytyväisenä heiniään minun ja Odelien jatkaessa matkaa seuraavan tarhan luokse. Juttelimme hetken niitä näitä. Päivittelimme muun muassa sitä, että kohta kevät olisi jo niin pitkällä, että hevoset saisi laittaa laitumille nauttimaan tuoreesta ruohosta.
"Ei mutta nyt täytyy lähteä lenkittämään koiraa. Samppakin alkaa kohta palailla töistään", totesin Odelielle vilkaistuani kelloa.
"No niin, tässä alkaa itse kullakin olla kohta työt tehtynä, kunhan vielä karsinat saa siivottua," nainen vastasi hymyillen. "Onneksi löytyi se riimu!"
"Niinpä, nyt se on ainakin paikallaan varustehuoneessa. Mutta nähdään huomenissa taas, moi!" sanoin ja lähdin kävelemään kohti oritallia Tumpun riimunnarua pyöritellen.

img

Tallissa katsoin vielä, että minulla oli kaikki tavarat mukanani ja lähdin kävelemään autolle päin. Takin heitin saman tien päältäni, pihalla oli nimittäin jo yli 15 astetta lämmintä. Hondan luona seisoskeli Jason pälyillen oudosti ympärilleen.
"Moikka, mitäs sä täällä?" kysyin pojalta ystävällisesti.
"Se riimu... Ei se ollu kummitus, kun..." Jason takelteli maahan tuijotellen.
"Ai tiedätkös jotain siitä vaaleansinisestä riimusta?" kohotin kulmiani ja kyyristyin pojan tasolle.
"Kun se oli siinä pöydällä, niin aattelin ettei se oo kenenkään ja otin sen Iivulle, kun se olis sopinut sille hyvin ja oli siistin värinenkin. Mut sitte äiti ja Soneü etti sitä ja puhu, että se oliki Tumpun niin vein sen äkkiä sen karsinalle," poika kuiskasi.
"Jaahas, että se olikin sun tekosiasi," naurahdin nolona olevalle Jasonille.
"Anteeks, se oli oikeasti vahinko. Ethän kerro äitille, kun se aina sanoo, ettei saa varastaa."
"Sovitaan sitten niin, mutta muistathan tästä lähtien aina kysyä äidiltä tai Soneülta, ennen kuin otat mitään tavaroita, jotka näyttää vaan lojuvan ilman omistajaa? Ne voi laittaa vaikka siihen löytölaatikkoon, jos omistajaa ei muuten löydy. Ilman lupaa ei saa kuitenkaan ottaa mitään koskaan," ohjeistin poikaa.
"Ihan varmasti kysyn joo! Ethän oo vihanen?" poika vielä varmisti.
"Hahhah, en tietenkään, kiva kun tulit sanomaan, niin ei tarvi alkaa pelätä mitään kummituksia," hymyilin tälle.
"No ei tarvi, hui! Mut moikka!" Jason heilautti kättään istahtaessani autoon.
"Moikka!" huusin pojalle ja vilkutin perään.

Että sellaisia kummituksia tällä kertaa.



7.4.2014, kevätsiivous

Aurinko oli mennyt inhottavasti pilveen palatessamme maastosta Scarletin ja hänen tammansa Eifelin kanssa. Olin ollut harjoittelemassa maastakäsittelyjuttuja Tumpun kanssa maneesissa ja pois lähtiessäni olin törmännyt kentältä päin tulevaan Slettiin, joka pyysi minua ja Tumppua mukaan pienelle käyntilenkille. Ja mikäs siinä ylimääräinen kävely tekee aina hyvää, myös omistajalle. Tummahiuksinen tyttö oli aluksi vaikuttanut kovin sulkeutuneelta, mutta pari kertaa juteltuamme hänestä paljastuikin todella mukava tyyppi! Olen saanut Sletiltä muun muassa paljon hyödyllisiä maastakäsittelyvinkkejä Tumpun koulutukseen ja harjoituksistamme on tullut vähän monipuolisempia.

Tallipihalla Sletti huikkasi menevänsä putsaamaan Eifelin varusteita ja huusin tulevani ehkä myöhemmin perästä. Ajattelin, ettei olisi ollenkaan pahitteeksi kiillottaa vähän Tumpun suitsia. Voikkoa talvikarvaa täynnä olevat harjatkin olisi ehkä hyvä puhdistaa. Vein orin suoraan tarhaan rakkaan Iivunsa seuraksi ja lähdin kipittämään pikkutalliin korjaamaan jälkiäni. Matkalla minun oli kuitenkin aivan pakko pysähtyä rapsuttamaan ponitarhan aidan vierellä norkoilevaa Halia. Olin ihaillut suloista ruunivoikkoa risteytysponiruunaa jo ensimmäistä kertaa Simorassa vieraillessani, voi kunpa olisin vielä ponikokoinen ratsastaja...

Havahduin yllättäen ponihaaveistani takanani seisovan pojan ääneen: "Sori, mä tulisin hakemaan Halin."
Käännyin ympäri ja näin suunnilleen lukioikäisen vaaleahiuksisen pojan riimu kädessään.
"Ai anteeks, jäin tähän portille vaan ihailemaan näitä poneja, vaikka mulla on omankin ponin varusteet huollettavana", tokaisin hieman anteeksipyydellen.
"Joo, ei se mit...hei! Sähän olet se Hanne, eikö vaan?" poika kysyi yhtäkkiä.
"Jooo... Olen. Me ei taideta olla vielä tavattu?" vastasin hieman hämmentyneenä. Mistäköhän poika tiesi nimeni?
"Ei varmaan ollakaan! Mä olen Aleksi, mutta kaikki kutsuu nimellä Alex."
Näytin varmaan edelleen kysymysmerkiltä, sillä poika jatkoi pian lausettaan.
"Niin olen nähnyt pari kertaa sut ohjasajamassa sitä sun suokkioria, Tumppuko se nyt oli? Sen perusteella olen sitten päätellyt sut Hanneksi", hän selitti.
"Ahaa aivan! Ihmettelinkin, että olenko jo päätynyt jonkun sortin kuuluisuudeksi, kun kaikki noin nimeltä tuntee", heitin sarkastisesti ja virnistin perään.
"Ei mutta nyt mun pitää oikeasti lähteä putsaamaan niitä Tumpun varusteita. Oli hauska tutustua!" sanoin Alexille kääntyessäni kohti tallia.
"Niin oli, hauskoja jynssäyshetkiä!" Alex huikkasi iloisesti perääni.

Varusteiden kimppuun en kuitenkaan vieläkään päässyt, sillä tallissa törmäsin jälleen uuteen tuttavuuteen.
"Terve", Duken karsinalla seisoskeleva nuori vaaleahiuksinen mies sanoi astuessani sisään pikkutalliin.
"Hei! Dukea liikuttamaan?" tervehdin takaisin.
"Oikeastaan tulin juuri maneesista. Se oli taas melkoisella päällä. Ori osaa kerätä aina hurjasti virtaa vapaapäivinä ja alku maastakäsittely meni pelkästään riekkumiseen. Mutta loppujen lopuksi saatiin homma onneksi taas toimimaan", mies kertoi hymyillen.
"No onneksi meni lopulta hyvin. Mekin harjoiteltiin Tumpun kanssa maastakäsittelyjuttuja tänään", vastasin vielä tuntemattomana pysytelleelle miehelle.
"Tumppuko on sun hoitohevonen? Ai niin anteeksi, en edes esitellyt itseäni. Mikael. Valmennan täällä Simorassa välillä, lähinnä esteillä, ja ratsutan nuoria hevosia", hän selitti.
"Ahaa sä olet se kuuluisa Mikke", hymyilin miehelle. "Tumppu on tosissaan ihan mun oma silmäterä. Vasta kaksivuotias orinretku. Saisikohan sulta pyytää sitten maastakäsittely ja ratsutusvinkkejä, kun kerran olet oikein ammattilainen?" kysyin.
"No tottahan toki, sitä vartenhan täällä ollaan! Päätallin seinältä löytyy puhelinnumero, josta mut esimerkiksi tavoittaa, niin voitaisiin ihan ajan kanssa käydä juttuja läpi", Mikael innostui. "Hieno homma!", ilahduin ja nappasin suitsien lisäksi kainalooni Tumpun harjapakin.

Meinasin ensin raahata tavarat päätalliin ja liittyä Scarletin seuraan putsaamaan kamoja, mutta aurinko palasikin pilvien takaa taas paistamaan, joten päätin jäädä pihalle. Jätin suitset ja harjapakin pihalla lojuvan paksun tukin luokse ja kipaisin päätalliin lainaamaan satulasaippuan ja sienen. Tallissa törmäsin Suviin ja johonkin uuteen, lyhyeen vaaleahiuksiseen tyttöön, joka piteli Kirppua kiinni käytävällä. Vaihdoin pari sanaa heidän kanssaan ja toivotin uuden, Alinaksi esittäytyneen tytön tervetulleeksi talliin. Satulahuoneessa ei ollut ketään, Slettikin oli jo ehtinyt lähteä. Nappasin hyllystä saippuapurkin, jonka sisällä oli sieni ja palasin pihalle. Ajattelin purkavani suitset kokonaan osiin, mutta jätin sen sittenkin seuraavaan kertaan. Kello alkoi näyttää jo sen verran paljon, että halusin selvitä hommasta pikaisesti. Kun suitset kiilsivät, aloin hangata harjoja sinistä muovisukaa vasten. Kun piha lainehti vaaleista karvoista ja harjat olivat suunnilleen puhtaat, pakkasin ne takaisin harjapakkiin ja kiikutin koko hoidon takaisin Tumpun muiden varusteiden luokse. Autolle kävellessäni törmäsin vielä Soneühun, joka pihan vaalean untuvakerroksen nähtyään kysyi olenko kyninyt Tumppu-raukan. Nauroimme ja juttelimme hetken karvanlähdöstä, ennen kuin starttasin hondan ja huristelin pois tallipihalta.



31.3.2014, kuulumisia

img

Tänään tehtiin oriin kanssa vähän maastakäsittelyharjoituksia kentällä. Vakavamman puurtamisen jälkeen lähdimme kävelylle metsätielle, jossa annoin Tumpun tutkiskella ympäristöä omaan tahtiinsa samalla kun itse nautin keväästä ja kuuntelin lintujen sirkutusta.

Onneksi kohta on jo huhtikuu, en malta odottaa kesää! Tumppukin varmasti odottaa innolla laitumelle pääsyä. Iivun kanssa tietenkin. Suomenhevoskaksikosta on lyhyessä ajassa tullut lähes erottamaton, mikä on todella suloista. Vanhempi Iivu on ilmeisesti ottanut pikku Tumpun suojatikseen. Onneksi ori on sopeutunut näin hyvin uuteen kotiinsa.

Ennen kotiinlähtöä nappasin orista vielä kuvan ilta-aurinkoa vasten. Kaksikolla oli pieni iltakisailu meneillään ja etenkin Tumppu revitteli kyllä täysin siemauksin. Iivu lähinnä tuhahteli aluksi nuoren oriin pelleilylle, mutta liittyi kuitenkin hetken päästä mukaan. Kerrankin muistin ottaa kameran tallille!



26.3.2014, ohjasajoa

img

Tumppu paistatteli päivää kentän vieressä olevassa tarhassa mennessäni hakemaan sitä. Aamu oli vielä varhainen, mutta halusin käydä hoitamassa kullannuppuni ennen töihin lähtöä. Ori oli päässyt samaan tarhaan suomenhevosruuna Iivarin kanssa. Tai Iivun, kuten Odelie sitä oli kutsunut jutellessamme sunnuntaina. Pojat näyttivät tulevan jo hyvin toimeen ja Iivu päästi kaihoisan hiljaisen hirnahduksen viedessäni Tumpun pois.
"Voi ei, olette jo noin kiintyneitä toisiinne... Älä huoli Iivu, Tumppu tulee kohta tuohon kentälle vähän harjoittelemaan", lohduttelin hätääntynyttä ruunaa.
Talutin Tumpun pikkutalliin, josta se oli saanut oman karsinan voikon puoliveriori Duken vierestä. Sopivat ainakin väriensä puolesta hyvin vierekkäin. Tumppu osoitti hieman mieltään jouduttuaan näin pian sisälle ja uhkasi näreissään näykkäistä minua käsivarresta harjatessani sitä.
"Eläpä jaksa", sanoin rauhallisesti ja jatkoin välittämättä uhmaikäisen kiukuttelusta.

Ori rauhoittuikin pian bongattuaan karsinan lattialta muutamia korsia aamuheinien jäljiltä. Ahneus meni jälleen kiukun edelle. Kaivoin Tumpun sinisestä harjapakista vielä kaviokoukun, jolla rapsuttelin kurat kavioista. Ori nosti kiltisti kaikki jalat valmiiksi ja toimenpide oli nopeasti ohi. Tänään oli ajopäivä, mutta en viitsinyt yksin lähteä kärrylenkille, joten menimme treenailemaan ohjasajoa kentälle. Asetin naapurin ravimieheltä joskus lainaksi saamani silat orin selkään ja kiristin vyön puoliksi. Pujotin vielä ruskeanahkaiset suitset suomenhevosen päähän ja vaihdoin tavallisten ohjien tilalle pitkät ajo-ohjat. Talutin orin pihalle ja asettelin vasta siellä ohjat paikoilleen silojen rei'istä.

Orin kanssa oltiin jo tehty ohjasajoa paljon ja perusjutut sujuivat jo kuin vettä vaan. Päätimmekin tänään tehdä ihan lyhyen harjoituksen, jossa opetin Tumppua venyttämään itseään eteen ja alas käynnissä. Kentälle kävellessämme vastaani tuli Odelie kouluikäinen poika käsipuolessaan.
"No sähän olet aikaisin liikkeellä, moi", nuori nainen hymyili.
"Joo, mulla alkaa työt yhdeltä, niin päätin käydä nyt aamupäivällä moikkaamassa Tumppua, kun täällä on vielä hiljaista", vastasin naiselle ja vilkaisin poikaa, joka näytti siltä kuin haluaisi sanoa jotakin.
"Ainiin! Tässä on Jason, meidän poika. Ratsastelee sillä Iivulla, jonka kanssa Tumppu tarhailee", nainen kertoi äkkiä ja nyt poikakin avasi suunsa.
"Me ollaan menossa Iivun kanssa kansallisiin, kunhan se vähän oppii kulkemaan. Minkä tasoinen sun heppa on? Se on aika oudon värinen suokiksi", poika laukoi ja hämmennyin hetkeksi yllättävästä puhetulvasta.
"Öö... Jaahas.. No sehän kuulostaa hienolta", sain kakistettua ulos Odelien pidätellessä naurua vieressä.
"Jason, Tumppu on vasta nuori, kaksivuotias, eikä sillä vielä ratsasteta. Hassua väritystä kutsutaan voikoksi ja se on hieman harvinaisempi suomenhevosella, kuin vaikkapa rautias", nainen selitti puolestani.
"Onko Iivu rautias?" poika kysyi ja Odelie nyökkäsi hyväksyvästi.
"No, mutta me jatketaan tästä siivoamaan tallia ja päästään teidät treenaamaan, moi moi!" Odelie huikkasi ja lähti kohti päätallia Jason kannoillaan.
Heilautin kättä kaksikolle ja talutin jo hieman kärsimättömän Tumpun kentälle. Iivu tervehti sitä hirnahduksella, johon Tumppu vastasi. Kun muodollisuudet oli hoidettu, pääsimme aloittamaan.

Pidin ohjat kevyellä tuntumalla ja kävelimme hieman uran sisäpuolella Tumppu edellä ja minä perässä. Ori osasi jo hakea muotoa, mutta siinä oli vielä paljon hiomista. Eteenpäin pyrkimystä siltä onneksi löytyi, joten piiskaa ei tarvinnut ottaa mukaan hankaloittamaan ohjaamista ja sain keskityttyä täysin työskentelyyn käsilläni. Aluksi Tumppu meinasi vain lisätä vauhtia vaatiessani sitä kevyesti myötäämään selästään ja kaulastaan. Jaloillaan se astui melko hyvin jo alle, mutta tahti oli epätasaista orin pakoillessa tuntumaa kiristämällä vauhtia. Lopulta yhteystyömme alkoi kuitenkin sujua ja näin orin selän nousevan hieman takaa katsottuna. Kun Tumppu alkoi pysyä peräänannossa, teimme muutamia ympyröitä ja kolmikaarista kiemurauraa käynnissä. Lopetin noin puolen tunnin kuluttua ja irrotin ajo-ohjat siloista taluttaakseni oria edestä. Odelie ja Jason olivat vielä päätallissa siivoilemassa karsinoita, joten päätin kantaa korteni kekoon ja putsata Tumpun karsinan ennen lähtöäni.

Talutin orin karsinaansa, nostin silat pois ja avasin suitset. Kannoin varusteet hetkeksi karsinan oven viereen odottamaan ja harjasin orin karvat suoraan silojen kohdalta. Hionnut se ei kevyestä työskentelystä tietenkään ollut, joten pujotin samoin tein riimun sille päähän ja lähdin taluttamaan takaisin tarhaan. Kenttää vastapäätä olevan tarhan puoliverikolmikko tuli aidalle ihmettelemään taluttaessani Tumppua tarhan ohitse. Kaikki olivat ilmeisesti oreja, sillä Odelie oli maininnut tallia esitellessään jotain oritarhoista. Tumppua eivät isot puoliveriset kiinnostaneet vaan se käveli päättäväisesti eteenpäin katse koti Iivua ja omaa tarhaansa. Syykin innokkuudelle löytyi pian, kun näin tarhaan levitetyt päiväheinät. Niinpä niin.

Kiirehdin pikkutalliin, jossa Odelie oli juuri siivoamassa Tumpun karsinaa.
"Mä olisin juuri tullut siivoamaan sitä, ettei sun tarvitsisi", sanoin naiselle pahoitellen.
"Ei tämä nyt mitään, samalla menee kuin nuo muutkin karsinat. Mutta jos jotain tahdot välttämättä tehdä, niin käytävän voisi lakaista", nainen ehdotti ja Tumpun kamat putsattuani tartuin harjan varteen.
Pikkutallin käytävässä ei ollut paljoa tekemistä ja pian tallikäytävä olikin puhdas. Käväisin vielä rehuhuoneessa sekoittamassa orin iltaruuat valmiiksi, kunnes lähdin autolle. Vielä täytyi ehtiä käydä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ennen töihin lähtöä.



23.3.2014, uusi koti

"Hmm.. Tästä se varmaan sitten oli oikealle... Ei kun vasta seuraavasta!" mutisin itsekseni ja yritin ajaessani tiirailla karttasovellusta kännykästäni.
Tiedetään, hieman kyseenalaista, etenkin kun on vielä hevoskuljetusauto perässä. Mutta minkäs teet, navigaattoriin ei ole varaa ja elävä navigaattorini, Samppa, joutui jättäytymään reissusta saadessaan yllättävän töihin kutsun. Joudumme siis lähtemään rakkaan pikkumieheni kanssa kahden matkaan, joka onneksi ei ollut kovin pitkä. Eihän tuolla orilla vielä ollut koppikokemusta nimeksikään, Tumppu kun oli tähän mennessä asustellut vain kotitilallaan Ryövärissä. Lastaus olikin melkoinen show, vaikka sitä oltiin vähän etukäteen treenattu. Taisi raukka tajuta, ettei äitiä enää tämän jälkeen välttämättä näe ja tutut ihmisetkin jäisivät vanhalle tallille.

img

Liekkijärven seutu oli todella nätin näköistä jopa näin alkukeväästä, enkä malttanut odottaa miltä täällä näyttäisi kesällä! Simoran tallille vievä tie oli metsän reunustamaa, kunnes vasemmalla metsäaukealla tuli näkyviin suloinen pieni lampi. Pian tiheähkö kuusimetsikkö vaihtui avonaisemmaksi mäntykankaaksi, eikä aikaakaan kun edessä näkyi jo punainen talli, muutama muu rakennus, sekä valkoisilla puuaidoilla reunustettuja tarhoja. Parkkeerasin mustan Hondani koppeineen parkkipaikan näköiselle alueelle ja sammutin auton. Kiersin kopin taakse avaamaan lastaussiltaa, kun huomasin silmänurkastani luokseni kävelevän tummahiuksisen naisen. Käännyin tervehtimään ja kiharatukkainen nuori nainen esittäytyi Odelieksi.
"Tervetuloa vaan Simoraan! Tumppu taitaakin olla siellä kyydissä? Ota poika vaan pihalle niin näytän samoin tein sen karsinan. Laitetaan sille vaikka vähän heinää sinne niin saa rauhassa totutella oloonsa", nainen selitti innokkaasti.
"Joo hetki vaan", sanoin ja avasin lastaussillan.
"Otetaas sut ensin irti naruista... Me ollaan nyt sun uudessa kodissa kuules Tumppu. Saat uusia heppakavereita ja päästän kivoihin maastoihin ratsastelemaan", höpisin Tumpulle sen peruuttaessa hieman hätäisesti ulos kopista.
"Noniin, tännepäin vaan!" Odelie hihkaisi ja lähti kulkemaan edellämme kohti isompaa tallirakennusta.

Tumppu mutusti heiniä omassa karsinassaan samalla, kun seurasin paikkoja esittelevää Odelieta pitkin tallikäytävää. Nainen selvitti minulle mistä löytyy satulahuone, kaapit yksityisen omistajien tavaroille, rehuhuone ynnä muut tärkeät paikat. Kun arvelin suunnilleen muistavani kaiken, päästi Odelie minut purkamaan Tumpun tavaroita. Hain ensiksi satulan ja suitset autosta, joille ei tosin vielä ollut juuri käyttöä. Kohtahan noita tosin saa alkaa orille jo sovitella päälle. Seuraavaksi raahasin kassillisen loimia talliin. Sade- ja villaloimen jätin orin oveen roikkumaan, mutta toppaloimet vein kaappiin. Niitä tuskin enää paksukarvainen suokki tarvitsisi. Rehut vein rehuhuoneeseen hyllylle tyhjään kohtaan, johon kiinnitin Odelielta saamani lapun, mihin kirjoitin tussilla "Tumppu". Kun olin vielä saanut harjapakin ja orin suojat vietyä, aloin olla jo voiton puolella tavaroiden osalta. Ylimääräiset satulahuovat ynnä muut ratsastustarvikkeet olin vielä suosiolla jättänyt kotiin, kun en niillä mitään tehnyt.

"Tumpulle tekisi hyvää päästä vielä vähän ulkoilemaan ajomatkan jälkeen... Mihinköhän se Odelie meni?" mietin mennessäni riisumaan orin kuljetussuojia, joiden olin antanut olla sen jalassa sen aikaa, kun vein tavaroita.
"Moi! Sä olet varmaan Hannele? Odelie käski tulla jatko ohjeistamaan sua. Olen muuten Soneü, se jonka kanssa sovittiin puhelimella näistä jutuista", paikalle ilmestynyt pirteän oloinen nainen selitti.
"Sano Hanne vaan. Tosiaan mietin tässä että Tumpun vois pistää vielä pihalle hetkeks, se kun on raukka joutunut möllöttämään sisällä ja kuljetuskopissa melkein koko päivän", vastasin.
"Joo, viedään se vaikka tuonne tyhjillään olevaan tarhaan nyt täksi päiväksi ja katsotaan sitten noita tarhausjärjestelyjä, kun poika on tottunut uuteen kotiinsa", Soneü suunnitteli ja sen pidemmittä puheitta puin Tumpulle riimun ja lähdimme viemään sitä tarhaan.
Osa hevosista tuli sisään tähän aikaan ja lyhyen ajan tarhailijat menivät pihalle Soneün mukaan. Tumppu veti tarhaan päästyään pienet pukit ja säntäili hetken aikaa tarhaa edes takaisin hirnuen ja riekkuen. Taisi olla aikakin päästä jo pihalle.
"Tuletko vielä tuonne päärakennukseen sopimaan vähän tallivuokra-asioita, ennen kuin lähdet?" Soneü kysyi ja lähdimme nyökättyäni kävelemään punaiseen päärakennukseen, jossa Odelie olikin jo järjestelemässä papereita.

Kun kaikki oli sovittu ja olin vielä kirjoittanut orin karsinan oveen ruokinta- ja hoito-ohjeet menin käynnistämään autoani. Tumppu pääsisi sisälle tallityöntekijöiden toimesta ja saisi tarhailla seitsemään saakka. Simora oli kyllä ihastuttanut minut täysin tällä ensimmäisellä vierailullani ja tuntui hyvältä jättää Tumppu tänne. Ensikerralla voitaisiin käydä jo vähän tutustumassa maastoihin kärryillä...

Pääkuvan © Linnea L.


17.3.2014, kuulumisia

Rakkaan pikkumiehen kaksivuotissynttäreitä juhlittiin 2.3. ja hiljalleen aletaan valmistautumaan ratsukoulutuksen aloittamiseen. Ajohommathan meiltä jo sujuvat. Ori on saanut peruskoulutuksen kärryjen edessä kulkemiseen täällä Ryövärissä, kotitilallaan.

Tumpun täyttäessä kaksi, on alkanut tulla ajankohtaiseksi löytää oma kotitalli meille. Synnyintilalle emme aio jäädä, vaikka täällä onkin aivan uskomattoman ihana tunnelma ja hienot puitteet. Lähtö on kuitenkin edessä lähipäivinä, mutta tallipaikka vielä puuttuu. Orihan pärjäisi sekä pihatossa että tallissa, kunhan vain saa tarhata jonkun kanssa ja tarpeeksi paljon. Pitäisi alkaa ruokintaakin suunnitella. Voih, hevosen omistamisen ikävät puolet... Onneksi tuo maailman suloisin kultapoika on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Mitä isommaksi se on kasvanut, sitä ihanampi siitä on tullut!



16.2.2014, kuulumisia

img

Tumppu asustaa vielä toistaiseksi emänsä kanssa Ryövärin Ratsutilalla, jossa vierailen säännöllisin väliajoin sitä katsomassa. Kunhan pikkuiselle kertyy tarpeeksi ikää, lähtee se lopullisesti matkaani. Olen jo vähän etsiskellyt meille kotitallia, mutta vielä ei ole sattunut sopivaa kohdalle. Eipä tässä nyt vielä ihan hirveä kiire ole, mutta olisi kiva, että oltaisiin jo jossain muualla, kun kolmivuotispäivä koittaa. Mielläni laittaisin varsan pihattoon ainakin ensimmäisiksi elinvuosikseen, mutta toisaalta jos puitteet ovat muuten hyvät ja ulkoiluaikaa tarpeeksi, miksei karsinapaikkakin kävisi. Jännittävää, en malta melkein odottaa että pieni lupaava ori kasvaa isoksi!

Tänään kävimme pitkällä kävelyretkellä kahdestaan. Tumppua on alettu jo vieroittaa emästään Umasta, joten saatoin ottaa sen yksinään mukaani. Löysimme vähän lumettomamman metsäpolun, jota pitkin kävelimme. Oria kiinnosti aivan kaikki ja kävelystä ei alkuun meinannut tulla oikein mitään, kun piti pysähtyä ihamettelemään jokaista puun oksaa ja lintua. Taisi pikkuista vähän pelottaakin, kun emä ei ollut vierellä ja turvaa piti hakea ympäristöstä, ettei ikävä yllättäisi. Pihalla harjasin Tumpun kunnolla ja päästin sen emänsä kanssa tarhailemaan. Olipa minulla kamerakin mukana, joten sain nappaistua orista muutaman otoksenkin.

ulkoasu © VRL-03518 | virtuaalihevonen - a sim game horse